Kertokaas hyviä puolia siitä, että saa esikoisen 20-25 vuotiaana tai 30-35- vuotiaana

[nyt saa vuodattaa]

Haluaisin vähän kuulla, miten mielipiteet ja ajatukset jakautuu

Itse olen siis 21 vuotias ja raskaana onnellisesti. Lapsi on toivottu ja odotan todella, että lapsi jo syntyisi.
Tunnen olevani valmis äidiksi ja lapsen isä isäksi. Puhkun energiaa ja intoa lapsesta! Minulla on koulupaikka yliopistossa, jota jatkan myös äitiysloman aikana sen mitä jaksan. Mieheni käy töissä.
Asumme kerrostalokolmiossa ja elämä on todella leppoisaa ja ihanaa

 

[HoitoonVaan]

No mulla itsellä hyvä puoli siinä että sain esikoiseni vasta 30 v. oli se että mulla ei ollut ennen sitä minkäänlaisia äidillisiä tunteita. Ehdin olla töissä 7 vuotta samassa paikassa ja äitiysloma oli ihana tauko työelämästä ja antoi uuden perspektiivin työhönkin. Nyt voidaan asua rauhassa maalla omakotitalossa, nuorempana arvostin kerrostaloa ja kaupunkia kun oli lyhyt matka "rientoihin".

 

[juhannustaika]

sain esikoiseni kun olin 19-v ja joo kyllä kaikki on ihan hyvin mennyt..mutta oisin voinut hieman vanhempi olla.

Nyt kolkyt ja toista suunnitteilla ja nyt vasta todella tuntuu että olen oikeasti valmis äidiksi..

 

[xena]

Vanhempana on luultavammin valmiimpi äidiksi ja talous on kunnossa. Nuorena taas jaksaa lastenhoitoa paremmin. Parhaimpana ikänä pitäisin varmaan tota välistä jäänyttä ikäryhmää eli 25-30 vuotta, silloin voisi olla kaikki nuo edellä mainitsemani asiat kohdallaan. Ennen kaikkea pitää kuitenkin olla valmis sitoutumaan lapseen ja perhe-elämään. En kannata myöskään lasten hoitoonviemistä alla parivuotiaana, joten talouskin olisi hyvä olla sen verran kunnossa että pystyy sen pari vuotta kotona lapsen kanssa viettämään. Karvat nousee pystyyn, kun kuulee että jotkut vaan "pyöräyttää" lapsen ja pistää hänet hoitoon heti äitiysloman loputtua....

Mutta onnea raskaudestasi! Älä kuitenkaan tee liiaksi suunnitelmia opiskelujesi suhteen, lapsi ja opiskelu ei ole paras mahdollinen yhdistelmä. Keskity lapseen niin kauan kun voit!

 

[noh]

No itse sain esikoisemme 22-vuotiaana ja olin juuri pari kk sitä ennen ehtinyt valmistua ammattiin (töitä olin tehnyt jo pitkin opiskeluaikaa). Mies oli 26-vuotias ja ehtinyt olla vakityössä jo muutaman vuoden. Meillä oli pitkä yhteinen historia kavereina ennen seurustelun aloittamista ja kolmen vuoden kuluttua varsinaisen seurustelun alkamisesta esikoisemme syntyi. Ehdimme naimisiinkin reilun kk ennen esikoisen syntymää, koska pitäydyimme alkuperäisessä suunnitelmassamme. Hääpaikka oli siis varattu jo reilusti ennen raskaaksituloani (emme kuvitelleet, että meillä tärppäisi saman tien), eikä muutoinkaan ollut syitä olla pitämättä häitä, joista olimme jo pitkään puhuneet.

Minä koin itseni tuossa iässä niin valmiiksi kuin nyt kukaan ylipäätään valmis voi esikoisen syntymään olla, kaikki kun tulee kuitenkin olemaan täysin uutta ja ihmeellistä. Itselläni ei tosiaan tuossa iässä ollut enää mitään menohaluja, olen muutenkin aina ollut rauhallisemman sorttinen ja harrastukset ovat olleet urheilupuolella (ja ovat edelleen). Nyt 32-vuotiaana, kun meillä on kolme lasta ja samalla lapsiluku täynnä, niin en mä edelleenkään ajattele asiasta toisin. Se 22v oli minulle ihan oikea aika saada esikoisemme.

 

[Tinii harmaana]

Sain esikoisemme ollessani 22-vuotias ja nyt odotan toista lastamme ja olen 23. Meillä on mieheni kanssa molemmilla hyvä vakityöpaikka ja raha-asiat kunnossa. Asumme kerrostalo neliössä ja vaikka elämä pienen lapsen/lasten kanssa on myös usein hyvin rankkaa on se parasta maailmassa siltikin.

Menimme kesällä naimisiin ja parisuhteemme voi erittäin hyvin. Lapsiluku todennäköisesti saa jäädä näihin kahteen mutta kiska olen niin nuori niin jää hyvin aikaa vaikka iltatähden vuelä haluaisimmekin.

Meillä esikoinen oli vuoden kovan yrityksen tulos ja siis kovasti toivottu ja suunniteltu. Parempaa aikaa saada lapsia en voisi kuvitellakkaan. Nyt kun lapset kasvaa olen heille nuori äiti ja kun he lentävät pesästä on meillä miehen kanssa vielä toivottavasti monta kymmentä hyvää vuotta vielä elää yhdessä. Toivottavasti saan myös lapsenlapsia, haluan olla iso osa heidän elämäänsä.

Lisään vielä että mies on minua 8 vuotta vanhempi ja hänelle aika oli myös täydellinen, kolli-juoksut on juostu ja nyt hän voi täysillä panostaa perheeseemme :heart:

 

[häh]

Miks näitä samoja otsikoita on kaksi?

Mut joo, itellä homma mennyt samaan tyyliin kuin HoitoonVaan:lla. Sulla ap tuntuu ainakin aloituksesta päätellen olevan homma hanskassa, joten eiköhän tämä ole sinulle ja miehellesi oikea aika hankkia se esikoinen.

 

[S]

Itse olen 32-v. ja esikoista odotan. En ikimaailmassa antaisi nuoruusvuosieni vapautta pois. Nuo nuoruusvuodet (vaikkakin viela jatkuvat) mahdollistivat minulle taydellisen vapauden, jonka aikana matkustelin paljon, asuin kuudessa eri maassa ja kaikenlisaksi sain tyopaikan joka "lapsellisen" ihmisen kannalta olisi aika mahdoton ja sen myota hyvan elintason.

Kaiken lisaksi nuoruuteni pitka 8-vuoden liitto paattyi ja loysin parin vuoden jalkeen minulle paljon sopivamman miehen. Nykyaan kiitan onneani etta en hankkinut lapsia exan kanssa.

 

[hp]

Riippuu ihmisestä. Mä tunnen ihmisiä, jotka selkeästi ovat kypsiä vanhemmiksi jo parikymppisinä ja vastaavasti tunnen ihmisiä, jotka eivät ole kypsiä vielä kolmevitosinakaan.

 

[Vierailija]

Riippuu ihmisestä. Mä tunnen ihmisiä, jotka selkeästi ovat kypsiä vanhemmiksi jo parikymppisinä ja vastaavasti tunnen ihmisiä, jotka eivät ole kypsiä vielä kolmevitosinakaan.

Riippuu mitä haluat tehdä elämälläsi. Voit olla kypsä parikymppisenä mutta haluat hoitaa opiskelut, matkustelut, talouden kuntoon yms. ennen lapsia.

 

[hp]

Riippuu ihmisestä. Mä tunnen ihmisiä, jotka selkeästi ovat kypsiä vanhemmiksi jo parikymppisinä ja vastaavasti tunnen ihmisiä, jotka eivät ole kypsiä vielä kolmevitosinakaan.

Riippuu mitä haluat tehdä elämälläsi. Voit olla kypsä parikymppisenä mutta haluat hoitaa opiskelut, matkustelut, talouden kuntoon yms. ennen lapsia.

No minä olin esimerkiksi 22-vuotiaana jo opiskellut amk-tutkinnon ja ollut siinä ohessa koko ajan töissä. Miehellä oli vakipaikka esikoisen syntyessä, joten taloudellisesti pärjäsimme mainiosti (ja minäkään en siis ollut minimiäitiysrahalla). Kun esikoisemme oli reilu 2-vuotias, palasin työelämään ja sain vakipaikan lähes samantien.

Eli tietyt asiat voivat olla kunnossa jo parikymppiselläkin. Ja kaikkia parikymppisiä eivät esimerkiksi biletys tai matkustelut kiinnosta. Me olemme erilaisia.

Nyt olen 34-vuotias ja edelleen saman miehen kanssa, lapsia kolme. Olen lasten ja töiden ohessa lukenut itselleni myös uuden tutkinnon yliopistossa ja töitäkin on jo uudelta alalta löytynyt. =)

 

[tiutau]

33-vuotiaana olin jo nähnyt paljon maailmaa ja kokenut kaikenlaista ja osasin mielestäni nauttia vauvasta ja keskittyä hetkeen ja ymmärsin vauvan ja arjen ja perheen arvon eri tavalla kuin esimerkiksi melkein 10 vuotta nuorempi mieheni joka suhtautui paljon kärsimättömämmin siihen elämänvaiheeseen.

Toisaalta kaverit jotka saivat lapsia nuorempina pystyivät ja jaksoivat reissata lasten kanssa enemmän.