Kaksplus-keskustelu: Kerro lapsesi motorisesta kehityksestä!

Tekee ihan pahaa tämä ikuinen vertailu. Ihan kuin vauvat olisivat jotain autoja tai autokortteja joita vertaillaan toisiinsa!

Meidän vauva, kuten minäkin, on motoriselta kehitykseltään ollut nopea ja helposti oppinut liikkumaan. Kun olen käynyt avoimissa perhekahviloissa, olen monta kertaa selvästi nähnyt miten saman ikäisten äidit ovat loukkaantuneet tai olleet surullisia, kun ovat verranneet omaa vauvaansa minun vauvaani, joka on mennä töpsöttänyt jo eteen päin. Olen yrittänyt sanoa, että eihän tuo mitään tarkoita; ei se ole minunkaan elämäni ollut yhtään helpompaa vaikka kuinka aikaisin nousin jaloilleni. Miksei voida keskittyä erilaisiin persooniin? Siskoni vauva on aina ollut sellainen mietiskelijä. Todella myöhään nousi istumaan ja vielä paljon myöhemmin siitä ylös. Mutta hänpä selvästi katsoi reitin etukäteen, vakaasti ja hitaasti nousi ylös, lähti liikkeelle, saavutti määränpäänsä ja oli tyytyväinen. Kun minun vauvani täysin päättömästi säntäili edes takaisin päin seiniä, ilman mitään järkeä.

Miksi pitää aina vertailla muihin?
 
Samaa mieltä edellisen kanssa, joskaan en lukenut ensimmäistä sivua... Se vertailu taitaa kummuta jostain sisältä pimeistä lokeroista. Vaikei haluaisi ja vaikka kuinka ajattelee, että ei se haittaa jos oma ei vielä kävele, niin silti vähän tulee kurja tunne, jos muut samanikäiset tai nuoremmat jo menevät eteenpäin kovaa vauhtia.
Meillä alettiin konttailemaan vasta vuoden tietämillä ja ryömimään noin pari viikkoa aikaisemmin. Kiire ei ole ollut istumaan (tuli samaan aikaa kuin konttaaminen) eikä seisomaankaan. Muutenkin aika verkkainen poju on, joskin kärsimätön välillä, mutta sitä kai kaikki vauvat ovat?
 
Ja sitten ihmetellään kun nuorilla syömishäiriöt on yleisiä, kun vauvasta asti vertaillaan muihin! Miksei voida keskittyä vauvaan yksilönä ja jättää vertailut neuvolaan? Neuvolassa se hiton keskikäyrän kyylääminen on ymmärrettävää, mutta etää joka puolella muuallakin täytyy koko ajan vertailla.

Mites, ketjun aloittaja, Matilda, mitkä mittasi ovat? Älykkyysosamääräsi? Kuinka kauan menee rubikin kuutiossa? Mikä bmi ja rinnanympärys? Kuinka nopeaan juokset cooperin? Onko selluliittia? Uskallatko hypätä kympistä tai laskuvarjolla? Sujuuko salsa?
 
Meillä kaksi lasta.

Vanhempi on ollut aika hidas kehityksessä. Kääntymään lähti joskus 5 kk iässä, mutta konttaamaan tyttö lähti vasta 10 kk:n iässä jäätelön avulla :D . Tukea vasten tyttö nousi vasta reilun vuoden iässä. Kävelemään tyttö lähti muutamaa päivää ennen 1 vuoden ja 5 kk:n iässä. Juokseminen taisi tulla ennen kahden vuoden ikää.
Kuperkeikan tyttö oppi vasta 3 vuoden ja 8 kk iässä. Pyöräilemaan apupyörillä 4,5 vuotiaana. Luistelemaan esikoulussa. Ja oppi ajamaan ilman apupyöriä 6 vuoden ja 8 kk:n iässä.

Näitä kaikkia taitoja on odotettu. Ja kävimme taapero aikana 3 kertaa fysioterapeutilla. Mutta hän vain totesi ettei tytöllä ole kiire minnkekkään. Sinänsä mitään "vikaa" ei ole.
Yhä edelleen tyttö on aika hidas liikumaan. Eikä pidä oikein pallopeleistä tai kiipeilytelineessä temppuilusta. Uiminen on tytöstä kivaa, jonka tyttö oppi uimakoulussa ennen kuin täytti 7 vuotta.

Poika on nyt vähän pääle 3 vuotta. Poika oppi perusmototriset taidot ihan normaalissa tahdissa. Tosin erioisuus oli se että poika oppi kierimään lattiaa pitkin n. 5 kk:n iässä. Ei koskaan tiennyt mistä poika löytyi, kun oli laittanut lattialle. Poika "tetsasi" pitkin lattiaa enne 7 kk:tta. Puita pitkin poika käveli jo 10 kk:sta lähtien ja tuetta 13 kk:n iästä lähtien. Poika osasi jo tuossa iässä myös kurkistaa jalkojensa välistä :D . Poikaa juoksee todella hyvin. Ja sekin tuli todella varhain mukaan kuvioihin. Poika tykkää tällä hetkellä mailapeleistä ja hillumisesta.
Sinänäsä on surku että poika siirrettiin isompien ryhmään pk:ssa, koska pienimpien ryhmässä oli jumppanurkkaus jossa sai tehdä "reihumis"juttuja. Mutta isompien ryhmässä vain tiettyinä päivinä pääsee juhlasallin touhuilemaan liikkumisjuttuja.
 
jotka arvostelette tätä ketjua: luitteko kunnolla ketjun ekaa viestiä?

Tarkoituksena ei Kaksplussan toimittajalla ollut provosoida äitejä vertailemaan lastensa taitoja, vaan ideana on tehdä juttu lehteen, jossa oletettavasti kerrotaan lapsen motoristen taitojen kehityksestä ja antaa jotain raameja missä normaalin kehityksen rajat kulkee.

Jutun tarkoitus lienee antaa esimerkiksi lohtua juuri sellaisille vanhemmille, jotka vertailevat kerhoissa oman vauvansa liikkumista toisiin ja murehtivat sitä, onko oma lapsi "normaali". (Aika moni varsinkin esikoisen vanhempi miettii tällaista, vaikka kuinka sanotaan että lapset kehittyvät omaan tahtiin.) Jos he lehdestä saavat lukea muista, joilla on hitaasti kehittyvä lapsi ja saavat huojennusta ja vertaistukea, ei tällaisessa vertailussa ole mitään pahaa!

Lapsen kehityksessä täytyy pitää yllä jonkinlaisia "normaaliuden mittareita", jotta mahdolliset hoitoa ja erityisseurantaa vaativat kehityshäiriöt tai -viivästymät saadaan ajoissa selville. Tämä on lapsen ja perheen etu.
 
meillä 4 lasta ja tahti on kaikilla ollut ihan sama;
2-3kk kääntyilyt ,opitaan pyörimään, jänteviä
5-6kk opitaan istumaan ilman tukea ja ryömitään hetken sit konttaus n.6kk (toinen lapsi jätti konttauksen väliin; isompana ja edelleen 7v konttailee housut puhki:)
6-7kk polvillenousu,konttaus ja sit tukea vasten seisonta 7kk
7-9kk treenataan taitoja tukea vasten ja harjoitellaan seisomaan ilman tukea
9-10kk kävelemään kaksi 9 1/2kk ja kaksi varovaisempaa ja myös varmempaa kävelijää 10kk
1v jo juostaa/kiipeillään tehdään kaikkea:)

esikoinen tyttö ollut aina liikunnallisesti taitava ja varovaisempi; vahinkoja ei ole juuri tullut. tanssi ollut lähellä sydäntä ja luistelu, neiti on ylitaipuvainen ja urheilullinen. nyt 13v kavereiden kanssa luistellaan, pyöräillään, lasketaan mäkeä, lasketellaan tehdään ja puuhataan kaikkea luonne; iloinen, rauhallinen, ja sosiaalinen (tosin kaikki neljä ovat sosiaalisia)

toinen tyttö ollut kömpelömpi; pitkäraajainen, kaatuillut paljon, konttaillut, könynnyt, aina mustelmilla ja vilkas tyttö. Hän lähti reilu 9kk:n iässä kävelemään ja melkein heti sit juoksemaan. tasapaino oli huonompi selkeästi kuin pari viikkoa myöhmmin lähtenyt sisarus. neiti kiipeili joka paikkaan jo yksivuotiaana ja hyppi pomppi oli aktiivinen välillä liiankin ...ja on edelleen.. hän ei kontannut ollenkaan vaan heti polvi-istunasta nousi jaloilleen ; sitten vasta kolme vuotiaana alkoi konttailu oikeestaan. hänellä on ollut levottomuutta ja muuta ongelmaa joka näkyi kyllä jo ihan varhaisessa vaiheessa. nyt lempileikkejä 7v on kiipeily, juoksuleikit, eläimenä loikkiminen/konttailu/könyäminen ja erilaiset yhteisleikit..luistelu ja pyöräily eivät vieläkään oikein suju. luonne utelias, puuhakas, energinen j, iloinen ja vilkas

kolmas lapsi poika sitten on ollut rauhallisempi ja verkkaisempi liikkumisessa aina. hän on hidasliikkeine ei kiinnostu juurikaan liikkumisesta; mielummin laskee liukumäkeä kuin vaikkapa potkii palloa tai luistelee. rauhallinen hän on muutekin ja kävely on ihan pakkopullaa, hitaus näkyy kaikessa toiminassa; liikkeet ovat hitaita oli sit kyse kävelemisestä tai pukemisesta. nyt 4v ulkoilee mielellään mutta ei juokse juurikaan

neljäs lapsi on tyttö hän on liikunnallisempi; liiikkeet ovat hallittuja ja varmoja. kävely sujuu nyt 1v 5kk todella hyvin ja jaksaa kävellä yli kilometrinkin. juoksentelu ja temppuilut ovat lempipuuhaa ja kiipeily joka paikkaan. hänen peruslunonne on rauhallisempi ja se näkyy liikunnassa kyllä hyvin liikkeiden suunnittelussa ja varmuudessa. leikeistä juoksu/kiinniotto/tasapainotteluleikit ovat nyt mieluisia. luonne on hänellä iloinen puuhakas ja rauhallinen sopivassa sekoitussuhteessa

yhteenvetona mielestäni voi todeta että motorinen kehitys on aikalailla sidoksissa luonteseen (onko utelias/rauhalline/vilkas) ja myöskin sitten tietyt asiat meillä (ja serkkuni kolme lasta ovat myös oppineet) samaan aikaan joten voisi kuvitella että aika geenisidonnaisia ovat. se milloin lähtee ja miten hyvin kävelemään ;on kiinni luonteesta ja siinä' parinkin päivän ero on huima juttu tasapainossa. itse olen kehitykseltäni ollut ihan samassa tahdissa perustaidoissa kuin lapseni:) sekin on mielenkiintoista miten toi ns."urheilullisuus"vaihtelee samassa perheessäkin.ja kyllä kiikkumisen oppimiseen vaikuttaa myös miten lasta pidetään sylissä/aktivoidaan ja onko vanhempi rauhallinen vai puuhakkaampi itse. olen myös huomannut että monessa perheessä esikoinen lähtee liikenteeseen myöhemmin ja on pidemmän aikaa vauva(poikkeuksia on tietenkin) ja toinen sit lähtee nopeemmin vanhemmanm sisaruksen perään:)
ja molemmat tytöt tykkäävät todella paljon koululiikunnasta jopa hiihdosta mitä itse aikoinani inhosin. aika paljon toi asia varmaan on kiinni opettajasta
 
Neljä lasta nyt vanhimmalla ikää 14v ja 13v. Poika liikkuu paljon ja harrastaa liikuntaa ja neiti vähemmän liikkuu normaali tahtiin vauvana ovat kehittyneet kävelemään kumpainenkin lähti 1v 1kk ikäisinä.
Kaksi nuorempaa nyt 6v ja 3v ovat motorisesti vähän hitaampia. Neiti 6v oppi 1vuoden ikäisenä ryömimään vasta ja 2v 3kk kun lähti kävelemään.
Nuorin neiti 3v myös hitaammin lähtenyt liikkeelle oli 1v ja 10kk kun kävelemään lähti.
Nykyisin ei huomaa että on myöhään lähtenyt kävelemään.
 
Nyt 1v 9kk:
Kääntyi 3kk, 5,5kk pyöri paikasta toiseen, 7kk ryömi, 6kk siirsi lelun kädestä toiseen. Vasta 8kk iässä varasi jaloille kunnolla ja istuminen alkoi sujua, mutta sanoisin että istui tuetta 9kk iässä. On aina vauvana viihtynyt hyvin lattialla, ehkä siksikään ei tuo istuminen houkuttanut.
10kk nousee tukia vasten seisomaan ja siitä parissa viikossa tukia pitkin kävelyä.
11kk konttasi hetken ennen kävelyä.
10-11kk pinsettiote kunnolla ja saman tien syöminenkin.1v-1v1kk kävelee ilman tukia, sitten samantien juoksemaan.
Söi itse lusikalla 1v4kk, joi nokkamukiista myös, samantien melkein lasistakin.

Jotkut taidot ovat antaneet odottaa itseään, mutta kun ne ovat tuleet, ovat alkaneet sujua samantien. Esim. puhetta on vasta nyt alkanut tulla, mutta tuleekin sitten sana päivässä.
 
Meidän neiti (nyt 1v 9kk ) oli 10kk ikään saakka tooosi "laiska" eikä tehnyt oikein mitään. Konttaamaan taisi lähteä tuolloin 10kk iässä, kävelemään oppi 1v2kk iässä, mutta sitä ennen siis möllötti lähes vaan paikoillaan :D

Nyt likassa on menoa ja melskettä ja juosta täytyy lähes joka paikkaan. Tanssiminen on ihan ykkösjuttu!
 
lapsi oppi 6kk ikäisenä konttamaan ja istumaan, kävelemään 1v synttäreillään.
Oli lapsena varovainen juoksija ja kiipeilijä.
5v-neuvolassa huomattiin silmän ja käden yhteistyössä ja karkeamotorisissa taidoissa kehitysviivettä. Lyhyt jakso toimintaterapiaa ja kotona kannustusta ja ohjausta siitä lähtien.

Nykyään 12v lapsi pelaa 2 pallopeliä kilpasarjassa ja pärjää mukavasti. aloittaa yläasteen liikuntaopetuksessa. Innokkuus ja harjoittelu on siis todella tepsinyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Matilda Katajamäki:
0-6-vuotiaiden lasten vanhemmat: Milloin lapsesi oppi tärkeät taidot: kääntymään, konttaamaan, kävelemään, juoksemaan ja kiipeilemään? Oppiko hän taidot aikaisin vai ehdittiinkö niitä jo odotella? Minkä liikunnallisen taidon lapsesi on viimeksi oppinut ja mikä on hänen liikunnallista lempipuuhaansa juuri nyt? Onko lapsesi kömpelö, ja mistä sen huomaa?

Meidän tyttö (nyt n. 1v11kk) oppi kääntymään 4kk, konttaamaan 8,5 kk, kävelemään 10,5 kk, juoksemaan 1v4kk, portaita menemään ylös ja alas noin vuoden iässä. Kaikki taidot on tullut melkeinpä ennenkuin edes on osattu odottaa. Uusin taito on kuperkeikka ja se tuli 1v10kk ja samoihin aikoihin oppi myös kiipeämään portaita ylös seisaaltaan
 
Alkuperäinen kirjoittaja ihanan pojan äiti:
jotka arvostelette tätä ketjua: luitteko kunnolla ketjun ekaa viestiä?

Tarkoituksena ei Kaksplussan toimittajalla ollut provosoida äitejä vertailemaan lastensa taitoja, vaan ideana on tehdä juttu lehteen, jossa oletettavasti kerrotaan lapsen motoristen taitojen kehityksestä ja antaa jotain raameja missä normaalin kehityksen rajat kulkee.

Nuo normaalin rajat tietää jokainen vähänkin lasten kehityksestä tietävä ilman tällaisia galluppeja. Täytyy kyllä olla samaa mieltä, että en ymmärrä aloituksen ideaa. En tiedä mitä tämä ketju siitä kostuisi, jos kerron cp-vammaisen tyttöni kehityksestä tai sen puoleen "normaalin" poikani kehityksestä, ilman mitään taustatietoja.

Tiettyjen motoristen taitojen tuleminen jäljessä ei tarkoita yhtään mitään, jos esimerkiksi muu motorinen kehitys on ikäluokan tasoa. Toisaalta tietyissä taidoissa edellä meneminen ei myöskään tarkoita mitään, jos ei ole edellytyksiä muihin motorisiin taitoihin. Lapsen kehityksen kannalta on ainoastaan suotavaa, että taidot opitaan tietyssä järjestyksessä: ryömintä-konttaus-kävely. Joitain vaiheita voi jäädä välistä pois, mutta edellinen taso antaa edellytyksiä aina seuraavalle ja on sinänsä myös tärkeä.

Huoh. Kysynkin toimitukselta, mitä aloituksella haetaan??
 
Hei!

Harmi, jos tämä ketju on ärsyttänyt joitain lukijoita. Aloituksen tarkoitus ei ole todellakaan ollut lukijoiden vauvojen "vertailu", vaan kokemuksien kerääminen toukokuun lehteen tulevien motoriikkajuttujemme yhteyteen. Olemme nimenomaan toivoneet elävän elämän kokemuksia eri vauhdissa kehittyvistä lapsista, jotta jutussakin näkyisi, miten kehitys voi vaihdella. Se, että aloitus on herättänyt tunteita, kertoo mielestäni juuri siitä, että keskimääräistä hieman hitaampi kehitys herättää vanhemmissa ahdistusta ja kyseinen juttu on varsin tarpeellinen.

Oma poikani oppi kävelemään vuoden ja neljän kuukauden ikäisenä ja silloin stressasin asiasta paljonkin (ja täysin turhaan!), aihe on siis myös henkilökohtaisesti tuttu ja nyt jälkikäteen todella ymmärrän kaikenlaisen vertailun tarpeettomuuden :)

Terveisin,

Matilda/ Kaksplus






 
Tyttö 3,5v oppi kääntymään 4kk iässä,konttaamaan ja nousemaan seisomaan 8kk iässä. 10kk otti ekat askeleet ilman tukea. Suht nopeasti kehittyi liikkuminen ja puhe. Kiipeilyt sun muut ei kuitenkaan ole tytön juttu ollut ikinä.

poika on nyt päälle 11kk ja hän kääntyi 4kk,ryömi9kk,konttasi ja nousi seisomaan 10kk iässä. Nyt kuitenkin ottanut saman ikäiset jo hyvin kiinni,kävelee tukia pitkin ja osaa kiivetä rappuja. pojan kanssa kävimme kerran fysioterapiassa kun 8kk neuvolaan meneessä olisi kuulemma pitänyt jo jotenkin liikkua. Mitään vikaa ei pojassa kuitenkaan ollut,tarvitsi vain sen oman aikansa ennenkuin oli valmis lähtemään :) Ja enää ei ole rauhallisuudesta tietoakaan.
 
Vanhin poika ikää nyt 9 v 4kk. Harrastaa jääkiekkoa (harrastanut 6 vuotiaasta asti) Harjoitukset on jäällä 2x viikossa, 1x kerran sähly harkat joukkueen kanssa ja käy vielä koulun järjestämässä liikkakerhossa pelaamassa korista, jalkapalloa tms pallopeliä. Harrastuksiin ei pakoteta, ja jos ei halua lähteä jollakin kertaa niin ei tarvi. Leikkii paljon kavereiden kanssa ulkona pelaten katulätkää, sählyä tai käy uimassa. On siis kova urheilemaan. Polkee pyörällä koulumatkat n 2.5 kilsaa ja illalla myös kavereille tai kauppaan tms eli pyöräily kilometrejäkin kertyy päivässä 5-10km. On ollut koko ikänsä liikkuvainen poika, eikä pelaa pleikkaria tai muita pelejä kuin harvoin kipeänä. Ei tarvi siis saada pois pelin äärestä hyvä kun joskus pelaa ja on kotona=) Puhe kehittynyt nopeasti 1v2 kk parikymmentä sanaa mistä vieraatki sai selvää. Ei puhevikoja.

Keskimmäinen tyttö eskarissa 6 vuotta. Kääntyi n. 5½ kk, nousi istumaan 7kk, konttasi 8 kk ja käveli 1 vuotiaana. Pinsetti otteen oppi aika aikaisin n 5kk iässä. Juoksemaan ja kiipeilemään lähti samantien kun oppi käveleen kunnolla. Ollut varma jalkainen tyttö. Kaikki motoriset taidot tullut ajallaan tai etuajassa, mitään ei ole tarvinnut odottaa. Pyörällä alkoi ajaa apurattailla n. 3-v ja ilman 4-vuotiaana. Luistellut on 4 vuoden iästä. Hiihtämään alkoi 3- vuotiaana. Uimaan oppi nyt 6-vuotiaana. Käy jumpalla ja on luova lapsi, keksii tanssi esityksiä ja jumppänäytöksiä. Puhe kehittynyt normaalisti, ei puhevikoja.

Nuorin nyt 1v 1kk. Kääntyi masulleen 4 kk, alkoi ryömiä 5kk, nousi istumaan 6½kk yksin lattialla, 7kk konttas, nousi tukea vasten ja kävelikarhukävelyä, Pinsetti ote 6kk, Ensiaskeleet reilu 10 kk, 11kk kävelee sisällä ja ulkona kengät jalassa, 12 kk juoksee, kiipeää, 12½ harjoittelee hyppäämään (kantapäät nousee maasta, toinen taputtaa aivan innoissaan niinku hyppäis korkeellekkin=D), osaa kävellä varpaillaan. On koko ajan äänessä, saoja tulee jonkin verran esim. vaippa, lamppu, muumi, puhelin, poppa, hau hau. Ymmärtää paljon asioita, kun sanoo esim. harjaa hiukset, käy hae vesimuki yms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Matilda Katajamäki:
Hei!

Harmi, jos tämä ketju on ärsyttänyt joitain lukijoita. Aloituksen tarkoitus ei ole todellakaan ollut lukijoiden vauvojen "vertailu", vaan kokemuksien kerääminen toukokuun lehteen tulevien motoriikkajuttujemme yhteyteen. Olemme nimenomaan toivoneet elävän elämän kokemuksia eri vauhdissa kehittyvistä lapsista, jotta jutussakin näkyisi, miten kehitys voi vaihdella. Se, että aloitus on herättänyt tunteita, kertoo mielestäni juuri siitä, että keskimääräistä hieman hitaampi kehitys herättää vanhemmissa ahdistusta ja kyseinen juttu on varsin tarpeellinen.

Oma poikani oppi kävelemään vuoden ja neljän kuukauden ikäisenä ja silloin stressasin asiasta paljonkin (ja täysin turhaan!), aihe on siis myös henkilökohtaisesti tuttu ja nyt jälkikäteen todella ymmärrän kaikenlaisen vertailun tarpeettomuuden :)

Terveisin,

Matilda/ Kaksplus

No, itsellä kun on nuo hitaasti liikkeelle lähteneet lapset (1v9kk ja 3v10kk iässä kävelleet) niin tulee jo sellainen "huokaus"-olo kun jonkun vauva/perhe-lehden kannessa näen otsikot tyyliin: "vauvasi kehitys ensimmäisen vuoden aikana". Että niin varmaan... Eivät kosketa nuo jutut meidän perhettä millään lailla. :/

Samoin kun joku tuttu esikoista odottava tai pikkuvauvan äiti alkaa kyselemään jotain vauva/lapsen kehityksesta tai että millaista on liikkua sen ja sen ekäisen kanssa en voi kahden leikki-ikäisen äitinä todeta muuta kuin ettei minulla ole aavistustakaan. Jotenkin niin kaukana kuljetaan normaalisti kehittyvien lasten arjesta ja oppimisista.

Ei sillä, en ole katkera enkä pidä arkeamme mitenkään yliraskaana tms. Monesti sillä yhden tai kahden terveen, normaalisti kehittyvän lapsen äidillä tuntuu olevan huomattavasti raskaampaa ja siksi tietysti olen onnellinen että me ollaan kuitenkin pystytty ihan hyvin liikkumaan ja reissaamaan näiden lasten kanssa ja elämä hymyilee. Lapset itsessään ovat ihaninta mitä voisi kuvitella ja sitä on oppinut arvostamaan näitä arjen pikkujuttuja. Tässä yhtenä iltana meidän 4v, juuri kävelemään oppinut down-poika tajusi pystyvänsä itse vihdoin pelaamaan jalkapalloa! :heart: Sen aurinkoisempaa ilmettä ei voi kuvitella kun näki tuon pikkumiehen suloisen jäykin askelein kävelevän palloa tönien ympäri asuntoa. :D Elämä on pieniä ihmeitä täynnä.

Sen verran olen kuitenkin oppinut varuillani olemaan etten enää yhtään uskalla luottaa siihen että seuraavatkaan lapsemme kehittyisivät neuvolan käyrien mukaan. Eli varaudun kyllä jo siihen että seuraavaakin vauvaa saisi sitten kanniskella siihen 2v ikään asti ja puhe alkaisi tulla joskus 3v jälkeen. Eli vauvan aika realistisesti on siinä vaiheessa kun oma fysiikkani kestää tuon kanniskelun ja aika riittää uusiin terapioihin ja tutkimuksiin jne. *Näin vauvakuumeisena järkeilleen.*

Mutta ehdottoman positiivista on se etten enää voisi kuvitella stressaavani sitä jos lapseni kehittyy hitaammin kuin naapurin lapset eikä maailma kaadu siihen jos neuvolan käyrilläkään ei pysytä. Fysioterapiat, puheterapiat ym on apuväline lapselle, ei häpeän tai viallisuuden merkki.
 
onko teillä lapsille semmonen vauvan oma kirja, mihin laitetaan kaikista kehitysvaiheista tietoja, ja muistoja yms? löysin tuolta tosi mahtavan kaverille vauva-lahjaks! www.kouluinfo.fi vauvalle oma kansio, kaveri tykkäs kovasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Matilda Katajamäki:
Teemme Kaksplussaan juttua lasten motorisesta kehityksestä ja toivomme kokemuksia elävästä elämästä! Mainitsethan vastauksessa lapsesi iän.

0-6-vuotiaiden lasten vanhemmat: Milloin lapsesi oppi tärkeät taidot: kääntymään, konttaamaan, kävelemään, juoksemaan ja kiipeilemään? Oppiko hän taidot aikaisin vai ehdittiinkö niitä jo odotella? Minkä liikunnallisen taidon lapsesi on viimeksi oppinut ja mikä on hänen liikunnallista lempipuuhaansa juuri nyt? Onko lapsesi kömpelö, ja mistä sen huomaa?

Ei tarvitse muistaa näitä kaikkia vastatakseen, vaan voi vastata kysymyksiin, jotka ovat nyt viime aikoina olleet ajankohtaisia! :)

Jos sinulla on isompi, 7-11-vuotias lapsi: Miten lapsesi liikkuu, harrastuksissa vai pihalla kavereiden kanssa? Nauttiiko lapsesi koululiikunnasta, ja jos ei, niin miksi? Onko liikuntaharrastus jo ala-asteikäisillä liian totista kilpailua? Miten saa lapsen pois tietokoneen äärestä ja innostettua liikkumaan?

Kiitos kommenteista!

Matilda Katajamäki, Kaksplus

Meidän poika (nyt 3,5vuotias) kääntyi jo todella varhaisessa vaiheessa..n.1,5kk vanhana! Kontaamaan hän lähti 5kk vanhana, käveli tuen kanssa 7kk vanhana ja käveli ilman tukea n.9kk vanhana! :o Kaiken tämän muistan hyvin elävästi, koska se oli niin pelottavan näköistä kun pieni "vauva" kävelee.. =) toki piti vielä tarkistaa vauva kirjasta..
HÄn kiipesi matalalle tasolle n.10kk vanhana ja alkoi kiipeillä korkeammille tasoille n. vuoden ikäisenä.

Leo ei ole kömpelö, mutta hän on niin kova menemään, että kaatuilee menne tullen! Koko ajan juoksemassa jokapaikkaan..
 
esikoinen (poika) kääntyi 4kk iässä selältä vatsalleen, puolivuotiaana toisinpäin. sitten kieriskeli mutta muuten ei pitkään aikaan tapahtunut mitään. oli n.8kk kun alkoi ryömiä ja taas ei mitään aikoihin. mutta kun oli n. 9,5kk oppi yhden viikonlopun aikana nousta seisomaan, kävelemään tukien, konttaamaan... ja sitten menikin levottomaksi..yöunet meni kun seistä tökötti pinnasängyssä. portaat kiipesi myös ylös heti kun konttaamaan oppi ja pian kiipeili joka paikkaan, oli pitkä poika joten keittiön pöydät ja sohvan selkänojat yms. paikat kolusi läpi. toinen lapsi (tyttö) myös kääntyi 4kk iässä mutta hänellä kaikki muu tuli tasaisempaan tahtiin , aikataulu varmaan suunnilleen sama, mutta tuli vain yksi uusi taito kerrallaan joten yöunet ja múut rutiinit ei siitä kärsineet. ai niin, ja poika käveli tuetta 1v ja viikko päälle, tyttö viikon vaille 1v.
 
Poika on nyt 1v. oppi kääntymään 4,5kk unohti sen hetkeksi, ja alkoi ihan kunnolla kääntyillä 6kk jälkeen. 7kk oppi ryömimään ja heti seuraavana päivänä konttaamaan. 8kk nousi itse pystyyn ja käveli ja seisoi tukea vasten. 1v oppi seisomaan ilman tukea. 1v1kk on nyt ja ei osaa vielä ilman tukea kävellä. Motorisesta kehityksestä en muuten huolissani, mutta ihmettelen kun poika ei vielä osaa taputtaa eikä osoittaa ja siitä hieman huolehdin, että pitäisikö jo osata. Niin, ja jokapaikkaan kiipeilemään oppi 1v.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 5-vuotiaan äiti:
Tota... ihanko tosi pitäisi muistaa kaikki kääntymiset, konttaamiset ja kävelemiset? :) Vähän laaja ikähaitari äideille kysyä tuollaista.

Olisit kysynyt uimisesta, pyöräilemisestä ja luistelemisesta niin johan putoaisi vastaukset kuin apteekin hyllyltä. Noihin aikaisemiin kysymyksiin lakkasin osaamasta vastaamasta joskus 1. vuoden jälkeen.

Tää oli kyllä hyvä vastaus :)
Voin myöntää kans, että olin vähä pallo hukassa ku muksun lääkäri alkoi kysellä näitä yhtäkkiä. Tunsin itseni huonoksi äidiksi ja häpesin kun en muistanut enää mitään... Tosin tenava on jo 7-vuotias, että ehkä saan anteeksi huonomuistisuuteni :)
Ja ellen saa, niin so what B)
 

Yhteistyössä