Kenen omat vanhemmat on eronneet?

Oli silloin vuosi 96,joten olin 16 ja kaksi nuorempaa sisarrusta löytyy.

Silloin ja nyt ajattelin että hyvä kun erosivat,mutta ehkä olisi muuttanut tulevaisuutta positiivisemmaksi jos eivät olisi eronneet.
 
Erosivat. Mä olin 10v, pikkusisko 6v.

Hyvä niin. Nyt on isovanhempia enempi ja vähempi. Viettävät nykyään taas paljon aikaa yhdessä.
Äitipuoli tod.näk. pitää mun mutsia parhaana kaverinaankin.

Jos olisivat vedättäneet eroa lasten takia tms, niin todennäköisesti potisin syyllisyyttä, kävisin terapiassa ja kumpikin vanhemmistani olisi huomattavasti onnettomampi.

Lisäksi lapsiltani puuttuisi puolet nykyisistä isovanhemmista, eikä joulut ja muut perhejuhlat olisi ollenkaan niin hauskoja, kuin ne nyt on.

Fiksuina olen vanhempiani aina pitänyt, ja eroaminen silloin, kun yhdessäolo ei enää tuntunut oikealta, oli yksi niitä fiksuimpia tekoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:
Alkuperäinen kirjoittaja Onnellinen Villasukka:
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:
Ei oo, mut monta kertaa miettinyt että olis ehkä syytä..viimeks tänään.

miksi :(

Koska se elämä on ihan yhtäkuin ne olis jo eronnut, ei ne ees puhu toisilleen jos ei ihan pakko oo. Ja niin kauan kun muistan niin äiti on haukkunut isää ja sen sukua meille lapsille, ja ainakin viim.15 vuotta "uhannut erolla", tyyliin kun nuorin lapsista on sen ja sen ikäinen, niin tms lähden....että parempi vaan kun lähtisivät omiin suuntiin.

Peesaan kippuravarvasta!
Mä ajattelen joka päivä, että miksi mun vanhemmat ovat läheisriippuvaisia ja on todella raskasta meille lapsille katsoa sivusta miten molemmat ovat tuhonneet elämänsä olemalla yhdessä.
Isä on alkoholisti ja äiti todella katkeroitunut elämälle. On myös masentunut, eikä suostu edes lääkkeitä kokeilemaan....oli vaan lääkärille tokaissut, et kyllä tollasen ukon kans masentuukin.
Lastenlapset ovat menettäneet isovanhemmat, todella surullista. :( .
Eivät ole kiinnostuneet ollenkaan lastenlapsistaan. Silloin harvoin, kun jaksan käydä lapsuuden kodissa, ahdistun ja tuntuu ettei henkeä saa.
Toivoin lapsena monta kertaa, että kumpa mulla olis eri vanhemmat. Joskus yöllä mietin, et mitäs jos ovesta sisään kävelis joku mies ja sanois olevansa mun isä. Ja niin monta kertaa toivoin heidän eroavan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja auryn:
Hmm, mitenhän sen nyt muotoilis... Biologiset vanhempani erosivat (seurustelusuhteesta ) jo ennenku äitini tiesi mua odottavansa, ovat kyllä sittemmin menneet naimisiin...

Kasvatti-isäni ja äitini erosivat kun olin teini, ehkä kuus- tai seitsemäntoista. :whistle:

Eli siis mun vanhemmat on eronneet, mutta mun vanhemmat on naimisissa :o :xmas:

Aika mielenkiintoista hmm...

Mun kaverilla vissiin vähä samaan tyyliin tosin se ei seurustellu edes sen miehen kans jolle raskaaks aikoinaan tuli. Nyt ovat naimisissa. Lapsen lakkiasissa oli rakkaus roihahtanu. Siihen asti ei ollu isä edes paljookaan tekemisissä lapsen kanssa. Lapsi on nyt 22v ja asuu itekseen eri paikkakunnalla kun vanhempansa.

Ja mun omat vanhemmat on eronneet ku olin ihan pieni, en tarkkaa ikää edes muista. Enkä muista sellasta aikaa että isä olis ollu kotona eli oon varmaan jotain 3v ollu ku muutti pois. Reissuhommissa oli jo silloin. Äiti löys uuden miehen ku olin 6v ja nyt on jo muutama vuos sitten eronnu onneks siitäki.
 

Yhteistyössä