1
11+3
Vieras
Eilen (19.5) iloisin mielin ensimmäiseen ultraan, olihan raskausviikkoja jo 11+3 ja kriittisin aika olisi pian takana. Mitään merkkejä keskenmenosta ei ollut ilmennyt. Päällimmäisenä ajatus, että vihdoin näkisimme esikoisemme.
Ultrassa kuitenkin paljastui karu totuus, kasvu oli pysähtynyt jossain viikolla 8/9, ei sydänääniä. Ei muuta kuin pilleriä naamaan ja parin päivän odotus ja kohdun tyhjennykseen. Olo oli pysähtynyt. Sairaalassa odottelua, teki mieli huutaa ja paiskoa tavaroita. Olin hiljaa. Mies hoiti puhumiset lähinnä. En vaan saanut sanaa sanotuksi.
Huominen pelottaa hurjasti. Aamusta siis tyhjentämään kohtua.
Ajatukset pyörii siinä, että missä meni vikaan. Olisi niin paljon helpompi ymmärtää kun olisi syy. Myös raivostuttaa, että keskeytyneestä keskenmenosta ei paljoa odotusoppaissa puhuta, vaikka keskenmenosta kylläkin. Jotenkin se tuli ihan puskista.
Eilinen päivä itkua, uupumista. Yö pyörimistä. Odottaminen on kauheaa, helpompaa kun kohdun saisi tyhjäksi heti.
Tulevaisuus pelottaa, vaikka yritänkin suhtautua positiivisesti. Yritys oli ensimmäinen ja tärppäsi melko heti lopetettuani kymmenen vuoden pillereiden syönnin. Aika yllätyksenä tuli näin pikainen raskaus meille molemmille. Yllätyksenä myös luopuminen. Juuri kun alkoi itse olla ajatuksen kanssa sinut ja iloita asiasta.
Voin vaan kuvitella, että jos raskaaksi uudestaan tulen, ultraan meno tulee olemaan kova kynnys. Jotenkin asia olisi ollut helpompi ymmärtää, jos jotain merkkejä olisi ollut. Vaikka hetken ajattelinkin, että onkohan kaikki hyvin, kun kaikki vähäisetkin oireet katosi.
Näin kävi meidän Helmi-Petterille. Kai kaikella on tarkoituksensa.
Niin paljon minulle annoit. Meille.
Vielä enemmän mukanasi veit.
Ultrassa kuitenkin paljastui karu totuus, kasvu oli pysähtynyt jossain viikolla 8/9, ei sydänääniä. Ei muuta kuin pilleriä naamaan ja parin päivän odotus ja kohdun tyhjennykseen. Olo oli pysähtynyt. Sairaalassa odottelua, teki mieli huutaa ja paiskoa tavaroita. Olin hiljaa. Mies hoiti puhumiset lähinnä. En vaan saanut sanaa sanotuksi.
Huominen pelottaa hurjasti. Aamusta siis tyhjentämään kohtua.
Ajatukset pyörii siinä, että missä meni vikaan. Olisi niin paljon helpompi ymmärtää kun olisi syy. Myös raivostuttaa, että keskeytyneestä keskenmenosta ei paljoa odotusoppaissa puhuta, vaikka keskenmenosta kylläkin. Jotenkin se tuli ihan puskista.
Eilinen päivä itkua, uupumista. Yö pyörimistä. Odottaminen on kauheaa, helpompaa kun kohdun saisi tyhjäksi heti.
Tulevaisuus pelottaa, vaikka yritänkin suhtautua positiivisesti. Yritys oli ensimmäinen ja tärppäsi melko heti lopetettuani kymmenen vuoden pillereiden syönnin. Aika yllätyksenä tuli näin pikainen raskaus meille molemmille. Yllätyksenä myös luopuminen. Juuri kun alkoi itse olla ajatuksen kanssa sinut ja iloita asiasta.
Voin vaan kuvitella, että jos raskaaksi uudestaan tulen, ultraan meno tulee olemaan kova kynnys. Jotenkin asia olisi ollut helpompi ymmärtää, jos jotain merkkejä olisi ollut. Vaikka hetken ajattelinkin, että onkohan kaikki hyvin, kun kaikki vähäisetkin oireet katosi.
Näin kävi meidän Helmi-Petterille. Kai kaikella on tarkoituksensa.
Niin paljon minulle annoit. Meille.
Vielä enemmän mukanasi veit.