Mä kerron läheisille oikeastaan aika siloteltua totuutta, en kerro siis totuutta, mikä heitä saattaisi järkyttää. En jaksa/halua paapomista, ja pari kuukautta meni, etten pystynyt vastaamaan puhelimeen. Nytkin riippuu, onko hyvä vai huono päivä.
Nyt jaksan jo kavereitakin ottaa vastaan jonkun verran, ja ihan kiva jutskata, mutta näytän ilosta naamaa, vaikka sisällä olis kuinka paska fiilis tahansa. Mä en oikein osaa vastata että mitä toivoisin..Terapeutit ja lääkärit tietää ne synkimmätkin piirteet tästä, mutta yksikään mun läheinen ja kaveri ei tiedä kaikkea. Ja toisaalta sellanen ylihöösääminenkin rasittaa, koska kukaan, joka oikeasti ei ole samaa kokenut, ei voi tietää mitä kaikkea tähän kuuluu. Ja se rupeaa ottamaan päähän.
Minkäikäinen veljesi on, ja millainen elämäntilanne muuten?