O
onneton oona
Vieras
Tapasin mieheni netissä kymmenisen vuotta sitten. Mies oli onnettomassa avioliitossa, kaksi lasta. Mies oli älykäs ja kirjoitti hyvin, akateemisesti koulutettu, eikä hän syyttänyt avioliittonsa ongelmista vaimoaan yksin, vaan tunnusti rehellisesti oman osuutensa, pettämisensä, otti jopa omaksi syykseen vaimon alkoholiongelman. Rakastuin. En halunnut rikkoa avioliittoa, olin itse rikki vaikean suhteeni jälkeen, ja vaikeuksia oman alkoholistiäitini toilailujen ja vaatimusten kanssa. Mies koki ettei voi erota, pelkäsi vaimon tappavan itsensä jos tällaista tapahtuisi.
Kuinkas sitten kävikään. Vaimo (nyk. ex) sai muutaman kuukauden jälkeen suhteemme selville, mies jotenkin sen "vahingossa" paljasti. Vaimo halusi eron, lähti talosta. Lapset saivat valita (yli 12-vuotiaat), ja lähtivät äidin matkaan. Mies on täysin kiinnittynyt taloon, jonka itse oli rakentanut lapsuuskotinsa lähelle, ja haluaa asua talossaan hinnalla millä hyvänsä. Eksä soitteli itkuisia ja syyllistäviä soittoja, vaati elatusmaksuja (joita mies ei voinut maksaa) ja vaati miestä tapaamaan lapsiaan. Mies tapasikin, mutta aina ei olisi sopinut juuri se joka toinen viikonloppu, siitä tuli hirveä meteli.
En muuttanut taloon heti, vaan noin puoli vuotta myöhemmin. Miehen lapset eivät koskaan ole täysin hyväksyneet minua, esikoinen oli suorastaan inhottava. Myöskään miehen vanha ystäväpiiri ja lähisuku eivät ole minua ottaneet tosissaan, vaan tämä eksä on joka jumalan juhlassa ja pippalossa, nykyään jopa nykyisen miehensä kanssa.
Eksä on kymmenen vuotta minua vanhempi. Kymmenen vuotta sitten minä olin nuori ja hoikka, nyt nelikymppisenä alkaa väkisin kiloja kertyä. Minulla ei ole lapsia, eikä tule, kohtuni jouduttiin leikkaamaan myoman vuoksi vuosi sitten pois. Olen raivoissani ja kateellinen eksän onnesta ja siitä miten hyvän näköinen se muija on. Hoikka ja sporttinen, sivistynyt ja osaa nauraa ja jutella kaikkien kanssa. Itse tunnen itseni norsuksi posliinikaupassa. Olen pitkä ja läski ja pukeudun mustiin enkä osaa jutella kenenkään kanssa.
Kolme vuotta sitten tämä eksä joutui vakavaan liikenneonnettomuuteen ja oli kuolemanvaarassa. Oli hirveätä jäädä viettämään vappua yksin, kun rakas mieheni sinkosi niiltä istumilta tiedon saatuaan sinne eksänsä viereen teholle. Ja puolet vappuseurueesta istui järkyttyneinä toistellen tämän eksän nimeä ja muistellen häntä. No eihän se nainen kuollut siihenkään.
Luulen että mieheni rakastaa eksäänsä vieläkin. Olen kateellinen ja onneton. Ja jumissa tässä hellkutin talossa keskellä metsää, jonka mieheni silloin aikanaan rakensi eksälleen ja lapsilleen. Minulla on yksi ystävä, mutta hänelläkin omia vaikeuksia tällä hetkellä. Luulen että mieheni pettää minua, mutta en jaksa siitä niin välittää, pettäköön. Eksänsä kanssa tuskin pettää, koska eksä näyttää olevan kovin onnellinen komean nykyisen miehensä kanssa...
Miten voi olla näin kateellinen jollekin miehen eksälle? Mitä mä teen??? Vituttaa sekin, että se kohtu vietiin, vaikka en koskaan edes lapsia halunnut. Nyt ajattelen että ehkä olis sittenkin pitänyt haluta. Lihon täällä, ja juonkin, liikaa. Ei ihme jos eksä kulutti alkoholia tuolloin, kai ton miehen kanssa tulee juopoksi kuka tahansa nainen.
Kuinkas sitten kävikään. Vaimo (nyk. ex) sai muutaman kuukauden jälkeen suhteemme selville, mies jotenkin sen "vahingossa" paljasti. Vaimo halusi eron, lähti talosta. Lapset saivat valita (yli 12-vuotiaat), ja lähtivät äidin matkaan. Mies on täysin kiinnittynyt taloon, jonka itse oli rakentanut lapsuuskotinsa lähelle, ja haluaa asua talossaan hinnalla millä hyvänsä. Eksä soitteli itkuisia ja syyllistäviä soittoja, vaati elatusmaksuja (joita mies ei voinut maksaa) ja vaati miestä tapaamaan lapsiaan. Mies tapasikin, mutta aina ei olisi sopinut juuri se joka toinen viikonloppu, siitä tuli hirveä meteli.
En muuttanut taloon heti, vaan noin puoli vuotta myöhemmin. Miehen lapset eivät koskaan ole täysin hyväksyneet minua, esikoinen oli suorastaan inhottava. Myöskään miehen vanha ystäväpiiri ja lähisuku eivät ole minua ottaneet tosissaan, vaan tämä eksä on joka jumalan juhlassa ja pippalossa, nykyään jopa nykyisen miehensä kanssa.
Eksä on kymmenen vuotta minua vanhempi. Kymmenen vuotta sitten minä olin nuori ja hoikka, nyt nelikymppisenä alkaa väkisin kiloja kertyä. Minulla ei ole lapsia, eikä tule, kohtuni jouduttiin leikkaamaan myoman vuoksi vuosi sitten pois. Olen raivoissani ja kateellinen eksän onnesta ja siitä miten hyvän näköinen se muija on. Hoikka ja sporttinen, sivistynyt ja osaa nauraa ja jutella kaikkien kanssa. Itse tunnen itseni norsuksi posliinikaupassa. Olen pitkä ja läski ja pukeudun mustiin enkä osaa jutella kenenkään kanssa.
Kolme vuotta sitten tämä eksä joutui vakavaan liikenneonnettomuuteen ja oli kuolemanvaarassa. Oli hirveätä jäädä viettämään vappua yksin, kun rakas mieheni sinkosi niiltä istumilta tiedon saatuaan sinne eksänsä viereen teholle. Ja puolet vappuseurueesta istui järkyttyneinä toistellen tämän eksän nimeä ja muistellen häntä. No eihän se nainen kuollut siihenkään.
Luulen että mieheni rakastaa eksäänsä vieläkin. Olen kateellinen ja onneton. Ja jumissa tässä hellkutin talossa keskellä metsää, jonka mieheni silloin aikanaan rakensi eksälleen ja lapsilleen. Minulla on yksi ystävä, mutta hänelläkin omia vaikeuksia tällä hetkellä. Luulen että mieheni pettää minua, mutta en jaksa siitä niin välittää, pettäköön. Eksänsä kanssa tuskin pettää, koska eksä näyttää olevan kovin onnellinen komean nykyisen miehensä kanssa...
Miten voi olla näin kateellinen jollekin miehen eksälle? Mitä mä teen??? Vituttaa sekin, että se kohtu vietiin, vaikka en koskaan edes lapsia halunnut. Nyt ajattelen että ehkä olis sittenkin pitänyt haluta. Lihon täällä, ja juonkin, liikaa. Ei ihme jos eksä kulutti alkoholia tuolloin, kai ton miehen kanssa tulee juopoksi kuka tahansa nainen.
! Kuulostaa todella narsistiselta ajatuskululta. Tai se kuinka puhuit exästä joka meni ihan vaatimaan elatusmaksuja ja lasten tapaamista... Hei haloo miehesi on niiden lasten ISÄ! Ei ihmekään jos et ole tuolla itsekkyyden asteella kovin suosittu.
