Kärpäsestä härkänen

[Sinkunreppanan näkökulma]

Sinkkuna olen kuunnellut useiden parisuhteessa olevien kertomuksia suhteistaan. Aika samaltahan joidenkin tuttujeni suhteet kuulostavat kuin aloittajakin kertoo. Eräs avoliitossa elävä tuttavani jopa luonnehtii, että "kaikki parisuhteet ovat jollain tavalla sairaita".

Itselläni on ollut vain yksi pidempi parisuhde ja sekin vain vajaat kolme vuotta. Nyttemmin on tuntunut, etten parisuhteeseen enää ajaudukaan / pääsekään / haluakaan. Osittain syynä on se, että heti toisessa ihmisessä löytyvät "väärät" piirteet saavat kiinnostukseni loppumaan - ja ilmeisesti myös toisinpäin. Ja toisena hyvänä syynä se, että kiinnostavia ja minusta kiinnostuneita miehiä ei tunnu tällä hetkellä löytyvän

Aloittajalle toteaisinkin, että jos olet tykästynyt tuohon mieheen, niin katso vielä jonkun aikaa josko suhteenne korjaantuisi. Ei ne muidenkaan suhteet ainaista juhlaa ole... Tosin jos suhde alkaa olla yhä vaan hankalampaa, on hyvä päästää irti.

 

[ap]

Kylläpä täällä nyt hanakasti ohjeistetaan eroamaan... Ei ihmekään, että erotilastot ovat mitä ovat, ja mitä mallia tulevalle sukupolvelle tällä annetaan... Ei sillä, että epätyydyttävässä suhteessa tulisi riutua, mutta ei mielestäni ihmisten tulisi suin päin aina erota. Kai nyt monessakin pidemmässä suhteessa oltuani tiedän, millainen mies minulle ei todellakaan sovi, tai millaiselle miehelle minä en itse sovi. Olen ollut väkivaltaisessa suhteessa. Olen ollut suhteessa, jossa minua petettiin. Mielestäni nämä ovat niitä suhteita, joista on ehdottomasti saman tien lähdettävä. En ole myöskään niin naiivi, ettenkö ymmärtäisi vuoden mittaisen parisuhteen olevan todella lyhyt parisuhteiden mittakaavassa. En silti ole niin paniikissa ikäni kanssa, ettäkö minulla nyt olisi jumalaton kiire perheen perustamiseen kenen tahansa kanssa. Mielestäni voin ihan rauhassa katsella, miten tämä homma tästä lähtee etenemään. Sitä lähinnä täällä lähdinkin kyselemään, mitä tilanteessa on tehtävissä, miten tulisi edetä. Tiedän kyllä palstaa seuranneena, että ensimmäinen neuvo yleensä on tuo eroaminen. Itsekin olen joskus suhteen jälkeen katkerana lueskellut ketjuja, joissa tilanteet ovat sivunneet omaani, ja purkanut pahaa oloani sinne yleistäen omaa tilannettani siihen toiseen... Joskus täällä saattaa tulla ihan rakentaviakin näkökulmia. Kiitos niistä.

 

[Rakentava]

=mieleinen?

 

[ap]

Rakentava = muu kuin eroaminen.

 

[Aqua]

Täällä myös tuskaillaan hieman samanlaisessa tilanteessa. Seurustelin aikoinaan 10 vuotta miehen kanssa, joka oli todella kiltti, teki aina kaikki mitä sanoin, oli aina hyvällä tuulella, riitoja hänen kanssa ei saanut aikaseksi mistään, ei koskaan sanonut pahasti jne. Nykyinen seurustelukumppanini (noin vuoden suhde takana) on taas täysin eri maata! Sanoo mielipiteensä todella suoraan, kiukuttelee, yrittää saadat minut tossun alle jne. Minun mielestä tämä mies on todella outo, mutta en sitte tiedä tuntuuko minusta vaan siltä koska hän on niin erilainen kuin entiseni. Minähän protestoin tossun alle joutumista ja sekös aiheuttaa riitoja. Suhde on ollut vaikea, mutta edelleen taistelen... Pian pitäisi varmaan luovuttaa, koska en edes tiedä rakastanko häntä enää...

Ps. Tiedoksi vielä, että myöskään tuollaiseen ensimmäiseen suhteeseeni jossa olin täysin niskan päällä en todellakaan haluaisi enää palata! Mutta en tiedä onko tässä nykyisessäni jo liikaakin haastetta.

 

[908070]

Toi on niin jotekin älytöntä ajattelua, ettei erota voi ellei ole väkivaltaa, pettämistä tai alkoholia... ikään kuin ne vaan olisivat yleisesti hyväksyttyjä syitä. Ennen ei olleet nekään, perhe piti pitää koossa ja kulissit pystyssä hinnalla millä hyvänsä.

Jatkuvat henkinen väkivalta, toisen ylikävely, lyttyynlyöminen ja alistaminen on minusta tuhat kertaa pahempaa kuin joku kertapettäminen ja voi olla ettei siitä toivu entiselleen koskaan. Yleensä se vielä pahenee ajan myötä. Siitähän tässä on kyse.

Erotilastoja te tuskin kasvatatte vajaan vuoden hajanaisen seukkailun jälkeen.

 

[Sinkuttaja]

Jos AP haluaa perustaa perhettä tämän miehen kanssa, niin kannattaa miettiä miehen käyttäytymistä siitä näkökulmasta, että millaista isäainesta hän on:

- siivoatteko yhdessä? Osaako hän oma-aloitteisesti siistiä keittiön, laittaa pyykinpesukoneen pyörimään, käydä kaupassa jne?

- sujuuko raha-asiat hyvin niin, että olette samaa mieltä kuluttamisesta/säästämisestä/arkikulujen jakamisesta?

- pystyttekö keskustelemaan ongelmista? Sujuuko juttelu niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä? Vai tapahtuuko riitojen "ratkaisu" mököttämällä, paiskomalla ovia ja hautaamalla ongelmat niin, että yritetään vain unohtaa tapahtuneet?

- onko ajankäyttönne samanlaista? Viettääkö mies kohtuuttoman pitkiä aikoja kavereittensa kanssa? Meneekö työ tai kaverit aina sinun suunnitelmien edelle?

- jaksaako hän tavallista arkielämää vai pitääkö esim. viikonloppuisin olla koko ajan jotakin toimintaa?

- teettekö yhdessä mitään? Kerroit, että tykkäätte katsoa yhdessä TV:tä ja sinä laitat ruokaa miehen pitäessä sinulle seuraa. Entä kun jaloissa pyörii vauva, jota pitää ruokkia alussa parin tunnin välein, vaihtaa vaippa monta kertaa päivässä, pestä pyykkiä, kantaa pahimmassa tapauksessa tuntikausia päivässä vauvan itkiessä vatsavaivoja tai yliväsymystään jne. Jos yhteinen tekeminen työpäivän jälkeen on vain tv:n katselua ja syömistä, niin mahtaako miehestä olla siihen, että vauvan hoitoon tarvitaan hänenkin osallistumista ja pienen vauvan äitikin tarvitsee tukea, tsemppaamista ja hurjasti rakkautta. Jaksatko sitä, että mies vain arvostelee sinua (esim. tiskit tiskaamatta) eikä suinkaan kehu, miten hyvä äiti ja vaimo olet?

 

[Ei itsetarkoitus]

Tiedän kyllä palstaa seuranneena, että ensimmäinen neuvo yleensä on tuo eroaminen.

Johtuu siitä, että jos ihminen alkaa kysellä neuvoa keskustelupalstoilta, ovat asiat yleensä jo aika huonolla tolalla. Yleensä ihmiset ovat käyttäneet kaikki tuntemansa keinot ennen kuin "sortuvat" kysymään asiasta elleistä - eli yleensä kaikki mahdolliset keinot on jo kokeiltu, eikä mikään ole auttanut. Kenelläkään täällä ei ole taikasauvaa, jolla voisi taikoa sen viimeisen erikoiskeinon, jolla jo noin huonoon jamaan menneen suhteen voisi parantaa. Ne joiden suhde voi hyvin tai joiden suhteen ongelmat voi korjata realistisilla keinoilla, eivät joudu kyselemään täällä.

 

[ap]

Ilmeisesti ymmärsit väärin... Puhuin erotilastoista ihan yleisellä tasolla, millaisia ne maassamme tällä hetkellä ovat. Ei parisuhteista eroamisia mihinkään tilastoihin sentään merkitä! Mutta käyttäytyminen, jossa ongelmien ilmaannuttua heti peräännytään ja siirrytään sitten seuraavaan suhteeseen, ei mielestäni mikään ratkaisu ole.

Ja kyllä minun mielestäni se kertapettäminen tässä omassakin tilanteessa vain olisi paljon pahempaa, ja suhteesta saman tien lähtisin!

Tsemppiä sinulle Aqua. Olen myös ollut suhteessa kiltin miehen kanssa - itse asiassa tuntuu, että monetkin heistä ovat olleet hyvin sopeutuvaisia kanssani, ja nyt kun tämä nykyinen mies onkin yhtä itsepäinen kuin minä, niin sarvet kolisee... Mutta tosiaan, en minäkään haluaisi suhteeseen liian kiltin miehen kanssa.

 

[ap]

Sinkuttajalle vastaisin, että kaikki nuo esittämäsi kysymykset ovat hyviä, ja voin vastata vilpittömästi, että kaikki muut osa-alueet elämässämme ovat hyvällä mallilla, paitsi tällainen yhtäkkinen "kelaaminen" miehen taholta. Mies osaa kyllä taloutta hoitaa, siivoamiset sun muut sujuu, jos on pakko. Asuuhan hän yksikseen. Ongelmista keskustellaan, ja joskus sitten tulee näitä tilanteita, joista tänne kirjoitinkin. Mies on hyvä keskustelemaan, paitsi ehkä juuri asioista, jotka tulevat kovin lähelle itseä. Ajankäyttömme on melko lailla samanlaista - molemmat tykkäävät touhuta välillä omiaankin, mutta ei missään nimessä kaverit tai työ tms. yhteisen ajan edelle mene.

 

[toiset on luotuja...]

Toi on niin jotekin älytöntä ajattelua, ettei erota voi ellei ole väkivaltaa, pettämistä tai alkoholia... ikään kuin ne vaan olisivat yleisesti hyväksyttyjä syitä. Ennen ei olleet nekään, perhe piti pitää koossa ja kulissit pystyssä hinnalla millä hyvänsä.

Jatkuvat henkinen väkivalta, toisen ylikävely, lyttyynlyöminen ja alistaminen on minusta tuhat kertaa pahempaa kuin joku kertapettäminen ja voi olla ettei siitä toivu entiselleen koskaan. Yleensä se vielä pahenee ajan myötä. Siitähän tässä on kyse.

Erotilastoja te tuskin kasvatatte vajaan vuoden hajanaisen seukkailun jälkeen.

Minusta on pelottava ajatus, että jos alan edes seurustella jonkun kanssa, lankeaa heti harteilleni suuri moraalinen vastuu ja velvollisuus taistella suhteen jatkumisen puolesta. Minähän vasta seurustelemalla selvitän mahdollisuuksia ja tutustun toiseen, enkä suinkaan ole sitoutumassa loppu elämäksi. Eikä tutustumiseen edes yksi vuosi riitä.

Jos olen seurustellut vaikkapa kaksi vuotta ja kolmannen kuluessa alkaa tuntua siltä, että ehkei tämä sittenkään ole sitä, mitä tarvitsen, pitää minun juurta jaksain selvittää, miksen enää halua taistelella suhteen puolesta, ja tekemään kaikkeani, ettei pahin mahdollinen - ero - tapahtuisi. Miksi? Miksen minä saa todeta, että ei kiitos.

Miksen minä saa valita eroa, vaikkei minua hakata, petetä eikä omaisuuttani juoda? Miksen saa valita seuraani, vaikken olisi muuta kuin seurustellut jonkun kanssa? Onhan se pikkuisen eri asia kuin vaikkapa avioliittolupaus. Mikä ihmeen velvollisuus ihmisillä on olla ja pysyä "vakaassa" suhteessa, jollei siltä tunnu? Miksen saa vaihtaa kumppania parin vuoden välein, jos haluan?

Se lienee yksinkertaisesti sopimatonta. Traumaattista kenties...

 

[eroa kun vielä voit]

Sinkuttajalle vastaisin, että kaikki nuo esittämäsi kysymykset ovat hyviä, ja voin vastata vilpittömästi, että kaikki muut osa-alueet elämässämme ovat hyvällä mallilla, paitsi tällainen yhtäkkinen "kelaaminen" miehen taholta. Mies osaa kyllä taloutta hoitaa, siivoamiset sun muut sujuu, jos on pakko. Asuuhan hän yksikseen. Ongelmista keskustellaan, ja joskus sitten tulee näitä tilanteita, joista tänne kirjoitinkin. Mies on hyvä keskustelemaan, paitsi ehkä juuri asioista, jotka tulevat kovin lähelle itseä. Ajankäyttömme on melko lailla samanlaista - molemmat tykkäävät touhuta välillä omiaankin, mutta ei missään nimessä kaverit tai työ tms. yhteisen ajan edelle mene.

Minusta tuntuu viestejäsi luettuani, että teidän suhteestanne puuttuvat kaikista tärkeimmät asiat eli rakastuminen, rakastaminen, henkinen yhteys, keskusteluyhteys tavalla, jossa kumpikin tulee ymmärretyksi jne. Mitä hyötyä on siitä, että arkiset asiat sujuvat (riidellessä), jos tärkeimmät suhteen koossa pitävät asiat (RAKKAUS!) ja yhteisymmärrys kuitenkin puuttuvat?

Suoraan sanottuna en tajua, miten elämäsi miehen kanssa olisi parempaa kuin yksin tai jonkun sopivamman kanssa. Kannattaisiko mieluummin antaa mahdollisuus teille molemmille löytää sopivampi kumppani kuin väkisin yrittää epäsopivan kumppanin kanssa?

 

[Ei itsetarkoitus]

Ilmeisesti ymmärsit väärin... Puhuin erotilastoista ihan yleisellä tasolla, millaisia ne maassamme tällä hetkellä ovat. Ei parisuhteista eroamisia mihinkään tilastoihin sentään merkitä! Mutta käyttäytyminen, jossa ongelmien ilmaannuttua heti peräännytään ja siirrytään sitten seuraavaan suhteeseen, ei mielestäni mikään ratkaisu ole.

Arvostelit sitä, että täällä kehotetaan "heti" eroamaan kun ongelmia tulee. Tuskin kukaan kuitenkaan kirjoittelee ongelmistaan keskustelupalstalle "heti", vaan useimmiten ongelmat ovat jatkuneet jo vuosia. Tai vaihtoehtoisesti ongelmat ovat suhteen lyhyeen kestoon nähden suuria - kuten sinulla, jo vuoden jälkeen ongelmasi ovat sinulle niin häiritseviä, että katsoit tarpeelliseksi kirjoittaa niistä tänne.

Kukaan ei varmasti neuvo toista eroamaan heti, kun kumppani kerran jättää sukat väärään paikkaan. Jos kuitenkin sukkien väärään paikkaan jättäminen on jatkunut jo vuosia, eikä toinen ole muuttanut käytöstään lukuisista keskusteluista huolimatta, ei se käytös muutu jatkossakaan. Jos tällöin suhteen toiselle osapuolelle se sukkien paikka on tärkeä asia eikä hän halua/pysty muuttaa itseään niin ettei asia häiritsisi, ei universumissa ole OLEMASSA muuta vaihtoehtoa kuin lähteä eri teille. Tai no tietysti se, että jatkaa onnettomassa suhteessa kuolemaansa saakka, mutta mielestäni ero on kuitenkin hieman kivempi vaihtoehto.

(Huom: sukkien väärä paikka on esimerkki, sijoita siihen vaikka välinpitämätön käytös, suhteeseen sitoutumattomuus tai pettäminen niin lähes kaikki tämän palstan ongelmat onkin otettu huomioon)

Jos ja kun on erittäin todennäköistä että jokin asia on toiselle oikeasti ongelma, eikä a) ongelmaa pystytä poistamaan tai b) asian ongelmaksi kokeva ei voi muuttaa omaa suhtautumistaan, on ero ainoa ratkaisu.

 

[turbulenssi]

Minua jäi mietityttämään kun kerroit, että mies ei ole alun jälkeen kertonut tykkäävänsä sinusta. Ei siis ole koskaan sanonut rakastavansa? Kyllä minä odottaisin sen mieheltä kuulevani. Ei nyt tarvitse jatkuvasti hokea, mutta kyllä se on välillä paikallaan. Eri asia sitten on, jos hän ei välillä edes koe tykkäävänsä sinusta eikä täten voi sitä sanoa, en nyt tolta pohjalta lähtisi haavelinnoja rakentamaan.

Et todellakaan ole vielä vanha ja sulla on mahdollisuus löytää joku aivan ihana kumppani jos et tuhlaa aikaasi epätyydyttävässä suhteessa. Niin kuin joku jo sanoikin, toista on vaikea lähteä muuttamaan ja jos tuo on miehen perusluonne niin se on. Ehkä oli alussa enemmän ihastunut ja nyt vaan kimpassa paremman puutteessa...

En nyt sano, että saman tien pitäisi erota, mutta jos keskusteluista ei tule yhtään mitään niin tuskin aikakaan asiaa korjaa. Itse ainakin esittäisi miehelle, että susta tuntuu että koko jutusta ei taida tulla mitään kun ei saada selvitettyä ongelmia ja jos mies ei siltikään ala puhumaan niin se on selvä merkki. Ei halua tarpeeksi olla kanssasi.

 

[ap]

Siis kyllähän mies keskustelee ja itse sitä useammin on ehdottanutkin kuin minä, siis kun näitä ongelmia on tullut. Mutta kuten ensimmäisessä viestissänikin jo totesin, niin tuntuu, että keskustelu vaan junnaa paikallaan, eikä siihen tule mitään järkevää päätöstä. Tottakai, kun molemmat toisellemme sanomme vaikka asioita, joihin haluaisimme parannusta, niin toinenkin on samaa mieltä. En vaan sitten tiedä, miten kauan "korjausta asiaan" tulisi odottaa.

Esimerkkinä vaikka juuri tuo kehumisen ja ihanien sanojen puute. Mies on ollut aivan ihmeissään, kun olen asian ottanut esille. Ei hän ole kertaakaan selvin päin sanonut rakastavansa minua, on sanonut sillon alussa tykkäävänsä, tai vaihtoehtoisesti todennut samaa, jos minä olen sanonut niin hänelle. Olen kertonut, että haluaisin joskus kehuja ulkonäöstäni tai ihan mistä vaan ITSEENI liittyvästä (kyllähän hän ruokia esimerkiksi kehuu) jne. ja mies kyllä ymmärtää sen, mutta on vain ilmeisesti niin tottunut siihen, ettei tuollaista tarvitse sanoa toiselle, koska nähtävästi siitä ei ole tarvinnut ennenkään keskustella, siis aiemmissa suhteissa. Siis ymmärtää asian, mutta ei osaa/halua tehdä asialle mitään. Ainakaan toistaiseksi. Mikä vaan kehu lämmittäisi minun mieltäni, ei sen tarvitse mikään äärimmäinen rakkaudentunnustus olla.

 

[turbulenssi]

Sori, olin sitten ymmärtänyt väärin kun käsitin ettei edes juuri halua keskustella.

Hmm, ehkä voisit miettiä, että jaksaisitko tuollaisia aikoja vähintään kausittain suhteessasi loppuelämäsi? Koska tuskinpa asiat nyt ihan kokonaan muuttuvat. Minusta olisi kyllä kauheaa, jos en koskaan mitään kehuja saisi, kyllä välillä on kiva kuulla olevansa ihana, nätti, seksikäs ym. Mutta ehkäpä tuo onkin suomalaisen miehen perusominaisuus tuo kehumattomuus? Kun usein siitä kuulee valitettavan.

 

[ei ees pyytämällä]

Sori, olin sitten ymmärtänyt väärin kun käsitin ettei edes juuri halua keskustella.

Hmm, ehkä voisit miettiä, että jaksaisitko tuollaisia aikoja vähintään kausittain suhteessasi loppuelämäsi? Koska tuskinpa asiat nyt ihan kokonaan muuttuvat. Minusta olisi kyllä kauheaa, jos en koskaan mitään kehuja saisi, kyllä välillä on kiva kuulla olevansa ihana, nätti, seksikäs ym. Mutta ehkäpä tuo onkin suomalaisen miehen perusominaisuus tuo kehumattomuus? Kun usein siitä kuulee valitettavan.

"Ei sua voi kehua, tuut vaan ylpeeks", selitti exäni, kun pyysin nättiä sanaa.

 

[seken]

Oon vähän sitä mieltä, että jos jo tuossa vaiheessa täytyy toistuvasti keskustella ongelmista, on ennuste aika huono.

Sinuna teksin niin, että lopettaisin kokonaan "keskustelun" ja katsoisin ennemmin mitä mies tekee. Ei siis mitä hän sanoo.

Jos hän ei tee sinua onnelliseksi (etkä sinä häntä?) olisiko aika erota ystävinä?

 

[Tiude_83]

Jokaisella parilla alkaa arki alkuhuuman jälkeen. Arki tuo esille toisen paljaana, kun ruusunpuna katoaa. Se, milloin se arki alkaa, ei minusta liity mitenkään rakkauden määrään.. Pikemminkin se on yhteydessä siihen, kuinka nopeasti on opittu tuntemaan toista syvemmin. Käytännössä, kun toisesta ei tiedä juuri mitään syvällisempää, alkuhuuma kestää kauemmin, sillä siinä voi itse täydentää sitä mielikuvaa toisesta osapuolesta omilla kuvitelmilla. Kun oppii tuntemaan toista, huonojakin puolia rupeaa paljastumaan, ja tässä vaiheessa ihminen pyrkii muuttamaan toista, joka taas tietää riitoja. Jos toinen osapuoli on perirehellinen suomalainen mies joka sanoo suoraan mitä ajattelee(niinkuin ap:n mies ja omani), niin usein ensimmäiset sanalliset taistot tulevat nopeasti eteen, sillä tällainen ei vaivaudu myönnyttelemään toista ollakseen miellyttävä, taikka esitä suhteen alussa mitään muuta kuin on ujouden tms vuoksi. "Arki" on toisen tuntemista. Tässä vaiheessa testataan, selviydytäänkö karikoista, eli onko suhde turvallinen, hyväksyykö tuo toinen minut sellaisena kuin olen, huonoina ja kiukkuisinakin aikoina, kaikkine mielipiteineni. Luvassa on ongelmia. Joka suhteessa tämä vaihe käydään läpi, ennemmin tai myöhemmin. Minun ja rakkaani suhteessa tämä vaihe on vielä päällä, kuitenkin luulen sen olevan loppupuolella. Mikä sitten antaa voimia jaksaa, vaikka välillä on todella hankalaa ja rankkaa? Vastaus on rakkaus kaikkinensa, ja tieto siitä, että vahvuuksia on suhteessa enemmän(aina ei tosin tunnu siltä). Lisäksi kaikki vaikeat, lopuksi lutviutuneet asiat lujittavat suhdetta todella paljon, eikä sitä enää reagoi niin voimallisesti jos toinen vaikkapa lähtee pitkän, erimielisen keskustelun jälkeen ovet paukkuen. Kyllä se sieltä takaisin tulee kun on leppynyt. Minusta ap ja ap:n mies kuulostavat molemmat siltä, että ovat hämmentyneitä, kun eivät tiedä haluaako olla yhdessä kun "arki" on selkeästi alkanut. Hankalapa ap:n miehen on kovin kehua ap:tä jos ei tiedä vielä että rakastaako. Miehet usein ajattelevat, että naiselle on turha sanoa MITÄÄN positiivista, ennenkuin miehet ovat varmoja omista tunteistaan. Eivät halua antaa naisen kuvitella liikoja suhteesta. Hiljaa hyvä tulee. Minusta on hyvä piirre miehessä tuollainen, että ei sano mitään mitä ei tarkoita todella. Sitten kun sanoo, tietääpähän että myös tarkoittaa sitä. Ap:n olisi hyvä antaa tilaa miehelle etsiä omia ajatuksiaan ja muotoilla ne sanoiksi. Ap ei oikein muuta voi, kuin puhua omasta puolestaan ja antaa toiselle aikaa ja tilaa. Itse olen sitä mieltä, että KUKAAN ei voi todella rakastaa toista esim. alle vuoden tuntemisen jälkeen. Ja "alkuhuuma" ei mielestäni ole rakkautta, vaan rakkautumista siihen ihmiseen keneksi toista KUVITTELEE. Vähän niin kuin toiveajattelua. Luin jostakin, että hitaasti syttyvillä suhteilla on parempi ennuste kuin niillä, jotka alkavat roihuavilla liekeillä. Jos ihminen kokee alussa voimakkaan rakastumisen tunteen, niin on ihan järkeenkäypää, että myös pettymys on suurempi toisen todellisen minän valottuessa. Nämä suhteet usein ovat kai niitä max parin vuoden suhteita, ja lopulta nämä ihmiset sitten vanhana kuolevatkin sinkkuina. Jos ei satu olemaan ihquu flirttii jonkun hurmaavan naapurihuoneen dementikon kanssa Tsemiä ja pitkämielisyyttä ap sinulle, jos päätät olla vielä miesystäväsi kanssa. Ota rennosti niin kyllä niitä kehujakin rupeaa varmasti pikkuhiljaa satelemaan.

 

[turbulenssi]

No huh, vai että jos alussa on ihanaa ja rakastutaan täysillä niin ei suhde kestä? Olen kyllä tosta eri mieltä ja en oikein ymmärrä, että miksi olisi hyvä että alku on "tervan juontia" ja sitten vaan jäädään yhteen kun ei jakseta enää riidellä eikä etsiä parempaa. Tämä siis kärjistäen. Itse ainakin olin superrakastunut kun mieheni tapasin ja olen sitä yhä.. Tietysti alkuhuuma on jo haihtunut, vaikka tulee kyllä aina välillä takaisin jaksoina. Ja siitäkin olen eri mieltä, että kohteliasuuksia tarvitsee säästellä, miksi ihmeessä kun niistä tulee toiselle hyvä mieli?

 

[ap]

Niin, minun ja miesystäväni tilanteessahan olimme jo tunteneet jonkin aikaa ennen kuin aloimme seurustella. Itse asiassa ihastuimme jo jossakin vaiheessa aikoja sitten, mutta minulla oli vielä vispilänkauppaa toisen kanssa, eikä juttu mennyt silloin sen pidemmälle. Noin vuosi sitten ihastuimme sitten uudelleen. Ehkä siinä on perää, että ns. arki tulee nopeammin vastaan, jos jo tuntee toisen paremmin...

Kuitenkin, minä ainakin tunnen näitä samoja ihastumisen ja huuman tunteita välillä edelleen miehen kanssa. On tilanteita, että voisi mennä jalat alta... Sitten taas välillä on niitä tilanteita, ettei jaksaisi toista katsella yhtään. Aika perussettiä parisuhteessa todennäköisesti siis.

Kiitos Tiude, kun annoit vähän erilaistakin kommenttia. On kiva kuulla, etten ole ainoa, joka jörrikän kanssa seurustelee. Itse asiassa olen aika varma, että suurin osa suomalaisista miehistä tuohon kastiin kuuluu. Heidän naisystävänsä eivät vaan kirjoittele ilmeisesti täällä.

 

[30 v. yhteiselämää]

Joku harhailee omassa kuvitelmissaan? Ei koskaan voi olla täysin varma kuinka hyvin suhde etenee tai päättyy. Ihan mitä tahansa voi tapahtua. Tai käydäänkö keskustelua vai halutaanko keskustella yleensä. Ei ole yksiselitteistä vastausta mihinkään ja kuka on väärässä tai oikeassa. Eikä sekään pidä paikkansa, jos ollaan rakastuneita alusta asti, että sellainen päättyisi joskus. Ei kukaan voi ennalta tietää toisten asioita ei edes lukemalla siitä jostain.

 

[nalle puh]

Kiinnitin huomiota yhteen asiaan ap:n viestissä

"Muitakin asioita on, joista olemme keskustelleet, mutta mielestäni nämä kaikki ovat NIIN pieniä asioita, joista mies vaan haluaa tehdä ison asian. Hän ikään kuin löytää vikaa kaikesta, ja minä tietysti kiivaana ihmisenä myös suutun, mikäli minua jollain tavalla koko ajan mollataan. "

Jotenkin jäin miettimään sitä, miksi ap:n havaitsemat puutteet ovat niitä ISOJA asioita, joihin tällä palstalla halutaan otettavan kantaa, ja miehen havaitsemat puutteet ovat NIIN pieniä, joista mies vaan haluaa tehdä ison asian...?