...miksi olisin enää tekemisissä biologisen isäni kanssa?!? |O
Joka puhelu, joka tapaaminen, KAIKKI kontaktit päättyy siihen että petyn taas, kaikki tekemiseni ja sanomiseni on haukuttu armotta. Ikinä en tee mitään oikein - hänen mielestään. Oli kyse ihan mistä tahansa, aina vastaus on jotakuinkin "vitun idiootit, te ette vaan osaa" , "no vittu vittu vittu, no vittu ku oot noi vitun, nii, kannattaisko vittu vähä ajatella, kusipää". Tuota rataa, ja tuollaisen vastauksen olen saanut mm. siihen että meidän auto jäätyi mieheni työpaikalle, eikä liikkunut mihinkään ja kerroin tuon ihan muuten vaan. Olin myös siinä vaiheessa jo sanonut että se hinataan samana päivänä korjaamolle, että kaikki on jo sovittu.
Taustaa nyt sen verran että äidilleni ja isälleni tuli ero ollessani kolme-neljävuotias, isä häipyi, ja otti seuraavan kerran yhteyttä kun olin jotakuinkin yhdeksän. Sitä ennen kukaan ei tiennyt missä hän oli. Sen jälkeen tapailtu satunnaisesti, aina kun hänelle on sopinut, eli ehkä pari kertaa vuodessa, aina oli mukamas niin helvetinmoinen kiire, ja kun oltiin siellä kahden veljeni kanssa, oltiin joko hänen työpaikallaan, tai asunnollaan kun hän oli töissä. Haukkui jokaisessa mahdollisessa välissä äitiämme huoraksi, läskiksi, siaksi ja milloin miksikin, ja joka vitun pentu on täysi kusipää idiootti. Muistan että minulla oli aina lopulta tosi paha olla, ja halusin kotiin. Meni taas jonkun aikaa, ja soitin taas että voisimmeko tulla käymään. No yleensä ei, mutta sitten kun sopi, niin petyin, taas.
Tänään sitten kerroin että meille on mahdollisesti tulossa toinen lapsi. Jos nyt tähän asti luitte niin voitte vain kuvitella minkälaista kommenttia sieltä tuli, esikoinen nyt 7 kk vanha. Edellisellä kerralla ei sanonut asiaan mitään, kunnes aikaa meni, ja alkoi taas haukkua.
Vanhin veljeni on saanut esikoisensa samanikäisenä kuin minä, 21-vuotiaana, meni naimisiin juuri ennen esikoisensa syntymää, meillä 4 vuotta ikäeroa. Tänä päivänä hänellä on kolmas lapsi syntymässä nyt minä päivänä tahansa. Ja näistä lapsista isäni puhuu kovaan ääneen, kehuu, tapaa aina kun ehtii, ja aina kun näitä vauvauutisia on tullut, onnitellut isoin fanfaarein. Auttaa heitä aina kun voi, milloin vienyt traktoria heidän maatilalleen ja rahallisestikin, jos tarve on vaatinut. Meidät haukkuu persaukisiksi vaikkei edes tiedä mistään mitään, itseasiassa tienataan varmaan tällä hetkellä jopa paremmin kuin veljeni, vaikkei sellaisilla seikoilla mitään merkitystä olekaan. Niin, saati että oltaisiin tältä ikinä pyydetty yhtään mitään.
Nyt alkaa sormet ja varpaat loppua oikeasti kesken kun mietin syitä miksi en haluaisi enää olla tekemisissä. Soitan oikeastaan enää vain pakosta, tai kohteliaisuudesta, ja AINA saa pettyä... miksi minä enää vaivaudun?!?
Anteeksi tekstihirviö, ja jos pääsit tähän asti, kiitos että luit.
Joka puhelu, joka tapaaminen, KAIKKI kontaktit päättyy siihen että petyn taas, kaikki tekemiseni ja sanomiseni on haukuttu armotta. Ikinä en tee mitään oikein - hänen mielestään. Oli kyse ihan mistä tahansa, aina vastaus on jotakuinkin "vitun idiootit, te ette vaan osaa" , "no vittu vittu vittu, no vittu ku oot noi vitun, nii, kannattaisko vittu vähä ajatella, kusipää". Tuota rataa, ja tuollaisen vastauksen olen saanut mm. siihen että meidän auto jäätyi mieheni työpaikalle, eikä liikkunut mihinkään ja kerroin tuon ihan muuten vaan. Olin myös siinä vaiheessa jo sanonut että se hinataan samana päivänä korjaamolle, että kaikki on jo sovittu.
Taustaa nyt sen verran että äidilleni ja isälleni tuli ero ollessani kolme-neljävuotias, isä häipyi, ja otti seuraavan kerran yhteyttä kun olin jotakuinkin yhdeksän. Sitä ennen kukaan ei tiennyt missä hän oli. Sen jälkeen tapailtu satunnaisesti, aina kun hänelle on sopinut, eli ehkä pari kertaa vuodessa, aina oli mukamas niin helvetinmoinen kiire, ja kun oltiin siellä kahden veljeni kanssa, oltiin joko hänen työpaikallaan, tai asunnollaan kun hän oli töissä. Haukkui jokaisessa mahdollisessa välissä äitiämme huoraksi, läskiksi, siaksi ja milloin miksikin, ja joka vitun pentu on täysi kusipää idiootti. Muistan että minulla oli aina lopulta tosi paha olla, ja halusin kotiin. Meni taas jonkun aikaa, ja soitin taas että voisimmeko tulla käymään. No yleensä ei, mutta sitten kun sopi, niin petyin, taas.
Tänään sitten kerroin että meille on mahdollisesti tulossa toinen lapsi. Jos nyt tähän asti luitte niin voitte vain kuvitella minkälaista kommenttia sieltä tuli, esikoinen nyt 7 kk vanha. Edellisellä kerralla ei sanonut asiaan mitään, kunnes aikaa meni, ja alkoi taas haukkua.
Vanhin veljeni on saanut esikoisensa samanikäisenä kuin minä, 21-vuotiaana, meni naimisiin juuri ennen esikoisensa syntymää, meillä 4 vuotta ikäeroa. Tänä päivänä hänellä on kolmas lapsi syntymässä nyt minä päivänä tahansa. Ja näistä lapsista isäni puhuu kovaan ääneen, kehuu, tapaa aina kun ehtii, ja aina kun näitä vauvauutisia on tullut, onnitellut isoin fanfaarein. Auttaa heitä aina kun voi, milloin vienyt traktoria heidän maatilalleen ja rahallisestikin, jos tarve on vaatinut. Meidät haukkuu persaukisiksi vaikkei edes tiedä mistään mitään, itseasiassa tienataan varmaan tällä hetkellä jopa paremmin kuin veljeni, vaikkei sellaisilla seikoilla mitään merkitystä olekaan. Niin, saati että oltaisiin tältä ikinä pyydetty yhtään mitään.
Nyt alkaa sormet ja varpaat loppua oikeasti kesken kun mietin syitä miksi en haluaisi enää olla tekemisissä. Soitan oikeastaan enää vain pakosta, tai kohteliaisuudesta, ja AINA saa pettyä... miksi minä enää vaivaudun?!?
Anteeksi tekstihirviö, ja jos pääsit tähän asti, kiitos että luit.