Keskeytynyt keskenmeno

[11+3]

Eilen (19.5) iloisin mielin ensimmäiseen ultraan, olihan raskausviikkoja jo 11+3 ja kriittisin aika olisi pian takana. Mitään merkkejä keskenmenosta ei ollut ilmennyt. Päällimmäisenä ajatus, että vihdoin näkisimme esikoisemme.
Ultrassa kuitenkin paljastui karu totuus, kasvu oli pysähtynyt jossain viikolla 8/9, ei sydänääniä. Ei muuta kuin pilleriä naamaan ja parin päivän odotus ja kohdun tyhjennykseen. Olo oli pysähtynyt. Sairaalassa odottelua, teki mieli huutaa ja paiskoa tavaroita. Olin hiljaa. Mies hoiti puhumiset lähinnä. En vaan saanut sanaa sanotuksi.
Huominen pelottaa hurjasti. Aamusta siis tyhjentämään kohtua.
Ajatukset pyörii siinä, että missä meni vikaan. Olisi niin paljon helpompi ymmärtää kun olisi syy. Myös raivostuttaa, että keskeytyneestä keskenmenosta ei paljoa odotusoppaissa puhuta, vaikka keskenmenosta kylläkin. Jotenkin se tuli ihan puskista.
Eilinen päivä itkua, uupumista. Yö pyörimistä. Odottaminen on kauheaa, helpompaa kun kohdun saisi tyhjäksi heti.
Tulevaisuus pelottaa, vaikka yritänkin suhtautua positiivisesti. Yritys oli ensimmäinen ja tärppäsi melko heti lopetettuani kymmenen vuoden pillereiden syönnin. Aika yllätyksenä tuli näin pikainen raskaus meille molemmille. Yllätyksenä myös luopuminen. Juuri kun alkoi itse olla ajatuksen kanssa sinut ja iloita asiasta.
Voin vaan kuvitella, että jos raskaaksi uudestaan tulen, ultraan meno tulee olemaan kova kynnys. Jotenkin asia olisi ollut helpompi ymmärtää, jos jotain merkkejä olisi ollut. Vaikka hetken ajattelinkin, että onkohan kaikki hyvin, kun kaikki vähäisetkin oireet katosi.
Näin kävi meidän Helmi-Petterille. Kai kaikella on tarkoituksensa.
Niin paljon minulle annoit. Meille.
Vielä enemmän mukanasi veit.

 

[hei]

Otan osaa. Olen itse saanut keskenmenon rv 10. Tosin selvisi ennen ultraa eli teillä vielä ikävämpi tilanne. Itse tulin samantien (ilman menkkoja välissä) raskaaksi, joten asia on ollut helpompi käsitellä. Älkää lannistuko. On olemassa joku syy miksi meni kesken, mutta me ihmiset emme vaan aina tiedä syytä, koska luonto hoitaa asian. Puhukaa keskenänne jos vain voitte ja käy puhumassa neuvolassa jos asia jää vaivaamaan.
Teillä on täysi oikeus surra.
Itse olen nyt jo yli puolen välin tätä uutta raskautta ja nyt huomaan, että km ei ole enää mielessä kovin usein.

 

[11+3]

Kyllä ollaan miehen kanssa puhuttu, ensin tarvitsin kyllä aikaa käsitellä asiaa itsekseni. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että mies ei vaan voi käsittää asiaa siltä kannalta, jolta itse asian koen. Kysessä on kuitenkin minun kroppa, jossa lasta olen kantanut ja josta se pitää pois saada. Tästäkin kyllä puhuttiin. Kaverin kanssa myös juttelin, joka raskaudesta tiesi. Ja onneksi on ihana ystävä, realisti, ei lässytä, sellainen kuin itse olen. Inhottavinta on voivottelut ja sääli, joita jo labratädiltä tuli ja pomolta myös, jolle olin pari päivää aiemmin kertonut raskaudesta työolosuhteiden takia. Toivon vaan, että pomo on osannut pitää tilanteen vain omana tietonaan. Muilla ei raskaudesta tietoa ollut.
Uusi raskaus pelottaa, mutta miehen kanssa juteltiin, että odotellaan ne yhdet kuukautiset ja sitten vaan yritystä. Tosin en tiedä, kuinka käy, jos joudun toiste pettymään.
Halusin jakaa ajatuksia täällä, vertaistuki saman kokeneilta on kuitenkin aina eri asia, kun ystävät tai mies. Ja itselleni koko keskeytynyt keskenmeno tuli niin puun takaa, että toivoisin, että asiasta puhuttaisiin tai kirjoitettaisiin enemmän.
Loppu viikon yli on selvittävä, ensi viikolla olisi lähtö viikoksi ulkomaille ja jotenkin luotan siihen, että se loma tulee nyt oikeaan paikkaan. Sitten uusin mielin arkeen. Silti ajatus takoo takaraivossa.

 

[Saman kokenut..]

Voimia sinulle ja miehellesi rankkoihin hetkiin <3

Ja voin sanoa, että aina sitä vaan jaksaa yrittää uudelleen ja uudelleen. Jostain aina kerää toiveet ja odotukset kasaan uutta raskautta varten. Tiedän kokemuksesta, sillä itsellä takana 3 keskenmenoa (joista yksi keskeytynyt keskenmeno ja tuli yhtä puskista kuin sulla, ultrassa) ja 1 kohdunulkoinen.. Nyt mennään taas jo uutta yritystä, testi näytti positiivista viikko sitten..

 

[Sama täällä...]

Mulla on takana 3 keskeytynyttä keskenmenoa, tutkimukset käyty läpi eikä mitään syytä löytynyt. Näin valitettavasti on suurimmalla osalla :/ Nyt oon neljättä kertaa raskaana ja taidetaan mennä onnellisesti loppuun asti, viikkoja kasassa kohta 35 Tällä kertaa mulla on kyllä lääkitys, että ehkäpä sen takia tämä nyt onnistuu.

Onneksi kaikista yleisintä on saada vain se yksi keskenmeno, oli se sitten spontaani tai keskeytynyt. Tuolla vauvahaaveet puolella meillä on "KM:n jälkeen plussaavat" - ketju, josta olen saanut aivan hirveästi vertaistukea. Sinne voit ilmoittautua jos siltä tuntuu Ite en enää siellä aktiivisesti kirjoittele, mutta oon niin onnellinen, että löysin sen ketjun toisen keskenmenon jälkeen. Ilman sitä en varmastikaan olisi jaksanut yrittää näin montaa kertaa. Siellä voit myös huomata, että suurimmalla osalla takana on vain se yksi keskenmeno ja seuraava raskaus on alkanut nopsakkaa sen jälkeen. Tosi monella meistä on jo vauva sylissä <3

Tsemppiä ihan kauheasti. Muistan vielä hyvin sen ensimmäisen keskenmenon shokin, mulla sikiö oli silloin kuollut 11+1 ja huomattiin 11+5. Olin ehtinyt käydä ultrassa 10+5 ja kaiken piti olla hyvin. Ei sitten ollut Toivottavasti tyhjennys menee hyvin, vaadi tarpeeksi särkylääkkeitä!!!

Ja tosiaan tervetuloa tuonne meidän KM:n kokeneiden ketjuun kirjoittelemaan jos siltä vain tuntuu.

 

[Kohtalotoveri]

Voimia!!! Vertaistukea löytyy tosiaan täältä: http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/vauvahaaveet/1851789/km-n-jalkeen-plussaavat-2011-a/sivu15/

 

[11+3]

Kiitos kaikille kannustuksesta ja lohdutuksesta. Huominen hirvittää kauheasti, mutta kunhan tästä nyt selviää, niin ei muuta kun kohti uusia vastoinkäymisiä. Ja onnea onnistujille, itseä tulevaisuus pelottaa, vaikka toisinaan positiivisesti siihen suhtautuukin.

 

[kohtalosisar]

Suuret osanottoni, raskaita aikoja joudut käymään läpi, tsemppiä sekä sinulle että miehellesi.

Itse muistan myös sen ensimmäisen tyhjennykseni, shokissa tuli itkettyä yön ja aamulla sitten sairaalaan jossa kaikki olikin sitten todella ymmärtäväisiä ja ystävällisiä joten sieltä jäi loppujen lopuksi ihan hyvä mieli, olosuhteisiin nähden. Ja samalla huomasi että siellähän oli todella paljon muitakin samassa veneessä, se lohdutti myös vähän kun huomasi ettei ollut yksin.

Itsekin suosittelen tuota KM:n jälkeen plussaavat -ketjua, siitä oli myös minulle aikoinaan korvaamaton tuki ja turva. Kolme keskeytynyttä keskenmenoa on minullakin takana, mutta myös kaksi onnistunutta raskautta. Ensimmänen kkm oli kyllä kaikkein vaikein ja lohduttomin käydä läpi, jotenkin sitä ei ollenkaan ollut pystynyt käsittämäänkään että jotakin niin kamalaa voisi itselle tapahtua. Mutta niin vain käy valitettavan monelle, eikä sille asialle voi yhtikäs mitään.

Voimia.

 

[11+3]

Huh. Ei voinut edes tyhjennys sujua hyvin. Ainoa valopilkku tässä on, että kaikki meni niin pieleen kun vaan voi mennä (ainakin minun näkökulmasta), joten hetkeen en jaksanut murehtia menetettyä lasta. (Tiedän, että tulen sitä vielä murehtimaan monesti.) Vietin sairaalassa 30 tuntia, eilen yritettiin lääkkeillä tyhjentää ja tänään sitten kaavinta, joka ilmeisesti ei sekään ole onnistunut. Lääkäri kun murehti matkalle lähtemistäni ja halusi ultrata vielä ennen kotiin pääsyä. Illalla vielä ultraan katsomaan olisko kohtu tyhjentynyt vai vieläkö siellä jotain näkyy (ei osannut sanoa, onko hyytymiä vai kudosta vai mitä..) En tiedä itkeä vai nauraa. Olo on uupunut ja matkaan aion huomenna lähteä. Sain jo antibiootti reseptin mukaan varmuudeksi. Uskon selviytyväni.
Sairaalan informoinnissa toimenpiteestä olisi saanut olla paljon enemmän tietoa. Nyt menin käsityksellä 4-6 tuntia sairaalassa ja kotiin. Onneksi mies oli tukemassa kaiken aikaa ja ilta- ja aamuvuoron kätilö pysyi samana, koska eilisaamun kätilö ei vain ollut minun mieleiseni. Kai se elämä tästä voittaa ja vielä joskus uskaltaa kaiken tämän jälkeen yrittää. Katsotaan sitten millon tulen plussailemaan. Plussan täyteisiä kevät- /kesäpäiviä kaikille.

 

[11+3]

Helpotuksen huokaus, lääkäri oli sitä mieltä, että hyytymiä vaan kohdussa, tulossa pois ja ronkkikin niitä pois ja toivotti mukavaa matkaa. Huoli huojentui hänellä ja mieskin tuli iloisemmalle mielelle, kun ei pitänyt ajatuksesta, että lähden matkaan, jos lääkäri matkalle lähtöä epäilee.

Koko koettelemus on ollut kyllä ihan kauhea, mutta onneksi ollaan jostain huumoriakin löydetty kaiken tämän keskellä. Vastoinkäymiset vahvistaa..