Kaksosraskaus, kroppa ja henkinen terveys lopullisesti pilalla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tuskaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tuskaa

Vieras
Mulla on ennestään kaksi lasta ja yllärinä nyt kaksosraskaus. Nyt mennään viikolla 21 ja maha on ihan mieletön jo. Mä olin juuri saanut itseni edes jonkinmoiseen kuosiin ja säästynyt pahemmilta arvilta jne.
Ja nyt tää maha tulee sitten venymään entisestään!
Mua masentaa ja itkettää ja tuskastuttaa, mä en tuu selviämään tästä, mun kroppa ei tuu koskaan enää olemaan entisensä, musta tulee löysä paska joka kohdasta.

Ja miten mä jaksan vauva-arjen, varsinkinjos ne molemmat huutaa vaan??

Mun pitäis muka olla onnellinen mutta mä en nää enää mitään hyvää missään.

Olen jo 35-vuotias ja mulla piti alkaa oma elämä. Ensin raskausuutinen oli ihan ilinen mutta nyt tämä ahdistus on iskenyt päälle mahdottomana ja musta tuntuu että mä en enää jaksa yhtään.

Mahassa on jo sellainen vellontakin että mä en saa edes nukkua yhtään.

Miten mä selviän tästä? Mies ei ymmärrä, katselee vaan muita naisia vaikka sen kielttäkin. Ei kehu mun ulkonäköä koskaan vaikka valitan olevani kauhea ruma elefantti ja että mun itsetunto on tosi alhaalla.

Musta tuntuu että mä en vaan jaksa tätä, haluan pakoon tätä mun elämää, jonnekin missä mä elän itseäni varten ja missä mun kroppani on mun, ei kenenkään muun muokattavissa.
 
Tuossa tilanteessa ei ole valinnanvaraa. Päivä kerrallaan vaan eteenpäin. Ehkä on hyväkin, että suret omaa ja parisuhteen tilaa, niin et ehdi stressaamaan vauvojen vointia.
 
Päivä kerrallaan se on pakko mennä, mutta jokainen minuuttikin on tuskaa. Mä vaan itken suurimman osan ajasta välillä.

Mä en oikeasti enää jaksaisi yhtään pikkulapsivaihetta ja nyt se tulee vielä tuplana.

Plus että mä olen niin katkera siitä että mun kroppa on lopullisesti pilattu ja mun menoni vuosiksi eteenpäin taas rajoitettu.

Mä en osaa nauttia tästä ja luulen että tuun olemaan loppuelämäni katkera. Mun elämä on ohi.
 
Jos maha kovin venähtää, niin ainahan sen voi käydä kiristämässä, kun lapsiluku on täynnä eli siis jo tämän raskauden jälkeen. Muuten kaksoisraskaus ei varmasti vartaloa sen enempää pilaa kuin yhden odotuskaan. :)
 
Itsellä ei kokemusta kaksoisraskaudesta mutta viimeisimmässä raskaudessa "surin" sitä että sain raskausarpia ja toivoin vauvan syntyvän jottei niitä tulisi lisää (olin jo ihan viimeisilläni ja arvet tulivat vikan viikon aikana). Varsinkin loppuraskaudessa oli kova halu saada omaa aikaa ja unelmoin että pääsisin salille/saisin oman kropan kuntoon. No vauva syntyi ja maailman ihanin vauvahan sieltä tuli. Omat halut siirtyivät syrjään ja keskityn täysillä vauvaan. Kun on ennestään lapsia tietää että se vauva aika menee nopeasti ja kohta sitä pääsee taas omille menoille. Meillä vielä vauva täysimetyksellä eikä huoli pulloa joten tässä vielä joutuu tovin odottelemaan. Tsemppiä raskauteen ja vauva aikaan. Jospa sieltä tulisi "helppoja" vauvoja.
 
Päivä kerrallaan se on pakko mennä, mutta jokainen minuuttikin on tuskaa. Mä vaan itken suurimman osan ajasta välillä.

Mä en oikeasti enää jaksaisi yhtään pikkulapsivaihetta ja nyt se tulee vielä tuplana.

Plus että mä olen niin katkera siitä että mun kroppa on lopullisesti pilattu ja mun menoni vuosiksi eteenpäin taas rajoitettu.

Mä en osaa nauttia tästä ja luulen että tuun olemaan loppuelämäni katkera. Mun elämä on ohi.

Hassu, ei sun elämä ole ohi. Kuulostaa susta varmaan nyt typerältä ja sun tekisi mieli tintata mua varmaan...

Oletko kertonut neuvolassa olostasi? Onko teidän tk:ssa esim. psykiatrista sairaanhoitajaa tai sairaalalla kätilöä tms. joka olisi erikoistunut myös mielialajuttuihin? Tärkeintä olisi, että saisit purettua tuon olosi jollekin, nyt joudut ilmeisesti pidättelemään sitä sisälläsi ja siksi sua itkettää.

Keskity tosiaan tähän hetkeen ja päivään kerrallaan. Kukaan ei voi tietää millaista elämä on puolen vuoden päästä. Usko siihen, että sä selviät. Sulla on vielä hyvin aikaa koota ja valmentaa tukijoukkoja ja pistää myös miehesi ymmärtämään, ettet mitenkään voi selvitä kaikesta yksin.

Hölläile ja lepäile kaikki mahdolliset hetket, sulla on siihen oikeus ja toistaiseksi vielä aikaakin. Ja mitä kroppaan tulee, me kaikki rupsahdetaan. Jos sulla reilu kolmikymppisenä on kroppa ollut vielä kuosissa, niin tarvii vaan luottaa että geenisi on sen verran armolliset, että kaikki toivo ei ole vielä heitetty. ;)
 
On mun elämä ohi. Mä halusin jo elää omaa elämää enkä sitä että kukaan enää roikkuu mussa kiinni. Mä oon ollut niin väsynyt edellisten kanssa etten vaan kerta kaikkiaan enää jaksa. Jokainen hetki on nytkin tuskaa ihan oikeasti, mua välillä ihan inhottaa tuo muljuminen vatsassa vaikka varmasti kuulostaa kamalalta. Viime yönäkin olis tehnyt mieli huutaa että lopettakaa kun en saanut siltä muljumiselta nukuttua.

En mä halua olla kotona kiinni kahdessa vauvassa päivääkään. Mä haluan käydö töissä, juhlia silloin tällöin, käydä lenkillä ja jumpassa, normaalia naisen arkea. En mä jaksa enää olla epäitsekäs ja vaan antaa koko ajan itsestäni ja kärsiä ja kestää! Mä haluan elää mun omaa elämää!

Mä olin niin onnellinen kun sain nuoremmankin lapsen kunnialla sellaiseen ikään että se ei enää kyhnytä kainalossa jatkuvasti kiinni. Nyt kaikki alkaa alusta, tuplana.
Mä välillä toivon että kuolisin pois koska mä en nää tulevaisuudessani mitään hyvää enää.

Joku voi pitää mua kusipäänä tällasen teksin jälkeen mutta mä en voi sillemitään. Ei mua ole luotu näin monen lapsen äidiksi eikä kotona nyhjöttämään. Mä kärsin joka sekunti.
 
[QUOTE="vieras";29178087]Jos maha kovin venähtää, niin ainahan sen voi käydä kiristämässä, kun lapsiluku on täynnä eli siis jo tämän raskauden jälkeen. Muuten kaksoisraskaus ei varmasti vartaloa sen enempää pilaa kuin yhden odotuskaan. :)[/QUOTE]

Pilaa se. Mutta se on kestettävä. Kyllä se siitä kutistuu lähes entiselleen, nahka vaan jää vähän löysäksi, mutta muista että vatsalihakset ei palaudu lähes vuoteen eli älä tee kovempia vatsalihasliikkeitä ennenkuin ne on palautunu, käy vaikka fysioterapeutilla kysymässä ohejeita.

Olin 6v sitten samassa jamassa, tuosta se vatsan kasvu ja lyllertävä olo vasta alkaa :( Mutta henkinen puoli piristyi taas tuon puolivälin jälkeen. Meillä mentiin viimeisille viikoille saakka, synnytys käynnistettiin, kesti vain 2h ja ihanat pienet vauvat oli maailmassa =) 3kk meni kuin sumussa, apua tarvitaan! Vaadi kunnalta kodinhoitoapua (tee jo nyt hakemus, avun saaminen lapsiperheeseen tukalassa tilanteessa on lakisääteistä). Nuku aina kun voit! Anna vauvat synnärillä lastenhuoneeseen yöksi ja vaadi saada rauhallinen huone. Mä en osannut nukkua alussa vaan vahdin vastasyntyneitä puoliunessa yöt läpi, joten lopulta tehtiin niin että mies nukkui vauvojen kans samassa huoneessa ja minä menin yläkertaan yksin. Kun yks vauva heräsi, mies soitti mut paikalle, syötettiin molemmat vauvat ja jatkettiin kaikki unia.

Meille ei ollut iloa monikkoperheiden tapahtumista ja vertaistuesta, koska ne keskittyi lähinnä siihen mitä on hoitaa yhden sijaan kahta lasta -meillä niinkuin teilläkin oli jo ennestäänkin lapsia. Mutta isommille leikki- ja hoitoapua, valmisruokia, vähän hiljaisempaa menoa seuraavat 3 vuotta. Sitten helpottaa, kaksoset leikkii keskenään, ja kun lähtevät yhdessä kouluun niin ihmettelet tippa silmässä että siinäkö ne meidän vauvavuodet nyt meni :)
 
En mä halua terapeutille, tulee vielä joku lastensuojelukin mukaan. Enkä todellakaan mihinkään ryhmään, en halua nähdä yhtäkään raskaana olevaa naista. Varsinkaan sellaista ällöonnellista.
 
Sepä, kroppa pilalla, sitä pahinta löysää pitää kestää se vuosi vähintään. Mä haluan kuolla oikeasti pois.
En mä ole valmis kärsimään tällaista jonkun muun vuoksi enää.
 
[QUOTE="tuplat";29178129]Pilaa se. Mutta se on kestettävä. Kyllä se siitä kutistuu lähes entiselleen, nahka vaan jää vähän löysäksi, mutta muista että vatsalihakset ei palaudu lähes vuoteen eli älä tee kovempia vatsalihasliikkeitä ennenkuin ne on palautunu, käy vaikka fysioterapeutilla kysymässä ohejeita.

Olin 6v sitten samassa jamassa, tuosta se vatsan kasvu ja lyllertävä olo vasta alkaa :( Mutta henkinen puoli piristyi taas tuon puolivälin jälkeen. Meillä mentiin viimeisille viikoille saakka, synnytys käynnistettiin, kesti vain 2h ja ihanat pienet vauvat oli maailmassa =) 3kk meni kuin sumussa, apua tarvitaan! Vaadi kunnalta kodinhoitoapua (tee jo nyt hakemus, avun saaminen lapsiperheeseen tukalassa tilanteessa on lakisääteistä). Nuku aina kun voit! Anna vauvat synnärillä lastenhuoneeseen yöksi ja vaadi saada rauhallinen huone. Mä en osannut nukkua alussa vaan vahdin vastasyntyneitä puoliunessa yöt läpi, joten lopulta tehtiin niin että mies nukkui vauvojen kans samassa huoneessa ja minä menin yläkertaan yksin. Kun yks vauva heräsi, mies soitti mut paikalle, syötettiin molemmat vauvat ja jatkettiin kaikki unia.

Meille ei ollut iloa monikkoperheiden tapahtumista ja vertaistuesta, koska ne keskittyi lähinnä siihen mitä on hoitaa yhden sijaan kahta lasta -meillä niinkuin teilläkin oli jo ennestäänkin lapsia. Mutta isommille leikki- ja hoitoapua, valmisruokia, vähän hiljaisempaa menoa seuraavat 3 vuotta. Sitten helpottaa, kaksoset leikkii keskenään, ja kun lähtevät yhdessä kouluun niin ihmettelet tippa silmässä että siinäkö ne meidän vauvavuodet nyt meni :)[/QUOTE]

Mä en halua tällaista!

Mä en jaksa. ;( ;(
 
On mun elämä ohi. Mä halusin jo elää omaa elämää enkä sitä että kukaan enää roikkuu mussa kiinni. Mä oon ollut niin väsynyt edellisten kanssa etten vaan kerta kaikkiaan enää jaksa. Jokainen hetki on nytkin tuskaa ihan oikeasti, mua välillä ihan inhottaa tuo muljuminen vatsassa vaikka varmasti kuulostaa kamalalta. Viime yönäkin olis tehnyt mieli huutaa että lopettakaa kun en saanut siltä muljumiselta nukuttua.

En mä halua olla kotona kiinni kahdessa vauvassa päivääkään. Mä haluan käydö töissä, juhlia silloin tällöin, käydä lenkillä ja jumpassa, normaalia naisen arkea. En mä jaksa enää olla epäitsekäs ja vaan antaa koko ajan itsestäni ja kärsiä ja kestää! Mä haluan elää mun omaa elämää!

Mä olin niin onnellinen kun sain nuoremmankin lapsen kunnialla sellaiseen ikään että se ei enää kyhnytä kainalossa jatkuvasti kiinni. Nyt kaikki alkaa alusta, tuplana.
Mä välillä toivon että kuolisin pois koska mä en nää tulevaisuudessani mitään hyvää enää.

Joku voi pitää mua kusipäänä tällasen teksin jälkeen mutta mä en voi sillemitään. Ei mua ole luotu näin monen lapsen äidiksi eikä kotona nyhjöttämään. Mä kärsin joka sekunti.

No raskautta et voi enää keskeyttää. Ja jos miehesi on yhtään halunnut kumpaakaan näistä vauvoista, niin sun tulee ottaa hänenkin mielipide ja tunteet huomioon. Onko sun muut lapset jo niin isoja, että heistä olisi apua lastenhoidossa? Millä mielellä he odottaa pikkusisaruksia?

Ei tuossa oikein muuta mahista ole kuin adoptioon antaminen sitten? Ja sitä kannattaa alkaa jo selvitellä. Koska tuossa ei ihan oikeasti ole muuta keinoa, jos susta tuntuu että sun oma hyvinvointi ja mielenterveys on uhattuna. Sillä sun tulevat lapset tulee vaan kärsimään siitä.

Suosittelisin silti, että juttelet siellä neuvolassa tai kysyt sairaalalta, mitä ammattiapua ja -tukea voisit saada siihen asti, että lapset syntyvät. Oletko tutustunut esim. tähän sivuun: Suomen Monikkoperheet Ry
 
No, olisi varmaan kannattanut hoitaa ehkäisy kuntoon jos ei lisää lapsia enää tahtonut, tai sitten tehdä abortti silloin kun se vielä oli mahdollista. Nyt nämä optiot on kuitenkin jätetty käyttämättä, eikä auta kuin kestää vaan. Vauvat voi toki antaa adoptioon, niin ei tarvitse sitä vauva-aikaa itse "kärsiä".

Voi kuulostaa julmalta, mutta näin se nyt vain on. Naisen osa ei aina ole se kaikista helpoin.
 
Mulla on ennestään kaksi lasta ja yllärinä nyt kaksosraskaus. Nyt mennään viikolla 21 ja maha on ihan mieletön jo. Mä olin juuri saanut itseni edes jonkinmoiseen kuosiin ja säästynyt pahemmilta arvilta jne.
Ja nyt tää maha tulee sitten venymään entisestään!
Mua masentaa ja itkettää ja tuskastuttaa, mä en tuu selviämään tästä, mun kroppa ei tuu koskaan enää olemaan entisensä, musta tulee löysä paska joka kohdasta.

Ja miten mä jaksan vauva-arjen, varsinkinjos ne molemmat huutaa vaan??

Mun pitäis muka olla onnellinen mutta mä en nää enää mitään hyvää missään.

Olen jo 35-vuotias ja mulla piti alkaa oma elämä. Ensin raskausuutinen oli ihan ilinen mutta nyt tämä ahdistus on iskenyt päälle mahdottomana ja musta tuntuu että mä en enää jaksa yhtään.

Mahassa on jo sellainen vellontakin että mä en saa edes nukkua yhtään.

Miten mä selviän tästä? Mies ei ymmärrä, katselee vaan muita naisia vaikka sen kielttäkin. Ei kehu mun ulkonäköä koskaan vaikka valitan olevani kauhea ruma elefantti ja että mun itsetunto on tosi alhaalla.

Musta tuntuu että mä en vaan jaksa tätä, haluan pakoon tätä mun elämää, jonnekin missä mä elän itseäni varten ja missä mun kroppani on mun, ei kenenkään muun muokattavissa.

Osta tukivyö se auttaa ainakin vähän!!!
Mä kerron ihan rehellisesti et vaikka mulla oli tukivyö, niin vatta nahka ei ikinä palautunut(korjaus leikkaus), ja vattalihakset erkani niin että jouduin leikkaukseen!:(
Lisäksi synnytyin tuplat alakautta niin b:nä syntynyt poika sai happivajauksen=neurologisia ongelmia vanhempana.
 
Niin, annat lapset pois tai jos lasten isä haluaa ne pitää, lähdet itse pois ja elät sitä omaa elämää.

Mutta oikeasti, jos raskausuutinen oli aluksi iloinen ja nyt olet tuollaisen ahdistuksen kourissa, niin aika selkeästi vaikuttaa, että olet pahasti masentunut. Etsi nyt ensin siihen apua.
 
Kaksoisraskaus voi olla melkoinen järkytys. Onhan tavallinenkin raskaus, jos se tulee väärään aikaan. Mun mielestä sulla on oikeus tunteillesi. On hyvä, että käyt tuon vapaudesta luopumisen tuskan läpi nyt. Onhan se totta, että elämä tulee olemaan erilaista kahden vauvan kanssa kuin mitä se muutoin olisi. Mielestäni saat surra menetettyä vapauttaisi, mutta jos se jää päälle pitemmäksi aikaa tai on liian kovaa, niin hae keskusteluapua.
 
Mulla on täysiaikaisena syntyneet kaksoset sekä kaksi muutakin lasta. Eikä yhtään raskausarpea! Eikä sektioarpea. Ei ole löysänä roikkuvaa vatsanahkaa eikä muutenkaan yhtään ylimääräistä. Vatsa oli loppuaikoina aivan valtava ja palautumiseen meni kyllä lähes vuosi että olin ennallani.
Kaksoseni ovat jo koululaisia eikä mulla ole mitään ikävää muistikuvaa edes heidän vauva-ajalta. En ollut mitenkään yliväsynyt vaikka vanhempi sisarus on vaan reilun vuoden vanhempi.
Onnellista odotusta ja juttele ajatuksistasi rohkeasti neuvolassa.
 
Ei nyt aloittajan kannattais maalailla pirua seinille. Hyvinkin voi asiat mennä!
Meillä on rv 36 syntyneet nyt pari vuotiaat kaksospojat. Ihan normaali alatiesynnytys oli, se kesti 9 tuntia. Vauvat oli 2,9-3 kg. Repeämiä ei tullut ja synnytys oli ihana kokemus muutenkin. Vauvat oli lastenteholla viikon kasvamassa ja sitten pääsivät kotiin. Osittaisimetin 3 kk ja siirryttiin korvikkeeseen kun maidontulo ehtyi. Kummallakaan ei ollut koliikkia, allergioita, tulehdustauteja tms. ja pojat olivat muutenkin jo pienestä pitäen "helpon" luonteisia, eli nukkuivat ja söivät samassa tahdissa, eivätkä pahemmin itkeskelleet kuin hampaiden tuloaikaan.

Mulle ei tullut yhtä ainutta raskausarpea, ei jäänyt roikkuvaa mahaa ja tissitkin ovat ennallaan. Vatsalihakset palautuivat noin puolessa vuodessa ja niillä hujakoilla katosi myös linea negra. Imetyksen loputtua laihdutin vielä muutaman kilon ja olin paremmassa kunnossa kuin vuosiin! Niin ja ikää oli silloin 34 v.

Ja eihän sitä tarvitse olla vauvoihin sidottuna 24/7, onhan niillä isäkin joka hoitaa! Kunnalta voi kysellä perhetyöntekijää ja MLL:lta saa myös tilattua hoitajia jos tarvii extra-apua. Käyn joka ilta noin tunnin- kahden lenkin koiran kanssa ja lisäksi kerran viikossa kansalaisopiston kurssilla. Miesväki on silloin keskenään kotona. Shoppailemaan pääsisin varmasti mielin määrin jos haluaisin, mutta harvoin vaivaudun ostarille -ostan mieluumin netistä. Kotitöiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, kun pojat ovat vauvoista asti viihtyneet hyvin keskenään/ tai toinen vanhempi hoitaa ja toinen voi puuhailla muuta.
 
Tuo kuulostaa siltä että kärsit masennuksesta!Hae siihen apua, koska kaikki näyttä valoisammalta kun saa lääkityksen kohdilleen.
Jälkiviisaana on turha sanoa että olisit huolehtinut ehkäisystä. Tilanne on nyt se, mikä se tällä hetkellä on ja sen kanssa pitää nyt vaan elää.
Voin vannoa että kun sieltä kaksi söpöläsitä kuoriutuu niin johan loppuu äitillä itsensä murehtiminen, ja olet aivan myyty. Olen kuitenkin vielä nuori ja ehdit 5 vuoden päästäkin vielä juhlia, tehdä töitä ym.
Ja jos olet ehdottomasti sitä mieltä että tätä et halua ja et jaksa, niin adoptio voi olla vaihtoehto. Mutta voin lyödä vetoa että sitten kun menohalut hiljenee niin katuisit sitä syvästi. Mutta on tosiaan ihmisiä, jotka ovat lasta odottaneet 20 vuotta ja ottaisivat kiljuen vastaan pari pikkuista.
 

Yhteistyössä