Keskenmenon jälkeen...

[eteenpäin]

Jäin miettimään vielä, että saako todellakin elää heti aivan normaalisti? Lääkärin asenne oli sellainen että kotiin siitä vain panemaan uusi alulle eikä antanut mitään ohjeita eli ilmeisesti vaikka maratonille saisi lähteä. Oli myös outoa ettei kukaan pahoitellut tapahtunutta, vaikka tosi alussa tämä olikin eikä kysynyt kuinka minä voin (henkisesti), ainoastaan kysyttiin vieläkö on mahakipuja. En saanut edes sairaslomaa, mutta en ole silti pariin päivään kouluun mennyt. Itselleni oli menetyksen lisäksi järkytys koko tilanne, en ole ennen saanut keskenmenoa, joten se oli aika hurja päivä ja sattui paljon enemmän kuin olin luullut. Nyt pelottaa tulla uudestaan raskaaksi, jos taas tulee keskenmeno.

 

[t.j]

Voimia ja jaksamista sinulle!

Mä koin tän vuoden alussa keskeytyneen keskenmenon, johon jouduin tyhjennyslääkkeet ottamaan. Sain ainoastaan sen päivän sairaslomaa, jolloin toi todettiin, onneks oli perjantai ja viikonloppu edessä. Maanantaina palasin töihin päiväkotiin. Ei ollut helppoa ei, mutta jälkeenpäin ajateltuna se oli kuitenkin parasta, etten jäänyt kotiin miettimään liikaa asioita.
Nää asiat on kuitenkin niin yleisiä, valitettavasti, ettei kaikilta lääkäreiltä kovasti sympatiaa saa. Eipä siihen ole mitään ohjeita, normaalia elämää suositellaan, oman jaksamisen mukaan.
Itse huomasin myös ettei ihmiset juuri asiaa pahoitelleet, mutta se varmaan osaksi johtuu siitä ettei ihmiset tiedä mitä sanoa, kun jokainen kokee sen eri tavalla...
Niin klisee kuin se on niin aika auttaa...Mutta sure nyt kun on se aika.

 

[txiina]

Hmm... Jännä miten kuulee juurikin erilaisia kokemuksia keskenmenoista ja miten on lääkärit suhtautuneet. Meille lääkäri kehotti odottamaan kunnes on yhdet menkat tulleet ja sitten aloittamaan yritys. mutta jos on sanottu että heti niin miksi ei? Kävin ultrassa ja lääkäri pahoitteli menetystä, ihan asiallisesti. Ei mitenkään yliampuvasti eikä liikuttuneena. Kunhan totesi ja se riitti... Raskaudesta ei kukaan muu tiennyt mieheni lisäksi joten muilta suruvalitteluja en odottanutkaan, jos taas olisi tienneet niin sitten eri asia... Tosiaan, meillä viikolla 8 meni kesken ja oli ensimmäinen kerta. Ei siitä kokemuksesta helpolla yli pääse, mutta ymmärrän kyllä että muille se on "niin alussa vasta" ettei se ole kuvastanut sitä vauvaa ollenkaan. vaikka meille se oli vauvan alku.

 

[eteenpäin]

Hmm... Jännä miten kuulee juurikin erilaisia kokemuksia keskenmenoista ja miten on lääkärit suhtautuneet. Meille lääkäri kehotti odottamaan kunnes on yhdet menkat tulleet ja sitten aloittamaan yritys. mutta jos on sanottu että heti niin miksi ei? Kävin ultrassa ja lääkäri pahoitteli menetystä, ihan asiallisesti. Ei mitenkään yliampuvasti eikä liikuttuneena. Kunhan totesi ja se riitti... Raskaudesta ei kukaan muu tiennyt mieheni lisäksi joten muilta suruvalitteluja en odottanutkaan, jos taas olisi tienneet niin sitten eri asia... Tosiaan, meillä viikolla 8 meni kesken ja oli ensimmäinen kerta. Ei siitä kokemuksesta helpolla yli pääse, mutta ymmärrän kyllä että muille se on "niin alussa vasta" ettei se ole kuvastanut sitä vauvaa ollenkaan. vaikka meille se oli vauvan alku.

niin en minäkään ollut kertonut kuin miehelleni, juuri noiden hoitajien ja lääkärien asenteita mietin, että suhtautuivat asiallisesti ja ystävällisesti, mutta jotenkin näki että tämä on nähty jo sata kertaa. Kaippa nämä alun keskenmenot on niin yleisiä. Onneksi en ollut kertonut muille, jo terkkariin soitto ja ajan peruminen tuntui niin raskaalta, saati että sukulaisille olisi pitänyt selitellä. Terkka kyllä pahoitteli.

 

[Myöskin km kokenut]

Itsekin koin keskenmenon, hyvin varhaisilla viikoilla tosin mutta olihan sitä positiivisen r-testin ehtinyt jo tehdä ja ehkä hieman hymyilläkkin asialle kunnes vuoto alkoi ja kaikki tuli ulos. Menin lääkärille jälkitarkastukseen koska kaikki kehottivat niin ja menin vielä yksityiselle joka verotti kukkaroa aika mukavasti. Oli muuten ankea ja tylsä naislääkäri, ultrasi ja sanoi että kaikki ok. Lopuksi vielä kehtasi alkaa epäilemään että olinko ollut edes raskaana. Sanoin tehneeni testin ja kuukautisten olleen yli viikon myöhässä mutta eipä tuo siihen mitään sanonut. Itku kurkussa joutui sieltä lähtemään.

Ei kannata mennä tietylle gynekologiasemalle Tapiolassa, oli sen verran tylyä kohtelua.

Tsemppiä ap! Sieltä se plussa vielä pärähtää ja tuollaiset kokemukset on enää kaukainen muisto. Itse plussasin km jälkeen toisesta kierrosta ja nyt jo seitsemännellä kuulla Ja ko. gynekologille en menisi enää mistään hinnasta!

 

[Maine Coon/]

Olen pahoillani puolestasi.Voimia sinulle:hug:
Itse koin keskenmenon myöhäisillä viikoilla vuosi sitten.Ultrassa havaittiin ettei sydän enää syki.Multa kyseltiin jaksamista ja tarjottiin useaan otteeseen keskusteluapua, mistä kohteliaasti kieltäydyin, koska tiesin, että selviän.Puhuin paljon asiasta, itkin itkuni.Selvitin asiat omassa päässäni.Pari ekaa viikkoa olivat pahimmat.Vuosipäivä menetyksestä sai kyllä kyyneleet silmiin, kun aloin muistella pikkuista.Hänet haudattiin muistolehtoon.

 

[SininenSatutar]

:hug: näin aluksi.

Mulla takana 4 keskenmenoa joista 3 ollut keskenjäänyttä ja tapahtuneet viikoilla 10+ -> yksi taidettiin huomata viikoilla 14 + jotain. Lääkärien kohtelu ollut yleensä ihan asiallista kun olen joutunut sairaalassa pari kertaa odottamaan sitä, että se sikiö "syntyisi" ja pääsisin kaavintaan. Naistentautien osastolta jäi etenkin yksi hoitaja mieleen kun oli niiin ystävällinen ja ymmärtäväinen ja kun kaksi kertaa aika perätysten siellä saman asian tiimoilta kävin.
Toki yksi huonokin kokemus mukaan mahtuu, mutta johtui ihan inhimillisestä erehdyksestä, mutta ei se silloin mukavalle tuntunut : / kun anestesiahoitaja leikkuriin vastaanottaessa alkaa onnitella vauvan syntymästä ja kyselemään että kumpi tuli.... Onneksi mukana oli vielä tuo osaston mukava hoitaja joka kiiruhti korjaamaan tilanteen. Ja kyllä oli kovin pahoillaan tuo anestesia hoitaja, vielä hetki ennen kuin vaivuin "uneen" niin pahoitteli asiaa. Tämä sattui tosiaan ensimäisen keskenmenon aikana joten oli jotain ihan järkyttävää silloin.

Mutta en tosiaan muista että olisin saanut mitään ihmeenpiä ohjeita elämän rajoittamiseksi. Tosin mulla oli ennestään lapsia jotka kyllä pitivät ihan arjessa kiinni.

Kyllähän nuo keskenmenot aina toisinaan tulee mieleen ja joskus ihan jään pohtimaan että minkähän ikäisiä ne lapset olisivat...

Taisi tulla taas kerran vähän asian vierestäkin...

 

[eteenpäin]

Kiitos näistä omista kokemuksista, ne lievitti sitä pelkoa, että mitä jos saan vielä toisenkin keskenmenon ja myöhemmin. Kun tämä varhainenkin tuntui niin pahalta että tuntuu ettei millään voi selvitä jos sen saa myöhemmin. Kyllähän se suru on varmasti niin iso ettei siitä koskaan toivu, mutta surunkin kanssa oppii elämään. On tämä naisen elämä rankkaa niin fyysisesti kuin erityisesti henkisesti.