Keksitkö kuukaudeksi ruuat, jos tekisi joka päivä eri ruokaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mm
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mm

Vieras
Itse en äkkiseltään keksi n. 30 ruokaa :o Tuntuu, että meillä syödään aina sitä samaa, joten jos joku keksii kuukaudeksi joka päivällä eri ruuan niin saa listata :)
 
Kyllä kait sitä keksis ku jaksais vaan miettiä. Oon harkinnu toisinaan että tekis parin viikon ruokalistan ja toistais sitä jatkuvasti, toki pistäen toisinaan jotain erikoisempaa väliin. Mut semmone peruslista..
 
Olen kyllä vuosien aikana tehnyt vaikka miten monta listaa, mutta koskaan niitä ei kuitenkaan tule noudatettua. Eli sitä syödään, mitä mieli tekee kulloinkin. Tein jopa listan, johon laitoin kaikkia mieleen tulevia ruokia, että siitä olisi sitten helppo valita, kun lähtee kauppaan. No, kertaakaan en ole tuota listaa sen tekemisen jälkeen laatikosta ottanut.
 
Varmaan keksisin. Miehen kanssa joskus tuskailtiin, että me tehdään aina samoja ruokia. Sitten alettiin miettimään milloin oltiin edellisen kerran syöty juuri sinä päivänä ollutta ruokaa ja todettiin, että siitä on ainakin pari kuukautta. Eli todellisuudessa pyöritetään varmaan ainakin tuota 30 ruokalajia ja sitten vielä ne ruoat päälle, joita ei olla tehty syystä tai toisesta pitkiin aikoihin. Kun vielä vähän opettelisi lisää, niin selvittäisiin varmaan monta kuukautta syömättä samaa ruokaa kertaakaan. (Samankaltaisuutta ruokalajeissa varmaan kuitenkin olisi. Kuten kalakeitto ja lihakeitto.)
 
Meillä syödään aina näitä samoja ruokia, vaihtelu olis kivaa, eli:

makaroonilaatikko
kanakeitto
makkarakeitto
j.liha keitto
kalakeitto
tuorepasta ja bolognesekastike
kinkkukiusaus
kanapasta
broilerinrinta ja fetasalaatti
possua, perunaa ja joku kastike
possuwok
jauhelihapihvit ja muusi
lihapullat ja muusi
lihamureke
risotto

 
Alkuperäinen kirjoittaja veiras:
Varmaan keksisin. Miehen kanssa joskus tuskailtiin, että me tehdään aina samoja ruokia. Sitten alettiin miettimään milloin oltiin edellisen kerran syöty juuri sinä päivänä ollutta ruokaa ja todettiin, että siitä on ainakin pari kuukautta. Eli todellisuudessa pyöritetään varmaan ainakin tuota 30 ruokalajia ja sitten vielä ne ruoat päälle, joita ei olla tehty syystä tai toisesta pitkiin aikoihin. Kun vielä vähän opettelisi lisää, niin selvittäisiin varmaan monta kuukautta syömättä samaa ruokaa kertaakaan. (Samankaltaisuutta ruokalajeissa varmaan kuitenkin olisi. Kuten kalakeitto ja lihakeitto.)

Varmaan sama juttu meilläkin, että ehkä se vaan tuntuu siltä että syödään aina samaa. Miksihän? Käyn vilkaisemassa noita koulujen ja päiväkotien listoja, josko sieltä tulisi esiin joku sellainen ruoka minkä on "unohtanut".

Ja pitäisi varmaan alkaa löytämään ihan uusia ruokaohjeita, niin tulisi enemmän vaihtelua.
 
hieman lisää:
kinkku-juustokastike pastalle
lihapyörykät tomaattikastikkeessa ja pastaa
nakkikastike ja perunat
minestronekeitto
moussaka
linssikeitto
kasvissosekeitto
broiler-aurajuustokiusaus
lasagne
hernekeitto
uunikala ja perunamuusi

tässä vähän noita ruokia, mut kyllä näitä löytyy :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja no kertokaa:
Meillä syödään aina näitä samoja ruokia, vaihtelu olis kivaa, eli:

makaroonilaatikko
kanakeitto
makkarakeitto
j.liha keitto
kalakeitto
tuorepasta ja bolognesekastike
kinkkukiusaus
kanapasta
broilerinrinta ja fetasalaatti
possua, perunaa ja joku kastike
possuwok
jauhelihapihvit ja muusi
lihapullat ja muusi
lihamureke
risotto

Meillä osittain samaa, listaan mitä meillä on "aina" noiden lisäksi:

perunamuussi+nakki- tai makkarakastike
tonnikalapasta
kanafileitä ja nuudeleita
lasagne
valkosipuliperuna jauhlihalaatikko
ranskalaisia + makkaraa tai lihapullia
 
Alkuperäinen kirjoittaja mm:
Itse en äkkiseltään keksi n. 30 ruokaa :o Tuntuu, että meillä syödään aina sitä samaa, joten jos joku keksii kuukaudeksi joka päivällä eri ruuan niin saa listata :)

kyllä:
Esim näin:
uunimakkara, kalakeitto,makaroonilaatikko, kanakeitto,lihakastike, hernekeitto, kasvislaatikko,kinkkupasta, lihapullat,mannapuuro, kaalipata/laatikko,maksalatikko/ maksakastike, makkaraakastike, kalapuikot +tararkastike, makkarakasitke, jauhelihakeitto,uunikala ( lohesta), silakkalaatikko/muikkulaatikko, veriletut/verimakkara,kyljykset, broilerinkoivet, risotto, lindströminpihvit,kasvissosekeitto, lasagne, sienikeitto, jauhelihamureke/ käryleet, kanamunakastike,lihakeitto,pyttipannu, broilerin rintaleikkeet ja currykastike, jauhelihapihvit, hampurilaiset, pizza ( itse tehty), minestronekeitto, nuudeleita ja lihanpaloja, riistakäristys/keitti/laatikko, pinaattikeitto

ja meillä syödään paljon keittoja ja erilaisia pastaruokia. ne maistuu kaikille
 
1. jauhelihaperunasoselaatikko
2. lasagne
3. lohikeitto
4. broileririsotto
5. makaroonilaatikko
6. perunamuusi ja uunikala
7. pizza

8. riisiä broilerikastikkeella
9. kasvissosekeitto
10. tonnikalapasta
11. keitetyt perunat ja jauhelihakastike
12. lihapata
13. kalapihvejä ja lohkoperunoita
14. tortilloita

15. lihakeitto
16. riisipuuro sopalla
17. stroganof
18. hernekeitto
19. pyttipannu
20. spagetti bolognese
21. ranskalaiset ja lihapullat

22. broilerikeitto
23. perunamuusi ja jauhelihamureke
24. kirjolohikiusaus
25. jauhelihakeitto
26. tonnikalarisotto
27. perunalihavuoka
28. broileripiirakka

29. lihapullapannu
30. perunamuusi lammaspaistilla
31. lohipasta

:p
 
Alkuperäinen kirjoittaja no kertokaa:
Meillä syödään aina näitä samoja ruokia, vaihtelu olis kivaa, eli:

makaroonilaatikko
kanakeitto
makkarakeitto
j.liha keitto
kalakeitto
tuorepasta ja bolognesekastike
kinkkukiusaus
kanapasta
broilerinrinta ja fetasalaatti
possua, perunaa ja joku kastike
possuwok
jauhelihapihvit ja muusi
lihapullat ja muusi
lihamureke
risotto

riisipuuro, mannapuuro, lappapuuro.
rössypotut,
veriletut/pinattiletut,
ryynimakkara,
porsaan kylkisiivuista tehty kastike,
kaalikääryleet,
paistinperunat + kasvikset,
viipaleperunat + jauheliha,
uunilohi,
muikut,
silakkafileet
 
Alkuperäinen kirjoittaja MolliMelooni:
En tekisi joka päivä eri ruokaa. =) Kyllähän noita ruokalajeja voisi listata vaikka sata peräkkäin, mutta mikä järki on tehdä joka paivalle eri ruoka?

yhtäärkevää kuin ola tekemätä.
miski en teksi joka päivälle eri ruokaa. Jso ruokaa jää, sitä pakastetan ja käytetään taas joskus toiste
 
1. Lasagne jauhelihasta, tonnikalasta, broilerista tai kasvisvaihtoehto
2. uunikala ja muussi
3. minestronekeitto
4. Kaalilaatikko
5. italianpata
6. kasvisgratiini ja broilerin rinta
7. lihapullat ja muussi
8. kalapuikot ja lohkoperunat
9. broiler salaatti
10. tortillat kana- sekä jauhelihatäytteellä
11.pizza
12. tonnikalapasta
13. spagethi ja jauhelihakastike
14. jauhelihamureke ja muussi
15. makaroonilaatikko
16. kanakeitto
17. siskonmakkarakeitto
18. lihakeitto
19. kalakeitto
20. tuorepasta ja tomaattikastike
21. kinkkukiusaus
22. broilerkiusaus
23. kirjolohikiusaus
24. possua, perunaa ja kastike
25. wokkia
26. risotto
27. poronkäristys ja muussi
28. karjalanpaisti
29. naudan pihvi perunoilla ja kastikkeella
30. linströmin pihvit ja peruna
31. kanaviilokki

Siinä nyt äkkiseltään yks kuukausi =)

 
ekana tulee mieleen: hernekeitto, pastakastike (tonnikala/kana) + pasta, uunilenkki, nakkikastike, salaatti (caesar, cobb, kreikkalainen, kana, jne. mielikuvitus rajana), täytetyt paprikat, jauhelihakastike tai vain makaroni/pasta + jauheliha, kaalilaatikko, kaalikääryleet, jotakin kasvispataa (mielikuvitus rajana, esim. kesäkurpitsa, munakoiso, paprikoita, papuja), perunalaatikko, makaronilaatikko, lasagne, perunavelli, riisipuuro, kalakeitto, lihakeitto
linssikeitto, kanakeitto, itsetehty pizza, itsetehty hampurilainen, uunilohi, uunibroileri, broilerin/porsaan suikaleita (tai niistä kastike), tortilloja/tacoja, munakas, chili con carne, chili sin carne, muikkuja, makkarapannari, grillimakkaraa, vartaita (lihaa, tomaattia, sieniä, jne.), porsaanfile, sienikastike, karjalanpaisti

lisäkkeiksi perunoita, perunamuussia, kermaperunoita, makaronia, pastaa, riisiä, kuskusta
perussalaattia (lehtisalaatti, tomaatti, kurkku, jne.)

jälkkäriksi marjoja (mansikoita, mustikoita, vadelmia, jne.), rahkaa, jogurttia
hedelmiä (vesimeloni, appelsiini, banaani, mango, litsi, jne.), jäätelö, keksi, suklaa
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rollolainen:
Alkuperäinen kirjoittaja MolliMelooni:
En tekisi joka päivä eri ruokaa. =) Kyllähän noita ruokalajeja voisi listata vaikka sata peräkkäin, mutta mikä järki on tehdä joka paivalle eri ruoka?

yhtäärkevää kuin ola tekemätä.
miski en teksi joka päivälle eri ruokaa. Jso ruokaa jää, sitä pakastetan ja käytetään taas joskus toiste

Eli 62 eriruokalajia pitäisi kuukaudessa tehdä? Älä naurata. Sinunkin listassasi oli samoja ruokia parina päivänä, kokki???
 
Kokeilen melkeinpä joka päivä uusia reseptejä, ja viime kuukaudet olen tallettanut niitä kansioihin. Säästän tietysti vain ne, joihin olen tyytyväinen. Pystyn niiden avulla kokoamaan eri ruokia sisältävän ruokalistan jo monen kuukauden ajaksi. :)
 

Yhteistyössä