kenellä näin: toivottu raskaus, mutta

[tulipas tekstiä]

sitten ei voi kuitenkaan olla koko raskausaikaa onnensa kukkuloilla ym.
lasta yritetty kauan, ja positiivinen tulos oli ihanin yllätys mitä voi olla, mutta onko normaalia että raskausaikana olen sitten stressaillut (en tiedä onko yritys täydelliseen raskauteen) syömisistä, että syön mahd. terveellisesti ym. ja siis en ole voinut koko ajan olla vain onnellinen. mutta missään vaiheessa en olisi ollut ei-onnellinen vauvasta. vauva on toivottu ja odotettu, mutta en ole raskausaikaani voinut olla täysin onnellisena ja stressaamatta

 

[toinen]

eikö se kuulu raskauteen AINA että on ristiriitasia tunteita ja ajatuksia.nou hätä :hug:

 

[leijona76]

Se on aivan normaalia että ei ole vaan onnellinen. Kuuluu asiaan että on myös huolta ja epävarmuutta. Eriasia jos huolet alkavat häiritä liiaksi.

 

[viiden muksun mamma]

Mulla ainakin on ollut ihan samoja ajatuksia. Siis en oikeastaan ole nauttinut raskausajoista ollenkaan. Kamalasti stressiä ja huolta... Sen on jaksanut, kun se "palkinto" on kuitenkin niin ihana. Esikoisen raskausaika oli näin jälkeenpäin ajateltuna ihanaa. Silloin kun ei tiennyt mistään mitään ja ei osannut niin rajoittaa elämäänsä. Huoletonna pisteli poskeensa vaikka mitä... Eikä sitä silloin ajatellut mitään keskenmenoriskejä tai muita vakavia asioita lapsen terveydestä. Silloin olin onnellisesti raskaana ja odotin vain vauvaa ilman huolia ja murheita. Mun kohdalla on kyllä pitänyt paikkansa, että tieto lisää tuskaa...

 

[vieras]

itse en voisi sanoa olevani raskaana onnellinen. niin psyykkisiä kuin fyysisiä vaivoja ollut aina. onneksi yleensä palautuu ja jos ei palaudu esim. vuoden jälkeen niin sitten kannattaa apua hakea. itse pidän täysin normaalina esim sairastua masennukseen raskauden ja vauva ajan ajaksi kuten onkin normaalia..

 

[ap]

kiva kuulla että muillakin saman kaltaisia ajatuksia. itsellä on se stressi ollut huolesta, että onhan vauvalla kaikki hyvin, söinkö kiellttyä, onhan lapsi terve, einhän saa keskenmenoa (kerran sen kokenut) mutta vauva on silti enemmän kuin tervetullut. harmittaa vain kun tuntuu etten ole ollenkaan nauttinut raskausajasta, vaikka tämähän oli juuri sitä mitä halusin, niin miksen ole nauttinut. tuntuu että olen epäonnistunut jossain :/

 

[viiden muksun mamma]

kiva kuulla että muillakin saman kaltaisia ajatuksia. itsellä on se stressi ollut huolesta, että onhan vauvalla kaikki hyvin, söinkö kiellttyä, onhan lapsi terve, einhän saa keskenmenoa (kerran sen kokenut) mutta vauva on silti enemmän kuin tervetullut. harmittaa vain kun tuntuu etten ole ollenkaan nauttinut raskausajasta, vaikka tämähän oli juuri sitä mitä halusin, niin miksen ole nauttinut. tuntuu että olen epäonnistunut jossain :/

Voi älä noin itseäsi soimaa. Sun tunteet on ihan normaaleja! Mä jopa kävin kuopusta odottaessani kerran juttelemassa mielenterveystoimistossa ammatti-ihmisen kanssa huolistani ja peloistani. Se oli joskus rv 12 aikoihin. Silloin olin aika itkuinen ja stressaantunut. Tämä yksi keskustelukerta jo antoi voimaa jaksaa eteenpäin. Mä luulen myös, että hormoonit tekee raskausaikan "kärpäsestä härkäsen". Neuvolasta annetut ohjeet ja "säännöt" on ihan hyväksi, mutta minäkään en ole osannut elää niiden kanssa ilman huolia. Itse olen syntynyt 70 luvun alussa. Ei silloin kuulemma tällaisia esim. "kielletyt ruuat"-listoja ole ollut ja kyllä meitä silloin syntyneitä on paljon ja ihan terveinä synnytty... Eikös sitä silloin vielä suositeltu konjakkia johonkin raskausvaivaan vai oliko se 60-luvulla...