Keittiöpsykologit, analysoikaa minut!

["pilli"]

Oon ihan moniongelmainen. Täällä kun on aina niin fiksuja ja hyviä pointteja asioihin niin ajattelin kysästä, että jos joku haluais vähän analysoida mun tilannetta ulkopuolisen / keittiöpsykologin näkökulmasta! Ite alkaa olemaan ihan sokea asioille...

Olen kolmekymppinen kahden lapsen äiti. Mulla on ahmimishäiriö. Nuorempana oli bulimia, mutta siitä pääsin eroon, nyt vähän aikaa sitten oon alkanut taas ahmia, mutten oksenna.

Siivoan pakonomaisesti ja haluan kontrolloida kaikkea mitä vaan pystyn. Mulla on myös nukkumisongelma (en saa unta). Oon hermoheikko enkä kestä vastoinkäymisiä. Räjähtelen pienistä ja maailmani järkkyy, jos lattialla on murusia enkä pääse siivoomaan (esim).

En tykkää, että vieraat käyvät meillä. Muuten oon ihan sosiaalinen, mutta en halua vieraita mielelläni meille. En voi sietää ajatusta, että muut arvostelevat mun kotia. Tää on mun "linnani".

Lasten isä on pahoinpidellyt minua (emme ole enää yhdessä) rajustikin monta kertaa. En ole kertonut tästä koskaan kellekään. Hän myös petti minua eikä ollut luotettava. Itsetuntoni on paskin ikinä. Oon tosi mustasukkainen ja lapsellinen, vertaan itseäni muihin ja koen alemmuutta. En ole mielestäni missään hyvä.

Vanhempani ovat eronneet kun olin 10-vuotias, isäni lähti toisen, nuoremman naisen matkaan. Tapasin häntä sen jälkeen harvakseltaan. Äitini purki erosta koituneen ahdistuksensa minuun. Olen koko elämäni kuullut, miten miehet ovat sikoja ja pettävät ja jättävät. Jättihän isä meidätkin.

Tarkennan asioita mielelläni, jos jollain on jotain kysyttävää.

 

[Keijupölly]

Sinulla ei ole perusturvallisuuden tunnetta. Tarttet apua.

 

["vieras"]

En osaa tuohon muuta sanoa, kuin että oletko minä??

 

["tttt"]

No selvitä noi lapsuuden traumat niin siitä on hyvä alkaa..

 

[lakaisukone]

No mun mielipide on että sun kannattaisi päästä puhumaan asioista jollekin ammattilaiselle. Lapsuuden trauma on selvittämättä ja koet tarpeetonta syyllisyyttä asioista jotka ei johdu sinusta/joille ei voi mitään. Veikkaan et siksi tuo siivoaminen ja muu, epätoivoista yritystä pitää asiat kontrollissa. Syömisellä paikkaat tunteita, et koe saavasi ja antavasi tarpeeksi rakkautta?

 

["vieras"]

Tarvitse ammattiapua. Sinulla on paljon käsitelemättömiä ongelmia, joista aiheutuvaa ahdistusta yrität helpottaa pakko-oireilulla ja muilla jutuilla. Hae apua itsesi, mutta myös lastesi takia.

 

[Sagapaga]

Kontrollintarve (ahmimishäiriö, siivoaminen) ja se että pidät todella tarkat henkilökohtaiset rajat (kotiin ei saa tulla) meinaa just sitä että sä haet jatkuvasti turvaa. Jota ilman olet ollut jo lapsesta asti.
Jos sä haluat helpotusta tilanteeseen, niin hakeudu ihmeessä terapiaan.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";25002982]Tarvitse ammattiapua. Sinulla on paljon käsitelemättömiä ongelmia, joista aiheutuvaa ahdistusta yrität helpottaa pakko-oireilulla ja muilla jutuilla. Hae apua itsesi, mutta myös lastesi takia.[/QUOTE]
Tarvitset keskusteluapua, mutta nopeammin toimivaa apua voisit saada noihin oireisiin masennuslääkityksestä, jota käytetään niiden hoitoon myös.

 

[a.p.]

Kuulostaa järkevältä. Kaikki noi. Olen käynyt eron aikoihin muutaman kerran psykologilla, mutta en oikein saanut siitä mitään irti. Tarviis varmaan mennä uudelleen. Musta vaan tuntuu niin tyhmältä ja säälittävältä mennä jonnekin valittamaan murheitani, ajattelen että liiottelen kuitenkin ja mua pidetään idioottina. Mut kaipa nää "oireet" jostain kertoo.

 

[hengessä mukana]

a.p. : olet ihan oikeassa siinä, että kyllä nuo oireet jostain kertoo. Hienoa, että olet jo hakenut apua. Uskon, että pidemmästä terapiasta voisit hyötyä, jos lyhyemmästä et ole mitään saanut (vaikka tokihan terapiaan liittyy muutakin kuin sen ajallinen kesto...) Jaksamista ja voimia sekä siunausta elämääsi.