S
se sama
Vieras
Puhuimme jälleen asiasta. Hyvin rakenteva keskustelu. Siellä ed viestiketjussa mun käskettiin vaan lähteä, jättää mies, jättää lapsi. Tulin siihen tulokseen että tilanteestamme tällä hetkellä sai aivan väärän kuvan. En siis enää sekoile, lääkitys suht kunnossa. Ihan normiarkea tällä hetkellä. Se kiinnikäyminen tapahtui jo jokin aika sitten mutta toki mietin sitä vielä.
Kerroin kys keskustelusta täällä miehelleni. Ja hän (kuten jotkut muut siinä ketjussa) ihmetteli sitä että jos on vaikkapa kaksisuuntainen niinkuin minä, niin pitäisi muka laittaa kaikki välit kaikkeen ja elää sitten vaan yksin. Lapset ilman äitiä.. Eihän mun elämä ole kokoaikaa pelkää sairautta. Lääkkeillä saa ihan hyvin kuriin kuten tällä hetkellä. Ei se kaksisuuntaisen elämä ole kokoajan yhtä vuoristorataa.
Mä tiedän tavallaan että mun on turha tätä tänne kirjoittaa mutta kirjoitan kuitenkin. Ei se ole niin mustavalkoista: mielenterveysongelmia: jätä kaikki, kaikki kärsii.
Meillä oli kyllä hetki kun kaikki kärsi tekemisistäni, mutta ei enää. Nykyisellään menee lääkkeiden avustuksella plus mun terapiassa, plus perheen terapialla, kaikki ihan ok. Toki mulla tulee päiviä kun olen jotenkin alakuloinen ja sitten on päiviä kun olen se sama vanha minä, puuhaan, leivon, kokkaan, kikkailen lasten kanssa jne.. Kuten eilen.
Tiedän että tästäkin nyt joku taas kehittää jotain negatiivista, mutta antaa mennä vaan.
En minä tiedä miksi kirjoitan, ehkä siksi että haluan sanoa ettei mielenterveysongelmat ole suoraan "jätä kaikki, avioliitto, lapset" Jospa nyt kuitenkin käyn terapiassa, syön lääkkeeni kiltisti ja puhumme avoimesti asioista.
Ne jotka minut eniten tuomitsi, haluan kysyä: Mitä jos sinulle kävisi niinkuin minulle, sairastut. Olisitko todella valmis jättämään KAIKEN ja sitten vaan märehtiä. Minä en siihen lähde. Otan avun vastaan, tarpeen tullen menen osastolle, syön lääkkeeni jne jne.
Kerroin kys keskustelusta täällä miehelleni. Ja hän (kuten jotkut muut siinä ketjussa) ihmetteli sitä että jos on vaikkapa kaksisuuntainen niinkuin minä, niin pitäisi muka laittaa kaikki välit kaikkeen ja elää sitten vaan yksin. Lapset ilman äitiä.. Eihän mun elämä ole kokoaikaa pelkää sairautta. Lääkkeillä saa ihan hyvin kuriin kuten tällä hetkellä. Ei se kaksisuuntaisen elämä ole kokoajan yhtä vuoristorataa.
Mä tiedän tavallaan että mun on turha tätä tänne kirjoittaa mutta kirjoitan kuitenkin. Ei se ole niin mustavalkoista: mielenterveysongelmia: jätä kaikki, kaikki kärsii.
Meillä oli kyllä hetki kun kaikki kärsi tekemisistäni, mutta ei enää. Nykyisellään menee lääkkeiden avustuksella plus mun terapiassa, plus perheen terapialla, kaikki ihan ok. Toki mulla tulee päiviä kun olen jotenkin alakuloinen ja sitten on päiviä kun olen se sama vanha minä, puuhaan, leivon, kokkaan, kikkailen lasten kanssa jne.. Kuten eilen.
Tiedän että tästäkin nyt joku taas kehittää jotain negatiivista, mutta antaa mennä vaan.
En minä tiedä miksi kirjoitan, ehkä siksi että haluan sanoa ettei mielenterveysongelmat ole suoraan "jätä kaikki, avioliitto, lapset" Jospa nyt kuitenkin käyn terapiassa, syön lääkkeeni kiltisti ja puhumme avoimesti asioista.
Ne jotka minut eniten tuomitsi, haluan kysyä: Mitä jos sinulle kävisi niinkuin minulle, sairastut. Olisitko todella valmis jättämään KAIKEN ja sitten vaan märehtiä. Minä en siihen lähde. Otan avun vastaan, tarpeen tullen menen osastolle, syön lääkkeeni jne jne.
