P
peikkopieni
Vieras
Olen särkynyt, suruissani, epätoivoinen. Rakastan avomietäni, rakastan parasta ystävääni, molempia, hieman eri tavalla, toisen kanssa haluaisin elää loppu elämäni, toista ajattelen automaattisesti, enemmän seksuaalisesti nykyään. Avokkini on sielunkumppanini, kuin kohtalo olisi saattanut meidät yhteen, ollaan niin yhteen sopivia, täydennetään toisiamme. Silti, seksi ei ihan suju, yhtenä syynä on se että olen bi (enemmän omaan sukupuoleen suuntautunut). Mutta kun kaikki mitä järjellisesti haluan, ja mihin kaipaan on oman kultani luokse. Vaan molemmat pelätään ettei hän riitä minulle (ja minä etten riitä hänelle siksi). Olen niin umpikujassa. Ollaan oltu yhdessä jo niin kauankin, ja yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat ovat niin molempien yhteisiä, halutaan lapsia, ja toisaalta kaikki mitä tarvitsisimme on toisemme. Siksi tuntuu kuin minussa olisi kaksi ihmistä, kaksi minää joilla on kaksi eri toivetta. Tietysti se olen se yksi ja sama minä, mutta.. en vain tajua mitä teen, ja niin päätänkin ensin yhtä ja sitten toista ja molemmat tuntuvat oikealta.
Kunpa joku teistä olisi viisas ja kokenut, voiko minulla olla kultani kanssa yhteistä tulevaisuutta, vai petetäänkö siinä molempia. Toiselle parhaalle ystävälle en uskalla enää puhua asiasta, sillä viimeksi hän ei ymmärtänyt kuinka voisin yhä jatkaa kultani kanssa. Tää on kaikki niin outoa ja tyhjentävää
Kunpa joku teistä olisi viisas ja kokenut, voiko minulla olla kultani kanssa yhteistä tulevaisuutta, vai petetäänkö siinä molempia. Toiselle parhaalle ystävälle en uskalla enää puhua asiasta, sillä viimeksi hän ei ymmärtänyt kuinka voisin yhä jatkaa kultani kanssa. Tää on kaikki niin outoa ja tyhjentävää
