Kävin eilen hautausmaalla ja se pisti mietityttämään. (lapsen kuolema)

[pohjantähdenalla]

Tuntuu todella kaukaiselta ajatella, että kävisin haudalla joka viikko, kuten osa teistä (tai läheisistänne). Koen, että se olisi raskasta ja aikaa vievää...ikäänkuin taakka.

Mutta tosiaan, tilanne saattaa olla täysin toinen sitten siinä kohtaa, kun joku läheinen kuolee. Ties vaikka kävisinkin siellä sen kerran viikossa, tai useamminkin. Ehkä siihen siinä kohtaa tuntisi ihan toisenlaista tarvetta.

Miten vielä te, jotka olette menettäneet lähjeisen lapsena...ajatteletteko te häntä edelleen sen ikäisenä, kuin mitä hän kuollessaan oli? Vai sen ikäisenä mitä hän nyt olisi?

Itse käyn veljeni haudalla kuukauden välein, se sattuu edelleenkin. Juttelen hiljaa ja silitän/putsaan hautakiveä hitaasti,ettei tarvitsisi lähteä vielä pois. Olen täten edes hetkisen aikaa lähempänä veljeäni. Itku meinaa monesti tulla väkisinkin,vaikka tästäkin aikaa jo 17 vuotta.
Vanhempani sitten käyvät joka viikko.

Tietyllä tapaa ajattelen häntä edelleenkin 16-vuotiaana poikana joka oli kaikkien kaveri ja suojeli meitä pikkusiskojaan koulussa,mutta myöskin monesti mietin millainen hän olisi nyt 33 vuotiaana,olisiko perhettä,millainen koti jne.

 

["vieras"]

[QUOTE="minttu";26224262]
. Todella julmasti itse kirjoitat aiheesta, se että jos joku ei "haudalla käykään 15 vuoden päästä" harvemmalla tarkoittaa että se ihminen olisi unohtunut.

[/QUOTE]

Missä mä noin sanoin?? Tarkoitin että melko omituinen käsitys aapeella on aiheesta kun ihmetteli että vieläkö jotkut käy 15 vuoden päästäkin haudalla johon vastasin että siinäkö vaiheessa pitäisi haudalla käynti unohtaa ja antaa olla jos on aiemmin käynyt. Ikään kuin olisi joku aika jonka jälkeen haudalla käynnillä ei olisi enää merkitystä.
En ymmärrä miksi luettelit ketä olet menettänyt. Mitä se tähän liittyy? Minä käyn haudalla harvoin mutta osaan silti ajatella asiaa niiden kannalta joille haudalla käynti on tärkeä.

 

["Lotta"]

Lasta ei ole kuollut, mutta toinen vanhemmistani useampi vuosi sitten. Kun asuin lähempänä hautausmaata, kävin haudalla noin kerran kuussa. Nyt kun kulkeminen on sinne hankalampaa, käyn lähinnä tiettyinä juhlapyhinä ja kesällä muutaman kerran katsomassa että istutukset ovat kelvollisessa kunnossa. En minä haudalla itke. Muistelen asioita hautaa kunnostaessa. Koen haudan kunnossapidon ja siellä käymisen jonkinlaiseksi kunnia-asiaksi ja myös vähän velvollisuudeksi. En koe sitä raskaana. Mutta tulen usein murheelliseksi niistä haudoista, joista näkee ettei kukaan välitä niistä. Vaikka toki tiedän ettei se kerro siitä, etteikö kuollutta silti muisteltaisi. Ja tietenkin aina lasten haudat liikuttavat.

 

["Minä"]

Mun lapseni haudattiin reilu 2 viikkoa sitten ja käyn haudalla päivittäin, joinain päivinä kahdestikin. Jos en pääse jostain syystä haudalla käymään, on tuska kahta suurenpi.

 

["vieras"]

Mummult on kuollut kolme lasta 50-luvulla 0-5-vuoden iässä ja hän käy haustausmaalla hautaa hoitamassa kesäisin viikottain. Talvisin vie kynttilän juhlapyhinä ja syntymäpäivinä. Äitienpäivänä käy istuttamassa haudalle saamansa ruukkuruusut.