Kärpäsestä härkänen

[Olenko hankala nainen??]

Olen päälle kolmikymppinen nainen, ja miesystäväni on suunnilleen ikäiseni. Olemme seurustelleet vajaan vuoden, emmekä asu yhdessä. Tunsimme toisemme jotenkuten jo ennen seurustelun aloittamista, joten kuva oli toisesta jo syntynyt. Pidin miestä “periaatteen miehenä”, sanojensa mittaisena, joka ei varmasti naista suhteessa vedätä, vaan haluaa oikean parisuhteen, jolla on jatkumo, kuten minäkin. Hän tiesi, että olin ollut vaikeassa suhteessa ennen häntä, jossa mies oli tyypillinen pelimies. Muistan hänen antaneen minulle hyviäkin näkökulmia asiaan, ja hän antoi minun ymmärtää ansaitsevani jotain parempaa. Seurustelumme alku oli ihanaa, näimme usein, ja mies oli kutakuinkin sellainen kuin olin hänen kuvitellutkin olevan. Hieman ehkä jäyhä, joten turhia lurituksia tai haavekuvia tulevasta silloinkaan ei ääneen sanottu. Jotain kuitenkin, koska en siihen silloin mitään huomiota kiinnittänyt.

Nyt olemme tilanteessa, jossa mies on jo muutamaan otteeseen tehnyt suunnilleen samaa, mitä tämä pelimies aikoinaan. Mies on jostain “suutahtanut”, ja vetäytynyt omaan luolaansa muutamiksi päiviksi niin, ettei oikeastaan olla oltu missään yhteydessä, ja alkanut jahkailla, tuleeko tästä meidän suhteestamme mitään. Sitä on seurannut keskusteluja - mutta ongelma onkin siinä, että vaikka kummatkin näkisivät omat puutteensa, niin sitä omaa toimintaa puolustetaan niin kovasti, ettei keskustelu koskaan etene, eikä siihen saada minkäänlaista päätöstä. Ihan samat asiat ovat olleet esillä joka ikisessä näistä keskusteluista. Miehen puolelta lähinnä se, että minun asenteissani on vikaa - en hänen mielestään pysty asettumaan toisen asemaan ja olemaan objektiivinen missään asiassa. Puolustelen joitain omia tavaroitani (esimerkiksi autoani), vaikka minun pitäisi kaikkien testien ja todisteiden pohjalta ymmärtää, ja myös myöntää hänelle, että tavarani on ihan paska. Olen myös melko suorapuheinen ihminen, enkä juurikaan aina jaksa miettiä sanomisiani tai tekemisiäni (kunhan siis en oikeasti loukkaa ketään). Tästäkin olen mieheltä saanut kuulla. “Miksi sinä noin menit sanomaan? Kyllä oli epäkohteliasta toimia noin.”

Minun puoleltani ongelma on lähinnä se, että mies ei koskaan sano mitään hyviä asioita minulle. Hän on aika negatiivinen, kylmäkin ihminen (mitä siis ei suhteen alussa ollut), ja kuulen häneltä vain negatiivisia kommentteja käytöksestäni. Hän ei ole alun jälkeen kertaakaan sanonut minulle tykkäävänsä minusta, tai kehunut minua millään tavalla. En nyt odotakaan jatkuvaa glooriaa, mutta naisena olisi kiva välillä kuulla, että näyttää hyvältä tms. Miehen mielestä tuollainen on turhaa, ja menettää merkityksensä, jos niitä jatkuvasti sanoo. Hän toteaa, että hän nyt vain on sellainen. Ja nyt viimeksi sanoi, että miten hän voisi mitään sanoa edes, jos ei asiasta itsekään ole varma. Viitaten ilmeisesti tuohon tykkäämiskommenttiin. Itse kehun miestä (ja toisia ihmisiäkin) silloin tällöin, ja kerron, että tykkään. Mies on joskus siihen todennut, että joskus on tuntunut siltä, tulevatkohan tuollaiset kommentit ihan vilpittömästi. Mies on muutenkin aika negatiivinen - arvostelee esimerkiksi kärkkäästi muita, tuntemattomiakin, ihmisiä, vain esimerkiksi sen perusteella, minkä näköinen ihminen on, tai mitä autoa hän ajaa.

Muitakin asioita on, joista olemme keskustelleet, mutta mielestäni nämä kaikki ovat NIIN pieniä asioita, joista mies vaan haluaa tehdä ison asian. Hän ikään kuin löytää vikaa kaikesta, ja minä tietysti kiivaana ihmisenä myös suutun, mikäli minua jollain tavalla koko ajan mollataan. Ihmeellistä, että olen muka tällainen ihminen nyt, kun en edellisissä parisuhteissani koskaan ole moista kuullutkaan!!! Harvemmin edes riitelin edellisten miesystävieni kanssa mistään. Joskus tietenkin, mutta useimmat heistä tunsivat minut niin hyvin, että tiesivät minun leppyvän aika nopeasti. Antoivat siis minun raivota rauhassa aikani.

Kaiken tämän hyvän lisäksi seksikin on tietenkin lähes loppunut. Sen tietenkin ymmärtää, että jos parisuhteessa on ongelma, niin ei se fyysinenkään puoli kiinnosta. Jossain vaiheessa sain kuulla mieheltä, että hän ei pitänyt minun päällekäyvästä / miesmäisestä asenteestani (tilanteessa, jossa seksiä ei tippunut, vaikka mitään erityistä riitaa ei päällä ollutkaan, ja ajattelin sitten itse kysäistä olisiko mahdollista saada munaa ), joten en juurikaan enää uskalla itse tehdä mitään aloitetta asiaan.

Mitä tässä siis oikein pitäisi tehdä? Jatkaa samaa keskustelua, joka ei johda mihinkään? Tuntuu, että olen ihan samalla tavalla hajalla joka kerta, kun mies jahkailee, koska mietin, milloin seuraavan kerran taas sama asia toistuu. Ihan kuten pelimiehenkin kanssa. Pelkään, että aikani menee ihan hukkaan, enkä koskaan saa elämältäni sitä, mistä haaveilen. Mies ei kuitenkaan suoralta kädeltä usko siihen, että heti eroaa, jos suhteessa on kitkaa. Meillä on kuitenkin muut asiat kohdillaan suhteessa.

 

[Qwerty]

Keskusteleminen on aivan ylimainostettua ongelmien ratkaisuun. Varsinkin jos tuntuu, että toinen ihminen on vääränlainen itselle. Siinä hyvää tarkoittava keskustelu menee nopeasti syyttelyksi tai vaatimusten tekemiseksi.

Ennemminkin voisit pohtia sitä, miksi juuri te kaksi seurustelette keskenänne.

Löytyykö teiltä yhteisiä kiinnostuksenkohteita tai harrastuksia? Mitkä asiat teitä yhdistävät? Pystyisittekö keskittymään suhteenne mukaviin puoliin ja tekemään niitä enemmän yhdessä?

 

[perusasiat]

Sulla ei kirjoittamasi perusteella ole hyvä olla tuon miehen kanssa. Onkohan hänellä sinunkaan kanssasi? Mielestäni se on tärkeämpi mitään muuta parisuhteen asioita.

 

[viittaa]

jonkin verran narsistiseen käytökseen mieheltä ja myös heikkoon itsetuntoon, jalat alle ap ja nopeasti.

 

[monta kakkua]

Huonoon itsetuntoon tai epävarmuuteen tuo kieltämättä viittaa. Mutta sinustakin tulee kyllä vaikutelma, että taidat olla aika jyrä. Eli kumpi teistä olisi se aikuinen, joka pikkuasioista esim. auton paskuudesta riidellessä luovuttaisi ja sanoisi, että olkoon niin sitten. Eihän tuollaisesta ole mitään järkeä riidellä. JOs toisen mielestä auto on paska niin se on paska. Ja jos toisen mielestä ei ole niin sitten se ei ole.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että itse varmaan tuossa vaiheessa luovuttaisin. Vai oletko edes itse kertonut suoraan miehelle haaveistasi vai oletatko että hän tekee siihen aloitteen? Miksi et sano miehellesi suoraan mitä haluat hänestä ja teistä (jos kerran niin suorasanainen tyyppi olet olevinasi) ja vaadi häneltä vastaukset omalta osaltaan. Sitten miettikää mitä suhteellanne teette.

 

[ap]

Olen todellakin miehelle tehnyt selväksi, mitä tulevaisuudeltani haluan, joko hänen kanssaan tai sitten ilman häntä, jos ei homma toimi. Tiedän, että mies haluaa samoja asioita. Ei vaan nähtävästi tiedä, haluaako niitä minun kanssani.

Ei kummallakaan varmaan tällä hetkellä hyvä olo olekaan, senhän takia näitä keskusteluja käymmekin. Yritän vain miestä muistuttaa, että parisuhteissa saattaa tulla joskus oikeitakin ongelmia, joten jos pikkuasioista täytyy jatkuvasti vääntää, niin miten käy sitten, jos oikeasti joskus tulee joku kunnon vastoinkäyminen. Olen miehelle sanonutkin esimerkiksi tuosta auto-asiasta, että hän saa mielestäni olla siitä ihan mitä mieltä haluaa, mutta tottahan se itseäni tympii, että aina kun sillä ajellaan, niin saa jonkin huokauksen tai kommentin kuulla, kuinka tuollainenkin kolina ja rätinä jostakin kuuluu. Minua ei oikeasti voisi vähempää kiinnostaa aiheessa muuta kuin se, että auto toimii ja vie minut sinne, minne pitääkin.

Sen tosiaankin myönnän, että itsepäinen olen, ja joissain asioissa joustamaton. Olen vain ymmärtänyt, että joustavuutta tarvitaan arkipäivän asioissa, eikä nimenomaan siinä, että minun täytyisi omista mielipiteistäni joissakin asioissa joustaa miehen mielipiteiden mukaisesti.

 

[perusasiat]

Joustava pitää olla, mutta sitä vaaditaan molemmilta. En itse ainakaan enää ryhtyisi suhteeseen, jossa joudun aina tai edes ylivoimaisesti useimmiten olemaan se kypsempi osapuoli, joka luovii ja antaa periksi koska muuten mistään ei tule mitään, haluan että mullakin on suhteessa tasaisesti oikeus huonoihin päiviin ja kypsymättömiin luonteenpiirteisiin, kun niitä toisellakin on. Viimeistään siinä vaiheessa, kun/jos lapsia tulee, vituttaisi olla perheen ainoa aikuinen, jonka venymisen varassa koko perhe-elämän toimivuus on.

Musta tuntuu, että aika paljon nykyajan ongelmat johtuvat tästä vaikeudesta olla aikuisia. Mutta ei se silti tarkoita, että suostuisin itse kasvamaan asiassa, jos en vastapainoksi saa itselleni myös aikuista kumppania. Mielummin oon yksin muuten. Luultavasti joudun loppuikäni olemaankin - ihailemiani kahden tasavertaisen aikuisen liittoja näkee hyvin harvoin (oli ihmisten ikä mikä tahansa).

 

[arvailua]

Vaikeata tässä arvuutella oletko hankala tai onko mies turhan hankala? Kun naiset ja miehet olemme kuitenkin jollain lailla erilaisia monissa asioissaja kuinka ajattelemme ja tulkitsemme toisiamme. Jotenkin tuli sellainen tunne, kuin olisit miehelle jokinlainen väliasema jonnekkin? mies ei tiedä itsekkään mitä haluaa. Ja tuo negatiivisuus joka tunkee jokapaikkaan. Se ei lähde kulumallakaan jostain ihmisestä. Mies löytää vikoja toisista ihmisistä tai mitättömästäkin asiasta. Ehkä miehellä on heikko itsetunto, jota paikkaillee toisten haukkumisella. Sitä ihmettelen, kun ei edes yhtä kaunista sanaa löydy mieheltä tai edes jotain toivonkipinää synny tai jotain mistä sinäkin ilahtuisit. Aivan kuin sekin olisi liikaa pyydetty. Ei tuo keskustelu johda mihinkään, jos se on yksipuolista. Koeta toisella lailla ja annat periksi vähän kuin katselisit sivusta mihin teidän suhteenne johtaa. Elä liikaa painosta miestä, joka ilmeisesti ärsyyntyy pienestäkin keskusteluista. En tiedä sitten, tuntuuko mieheltä siltä, kuin painostaisit häntä ja hän ei ilmeisesti halua enempää kuin tavata. Ja jos mies olisi kiinnostunut sinusta, kyllä hän sinua piirittäisi ja tekisi paljon enemmän tekoja ja puhuisi tunteistaankin enemmän. Voi olla kiusallinen tilanne, kun ei mikään tunnu menevän eteenpäin.

 

[N50*]

Olette seurustelleet vajaan vuoden ettekä asu yhdessä, ei juuri seksiä... Tuossa tilanteessa kaiken pitäisi olla vielä pusi-pusi-nami-namia....

Huomaa, että toista ihmistä et voi muuttaa. Ehkä hän aluksi koitti olla jotain muuta kuin on ja jota kuvitteli sinun odottavan ja nyt sitten todellinen minä on tullut esiin. Toista ei voi muuttaa, jaksatko lopun elämääsi elää tuollaisen kaverin kanssa. Mitä iloa hän tuo elämääsi? Onko teillä koskaan kivaa?

Kuten joku sanoi, mieti miksi seurustelette ylipäätään? Ei teissä tarvitse kummassakaan olla mitään vikaa, ette ehkä vain ole ne oikeat toisillenne.

 

[ap]

Kiitos kommenteista. Tuntuu tosiaan välillä, että mies käyttäytyy kuin teini-ikäiset niin juttujensa kuin käytöksensäkin puolesta. Teininähän sitä nimenomaan ailahteli siihen malliin, ettei oikein tiennyt kenen kanssa minäkin päivänä muka-seukkasi... Mies ei kuitenkaan aina ole tällainen, ei edes minun seurassani. Kaikki tuttuni, jotka ovat tavanneet hänet, kuvailee häntä ihan ensimmäisenä asialliseksi. Sitä hän onkin, ei mikään turhannauraja, mitä taas minä ehkä välillä olen liikaakin, eikä mies välttämättä siitä aina tykkää.

On meillä kivaakin, kun sitä joku kysyi. Siis aina muulloin, kuin näissä tilanteissa, joista kerroinkin. Tykkäämme monista samoista asioista, haaveilemme samantyyppisistä jutuista, olemme perusjutuista samaa mieltä. Siis tällaiset asiat ovat kyllä ihan kohdallaan. Potentiaalia olisi, kuten mies sanoo. Molemmat tiedostavat, että "alkuhuuma" pitäisi vielä olla meneillään. Jostain syystä vaan tällaiset asiat sitten vaikuttavat kaikkeen, eikä toisen seurassa enää olekaan niin rentoa olla, kuin aiemmin. Mies sanoo, että minun seurassani häntä alkaa jostain syystä kiristää. Ei välttämättä tiedä syytä siihen, tai ehkä sellaiseen vaikuttaa nimenomaan joku tuollainen hänen osaltaan käsittelemättä jäänyt pikkuasia, jonka minä olen jo unohtanut.

Historiasta sen verran, että molemmilla on kyllä pitkiä suhteita takanaan. Tiedän, että miehellä on ollut tällaisia piirteitä aiemminkin (eli siis jahkailua, suhde ei ole jostain syystä edennyt), ja minä taas lähinnä olen kypsymättömänä siinä vaiheessa heittänyt luiskaan miehiä, joiden kanssa jo tänä päivänä minulla olisi kaikkea sitä, mistä haaveilen. Elämä on.

 

[viittaa]

Erimielisyydet tulevat siitä, että ollaan eri mieltä. Jos ensin ollaan samaa mieltä ja sitten ollaan eri mieltä, niin kyky olla samaa mieltä tai kyky antaa toisen olla omaa mieltänsä on hävinnyt.

Jos toisen tekemiset ärsyttää, niin ei siitä mitään tule.

 

[Orangestang]

Kuulostatte siltä että sopisitte pikemminkin toistenne ystäviksi kuin rakastavaisiksi. Yhteisiä intressejä on ihan kiitettävästi ja teillä on yhdessä ihan kivaa. Mutta jos vietätte pidemmän aikaa keskenänne niin miehesi sanojen mukaan alkaa "kiristää". Oletan tämän tarkoittavan että persoonasi/läsnäolosi alkaa vain ärsyttämään ja se saa aikaan tuollaisia teinimäisiä purkauksia.
Tuo on tuttu tunne ihmisille jotka joutuvat viettämään hyvän ystävänsä kanssa yhtäkkiä pidempiä aikoja (esim.yhteisen loman merkeissä) ja yhtäkkiä sitä huomaa että ennen niin rakas ja samoja intressejä omaava ihminen onkin oikeastaan aika arsyttävä...

On turha juuttua analysoimaan mitä potentiaalia teillä periaatteessa olisi, jos henkilökemiat eivät vain käytännöntasolla tarpeeksi kohtaa.

 

[eroa kun vielä voit]

Minusta parisuhteen pitäisi kohottaa elämänlaatua ja tuoda siihen hyviä asioita. Uskon, että olisit tuhat kertaa onnellisempi yksin kuin tuon juntturan kanssa. Mietipä oikein tosissasi, mitä hyviä asioita hän elämääsi tuo. Kirjoittamastasi oli vaikea löytää yhtä ainutta sellaista asiaa.

 

[ap]

Tällaiselle palstalle kun kirjoittaa, niin täytyy yrittää tiivistää ne "murheen aiheet". Tottakai hyviäkin puolia on, ja mies tuo iloa elämääni - en kai nyt muuten olisi vuotta hänen kanssaan jaksanut olla. Nykyaikana kehotetaan yleensä eroamaan saman tien. Itse vaan en ole sellainen, että suin päin niin tekisin, vaan haluan uskoa, että on jokin syy, miksi olemme yhteen alun perin ajautuneetkin. Sekin olisi tarina itsessään. Joka tapauksessa, pidän tietysti silmäni auki, ja mikäli ei tilanne tästä parane, niin silloin eron miettiminen on lienee kohdallaan.

 

[N50*]

Olen monta kertaa huomannut täällä, että kun saakin sellaisia vastauksia jotka ei miellytä, aletaankin puolustella miehen/vaimon käytöstä, että ei se nyt oikeastaan niin olekaan... Kyllähän sitä yhteen ajaudutaan monesta syystä mutta aikahan sen näyttää, sovitaanko yhteen.

Ymmärrän jos pitkässä suhteessa tulee tuollaisia aikoja ja niistä yritetään kaikin tavoin selvitä, jaksaa ja joustaa mutta kun ottaa huomioon että seurustelusuhde on noin tuore, miksi koittaa väkisin alkaa siitä vääntää jotain, biologinen kelloko tikittää?? Olen ihan samaa mieltä kuin joku tuossa aiemmin; parisuhteesta pitää saada jotain hyvää elämään, jotta siinä kannattaa olla.

En kestäisi yhtään kertaa, että mies painuu "luolaansa" mököttämään moneksi päiväksi ottamatta mitään yhteyttä (ja ehtinyt sen tehdä useasti vajaassa vuodessa!) ja jahkailee tuleeko suhteestanne mitään ... saat mieheltä vain negatiivisia kommentteja käytöksestäsi... ette pysty keskustelemaan... ei ole seksiä.... hei mieti!

 

[eroa kun vielä voit]

... Mies on jostain “suutahtanut”, ja vetäytynyt omaan luolaansa muutamiksi päiviksi niin, ettei oikeastaan olla oltu missään yhteydessä, ja alkanut jahkailla, tuleeko tästä meidän suhteestamme mitään. Sitä on seurannut keskusteluja - mutta ongelma onkin siinä, että vaikka kummatkin näkisivät omat puutteensa, niin sitä omaa toimintaa puolustetaan niin kovasti, ettei keskustelu koskaan etene, eikä siihen saada minkäänlaista päätöstä. Ihan samat asiat ovat olleet esillä joka ikisessä näistä keskusteluista...

... Minun puoleltani ongelma on lähinnä se, että mies ei koskaan sano mitään hyviä asioita minulle. Hän on aika negatiivinen, kylmäkin ihminen (mitä siis ei suhteen alussa ollut), ja kuulen häneltä vain negatiivisia kommentteja käytöksestäni. Hän ei ole alun jälkeen kertaakaan sanonut minulle tykkäävänsä minusta, tai kehunut minua millään tavalla...

... Hän ikään kuin löytää vikaa kaikesta, ja minä tietysti kiivaana ihmisenä myös suutun, mikäli minua jollain tavalla koko ajan mollataan...

... Kaiken tämän hyvän lisäksi seksikin on tietenkin lähes loppunut...

... Mitä tässä siis oikein pitäisi tehdä? Jatkaa samaa keskustelua, joka ei johda mihinkään? Tuntuu, että olen ihan samalla tavalla hajalla joka kerta, kun mies jahkailee, koska mietin, milloin seuraavan kerran taas sama asia toistuu...

... Meillä on kuitenkin muut asiat kohdillaan suhteessa.

Tuossa on lueteltuna otos asioista, jotka eivät toimi. Herää kysymys, mitä ne toimivat asiat oikein mahtavat olla...

 

[ei väkisee]

Minusta parisuhteen pitäisi kohottaa elämänlaatua ja tuoda siihen hyviä asioita. Uskon, että olisit tuhat kertaa onnellisempi yksin kuin tuon juntturan kanssa. Mietipä oikein tosissasi, mitä hyviä asioita hän elämääsi tuo. Kirjoittamastasi oli vaikea löytää yhtä ainutta sellaista asiaa.

Olen samaa mieltä. Jos jo vajaassa vuodessa on tarve kysyä neuvoa Elleiltä, kun homma mättää, niin eipä lupaavalta vaikuta.

Positiivisena puolena voisi nähdä sen, että eipähän haaskaantunut enempää aikaa asian huomaamiseen.

Joskus saa ja pitääkin osata luovuttaa.

 

[sivusta lukenut]

"Tuossa on lueteltuna otos asioista, jotka eivät toimi. Herää kysymys, mitä ne toimivat asiat oikein mahtavat olla... "

Ap:llä on ainakin toimiva nettiyhteys. Minä kävin lauantaina kyselemässä neuvoa kannettava kainalossa. Myyjä oli tauolla ja kävin odotellessani syömässä kanakeittoa kiiinalaisessa ravintolassa.

Mietin usein miten elämäni on helppoa ilman miestä. Ei ikääntyneilläkään pariskunnilla ole helppoa.
Miestä pitää koko ajan pitää silmällä.

Kirjoittaminen on mukavaa ajankulua ja kyllä näistä ellit jutusteluista on ollut minullekin hyötyä.

Asioiden vatvomisesta saattaa tulla tapa josta on vaikea päästä eroon. Minulla ei ole elämässäni
mitään vatvomista, mutta vanhoja asioita on vieläkin mukava kaivella. Niihin saan joka päivä
uuden näkökulman.

 

[Mies_82]

Keskustelu sinänsä ei auta mitään, jos sen tekee väärin. Se ei ole keskustelua, että molemmat linnoittautuvat omien mielipiteidensä taakse ja kilpaa puolustavat itseään ja yrittävät osoittaa toisen vääräksi.

Oli ihminen mitä mieltä tahansa asioista hän ei mieltään muuta, jos sitä mielipidettä vastaan hyökätään. Päinvastoin, sillä tavalla varmistaa, että kyseinen henkilö asettuu puolustamaan mielipidettään viimeiseen hengenvetoon asti vaikkei siihen oikeasti uskoisikaan.

Keskustelussa taito on kyky miettiä ja nähdä asioita toisen näkökulmasta ja sitä kautta edistää yhteistä tai omaa asiaa. Ketään eivät epäitsekkäät syyt motivoi muutokseen tai edes se, että joku asia vain on totta. Kannattaa ottaa aina sellainen lähestymistapa keskusteluihin, että kunnioittaa toista ja antaa hänellä olla mielipiteensä vaikka olisikin eri mieltä. Täytyy esittää perustelunsa kiihkottomasti ja siten, että toinen voi säilyttää "kunniansa". Ei sen vuoksi, että se olisi sivistynyttä, vaan sen vuoksi, että molempien täytyy tyytyä loppuratkaisuun ja jyrääminen ei siten toimi.

 

[VWVW]

Miehesi on omien sanojesi mukaan "periaatteen mies". Toiselta nimeltään voitaisi puhua "amistouhusta", jossa ihminen määritellään ulkoisten arvojen mukaan esim. idiootti pissis, tyhmä blondi, köyhä Skoda-kuski, pienimunainen Audi-mies, luuseriläski. Tällainen kategorisointi siirtyy muuten herkästi isältä pojalle eli vaikka haluaisit lapsia kovasti, niin olisitko valmis myös siihen, että miehen elämänarvot siirtyisivät lapsille? Tällainen kategorisointi kun ei vaadi yhtään älliä, vaan se on helppoa ja nopeaa omaksua. Miehestä kun pääsee eroon eroamalla, mutta lapsille hän on isä jatkossakin.

Olin itse noin 4 vuotta miehen kanssa, jonka kanssa en voinut puhua syvällisesti. Hän oli pahimman luokan rasisti ja yleistäjä tyyliin "ruotsalaiset on homoja", "kaikki afrikkalaiset on laiskoja" ja "arabit on kaikki varkaita". Mies oli myös perusnegatiivinen ja esim. joulun sisustaminen oli lapsellista ja mautonta. Hän itse piti itseään älykkäänä, mutta ei kestänyt ollenkaan esim. sellaisia ihmisiä, joilla meni paremmin kuin hänellä. Hän myös inhosi niitä, jotka ovat viitsineet käydä kouluja ja nousta elämän tikapuilla parempaan asemaan. Luonnollisesti hän halveksi kaikkia, jotka ovat opiskelleet korkeakoulussa.

Minusta kaikki tuollainen haukkuminen viittaa huonoon itsetuntoon. Jos on hyvä itsetunto, niin ei sitä viitsi kauheasti kytätä kateellisena tai halveksivasti muiden tekemisiä, vaan keskittyy siihen omaan juttuunsa. Silloin sitä myös ymmärtää, että ihmisessä on hyviä ja huonoja puolia (harva ihminenpä on täysin paha tai totaalisen hyvä), joiden kanssa voi tulla toimeen siten, että esim. AP:n tapauksessa jättää AP:n räiskähtelyn huomioimatta ja antaa hänen itsensä rauhoittua, mutta hyviä piirteitä voi kehua ja vahvistaa, jolloin "koirakoulumaisesti" itse antaa positiivista palautetta niille hyville puolille.

Kerroit, että olet aiemmin heittänyt pois miehiä, joiden kanssa sinulla voisi olla nyt jo kaikkea sitä, mistä haaveilet. Minusta tuntuu, että tuo onkin tässä nyt se avainseikka. Haluatko omakotitaloa ja lasta niin paljon, että olet valmis niihin nyt tämän miehen kanssa siksi, että hän voi ne tarjota sinulle vai siksi, että rakastat häntä? Mietipä, että jos miehesi ilmoittaisi olevansa steriili ja sen vuoksi kyvytön saamaan lapsia tai että hänellä onkin menossa ulosottoon 100.000 euroa ja sen vuoksi hän ei kykene koskaan hommaamaan omistusasuntoa. Suhtautuisitko mieheesi sydämessäsi ihan samalla tavalla?

Miehesi ei myöskään taida tajuta, että hänen omalla käytöksellään on merkitystä suhteen kehittymisen kannalta. Mikään suhde milloinkaan ei ole pelkkää iloa, riemua ja pakahduttavaa rakkautta. Kun intohimovaihe hiipuu 6 - 24 kk:n päästä, niin siinä vaiheessa punnitaan se, mitä muuta suhteessa on jäljellä paitsi seksi. Jos miehesi on vaihtanut naisia juuri parin vuoden välein, niin se viittaisi kyllä vahvasti siihen, että hän itse on kyvytön seurustelemaan suhteessa ja kyvytön päättämään, että nyt on aika päättää rakastaa eikä vain haaveilla rakkauden huumassa.

Minun mielestäni kuvailet suhteessanne niin isoja ongelmia, että jos päätät jatkaa suhdetta, niin siinä tulee käymään huonosti. Kummankin pitäisi nöyrtyä ja jopa opetella uusia parisuhdetaitoja (esim. parisuhdeterapia), jotta tuosta lähtisi parisuhde uuteen nousuun.

 

[kuka lie]

Hieno viesti nimimerkki WWW. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Suomalaiset ovat melko kateellista kansaa. Olen ihmeissäni lueskellut ellien kommentteja
tuoreesta Viivi-missistä. Jänishammas, pupuhammas, lyhyt varreltaan jne. Jopa missiemot ovat
yhtyneet samaan itkuvirteen. Mikä tätä katajaista kansaa vaivaa?

 

[ap]

Ihan hyviä kysymyksiä nimimerkillä VWVW, kiitos kommenteista muillekin.

Lähinnä tarkoitan sitä, että viihdyn miehen kanssa - molemmat tykkäämme katsoa elokuvia, käydä kävelyllä, kokkailla (tai no minä pääasiassa kokkaan ja mies katsoo vierestä)... Siis tällaista tavallista arkielämää kun katsoo. Molemmat olemme vakitöissä, haaveilemme siis ihan tavallisista asioista. Mutta sitten joskus käy noin, mistä kirjoitin, ja mietin syytä siihen. Onko minussa todella jokin sellainen vika, jonka edelliset kumppanini vaan ymmärsivät sivuuttaa, ja minun pitäisi täten jotenkin yrittää miettiä omaa käytöstäni... Ulkopuolisen varmaan on helpompi sanoa, kuin esimerkiksi jonkun kaverini, joka tietenkin ilman muuta on minun puolellani.

Kyllähän tässä iässä siitä pysyvyydestä haaveilee. Häistä ja omasta perheestä, sen sellaisesta. En mielestäni kuitenkaan väkisin mitään yritä vääntää. Tietysti menneisyyttä tulee katsoa niin, että jos niistä suhteista on lähtenyt, niin varmaankin siihen syynsä oli. Monessa tapauksessa nuoruus ja epäkypsyys mihinkään pysyvämmän ajatteluun. Nyt kun sellainen tunne on, ettei kerta kaikkiaan jaksa enää sitä sähläämistä ja ns. etsimistä, niin ei haluaisi luovuttaakaan. Ainakaan kovin helposti. Haluan siis korostaa tässä sitä, että näitä ongelmia meillä on ollut ehkä loppukesän jälkeen, sitä ennen meillä meni loistavasti. Onko nyt vaan jokin vaihe meneillään, vai onko tämä jokin sellainen asia, joka ei mene pois. Itse en omasta mielestäni ole niistä alkukuukausista muuttunut, mutta tuskin kaikkea itse huomaakaan.

Mies kyllä tiedostaa nämä ongelmat itsekin. Tietää, että hänellä on ongelmia itsensä kanssa, eikä nyt jotenkin ole ollut viime aikoina oma itsensä. Kyynisyys, negatiivisuus, arvostelu - asioita, jotka ovat tulleet voimakkaammin esille kuin aiemmin (ja siis aiemmissakaan suhteissa). Eikös se ole niin, että ihmisen tulisi ensin tulla toimeen itsensä kanssa ennen kuin yrittää tulla toimeen toisen kanssa? Sekö on sitten eron paikka, jos tällainen tilanne tulee yhtäkkiä suhteen aikana? Hilkulla on, etten näytä miehelle tätä ketjua, mutta taidan vielä hetken aikaa ainakin pitää jutut ihan itselläni...

 

[N50*]

Kerrot, että tilanne on tullut kesän jälkeen eli siis äkkiä laskien noin puolet suhteestanne on ollut tuollaista pakkovääntöä? Sitä ennen meni hyvin... ne 3-4 kuukautta?

Jos tuollainen suhde on mielestäsi säilyttämisen arvoinen niin siitä vaan, kun ilmeisesti et paremmasta tiedä. Itse en voisi kuvitellakaan.

 

[Tik tak tik tak]

Tuo on niin tyypillinen kuvio vähän varttuneemmilla naisilla, kun biologinen kello vetelee viimeisiä hitaitaan: tarraudutaan kaikkeen p*skaan, mihin ei nuorempana oltaisi tyydytty missään nimessä.

Jos suhde on hankala alusta asti, tai siitä asti kun alkaa oikeasti vähän tutustumaan, niin kyllä pitäisi jo osata tehdä eropäätös, eikä jatkaa roikkumista epätyydyttävässä suhteessa. Vuosi on aivan naurettavan lyhyt aika ihmissuhteissa. Ja tosiaan ne ensimmäiset pari vuotta vähintään menee siinä rakkauden huumassa, jos on mennäkseen. Mitä tuo tuollainen rääviskely on, että alusta pitäen on niiin hankalaa ja haasteellista. Noitako yhteisiä alkuaikoja sitten romanttisesti vanhana muistelette?

 

[tsempaten]

Ja tosiaan ne ensimmäiset pari vuotta vähintään menee siinä rakkauden huumassa, jos on mennäkseen. Mitä tuo tuollainen rääviskely on, että alusta pitäen on niiin hankalaa ja haasteellista. Noitako yhteisiä alkuaikoja sitten romanttisesti vanhana muistelette?

Aivan! Kymmenen vuoden päästä voitte todeta, et just tätä vääntämistä tää on ollu alusta alkaen. Mikään ei oo muuttunu.

"Rakas <muisk>!"