Kaipaisin teidän tukeanne, miten kertoa lapsille keskenmenosta?

[4-kerroksen väkeä]

Tässä koitetaan toipua itsekin, ja pitäisi lapsille kertoa mahdollisimman pian, ettei meille olekaan tulossa kevätvauvaa :'(

Miten kertoisi siten, että lapsikin sen ymmärtää pienessä mielessään... ?

 

[heinäsirkka]

Sano vaikka että taivaan isi näki kohtuun asti, että vauva ei ollut terve ja päätti ottaa sen suoraan taivaaseen, jossa sillä on parempi olla.

 

[nöttiäinen]

Voi ei, todella ikävä tilanne. :hug:

Itse en tiedä mitkä sanat olisivat ne oikeat, että pienikin sen ymmärtäisi.
Meillä esikoinen 1,5v ja hän ei onneks vielä ymmärtäny että vauva oli tulossa ja nyt ei tulekkaan. :'(

Toivottavasti löydät oikeat sanat. :hug:
Jaksamisia.

 

[kekkeri]

Tai sitten ihan jonkun eläinohjelman kautta, missä syntyy vaikka possuvauvoja ja joku on niin heikko ettei jaksakaan elää tms. Monesti lapsi jotenkin kokee kuolemisenkin enemmän luonnollisena asiana kun me aikuiset.
Joitain yhteisiä juttuja voi tehdä, esim. lapset voi piirtää kuvan sille vauvalle tai lähetette perheenne kuvan taivaaseen, joten vauvalla on siellä teidän kuvat tai jonkin pehmolelun turvaksi tai jotain.

Voimia

 

[TaikaWiitta]

Moi!
Ihmetellyt, kun susta ei oo "kuulunut" hetkeen..
Tosi surullista, että raskaus meni kesken :hug:

 

[Itkua ja huutoa]

Onpa haaste. En tiedä, auttaako tämä kokonaan ajatus keskenmenoon. Keskenmeno on kuolema, mutta varmaan toisenlainen ainakin sisarusten näkökulmasta - tai sitten ei ole, en tiedä. Itselleni tuli hiljattain keskenmeno, tämä kerrottiin asiana mieheni tyttärelle, kun hän oli meillä. Hän on 17-vuotias eikä vielä edes tiennyt raskaudesta. Hänelle oli kerrottava jo pelkästään siksi, että ilmapiiri oli aika synkkä meillä, ja hän olisi ihmetellyt. Ja olihan kysymyksessä tuleva sisko- tai velipuoli! Saa nähdä, tuleeko asiasta vielä keskusteltua, lähinnä mieheni ja hänen välillä tulisi siinä tapauksessa. Heillä on hyvä keskusteluyhteys, onneksi.

Kuolemasta yleensä pitää kertoa lapselle suoraan, käyttää sanaa "kuolema". Lapsi ajattelee konkreettisesti. Jos puhutaan esim. taivaaseen menemisestä, lapsi ajattelee tämänkin konkreettisesti. Tietysti voidaan sitten kertoa, että se kuollut on enkelien tai Jumalan luona. Itse olen uskossa ja kertoisin näin, mutta käyttäisin ensin sanaa "kuollut". Tämä on tosi tärkee juttu varsinkin, jos lapsi menettää esim. toisen vanhempansa, ja miettii, miksi se vanhempi lähti ilman häntä! Tämän neuvon olen kuullut asiantuntijoilta.

Keskenmeno on ehkä vähän toinen juttu tässä mielessä, mutta ehkä pyrkisin kertomaan niinkuin asia on sillä tasolla kuin lapsi iän puolesta ymärtää. Lapsi muistaa koko loppuiän suruviestin kertomisen tilanteen. Lapsi kannattaa esim. ottaa syliin (tai mikä tuntuu luontevalta teidän tilanteessa, en tiedä esim. lastenne ikää ) ja kertoa, antaa aikaa. Kynttilää voi käydä sytyttämässä tms. mikä teillä tuntuu luontevalta. Jotain konkreettista kannattaa tehdä. Tosin, lapsi tuottaa kyllä itsekin, jos ilmapiiri sen sallii, esim. piirustusten kautta.

Ainakin osa lapsista voi tämän jälkeen haluta puhua surusta esim. nukkumaan mennessä. Tähän kannattaa antaa aikaa. Nämä hetket voivat tulla myös hyvin yllättävissä tilanteissa , kun niitä vähiten odottaa, ja kestää tosi vähän aikaa, jos lapsi on pieni. Pitäkää, vanhemmat huolta itsestänne, jotta jaksatte ottaa vastaan lastennekin surun.

Toivottavasti en kuulostanut liian neuvovalta. Toivottavasti tästä voisi jotain irrota, mikä voisi auttaa teitä.

 

[Tintukka76]

Me puhuttiin lapsille (11, 7, 2x6 vuotiaat) vain että äidin masussa oli vauvanalku, joka ei jaksanutkaan elää eikä kasvaa. Sydän ei enää lyönyt ja vauvanalku oli kuollut. Jotenkin näin mies sen heille kertoi kun minä olin sairaalassa.
Puhuttiin vauvanalusta (vaikka viikkoja oli 17+4), koska lapset eivät esikoista lukuun ottamatta edes tienneet minun odottavan vauvaa. Ajateltiin että jos puhumme vauvasta heidän mielikuvansa on siitä hyvin konkreettinen. Ja kun ei sille pienelle pidetty hautajaisia eikä mitään sellaista niin eivät sitten ihmettele että mihin se vauva katosi...

Lapset ottivat tiedon hyvin vastaan. 7-vuotias itkikin, 11-v ei kovinkaan ole näyttänyt tunteitaan. Hän kyllä tiesi että odotuksessa oli ongelmaa alusta asti ja hänelle olin jo monesti sanonut ettei tiedä miten tässä odotuksessa käy. Hänelle se ei ehkä ollut sitten niin suuri yllätys. Muut kun eivät tienneet tosiaan vauvan odotuksestakaan niin eivät sitten sitä menetystä niin hirveästi surreetkaan. Enemmän kiinnosti se että kuinka pieni se oli ja ovatko hekin olleet joskus niin pieniä. Toinen pienimmistä mietti myös että jos hän olisi syntynyt ja kuollut ihan ihan pienenä niin hän olisi voinut olla hyvä pelinappula afrikan tähteen (Todellakin konkreettisia nuo lasten mielikuvat...)

Ehkä vanhemmat luulevat lasten järkyttyvän ja surevan enemmänkin. Minusta meillä ainakin näyttää siltä ettei se juurikaan lasten elämän vaikuttanut. Johtuu varmasti siitäkin että vauvaa ei vielä odotettu kunnolla koko perheellä. Se oli vielä salaisuus, mutta kerrottiin sitten lapsille etteivät ihmettele äidin ja isin itkua ja surullista ilmapiiriä kodissa ensi päivinä menetyksen jälkeen. Ja yritin itsekin kyllä jatkaa lasten kanssa normaalielämää mahdollisimman pian (harrastukset ja muut) jotta heidän elämänsä ei siitä enää enempää järkkyisi.

Vauvan muistolle ollaan poltettu kynttilää joka päivä ja viikko sitten käytiin yhdessä etsimässä muistolehtoa (se on eri paikkakunnalla kuin missä asutaan, mutta oltiin siellä käymässä muutenkin). Olisi viety pienelle kynttilä mutta ei nyt todellakaan löydetty sitä paikkaa. Hirveästi en ole lapsille pienestä puhunut koska näyttää ettei asia ole onneksi heitä juurikaan järkyttänyt.

Mutta puhukaa kuolemasta ihan suoraan. Toki meilläkin ollaan sanottu että se pieni on nyt taivaassa, enkeliveljestä ollaan myös puhuttu. Mutta koskaan älkää puhuko lapselle "ikiuneen nukkumisesta" tms. Lapsi voi alkaa pelätä ihan nukkumista tai sitä että äiti tai isä voi vain yhtäkkiä "nukkua pois" yön aikana. Lapsi ajattelee sen verran konkreettisesti.

Kuten nns:kin sanoi tuossa yläpuolella että lasten kanssa kannatta puhua suoraan. Meille aikuisillehan ne asiat on usein tabuja ja niistä on vaikea puhua. Lapsi ei osaa vielä ajatella niin ja hänelle ne asiat ovat vain normaaleja elämään kuuluvia asioita. Koettakaamme antaa heidän pitää tämä ajatus eikä jatketa näitä vanhoja perinteitä joissa asioita hyssytellään eikä niistä puhuta suoraan. Sitten niistä jää helposti hämäriä mielikuvia ja ajatuksia että esim. kuolemasta puhuminen on kiellettyä.