Kerrostalossa hiljaisuuden aikana suihkussa käynti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vinkkejä kaipaava
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="mie";23583808]Paras sopu lienee tunkea itsele korvatulpat korviin. Onnistuisko? Tylsä tilanne, ei tosta toisaalta ymmärtäväinen naapuri pitäisi loukkaantua, mutta miten sen sanoisi. SIihen en osaa auttaa.[/QUOTE]

Itse olen käyttänyt 20 v ensin korvatulppia ja nyt ihan vaan pumpulia korvissa, muuten olisi nukkuminen todella vaikeata, sellaiset talibaanit saanut naapureikseen...
 
Soitin isännöitsijälle muissakin asioissa ja samalla nyt mainitsin tästä,
vaan olin jo myöhässä. Hän oli eilen kirjoittanut naapurille jonkun lappusen ja luultavasti on tänään tai huomenna saamassa postia.
Minä itse painotin nimenomaan isännöitsijälle kyllä sitä että ei se muuten häiritse mutta kun oikeasti tunnin se vesi valuu
(juu olen kyylä kun olen heräännyt näihin suihkuttelusessioihin ja heräämisen jälkeen katsonut kelloa ja tasan tunti. Tosin valittaja joka oli ilmoittanut ennen minua oli kytännyt jo monta viikkoa kelloa ja oikea aika on siis noin 1h 20min no minä siis olen nukkunut luultavasti tuon ajan kun olen vasta pidempään veden lotraamiseen herännyt ja sanoinkin että heräämiseni jälkeen on vettä tullut tasan tunti )
ja sanoin että ymmärrän pikaisen suihkuttelun,
ja naapurini ei ole grillillä töissä ;)
Mutta toivottavasti nyt osaa ottaa muutkin huomioon :)
Naapurina ollaan oltu vuoden verran mutta nyt naapurilla vaihtui vuorotyöksi tuo työnsä ja nyt siis kuukauden verran tehnyt vuoroja.
Voihan se oikeasti olla ihan niinkin yksinkertainen selitys ettei ole ajatellut että suihkuttelu kuuluu tai häiritsee muita.
Kuten sanoin ei minuakaan illalla tai yöllä muuten suihkuttelu häiritse mutta tosiaan tuntitolkulla on ilkeää kuunneltavaa.
 
Hiljaisuuden aikana mennään suihkuun jos on tarvetta. Piste. Sitä ei voi mikään talohtiö kieltää. Oma työ alkaa puoli kuudelta, menen suihkuun aamuisin puoli viisi. Tosin en siellä vietä tuntia.
 
Käyn todellakin suihkussa aivan milloin haluan, koska taloyhtiö ei voi rytmittää elämääni. Tietenkään en aiheuta tarpeetonta melua ja sama pätee myös silloin, kun ei ole hiljaisuuden aika.

Suihkussa tai vessassa käyminen tai esimerkiksi juomaveden laskeminen ovat sellaisia asioita, että niitä ei yksinkertaisesti kukaan voi kieltää. Jos naapurit asiasta mainitsevat, niin voin kiinnittää siihen hieman huomiota, mutta jos se aiheuttaa haittaa minulle kohtuuttomasti, niin aiheutan melua, vaikka se ei olisi naapureilleni ok.

Ei tarvitse olla mitään muuta syytä yösuihkuihin kuin se, että niin haluaa tehdä. Itse käyn yleensä suihkussa juuri ennen kuin menen nukkumaan ja olen tehnyt näin lapsesta asti. Siksi suihkukäyntini ovat keskimääräistä myöhäisempiä.

Jos jotain suihkussakäynti häiritsee, niin se on nimenomaan hänen ongelmansa. Sellaista taloa ei olekaan, jossa suihkun ääni olisi niin kova, että se häiritsee normaalin ihmisen yöunia. Tuollaisen ihmisen pitää opetella nukkumaan syvemmin, jotta ei herää tuollaisiin mitättömiin ääniin. Toisekseen veden lorina on rauhoittava ääni.
 
Näitä kerrostalon iloja... Jos sattuu veemäinen naapuri, niin voitte olla varmoja että sieltä alkaa kuulumaan muutakin kuin veden lorinaa, varsinkin silloin kun koitatte nukuttaa vauvaa. Sitä paitsi voihan tuota naapuriakin olla häirinnyt vauvan huuto, mutta ei ole sanonut mitään. Kannattaako kärjistää asiaa? Ne eristelevyt ovat ihan hyvä idea, jos tilanne on tuollainen, koska muuten ongelma pysyy asukkaasta riippumatta. Kysy, voisiko taloyhtiö osallistua kustannuksiin.
 
Näitä kerrostalon iloja... Jos sattuu veemäinen naapuri, niin voitte olla varmoja että sieltä alkaa kuulumaan muutakin kuin veden lorinaa, varsinkin silloin kun koitatte nukuttaa vauvaa. Sitä paitsi voihan tuota naapuriakin olla häirinnyt vauvan huuto, mutta ei ole sanonut mitään. Kannattaako kärjistää asiaa? Ne eristelevyt ovat ihan hyvä idea, jos tilanne on tuollainen, koska muuten ongelma pysyy asukkaasta riippumatta. Kysy, voisiko taloyhtiö osallistua kustannuksiin.
Meinaat, että naapurit ilomielin hankkisivat eristelevyt yhdelle? Taloyhtiö kun sattuu olemaan asuntojen omistajat eli yleensä ne naapurit. Kyseinen vauvakin taitaa olla nykyään koululainen, aloitushan on tehty yli 7 vuotta sitten :ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:
 
Joo se on sun maailma. Mutta ymmärrätkö, että jollain parikymppisellä lapsettomalla nuorella on vähän erilainen maailma. Miksi sinun tarpeesi olisivat jotenkin tärkeämmät ja enemmän huomioitavat, kun jonkun toisen?

Ihme naapuridiktaattoreja täällä, jotka mielivaltaisesti päättävät, että minä kyllä itse saan meluta ihan niin paljon kun haluan, se on normaalia elämisen ääntä, mutta naapurista ei saa kyllä kuulua pihahdustakaan.
vitun urpo. toivottavasti sulla ei ole lapsia
 
Meillä tuli naapurilta viime viikolla lappu että jos ei se veden laskeminen yö aikaan lopu soitetaan poliisit. Ja juoma veden laskemisesta oli silloin kyse ei suihkussa käymisestä yö aikaan sitä ei meidänkään talo yhtiö salli.
 
Meillä tuli naapurilta viime viikolla lappu että jos ei se veden laskeminen yö aikaan lopu soitetaan poliisit. Ja juoma veden laskemisesta oli silloin kyse ei suihkussa käymisestä yö aikaan sitä ei meidänkään talo yhtiö salli.
Suihkussa saa käydä yöllä oli mikä taloyhtiö vaan. Sitä ei voi kieltää niikun täällä tuhat kertaa jo sanottu. Voidaan toivoa tai sopia jotain omia kohteliaisuus sääntöjä. Mutta kieltää ei voi. Jos ois noin raivostuttava naapuri mulla ni ottaisin juomavettä vartin välein ja oikein oottaisin millo poliisit tulee kylään 🤣🤣
 
Jos herää toisen suihkussa käyntiin niin kannattaa varmaan harkita unilääkkeitä. Muutenkin toisten elämän kellottaminen ja seuraaminen on törkeää yksityisyyden loukkaamista.
Joo kyllä on oikein laskenut että tunnin kestää. Hän saa vittu olla siellä suohkussa vaikka viisi tuntia. Omapa on ongelmasi kun kiinität huomiota. Se muutenkin on rikollista että tiedoksi
 
Joo kyllä on oikein laskenut että tunnin kestää. Hän saa vittu olla siellä suohkussa vaikka viisi tuntia. Omapa on ongelmasi kun kiinität huomiota. Se muutenkin on rikollista että tiedoksi
Muuta itse muualle, oli talo yhtiö mikä vaan yöllä saa käydä suohkussa. Sitä ei suomen lakipykälässä mikään kiellä. Eli pyörittele sormiasi vaan.
Jokaisen taloyhtiön on viimeistään nyt syytä siirtyä huoneistokohtaisiin vesimittareihin niin, että lämpimän veden hinnassa on mukana myös energiakustannus.
Sen jälkeen tunnin suihkuttelija maksaa huvistaan reaalihintaa.
 

Similar threads

V
Viestiä
40
Luettu
2K
N

Yhteistyössä