Kauanko tätä kestää?!

[hermo]

Ja mikä auttaa ? Meillä on pian 2v poika ja 3 viikon ikäinen vauva. Poika on kyllä vauvalle kiltti, tykkää vauvasta jne mutta muuten sitten koko ajan vääntää jotain tekoitkua, kitisee, marisee, ei suostu nukkumaan... Illat on ihan hirveitä, päiväunille ei suostu enää ollenkaan ja illalla menee pari tuntia ennenkun nukahtaa, juoksee pois huoneestaan koko ajan. Ollaan kokeiltu viedä takaisin sänkyyn joka kerta mutta se vaan jaksaa juosta ja juosta. Ollaan kokeiltu olla vieressäkin mutta sillon vaan juttelee ja yrittää nousta ylös. On kyllä selkeesti väsyneen oloinen mutta silti ei nukahda. Mikä auttaa? Annetaan kyllä aikaa hänelle ja ulkoillaan paljon yms.

Ja onko jollain muulla ollut sellaista että tällasessa tilanteessa on hermot kireellä esikoisen kanssa koko ajan? Musta tuntuu että mua ärsyttää lapsi jatkuvasti. Sen pienimmätki temput ja kitinät saa mun pinnan kireelle. Ajattelin kyllä puhua tästä neuvolassa mutta onko joku muu kokenut samaa? Tuntuu niin väärältä että olen jatkuvasti vihainen hänelle..

 

["mami"]

Tuttu tunne tuo ärsyyntyminen. Meillä pojilla ikäeroa melkein päivälleen kaksi vuotta. Esikoinen ei vielä puhunut, kun vauva tuli. Tykkäsi kai tavallaan, mutta oli myös kauhean mustasukkainen, tunki esim. väliin ja päälle, töni vauvaa, yms, osittain varmaan siksi, ettei ollut sanoja, jolla ilmaista itseään. Yritin muistaa, että esikoinen on vielä kovin pieni (nyt kun kuopustäyttää kohta kaksi vuotta, tajuan, kuinka esikoinen pieni oli silloin...), mutta ei se auttanut: olin esikoiselle yksinkertaisesti hemmetin kireä ja vihainen. Asiaa ei auttanut se, että iskä alkoi matkustella työn takia todella paljon kuopuksen täytettyä kaksi kuukautta

Nyt jälkeenpäin harmittaa. Olin kertakaikkinen kauhuäiti, pinna kireällä, vaadin esikoiselta liikaa (tosin välillä oli pakkokin, kun olin kahden niin pienen kanssa yksin). Ehkä hormoneilla oli myös vaikutuksensa? Oli kuitenkin tarve jonkinlaiseen rauhalliseen symbioosiin vauvan kanssa, ja siinä se rasittava, villi 2-vuotias vaan häsäsi koko ajan. Tajusin nyt ja tajusin jo silloinkin, että eihän hän sille mitään voinut, mutta...

Minulla tilannetta jatkui kauan, ehkä melkein vuoden? Aikaa ei ollut tarpeeksi, ei voimia, ei unta. Nyt tajuan, että olisi pitänyt hankkia ulkopuolista apua: pyytää ystäviä apuun, pakottaa isovanhemmat auttamaan (joo, meillä sellaiset tapaukset) ja kustantaa siivooja/lastenhoitaja välillä. Ehkä olisin ollut vähemmän kireä? Jälkiviisaus on helppoa. On hienoa, että tunnistat tunteesi ja ongelman jo nyt. Onnea ja voimia sen ratkaisemiseen.

Meillä pojat melkein 2 ja 4, heistä tulossa parhaat kaverit ja äitikin vähemmän kireä

 

[hermo]

Ihanaa kuulla etten ole ainut! Siis iltaisin aina tulee melkein itku ajatellessani että taas olen koko päivän ollut ihan kamala äiti... Tiuskinut ja valittanut vaan. Päivisin aina kun poika kitisee tai tekee jotain typerää, musta tuntuu että hän on ihan hirveän ärsyttävä! Vaikka eihän noin saisi ajatella, että lapsi on ärsyttävä, vaan että teot on vain vääriä. Mutta minkäs sitä ajatuksilleen mahtaa... Mun mieskin on vielä kotona ja hän auttaa kyllä paljon, mutta silti..

 

["heluna"]

joo meillä esikoinen on hirveän ärsyttävä(toki en ilmaise hänelle asiaa näin vaan tuomitsen käytöksen)...

ikää 8vuotta, tappelee jatkuvasti mitättömistä asioista puolta nuoremman sisaruksen kanssa. ei tosin osaa tulla toimeen kenenkään muunkaan kanssa joka toimii häntä ärsyttävällä tavalla. joka hetki saa vahtia koska jos suuttuu saattaa lyödä pienempäänsä(ihan mihin vaan ja lyö kovaa).

Saattaa suuttuu esim siitä jos pienempi inttää jotain mikä on isomman mielestä toisin. (siis aikuisen näkökulmasta katsottuna ihan pikkujutuista kyse).

hän oli ihana pienemmälle silloin kun tämä oli vauva, ikinä ei satuttanut,eikä kiusannut tms. Mutta kun vauva lähti liikkeelle(isompi oli silloin jo 5v) alkoi isompi tönimään häntä yms(siis jos vauva vaik konttasi katsomaan mitä toinen tekee) ja pikkuhiljaa(vaikka tehtiin kaikkemme) tämä meni siihen että isompi systemaattisesti kiusasi(yritti satuttaa) pienempäänsä.

no 6vuotiaana isompi sai adhd lääkkeet ja kiusaaminen vähentyi 50%. isompi alkoi keskittyä leikkimiseenkin. pikkuhiljaa mentiin parempaan suuntaan ja nyt 8vuotiaana ei enään kiusallaan satuta pienenpää. Mutta suuttuessa kyllä.

Asiassa tietysti eniten on rassannut se että 3vuotta on jouduttu vahtimaan joka sekuntti lapsia jotta eisompi ei satuta pienempää.

Ja se minkä työmäärän olemme tehneet jotta ollaan edes tässä pisteessä,se on valtava.

Eli eli... joskus se on pitkä ja kivikkoinen tie.

 

["mami"]

Tuli vielä sellainen mieleen, että yritän nykyisin ottaa esikoisen syliin silloin kun ottaa päähän sen sijaan että huutaisin/ärsyyntyisin/jäkättäisin. Aina en pysty eikä se aina auta, mutta joskus toimii. Olisi pitänyt kokeilla myös silloin pari vuotta sitten: syliä ja huomiotahan se pikkuinen kaipasi.Olisi pitänyt kehua aivan hirveästi jäkättämisen sijaan. Mutta ei sitä silloin tajunnut?

Vielä sellainenkin, että esikoinen on temperamentiltaan aivan erilainen kuin mieheni tai minä. Me olemme rauhallisia (olleet jo lapsina), ei liikunnallisia, yms.; esikoinen villi, sählää, menee yms. Kuopus on paljon samanlaisempi. Eli on erittäin todennäköistä, että esikoinen tulee ärsyttämään enemmän myös tulevina vuosina, koska minulla on välillä sellainen olo, että miltäköhän planeetalta tuo lapsi on

 

[heijoo]

koitappa vain silleen että aina kun alkaa kitisee, ottaa syliin (ellei syötä vauvaa just) ja menee leikkimään, ns kiinnittää huomion esikoiselta ihan muuhun kun kiukutteluun tai vauvaan tai äidin lyhyeen pinnaan! meillä on auttanut tosi hyvin. pitää vaan ite olla vähän aikaa "ylivirkee" et saa houkuteltua vanhimman pois kiukuttelusta..

 

[hermo]

Kiitos vastauksista Pitääpä kokeilla. Onkojollain tuohon nukkumaan menoon jotain hyvää vinkkiä?