Karua kieltä puhuu tämä kokeiluni...

[measinda]

Mä olen ollut sellainen aina, että olen tykännyt järkkäillä toisille juhlia, yllätyksiä, lahjoja. Muistaa niitä, tykkään ilostuttaa ja kai mä siitä jotain mielihyvää saan että ne ehkä ilahtuu, en tiedä? Sama juttu ihan kaikkien kanssa, sukulaisten, kavereiden, perheen, naapureiden, opiskelukavereiden.

Jossain vaiheessa sitten mulle neuvolapsykologi huomautti, että mun ei pitäis aina tehdä niin. Ja oma mieskin on sanonut niin, kun on huomannut että oon välillä vähän hyväksikäytetty.

No, sitten lopulta mä päätin, että en enää järkkäile muille mitään ihmeellistä tai panosta lahjoihin tai mitään. Karua huomata, että niinpä vaan on ihmiset kaikonneet. Päätin senkin ihan aktiivisesti, että en ole enää koko ajan se joka kyselee kuulumisia vaan ootan että muut soittaa tai laittaa viestiä. Nythän sen huomaa hyvin, että eipä niitä viestejä tai soittoja tulekaan mulle ollenkaan, äiti soitteli muutaman viikon jälkeen että mikä on, kun ei ole mitään kuulunut. Muuten ei ole kukaan kysellyt, että mitä kuuluu tai miten menee.

Pitäisi vissiin etsiä oikeitä ystäviä?

 

[ap]

Ilmeisesti.

 

[Samanlainen]

http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=168

Olisiko tuttua?

 

[Mariduk -napalmi kuula-]

Kyllä ne jossain vaiheessa huomaavat, mitä ovat menettäneet ja alkavat kaipaamaan sinua, eikä sun järjestämiä juttuja :hug:

 

[vieras]

No ei vissiin oo kovin läheiset välit äitiskään kanssa, jos vasta parin viikon jälkeen sua kyseli...

 

[halaus]

Ihan niin kuin minä! Ystäviä ei silti ollut, vaikka kaikkeni yritin, en tosin ihan noin paljon kuin sinä, liika on aina liikaa.

Nyt olen sattumalta löytänyt itselleni ihan oikean ystävän. Ensimmäistä kertaa elämässäni oli tilanne, että kun minulla oli yksi traumaattinen juttu, riitti vain soitto ystävälle, joka heti asiani kuultua ilmoitti, että hänpä tulee nyt kylään.

Lisäksi minulla on pari hyvää kaveria, mutta siihenpä minunkin listani jää.

 

[ap]

No ei vissiin oo kovin läheiset välit äitiskään kanssa, jos vasta parin viikon jälkeen sua kyseli...

No ei ole, ei. Ei meillä koskan ole ollut läheiset välit.

 

[HelloShitty]

no jos oot aina soittanu esim. 5veen aikana niin eiköhän sit ihmiset olettaa että soitat.
niin onko se nyt niin ihmeellistä jos ne huolestuu kun et enää yhtäkkiä soitakkaan.

 

[vieras]

Kaikesta huolimatta ei kannata yrittää ostaa ystäviä. Yleensä sitä joutuu pettymään, harvoin tuollaista ajattelevaisuutta palkitaan.

 

[vieras]

no jos oot aina soittanu esim. 5veen aikana niin eiköhän sit ihmiset olettaa että soitat.
niin onko se nyt niin ihmeellistä jos ne huolestuu kun et enää yhtäkkiä soitakkaan.

hmmm. luetunymmärtämisessä on jotain häikkää sulla.

 

[silloin]

Mä olen ollut sellainen aina, että olen tykännyt järkkäillä toisille juhlia, yllätyksiä, lahjoja. Muistaa niitä, tykkään ilostuttaa ja kai mä siitä jotain mielihyvää saan että ne ehkä ilahtuu, en tiedä? Sama juttu ihan kaikkien kanssa, sukulaisten, kavereiden, perheen, naapureiden, opiskelukavereiden.

Jossain vaiheessa sitten mulle neuvolapsykologi huomautti, että mun ei pitäis aina tehdä niin. Ja oma mieskin on sanonut niin, kun on huomannut että oon välillä vähän hyväksikäytetty.

No, sitten lopulta mä päätin, että en enää järkkäile muille mitään ihmeellistä tai panosta lahjoihin tai mitään. Karua huomata, että niinpä vaan on ihmiset kaikonneet. Päätin senkin ihan aktiivisesti, että en ole enää koko ajan se joka kyselee kuulumisia vaan ootan että muut soittaa tai laittaa viestiä. Nythän sen huomaa hyvin, että eipä niitä viestejä tai soittoja tulekaan mulle ollenkaan, äiti soitteli muutaman viikon jälkeen että mikä on, kun ei ole mitään kuulunut. Muuten ei ole kukaan kysellyt, että mitä kuuluu tai miten menee.

Pitäisi vissiin etsiä oikeitä ystäviä?

Siis pitääkö tostakin tehdä noin iso ongelma? Älä tee anna hienoja lahjoja, jos motiivinasi on saada vastapalvelus tai ylistämistä. Vaan anna hieno lahja, JOS itse niin haluat. Mä olen olen myös karsinut semmoisten ihmisten ns. palvelemista ja hyysäämistä, joiden kanssa suhde ei ole tasapuolinen. (poislukien omat lapset)

 

[vieras]

Tuosta soittelusta ja kuulumisista kyselemisestä. En soittele kenellekään, vaikk aolisivat tärkeitäkin mulle tai pitäisin aidosti.

ja onhan sulla sun mies. Hän rakastaa ja välittää ja on ystävä`? näin mullakin.

 

[HelloShitty]

no jos oot aina soittanu esim. 5veen aikana niin eiköhän sit ihmiset olettaa että soitat.
niin onko se nyt niin ihmeellistä jos ne huolestuu kun et enää yhtäkkiä soitakkaan.

hmmm. luetunymmärtämisessä on jotain häikkää sulla.

siis häh? siinäähän lukeee että se lopetti soittamisen eikä ollu enää se joka aina otti yhteyttä....kyllä minkäkin huolestuisin.

aika helposti siis tottuu siihen että 1 tekee aina kaiken. esim. mä ootan aina että mun äiti soittaa (jos mulla ei oo asiaa) koska en tiiä sen työvuoroista mitään jne.

 

[ap]

http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=168

Olisiko tuttua?

Siis kun tuon avasin, niin ajattelin että ei kyllä nyt osunut yhtään nappiin, että en todellakaan ole läheisriippuvainen. Mutta kun luin, niin tuttuahan tuo oli. Oon jotenkin ajatellut, että en ole läheisriippuvainen kun mä jotenkin aina huolehdin itse itsestäni enkä luota siihen, että kukaan muu musta huolehtis, enkä oo tajunnut että se mun toimintatapa on tuota kuitenkin.

# Kokemus siitä, että on vastuussa muista ihmisistä

# Ahdistuksen, säälin tai syyllisyyden tunteminen muiden ongelmista

# Tunne velvollisuudesta auttaa muita, muiden tarpeiden ennakointi,
miellyttämisenhalu

# Toiminta omia toiveita ja ajatuksia vastaan

# Ei osaa kieltäytyä, koska pelkää hylätyksi tulemista

# Sitoutuminen muiden auttamiseen niin, että oma arkielämä kärsii

# Puhuu paljon toisista ihmisistä, pohdiskelee muiden ongelmia ylenmäärin

# Kaikki voimavarat menevät muista huolehtimiseen

# Huonon kohtelun sieto, marttyyrimainen käyttäytyminen

# Oman itsensä jatkuva arvostelu, tunne siitä, että on huono ja erilainen ihminen

# Pelko olla oma itsensä, elää tunteella omaa elämää

# Ei tunnista tunteitaan ja tarpeitaan

# Ei luota itseensä, tunteisiinsa eikä muihin ihmisiin

Ja nää joskus, ei aina

# Muut eivät saa arvostella, arvostelua saattaa seurata (raivonpuuska) tai syvä suuttumus

# Toisaalta henkilö kyselee jatkuvasti, mitä mieltä muut hänestä ovat (En kysele, mut haluaisin kysellä)

# Ei ota kehujakaan vastaan, mutta suuttuu, jos muut eivät kiittele ja kehu (kaipaan kehuja, en suutu kun en niitä saa, mutta kaipaan niitä hirveesti)

 

[HelloShitty]

No, sitten lopulta mä päätin, että en enää järkkäile muille mitään ihmeellistä tai panosta lahjoihin tai mitään. Karua huomata, että niinpä vaan on ihmiset kaikonneet. Päätin senkin ihan aktiivisesti, että en ole enää koko ajan se joka kyselee kuulumisia vaan ootan että muut soittaa tai laittaa viestiä. Nythän sen huomaa hyvin, että eipä niitä viestejä tai soittoja tulekaan mulle ollenkaan, äiti soitteli muutaman viikon jälkeen että mikä on, kun ei ole mitään kuulunut. Muuten ei ole kukaan kysellyt, että mitä kuuluu tai miten menee.

Pitäisi vissiin etsiä oikeitä ystäviä?

siis tätä tarkotan. jos toiset ovat tottuneet että ap ottaa yhteyttä niin miks ne olis heti soittamassa perään. kai ne olettaa et ap soittaa kun ap:lle passaa.

 

[ap]

Siis pitääkö tostakin tehdä noin iso ongelma? Älä tee anna hienoja lahjoja, jos motiivinasi on saada vastapalvelus tai ylistämistä. Vaan anna hieno lahja, JOS itse niin haluat. Mä olen olen myös karsinut semmoisten ihmisten ns. palvelemista ja hyysäämistä, joiden kanssa suhde ei ole tasapuolinen. (poislukien omat lapset)

No en mä alunperin pitänytkään tätä minään ongelmana, ennen kuin mulle psykologi siitä huomautti ja sitten mies tosiaan huomautti, että oonko tajunnut että teen aina noin. En mä ole kaivannut ylistämistä tai mitään sellaista, tai vastapalveluksiakaan, mutta kai mä olen ajatellut että jos en tee noin niin niillä ei ole mitään syitä pitää musta? tai kai se pitäminenkin on tavallaan vastapalvelus... Ja se ongelma on ehkä just se, että mä en ole miettinyt että tuntuuko musta siltä että haluan antaa jotain tai tehdä jotain, vaan että musta on aina tuntunut siltä että mun jotenkin on pakko tehdä niin, vaikka en ikinä miettinyt että miksi mun niin pitäis tehdä.

Nyt se on vaan hassua huomata, että tosiaan jos en kysy mitä kuuluu, niin ei kukaan kysy että mitä mulle kuuluu.. En mä tiedä. Jotenkin vaan heräsin tähän vasta nyt, että oon ollut ihan lapamato ja kynnysmatto :|

 

[ex-ystävätön]

Jos ihminen on aiemmin soittanut jatkuvasti, kyllä pidemmän yhteydenpitotauon pitäisi ystävää huolestuttaa. Ei-ystävä ei joko huomaa mitään tai on vaan tyytyväinen, kun on vihdoin lopettanut soittelun.

Kaikilla ihan oikeasti ei ole ystäviä. Se on todella surullista.

 

[vieras]

Minäkin olen lopetellut paljolti yhteydenpitoa, koska aina kun esim.soitti tuntui olevan kiire ja Kasperjesperin uniaika tai jotakin. Olen huomannut, että nykyään olen hyvin välinpitämätön näiden ihmisten suhteen, vaikka osa on sukulaisiakin ja olen heidän lapsensa kummikin. Eivät vain enää merkitse mitään, koska yhteyttä ei ole.

 

[ap]

siis tätä tarkotan. jos toiset ovat tottuneet että ap ottaa yhteyttä niin miks ne olis heti soittamassa perään. kai ne olettaa et ap soittaa kun ap:lle passaa.

Saattaa ne tietty noinkin ajatella, mutta kai mä vaan itse ajattelen niin että jos en kuulis toisesta yhtäkkiä mitään, niin tulis mieleen kysyä että mitä sille kuuluu.

 

[ap]

Tuosta soittelusta ja kuulumisista kyselemisestä. En soittele kenellekään, vaikk aolisivat tärkeitäkin mulle tai pitäisin aidosti.

ja onhan sulla sun mies. Hän rakastaa ja välittää ja on ystävä`? näin mullakin.

On joo mulla mun mies, mun vaan pitäis vissiin senkin suhteen koittaa hankkia selkärankaa, että osaisin vaatia sen mikä mulle kuuluu :/

 

[vieras]

Minäkin olen lopetellut paljolti yhteydenpitoa, koska aina kun esim.soitti tuntui olevan kiire ja Kasperjesperin uniaika tai jotakin. Olen huomannut, että nykyään olen hyvin välinpitämätön näiden ihmisten suhteen, vaikka osa on sukulaisiakin ja olen heidän lapsensa kummikin. Eivät vain enää merkitse mitään, koska yhteyttä ei ole.

onko sulla lapsia tai onko vaan yksi? kyllähän se lapsiperheissä kiirettä usein on.

 

[HelloShitty]

Tuosta soittelusta ja kuulumisista kyselemisestä. En soittele kenellekään, vaikk aolisivat tärkeitäkin mulle tai pitäisin aidosti.

ja onhan sulla sun mies. Hän rakastaa ja välittää ja on ystävä`? näin mullakin.

On joo mulla mun mies, mun vaan pitäis vissiin senkin suhteen koittaa hankkia selkärankaa, että osaisin vaatia sen mikä mulle kuuluu :/

ehdottomasti! ei se helppoa oo alussa mutta kannattaa kyllä. :flower: :hug:
itekin oon ollu kauan joojoo-mies ja onkin kivaa huomata että voi sanoa ei ihan vaan omasta halusta.

 

[vieras]

Tuosta soittelusta ja kuulumisista kyselemisestä. En soittele kenellekään, vaikk aolisivat tärkeitäkin mulle tai pitäisin aidosti.

ja onhan sulla sun mies. Hän rakastaa ja välittää ja on ystävä`? näin mullakin.

On joo mulla mun mies, mun vaan pitäis vissiin senkin suhteen koittaa hankkia selkärankaa, että osaisin vaatia sen mikä mulle kuuluu :/

Ymmärrän. Meitä taas on kaksi tuollaista nössöä samassa taloudessa. Mitähn meidän lapsista tulee?
Jopa lasten isovanhemmat lähestulkoon käyttävät vaan hyväkseen. Kun mies nyt 20 vuoden yhdessäolon jälkeen on yhden kerran kertonut miltä tuntuu, ja yhden kerran kieltäytynyt tekemästä jotain, eivät edes lapsia muistaneet mitenkään jouluna.
käyvät vain, jos saavat jotain vastapalvelusta.

 

[toinen]

Minäkin olen lopetellut paljolti yhteydenpitoa, koska aina kun esim.soitti tuntui olevan kiire ja Kasperjesperin uniaika tai jotakin. Olen huomannut, että nykyään olen hyvin välinpitämätön näiden ihmisten suhteen, vaikka osa on sukulaisiakin ja olen heidän lapsensa kummikin. Eivät vain enää merkitse mitään, koska yhteyttä ei ole.

onko sulla lapsia tai onko vaan yksi? kyllähän se lapsiperheissä kiirettä usein on.

Jos Kasperjesperin äiti oikeasti välittäisi ystävästään, hän soittaisi paremmalla ajalla takaisin. Toki lapsiperheessä on kiirettä, mutta jos todella haluaa ystävään pitää yhteyttä, siihen yleensä saa järjestettyä aikaa. Soittaa vaikkapa pihalta hiekkalaatikon reunalta ja samalla hoitaa lasten vahtimisen ulkona ja ystävyyssuhteet puhelimella.

Elämä on valintoja.

 

[vieras]

Minäkin olen lopetellut paljolti yhteydenpitoa, koska aina kun esim.soitti tuntui olevan kiire ja Kasperjesperin uniaika tai jotakin. Olen huomannut, että nykyään olen hyvin välinpitämätön näiden ihmisten suhteen, vaikka osa on sukulaisiakin ja olen heidän lapsensa kummikin. Eivät vain enää merkitse mitään, koska yhteyttä ei ole.

onko sulla lapsia tai onko vaan yksi? kyllähän se lapsiperheissä kiirettä usein on.

no on lapsia, joten tiedän arjen vaateet ja myös vaativa työkin ja osaan soittaa ns. ihmisten aikaan. Enkä puhu kauan, ihan viidessä minuutissa minusta pääsee eroon.