Kaikkea on tullut kokeiltua. Pisimpään käytin maksuvälineenä pankkikorttia. Oli kätevää, kun ei tarvinnut etsiä pankkiautomaattia vaan saattoi maksaa ostoksensa kortilla. Koko käyttötilin sisältö kulki kätevästi mukana.
5-6 vuotta sitten mulle tuli Visa-vaihe. Yrittäjänä voin nostaa itselleni palkkaa haluamani määrän ja Visa oli siitä näppärä, ettei mun tarvinnut ennakoida seuraavan kuukauden kulutustani lainkaan. Käytin maksuvälineenä Visaa ja nostin palkan aina niin, että maksoin juoksevat menot ja Visan taas nollille. Visa-vuodet olivat kulutuksen suhteen elämäni huolettomimmat. Kävin kaupoissa ihan vaan katsomassa, mitä kivaa voisin itselleni tai jollekin toiselle ostaa. Nk shoppailemassa
Kaksi vuotta sitten päätin, että nyt tämä hullutus saa riittää. Aloin käyttämään käteistä. Alussa jätin sekä Visan että pankkikortin kotiin ja otin kauppaan mukaani van sen verran käteistä, millä arvelin ostoksistani selviytyvän. Shoppailusta luopuminen ei varsinaisesti aiheuttanut mitään vieroitusoireita, mutta Visa ja/tai pankkikortti mukana homma olisi ollut vähän samaa kuin jos tupakoinnin lopettanut kantaisi - varmuuden vuoksi - tupakka-askia ja tikkuja mukanaan. Olisin varmaan vanhasta tottumuksesta tehnyt heräteostoksiakin, mutta koska mukana ei ollut riittävästi rahaa, niin jäipä tekemättä. Ja olin aivan liian laiska lähteäkseni käymään kotona hakemassa kortin ja lähteäkseni uudestaan kauppaan. Lähes aina kävikin niin, että mun ei tehnytkään enää mieleni sitä houkutusta, minkä paria päivää aikaisemmin olin kaupassa nähnyt.
Nykyisin mulla on lähes aina - nopeaa lähi-Siwassa piipahtamista lukuunottamatta - sekä Visa että pankkikortti mukana, mutta silti maksan ostokseni yleensä käteisellä. Pankkikortti näyttää kassalle ojennettaessa aivan samalta riippumatta siitä, maksoiko ostokset kympin vai satasen. Käteisessä eron huomaa aivan toisella tavalla.
Houkutuksia ei enää juurikaan tule ja nekin, mitkä tulevat, tulevat kirppareilla. Joissa maksuvälineeksi käy vain käteinen. En enää kiertele kaupoissa shoppailemassa vaan käyn ostamassa vain sen, mitä tarvitsen. Ja tarvitsen oikeastaan aika vähän. Rahaa säästyy ihan mukavasti, olen voinut pienentää palkkaani ja pitää tiukasti kiinni vapaista viikonlopuistani. Hemmottelen itseäni shoppailun sijasta tavallista kalliimmalla ruualla eikä kaapitkaan enää täyty tarpeettomista tavaroista.
Kaikki nämä vaiheet ovat olleet omalla tavallaan hyviä ja sopineet mainiosti sen hetkiseen elämäntilanteeseeni. En voi sanoa, että mikään niistä olisi toista parempi tai huonompi.
