Anteeksi, tässä tulee nyt vähän vuodatusta... Menee hermo yhteen kaveriin. Se on muuten mukava ja kiva ja aivan ihana ihminen, mutta voi sitä kateutta! Ja vielä kateutta ilman mitään hyvää syytä...
Just puhuttiin puhelimessa ja sanoin että nyt pitää lopettaa, kun meidän pitää lähteä sukuloimaan ja ajomatkaa on tunnin verran. Tuli sitten kaverilta tosi kateelliseen sävyyn että "joo, ajomatka, teillähän on varaa autoon, mä en ikinä pääse minnekään kun mulla ei ole varaa autoon". Mitä nyt tuohon sitten pitää sanoa...? "Joo, ota sä meidän pikkuruinen auto, jos olet noin kamalan kateellinen"?
Kun tuntuu että tuo kaveri on vähän koko ajan kateellinen minulle/meille. Onhan se niin kamalaa kun meillä on varaa asua pienessä kaksiossa (meitä on kaksi, kaveri asuu yksin isossa yksiössä), onhan se kamalaa kun meillä on varaa pitää autoa (kymmenen vuotta vanha Ford Ka, joka on hajoamispisteessä, ja me asumme paikassa jossa julkisia kulkee vähän harvakseltaan, kun taas kaveri asuu 10 min junamatkan päässä keskustasta, kävelymatkan päässä isosta kauppakeskuksesta) ja tosi kamalaa kun meillä on vuosien mittaan ollut varaa ostaa tiskikone ja uusi telkkari ja dvd-soitin ja joskus ostellaan jopa dvd-levyjäkin! Kamalaa tuhlausta ja riistokapitalismia!
Kaveri valittaa aina surkeaa rahatilannettaan ja esim. sitä että hänellä ei sinkkuna ikinä tule olemaan varaa ostaa omaa asuntoa Helsingistä (no ei kyllä meilläkään, vaikka pariskunta ollaan!), siitä että hänellä ei ole edes dvd-soitinta eikä tiskikonetta, siitä että hänellä ei ole varaa käydä kahviloissa istuskelemassa, siitä että ei ole varaa autoon, eikä voi shoppailla vaatetta miten haluaa (ja muillako on varaa?)... Koko ajan kamalaa vinkunaa rahasta. Mutta hänellä on kyllä varaa käydä kerran vuodessa jossain kaukomatkalla, viimeisten vuosien aikana esim. Kuubassa, USAssa, Malediiveillä... ja pari kertaa vuodessa jollain lyhyemmällä parin päivän matkalla esim. Lontoossa tai Pariisissa tai jossain. Vähintään parina viikonloppuna kuussa hän käy baareilemassa, ja silloin rahaa palaa helposti parikin sataa... niin että onko ihme, että rahat ei sitten riitä esim. autoon?
Olen yrittänyt sanoa kaverille kauniisti, että emme mekään rikkaita olla, kun ihan vaan miehen palkalla eletään, mutta että me olemme valinneet esim. sen auton sen matkailun sijaan, koska koemme että meille auto on tärkeämpi. Ei meilläkään ole varaa tehdä mitä vaan, vaan olemme itse valinneet että mitä niillä rahoilla teemme... aivan kuten kaverinikin. Eihän siinä ole mitään väärää, jos toinen arvostaa matkailua ja uusia elämyksiä, ja toinen sitä, että ei tarvitse tiskata käsin.
Mutta kun ei.
Miten ihmeessä saisin kaverini lopettamaan tuon turhan kadehtimisen? On jotenkin niin naurettavaa, että joku voi kadehtia sitä vähää mitä minulla on
Ja kyllähän se rasittaa kaveruuttakin, kun toinen on koko ajan naama mutrulla...
Just puhuttiin puhelimessa ja sanoin että nyt pitää lopettaa, kun meidän pitää lähteä sukuloimaan ja ajomatkaa on tunnin verran. Tuli sitten kaverilta tosi kateelliseen sävyyn että "joo, ajomatka, teillähän on varaa autoon, mä en ikinä pääse minnekään kun mulla ei ole varaa autoon". Mitä nyt tuohon sitten pitää sanoa...? "Joo, ota sä meidän pikkuruinen auto, jos olet noin kamalan kateellinen"?
Kun tuntuu että tuo kaveri on vähän koko ajan kateellinen minulle/meille. Onhan se niin kamalaa kun meillä on varaa asua pienessä kaksiossa (meitä on kaksi, kaveri asuu yksin isossa yksiössä), onhan se kamalaa kun meillä on varaa pitää autoa (kymmenen vuotta vanha Ford Ka, joka on hajoamispisteessä, ja me asumme paikassa jossa julkisia kulkee vähän harvakseltaan, kun taas kaveri asuu 10 min junamatkan päässä keskustasta, kävelymatkan päässä isosta kauppakeskuksesta) ja tosi kamalaa kun meillä on vuosien mittaan ollut varaa ostaa tiskikone ja uusi telkkari ja dvd-soitin ja joskus ostellaan jopa dvd-levyjäkin! Kamalaa tuhlausta ja riistokapitalismia!
Kaveri valittaa aina surkeaa rahatilannettaan ja esim. sitä että hänellä ei sinkkuna ikinä tule olemaan varaa ostaa omaa asuntoa Helsingistä (no ei kyllä meilläkään, vaikka pariskunta ollaan!), siitä että hänellä ei ole edes dvd-soitinta eikä tiskikonetta, siitä että hänellä ei ole varaa käydä kahviloissa istuskelemassa, siitä että ei ole varaa autoon, eikä voi shoppailla vaatetta miten haluaa (ja muillako on varaa?)... Koko ajan kamalaa vinkunaa rahasta. Mutta hänellä on kyllä varaa käydä kerran vuodessa jossain kaukomatkalla, viimeisten vuosien aikana esim. Kuubassa, USAssa, Malediiveillä... ja pari kertaa vuodessa jollain lyhyemmällä parin päivän matkalla esim. Lontoossa tai Pariisissa tai jossain. Vähintään parina viikonloppuna kuussa hän käy baareilemassa, ja silloin rahaa palaa helposti parikin sataa... niin että onko ihme, että rahat ei sitten riitä esim. autoon?
Olen yrittänyt sanoa kaverille kauniisti, että emme mekään rikkaita olla, kun ihan vaan miehen palkalla eletään, mutta että me olemme valinneet esim. sen auton sen matkailun sijaan, koska koemme että meille auto on tärkeämpi. Ei meilläkään ole varaa tehdä mitä vaan, vaan olemme itse valinneet että mitä niillä rahoilla teemme... aivan kuten kaverinikin. Eihän siinä ole mitään väärää, jos toinen arvostaa matkailua ja uusia elämyksiä, ja toinen sitä, että ei tarvitse tiskata käsin.
Mutta kun ei.
Miten ihmeessä saisin kaverini lopettamaan tuon turhan kadehtimisen? On jotenkin niin naurettavaa, että joku voi kadehtia sitä vähää mitä minulla on