H
höh?
Vieras
Kysyin häntä viime viikolla mukaan shoppailemaan kunhan mies on tullut töistä kotiin. Olen ollut pari viikkoa aikalailla pyöreitä päiviä lasten (2-, 4- ja 5-v) kanssa kotona ilman autoa, joten tuntui että kaipaan vähän muutakin ja kaverin seuraa.
Kaveri vastasi tekstarilla, että voi lähteä, mutta hänen pitää ottaa 11kk ikäinen vauvansa mukaan. 2- ja 5-vuotiaat lapsensa hän voi jättää miehelleen. Kaveri kysyi tekstarissa, sopiiko että hän ottaa kolmannen lapsen mukaan.
En lämmennyt ajatukselle, vaan halusin mennä mielummin yksin rauhassa kuin rattaita työntelevän kaverin kanssa, koska lapsensa ei kuitenkaan viihdy kaupoissa ja jutustelusta tms ei tule mitään. Vastasin mielestäni ystävällisesti, että koska olen joutunut olemaan paljon lasteni kanssa kotona, kaipaan tuulettumista shoppaillen rauhassa ilman lapsia. Ja ehdotin, että menemme kaverin kanssa joskus toiste.
Nyt kaverista ei ole kuulunut mitään viikkoon :/ Ei vastaan viesteihin, jossa kysyn mitä kuuluu, eikä muihinkaan.