A
"Ajatus"
Vieras
Olen vielä aika nuori, 26 vuotias. Olen ollut nykyisen mieheni kanssa yli 6 vuotta. Minulla on yksi lapsi, pian 8 vuotias. Lapsen isä asuu muualla, mutta on täysin lapsen elämässä mukana ja meillä on erittäin hyvät välit keskenämme.
Olin aika nuori, kun tapasin nykyisen mieheni. Mä olin nuorena sellainen, etten osannut olla yhtään yksin. Mulla piti koko ajan olla poikaystävä. Mulle yleensä kelpasi kuka tahansa perus hyvännäköinen, ihan normaalit käytöstavat omaava "perusjamppa". Mä en edes muista veikö nykyinen mieheni multa jalkoja alta edes silloin alkuaikoina? En siis muista oikeasti, onko koskaan ollut tilannetta, että olen ihan päätä pahkaa rakastunut.
Mies on alusta asti hyväksynyt lapseni ja ollut heti toisen aikuisen roolissa. Me ollaan perhe ja mies huolehtii tytöstäni, kuin olisi oma lapsi. Tekevät paljon juttuja yhdessä, mies hoitaa lasta kuin omaansa, maksaa puolet perheen kuluista, asettaa lapsen aina etusijalle joka paikassa. Siis maailman täydellisin isäpuoli. Tyttöni tykkää miehestäni, luottaa häneen ja viimeksi eilen kyhnöttivät sylikkäin katsomassa Nasuleffaa. Tytölle me ollaan turvallinen ja rakastava perhe, jossa lienee kaikki hänen mielestä hyvin.
Mulla ei ole mieheen oikein mitään romanttisia tunteita ja niitä ei ole ollut oikeastaan koskaan. Kuvaisin suhdettamme enemmän sisarukselliseksi. Kyllähän sisaruksetkin rakastavat toisiaan, auttavat toisiaan, voivat matkustaa yhdessä jne. Mulla ei ole mitään romanttisia tunteita. Perhosia vatsassa ei ole ollut vuosiin.
Minusta tuntuu, että mies ei arvosta mua tarpeeksi. Hän ei koskaan kehu minua, hän ei ole ikinä silitellyt mua, ikinä suudellut kaupungilla, ottanut kädestä kiinni, leperrellyt hempeitä. Kyllä, olen puhunut hänelle. Olen vuosien aikana ehkäpä noin 30 kertaa tästä puhunut. Mies pitää mua monella tapaa itsestään selvyytenä.
Meillä on töissä yksi toinen mies. Hän tietää aika pitkälle tilanteeni. On selvästi ihastunut minuun, vaikka yrittää olla neutraali. Hän kehuu mua usein. Hän selvästi tekee asioita mun puolesta. Mä olen aivan sokissa. Siis herranjesta.. JOKU TEKEE ASIOITA MUN ETEENI?! Siis joku ihan oikeasti näkee vaivaa vuokseni, joku ihan oikeasti pukeutuu MINUN takiani?! Joku ihan oikeasti tykkää minusta tällaisena.
En ole vaihtamassa miestä lennosta. Ponttina tässä ajatukessani on se, että maailmassa lienee miehiä, jotka ihan oikeasti palvoisivat mua. Jotka jaksaisi mua kehua aina välillä, huomioida mua joskus muutoinkin, kun soittamalla kauapasta kumpaa kanaa tuon.
Omaa miestäni ei kiinnosta mikään romanttinen. Seksi kelpaa. Jos ehdotan yhteistä tekemistä, niin ei mikään käy. Syömään lähtee, mutta yleensä se on sitä, että hotkitaan ruoka ja ajetaan kotiin, koska pitää olla klo 21.00 kotona, sillä silloin alkaa futismatsi. Voi vittu.
Mulla on aina ollut todella huono itsetunto. Olen aina pitänyt itseäni rumana, lihava ja en ole koskaan edes ajatellut, että mä ansaitsisin yhtään minkäänlaista kohtelua. En ole osannut vaatia mitään. En ole edes ajatellut, että jonkun mielestä olisin täydellisen ihana nainen. Mähän olen läski ja ruma ja tylsä.
Mun elämään on ajautunut paljon ihania ihmisiä työn, koulun yms kautta. Nyt olen tajunnut, että mähän olen monen mielestä oikeasti tosi kiva ja monen mielestä olen kuulemma todella avulias ja herttainen. Mä olen tajunnut, että enhän mä mikaan lihava ole, vaan ihan normaali. Saan hirveästi kehuja ulkonäöstäni. Nyt olen alkanut uskoa, että olen kaunis ja hyvä tyyppi ja minä ansaitsen jokaisen kehun.
Kyllä, minä olen kehunut paljon miestäni ja mielestäni yrittnyt paljon.
Olin aika nuori, kun tapasin nykyisen mieheni. Mä olin nuorena sellainen, etten osannut olla yhtään yksin. Mulla piti koko ajan olla poikaystävä. Mulle yleensä kelpasi kuka tahansa perus hyvännäköinen, ihan normaalit käytöstavat omaava "perusjamppa". Mä en edes muista veikö nykyinen mieheni multa jalkoja alta edes silloin alkuaikoina? En siis muista oikeasti, onko koskaan ollut tilannetta, että olen ihan päätä pahkaa rakastunut.
Mies on alusta asti hyväksynyt lapseni ja ollut heti toisen aikuisen roolissa. Me ollaan perhe ja mies huolehtii tytöstäni, kuin olisi oma lapsi. Tekevät paljon juttuja yhdessä, mies hoitaa lasta kuin omaansa, maksaa puolet perheen kuluista, asettaa lapsen aina etusijalle joka paikassa. Siis maailman täydellisin isäpuoli. Tyttöni tykkää miehestäni, luottaa häneen ja viimeksi eilen kyhnöttivät sylikkäin katsomassa Nasuleffaa. Tytölle me ollaan turvallinen ja rakastava perhe, jossa lienee kaikki hänen mielestä hyvin.
Mulla ei ole mieheen oikein mitään romanttisia tunteita ja niitä ei ole ollut oikeastaan koskaan. Kuvaisin suhdettamme enemmän sisarukselliseksi. Kyllähän sisaruksetkin rakastavat toisiaan, auttavat toisiaan, voivat matkustaa yhdessä jne. Mulla ei ole mitään romanttisia tunteita. Perhosia vatsassa ei ole ollut vuosiin.
Minusta tuntuu, että mies ei arvosta mua tarpeeksi. Hän ei koskaan kehu minua, hän ei ole ikinä silitellyt mua, ikinä suudellut kaupungilla, ottanut kädestä kiinni, leperrellyt hempeitä. Kyllä, olen puhunut hänelle. Olen vuosien aikana ehkäpä noin 30 kertaa tästä puhunut. Mies pitää mua monella tapaa itsestään selvyytenä.
Meillä on töissä yksi toinen mies. Hän tietää aika pitkälle tilanteeni. On selvästi ihastunut minuun, vaikka yrittää olla neutraali. Hän kehuu mua usein. Hän selvästi tekee asioita mun puolesta. Mä olen aivan sokissa. Siis herranjesta.. JOKU TEKEE ASIOITA MUN ETEENI?! Siis joku ihan oikeasti näkee vaivaa vuokseni, joku ihan oikeasti pukeutuu MINUN takiani?! Joku ihan oikeasti tykkää minusta tällaisena.
En ole vaihtamassa miestä lennosta. Ponttina tässä ajatukessani on se, että maailmassa lienee miehiä, jotka ihan oikeasti palvoisivat mua. Jotka jaksaisi mua kehua aina välillä, huomioida mua joskus muutoinkin, kun soittamalla kauapasta kumpaa kanaa tuon.
Omaa miestäni ei kiinnosta mikään romanttinen. Seksi kelpaa. Jos ehdotan yhteistä tekemistä, niin ei mikään käy. Syömään lähtee, mutta yleensä se on sitä, että hotkitaan ruoka ja ajetaan kotiin, koska pitää olla klo 21.00 kotona, sillä silloin alkaa futismatsi. Voi vittu.
Mulla on aina ollut todella huono itsetunto. Olen aina pitänyt itseäni rumana, lihava ja en ole koskaan edes ajatellut, että mä ansaitsisin yhtään minkäänlaista kohtelua. En ole osannut vaatia mitään. En ole edes ajatellut, että jonkun mielestä olisin täydellisen ihana nainen. Mähän olen läski ja ruma ja tylsä.
Mun elämään on ajautunut paljon ihania ihmisiä työn, koulun yms kautta. Nyt olen tajunnut, että mähän olen monen mielestä oikeasti tosi kiva ja monen mielestä olen kuulemma todella avulias ja herttainen. Mä olen tajunnut, että enhän mä mikaan lihava ole, vaan ihan normaali. Saan hirveästi kehuja ulkonäöstäni. Nyt olen alkanut uskoa, että olen kaunis ja hyvä tyyppi ja minä ansaitsen jokaisen kehun.
Kyllä, minä olen kehunut paljon miestäni ja mielestäni yrittnyt paljon.
