I
Ihan rikki
Vieras
Kuopuksen isän kanssa on muutama vuosi yritetty on-offina parisuhdetta, mutta ei vain onnistu. Mulla on kolmen lapsen yyhoona tarpeeksi rankkaa muutenkin ja kun miehen vaatimukset tulevat tähän päälle,niin kuppi kippaa nurin. Mä en jaksa!
Mies on työtön, eikä osallistu taloudellisesti mihinkään muuta kuin negatiivisesti. Hän kuitenkin "kiristää" minua sillä, että pystyy tekemään omakotitalon miesten töitä käydessään ja auttamaan minua edes vähän lasten kanssa. Muita apuja minulla ei koskaan olekaan. Omaa aikaa en myöskään tältä mieheltä saa koskaan, vaan jos lapset ovat hetken rauhassa tai nukkuvat, on mies seksin kanssa painostamassa.
Miehen mielestä minulla on velvollisuus antaa, koska hän auttelee minua kotona silloin tällöin. Hän vinkuu seksiä monta kertaa päivässä ja todellakin myös lasten hereilläoloaikanakin jatkuvasti. Mua ei huvita koskaan ja seksistä on tullut todella kauheaa. Kyynelet ovat silmissä usein tai sitten pidän niitä kiinni ja kuvittelen olevani jossain muussa tilanteessa kokonaan. Ajattelen, että kroppani on vain töissä, enkä itse ole tässä yhtään mukana. Mikään ei tunnu miltään, paitsi jotkut asennot sattuvat tai kun mies pyytää/kehoittaa suutelemaan kaulaa tms voi se maistua pahalle. Muuten kaikki on vain aivan mekaanista.
Yritän suostua niin usein kuin vain pystyn, kerran pari viikossa, mutta joka päivä kun mies on läsnä joudun siitä kuulemaan ja hän saa raivarin ja haukkuu minut itsekkääksi paskaksi, jos en jaksa tai pysty. Minulla ei kuulema saisi olla oikeutta riistää hänen elämänsä ainoaa iloa.
En tiedä, kuinka pääsen tästä elämästä ulos. Tämä ainakin on aivan kamalaa, eikä mies tajua yhtään mitään. Kasvamistakaan/kypsymistäkään tuskin on odotettavissa, koska hän on jo reilusti yli 40-vuotias tai mikäli syy on vain oma asenteeni, se tuskin ilman apua tai nopeasti tulee muuttumaan, koska olo on seksin suhteen niin umpikujainen.