keväällä 2008 yrityksen aloittavat/aloittaneet

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kukkis79
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kukkis79

Vieras
Moi!

Mietin pitkään, että mihis ketjuun tässä pitäis liittyä, kun kolmannesta haaveilen... Mutta olis kiva jutella ja jännätä sellaisten kanssa, jotka aloittavat/aloittaneet nyt keväällä yrityksen. Mulla on siis kaksi lasta 4v ja 1,5v ja kolmannen (ja viimeisen) haluaisin. Ikää on 28 ja miehellä 32. Itse olen ikuisopiskelija(?), ensin maisterin paperit ja nyt sitten amk:ssa lapsuuden unelma-ammattiin. Järkeväähän olisi tietty ensin valmistua, mutta toisaalta jos teen kesken opintojen lapsen, niin sitten valmistumisen jälkeen voin "jäädä" työelämään, eikä heti tule sitä äitiyslomaa.
Joten pillerit on jätetty pois nyt huhtikuussa ja yritys päällä. Greippimehuun luotan leikillisen tosissani, sillä oon aiemminkin raskautunut (tai kai siihen muutakin tarvitaan..?).
 
Täällä myös yksi just yrityksen aloittanut! Olen taustaillut täällä joitain ketjuja jo jonkin aikaa, mutta en ole vielä viitsinyt ottaa osaa niistä mihinkään kun yritys on ihan alkumetreillä... Meillä olisi esikoinen haaveissa, pillerit(cerazette) jätin pois tasan kaksi viikkoa sitten. Eli varsinaiseen yrityksen makuun pääsemiseen saattaa vielä vierähtää tovi, olen nimittäin kerran aikaisemmin lopettanut pillereiden syömisen ja silloin kesti monta kuukautta ennen kun tuli ensimmäiset kuukautiset...

Minäkin olen vielä opiskelija, ikää minulla on 22 ja miehellä 26. Olisi kai järkevää hoitaa ensin tutkinto valmiiksi ja suunnitella vasta sitten jälkikasvua kun nuoriakin vielä olemme, mutta tässä asiassa on välillä vähän hankalaa kuunnella järjen ääntä. Elämämme on kuitenkin tätä minun opiskelua lukuun ottamatta vakaata ja asiat ihan hyvällä mallilla. Vaakakupissa painaa sekin, että suvussamme on aika paljon lapsettomiksi jääneitä, kun yritystä on lykätty kypsemmälle iälle asti eikä sitten asiat olekaan enää menneet ihan suunitelmien mukaan... :(

-Jenska85-
 
Kukkis, tuossa ISOmpaa pesuetta haaveilevat -ketjussa on meitä, joilla on enempi kuin se tilastolliset 2 lasta haaveissa :} käy kurkkaamassa, josko olisi sun ketjusi?
 
Hei Jenska85! Mulla on sama tilanne kuin sulla, jätin pillerit pois pari viikkoa sitten ja nyt sitten katsellaan mitä tapahtuu... Olen 27 vuotias ja mieheni on myös. Meillä on molemmilla juuri opinnot loppuneet ja olemme olleet yhdessä vähän reilu neljä vuotta. Huvittaisiko sua alkaa kirjoittelemaan mun kanssa (ja tietty muitakin saisi mielellään tulla mukaan) tai osaisiko joku ehdottaa ketjua missä olisi suunnilleen samassa vaiheessa olevia naisia?
 
Heh, eipä taida enempää löytyä meitä juuri yrityksen startanneita, hiljaista on... Tuolla alkumetreillä-ketjussakin kaikki jo plussailee, niin ei siihenkään enää uskalla/viitsi liittyä yksinään höpisemään... :) muissa ketjuissa taitaakin olla jo vähän pidemmän aikaa yrittäneitä. Ihanaa muuten lueskella noita plussauutisia, toivoo että olisi jo itse samassa jamassa!

Oletkos magpie saanut mitään ikäviä sivuvaikutuksia pillereiden lopettamisen jälkeen? Omaan naamaani(ja kaulaan!) on ilmaantunut kevyttä kevätkukintoa tässä parin viikon aikana, mutta toivottavasti iho taas paranee pian. Iho tuntuu kyllä pinnasta kuivemmalta kun ennen, että mikä lie puhdistusoperaatio käynissä hormonirääkin jälkeen. Alvatsassa on myös tuntunut "kuukautis"kipuja, kuukautisia ei vaan ole näkynyt. Siellä ne munasarjatkin heräilee talvihorroksesta, toivon... :)
 
Moikka, sori en päässyt pariin päivään nettiin. Joo, eipä näy muita, mutta ehkäpä seuraan vielä liittyy vielä kun aikaa vähän kuluu. Joo, katselin muita ketjuja ja tuntuu, että itse on liian alussa tän homman kanssa... Vaikka toisaalta hyvä ystäväni tuli raskaaksi saman tien pillereiden pois jättämisen jälkeen ja hän on syönyt niitä yhtä kauan kuin minä – noin kymmenen vuotta. Luultavasti mulla ei kuitenkaan ole noin hyvää tuuria :)

No mulla ei oikeastaan ole tullut vielä mitää vaikutuksia pillereiden pois jättämisestä, kauhulla kyllä odottelen että mikä akne tässä vielä puhkeaa. Olen sellaisestakin kuullut. Oikeastaan tuntuu että paino olisi hieman tippunut, tämän siis arvioin vain vaatteiden istuvuudesta, puntaria en tällä hetkellä omista. Epäilin että minulla olisi ollut ovulaatio eilen, tai ainakin oli sellaisia oireita ja ajankohtakin oli suunnilleen oikea. Mutta mistä sitäkään varmana tietää...

Onko sinulla aikeita ottaa jotain konsteja käyttöön raskautumisen nopeuttamiseksi? Meinasin esimerkiksi noita tikkuja joilla voi mitata ovulaation ajankohdan (heh, tiesin niistä vasta nyt kun luin täältä). Itse en ajatellut ainakaan vielä, katsoo sitten jos mitään ei rupea tapahtumaan muuten...
 
Oih, löytäisinpä minäkin ovulaation oireita... Mulla ei ole ollut kuukautisia moneen vuoteen kun olen syönyt noita cerazette-pillereitä(on siis aika yleinen "sivuvaikutus" niitä popsiessa koska taukoa ei pidetä pilleriliuskojen välissä), niin ei voi yhtään päätellä milloin ovulaatio voisi olla. Enkä siis tiedä myöskään milloin voisi olettaa menkkojen alkavan, tai milloin uskaltaisi tehdä ensimmäisen raskaustestin...

Olen jo oikeastaan ottanut sen verran aseita käyttöön raskautumisen helpottamiseksi, että ostin korvakuumemittarin ja olen mittaillut aamulämpöjä. Ajattelin että se kuumemittari on ihan hyödyllinen kapistus sitten jos lapsikin siunautuu... :) Aika tasasilta on lämmöt näyttäneet, eli en ole ainakaan vielä ovuloinut niidenkään perusteella. Tosin jonkun verran on lukemat heitelleet, eli aika epävarma keino tuo taitaa loppujen lopuksi olla oviksen määrittämiseen...

Ostin myös apteekista paketin aconin ovulaatiotestejä, ajattelin että jos sattumalta bongaisin oviksen niin tietäisin edes milloin odotella niitä pirskatin menkkoja, kun nyt vaan odotan ihan hysteerisenä ja olen suurinpiirtein joka hetki varma että nyt ne alko... Tulin kuitenkin järkiini kun mietin, että saisin aika monet testit varmaan testailla ennen kun sen oviksen bongaan, koska tosiaan sehän voi olla milloin vaan. Jätin testipaketin odotelemaan kaappiin ainakin siihen asti kunnes ne ekat kuukautiset suvaitsevat alkaa ja voisin edes suurinpiirtein yrittää määrittää ovulaation ajankohtaa...

Mulla on myös parikin tuttua jotka on tulleet raskaaksi ihan heti pillereiden lopettamisen jälkeen. Ei sitä sillon kun asiasta kertoivat osannut edes ajatella mitenkään hienona juttuna, mutta nyt kun alkanut itsekin vähän perehtyä asiaan niin on saanut vähän perspektiiviä ja ymmärtää et se on tosiaan aika onnenpotku! Mut eihän sitä tiedä meille käy, joten peukut vaan pystyyn! :) Milloin sulla magpie pitäis menkkojen alkaa, ja millon ajattelit testata ekaa kertaa?




 
Seuraavan kerran menkkojen pitäisi tulla kai suunnilleen puolentoista viikon päästä (huolimattomana en merkinnyt viime menkkojen aloituspäivää ylös, ensi kerralla teen sen kyllä varmasti!). Ei mulla ole mitään suunnitelmaa testauksen suhteen, varmaan sitten jos niitä ei rupea kuulumaan jonkin ajan päästä tuosta ajasta. Kierto voi vaan kai heitellä aika paljonkin pillereiden lopettamisen jälkeen, joten toivon kyllä että alkaisivat suunnileen ajallaan ja sitten pääsisi ikäänkuin vähän "vakavammin" aloittamaan yritystä. Onko sulla tietoa siitä, että jos menkkoja ei kuulukaan (eikä ole raskaana), niin miten pian pitäisi hakeutua lääkäriin? Ei siis tietty vielä aihetta, kunhan pohdin kun en ole tällä hetkellä Suomessa ja kaikki pitää suunnitella aina kotimaan visiittien mukaan :)

Miten sun mies suhtautuu yritykseen? Onko yhtä innoissaan tutkailemassa oireita ym.? Meillä ei kyllä laske päiviä tai mitään, mutta on muuten hengessä mukana. En minä kyllä jotenkaan osaa ajatella että se nyt tässä ihan yhtäkkiä tärppäisi, olen kyllä varatunut odottamaan pidemmänkin aikaa. Kattoo sitten miten kärsimättömäksi sitä vielä käy :) Me matkustellaan aika paljon ja eilen yllätin itseni suunnittelemasta pidempää matkaa kauas vuoden lopulla kunnes tajusin, että eihän se välttämättä onnistukaan. Pitää nyt ottaa vaan ihan rauhallisesti kaikenlaisten sunnitelmien suhteen, myös vauvahaaveiden... Mutta toki peukkuja pidetään!

Tutulta kuulostaa tuo itsensä tarkkailu, mäkin olen noita pillereitä niin kauan jo popsinut, että kiinnostaa ihan yleisessäkin mielessä muutokset. Saattavathan ne vaikuttaa jonkin verran myös mielialoihin. Mulla on ollut nyt sen _ehkä_ oviksen jälkeen hieman alamaha kipeänä, niin ja tänään oli vähän aamulla paha olo! Siihenhän ei mitenkään vaikuta eiliset synttäripippalot ja viinin tissuttelu (join punaviiniä tietty :))


 
Hei, saako liittyä seuraan?

Ehkäisyt jätettiin kuun ensimmäinen päivä lääkäriasemalle (kierukka) ja nyt saisi toinen muksu tulla jos on tullakseen. Ikää tärähtää 33 vuotta tänä vuonna, ja ensimmäinen muksu on 2,5 vuotias.

Minäkin käytin pilsuja ennen ensimmäisen syntymää ja syntymän jälkeen, mutta menkat kävivät vaan kipeämmäksi kerta kerralta. Lääkäri totesi endometrioosin pahentuneen niin että sit laitettiin keltarauhashormonikierukka, sillä on todettu olevan suotuisa vaikutus juuri endoon. Toivon vain, että endo olis nyt tarpeeksi surkastunut ja piakoin tärppäisi! (Ovis oli kyllä itselläni NIIN selkeä kuin olla voi, joten sen suhteen en usko ongelmia olevan...)

Siispä, mielelläni jotain teille välillä hölisen, koska lähipiirissäni ei ole ketään samassa tilanteessa olevia, eikä kukaan yhtä ystävää lukuunottamatta edes meidän vauva-tilauksesta tiedä. Eikä ukollekaan voi enimpiä haaveilu höyryjä purkaa, kun se on mies (ei ymmärrä...) Joten huolitteko "ykkösluokkalaiset" tällaisen "kakkosluokan tapauksen" joukkoon?
 
Hei ex-jolly, ja tevetuloa seuraan! :)
Oliko sulla ollut endometrioosin kanssa minkäänlaisia ongelmia raskauteen/raskautumiseen liittyen aiemmin? Olisi mielenkiintoista tietää, endo kun tuntuu olevan niin henkimaailman tauti mitä on paljon tutkittu, mutta mistä ei silti paljoa tiedetä.

Joo, meilläkään ei ole lähipiirissä ketään samassa tilanteessa olevia (ainakaan tietääksemme, eihän sitä varmaksi tiedä jos ovat osanneet olla yhtä hiljaa vauvahaaveistaan kun me :)) joten tämmöinen anonyymi höyryjen päästely on ihan paikallaan. Meillä kyllä mies on aika innolla mukana suunnitelmissa, välillä tuntuu että jopa enemmän kuin minä (kertoi mm. tässä eräs päivä suunnitelleensa lastenhuoneen järjestyksen, minun päätettäväksi jää kuulema vain värit...piti vähän rauhotella, että eipäs nyt mennä asioiden edelle!), mutta kaikki "ällöjutut", esim. lima-puheet, se suodattaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Ajattelin itselleni takarajaksi, että jos kesän aikana, ts. elokuuhun mennessä ei ala menkkoja kuulua, rupean soittelemaan lääkäriin. Muistelen kyllä jostain lukeneeni, että jollekin oli suositeltu puolen vuoden odotusta pillereiden lopettamisen jälkeen, mutta en usko että sille mitään yksiselitteistä rajaa on olemassa. Heh, ajattelen näköjään itsekin vähän liikaa asioiden edelle, turhaan siitä olen vaan miestäni syyttelemässä... :)

 
Tajusin juuri, että olen toukokuun alkupuolella näkemässä suomalaista kavereitani (matkataan samaan paikkaan tapaamaan) ja jos sitä ennen ei olisi menkkoja kuulunut, täytyisi kyllä tehdä raskaustesti. Kun tuohon reissuun sisältyy ihan varmasti jonkin verran alkoholia ja juhlimista, enkä sitten haluaisi vahingossakaan juoda jos sattuisinkin olemaan raskaana. Apua, miten sen sitten selittäisi?! Pitäisi keksiä jotain harhauttamiskeinoja ja.... Heh, taas mennään asioiden edelle.

Jotenkin uskoisin, että meillä on useampikin kaveri jotka vauvasta jo haaveilevat (se on tämä ikä!) ja moni on jo raskaana tai synnyttänyt, mutta ei ole kukaan nyt puhunut yrityksestään. Ei kai siitä moni puhukaan ennen kuin tärpää, eikä heti sittenkään. Joten kiva on kyllä täällä asiasta intoilla :)

Ai teillä on Jenska jo lastenhuonekin valmiina, tai siis ylimääräinen huone. Kiva! Meilläkin olisi periaatteessa (mutta sille pitäisi kyllä tehdä jotain remppaa, itse asiassa aika paljonkin :)), mutta en sitten tiedä kauan me tässä asutaan. Haluaisin toisaalta kuitenkin käydä kaikki neuvolat Suomessa ja synnytyskin olisi mukavampi siellä. Pitää harkita. Ja tietysti tulla raskaaksikin ennen...
 
Työajan hyväksi käyttöä parhaimmillaan...

No, jos sattuisi olemaan epävarma tilanteestaan et voiko ottaa mitään, niin voisi vaikka kehitellä itselleen näkyvän lääkekuurin, Multi-tabs raskaus -monivitamiineja 1-2 tabl päivässä. Niitähän voi sitten kavereiden nähden nieleskellä mutta pitää vaan muistaa keksiä sairaus, mihin ne on määrätty... ja vaihtaa pillerit eri purkkiin = ) (Tuli vain tää harhautus mieleen, kun itse hain perjantaina apteekista kyseisen purkin, ja oikein tsekkasin sinne astuessani, ettei näy tuttuja. Kassalla sitten hokasin, että myös työkaveri oli minusta kaks kassaa oikealle... jospa ei nähny mun ostoksia!)

Niin. Endo tähystettiin joskus vuosia sitten, ja sitä poltettin sieltä pois. Oli silloin kipuja esim seksipuuhissa, mutta muuten se ei vaivannut, ja söin pillereitä. Kun jätin pillerit raskautumis tarkoituksessa, niin plussasin kolmen kuukauden päästä. Joten ei ainakaan silloin vaikuttanut... Nytkin vaan jotenkin ajattelen, että viimeistään kolmen kuukauden kuluttua sitten plussaan? Aikas blåndia! Toivottavasti ei kuitenkaan vuotta mene... Esim siskollani on todettu sama ongelma, ja he kyllä taisivat ainokaistaan tehdä useamman vuoden ja sitä ennen keskenmenonkin =(

Pakko jatkaa hommia, herätän epäilyjä ku paperit makaa pöydällä...
 
Joo, hyvä idea ex-jolly, tuota voisikin joskus käyttää jos aihetta ilmenee! Pitää muuten alkaa jotain vitamiineja munkin syömään, vaikka kyllä periatteessa syön kohtalaisen terveellisesti ja varmaan saan suurinpiirtein kaiken tarpeellisen jo ruasta. Mutta joskus on kuitenkin päiviä, ettei esim. tarpeeksi vihanneksia tule syötyä. Eli apteekkiin vaan tutkailemaan.

Vielä sellainen kysymys ex-jollylle, että onko lapsesi tyttö vai poika?

Koskas teillä pitäisi kuukautisten suunnilleen alkaa? Jenska sanoikin, ettei osaa ajankohtaa vielä sanoa, mutta arvio?

Täällä on aivan ihana kesäinen ilma ja se on varmaan saanut mussa aikaan energiapuuskaan :) Olen siivonnut koko kämpän, käynyt lenkillä ja vielä saanut töitäkin tehtyä... Hyvä minä! Kielikurssille pitäisi vielä jaksaa...
 
Meillä on siis tyttö. Oikea energia-pakkaus. Aina suuna päänä ja etunenässä... hoh-hoijaa, meinaa välillä vanhalla kunto loppua!

Laskeskelin että kp 29 sattuu juuri 29.4. Piti ihan kaivella vanha kalenteri kun alkoi vaivaamaan kuinka pitkä kierto oli ennen tytön plussaa. Näyttää olleen 28, 27 ja 26. Joten lupaan ja vannon, että en testaa ennen kuin 6.5. jolloin on menossa kp 36. En nääs aio hätiköidä...

Täälläkin aivan ihana ilma. Pakko vaan nyt parkkeerata täällä sisällä kun on tulet uunissa ettei olla aamulla varpaat kuurassa!

Joko teillä on suosikkinimet listattuna? Mulla on, tietenki! (joo, ei taaskaan mennä niinku yhtään asioitten edelle...) Tämänhetkinen esitys on, että suosikkinimi alkaa samalla kirjaimella kuin tytönkin. Pojan nimi vaan tuottaa hankaluuksia, kun en nyt millään saa siihen rimmaamaan toista nimeä! ...no huolet ne on mullaki...

(karu todellisuus alkaa pikkuhiljaa iskemään vasten kasvojanne, kun huomaatte minkä blåndin tulitte joukkoonne ottaneeksi...)
 
Jee, pian siis päästään tässäkin ketjussa jo jännäilemään, jos meinaatte toukokuun alkupuolella testailla! :) Hih! Mäkin muuten tajusin että kohtahan on vappu ja tiedossa olisi illanvietto ystäväpiirin kesken, jossa varmaan tulee maisteltua miestä väkevämpää. Olisikohan järkevää tehdä testi sitä ennen, niin tietäsipähän edes että saa varmasti huoletta ottaa muutaman? Tuo oli muuten mainio harhautuskeinoidea tuo vitamiinipillerihomma!

Mäkin ostin noita MultiTabs-raskausvitamiineja muuten pari päivää sitten! Samalla kertaa kun niitä ovulaatiotestejä, mahtoi apteekin täti mietiskellä että onpas siinä joku vähän yli-innokas... ovistesteistä puheen ollen, en malttanut sitten kuitenkaan olla pissaamatta sellaiseen kun ne tuolla kaapissa polttelivat, ajattelin yhden kokeilla harjoituksen vuoksi. Ja siihen tuli kyllä aika selkeä viiva! Ei ihan niin vahva kun kontrolliviiva, mutta ei kyllä mikään haamukaan. Hmm, joko ovulaatio saattaisi olla tuloillaan/menoillaan tai sitten noista testeistä ei todellakaan ole minulle mitään hyötyä, jos näyttävät vahvaa viivaa miten sattuu. Pitänee huomenna testata uudestaan. En kyllä millään jaksa uskoa, että kroppa alkaisi toimia näin nopsaan pillereiden lopettamisen jälkeen, kun viimeks meni niin pitkä aika...

Joo, nimiasiaa on meilläkin mietitty, ei vain olla miehen kanssa vielä päästy oikein samoille linjoille asiasta. On mulla muutama valttikortti hihassa joista luulen miehenkin tykkäävän, mutta niitä panttaan kunnes asia tulee ajankohtaseks tai mies ehdottaa samoja nimiä... Hullu mikä hullu, sanokaa pois vaan... :)

Nt painun tutimaan. Ei meidän vauvantekohommista varmaan tätä menoa tule mitään, kun minä istun kaikki yöt koneella haaveilemassa ja mies-raukka vaan oottelee mua sänkyyn...
 
Huomenta

Hauskaa, miten olen jo heti koukuttunut meidän ketjuun, heti aamusta tsekkaamaan viestit!

Niin, ja vielä hauskempaa se, mitä illalla huomasin tekeväni: nyt tuntuu jotain nykäisyjä... onko mulla vähän niinku tissit turvonnu... Siis ihan selvää oireitten bongailua!!! hoh-hoijaa, voi käydä aika pitkäksi, jos ei hetikohta tärppää.

Kauankos ehditte haaveilla ennen ehkäisyjen jättämistä? Mun teki mieli heittää kierukka kenttään jo loka-marraskuulla kun tytteli oli kahden kieppeillä, mutta menkat oli viel silloin aika kipeät, joten ajattelin ettei endo ole voinut vielä tarpeeksi hyytyä ja päätin vielä odotella. Helmi-maaliskuulla sitten tenttasin miehen, että mitä mieltä hän loppujen lopuksi on, haluaako vielä kokeilla toista. Kun viimein sai sanansa oikein artikuloitua (siis tarpeeksi selkeä -kyllä -vastaus eikä vaan "jos susta siltä tuntuu..." ) niin eihän mua sitten enää mikään pidätellyt! Enää kun ei jaksa ressata työkuvioistakaan. Vaikka tulevaisuus voi ollakin vähän epävarmaa, mutta niinhän se on kaikki tässä elämässä. Kuitenkin on vakityö tällä hetkellä. Tulipas tässä nyt filosofoitua...

Jenska, en ole kyllä näihin ovistikkuihin muualla törmännyt kuin täällä palstalla, tuntuvat olevan aika suosittujakin. Tuntuu tosiaan, että jos haluaa niillä oviksen erottaa niin kai niitä olis sitten käytettävä ihan päivittäin, että eron "tavalliseen" huomaisi? Oliko kovin kallis pakkaus? Paljonko esim 30 päivän satsin hinta olisi?

Aurinko meni pilveen...
Nyt taas töihin!
 
Juu, mukava tätä ketjua tulla vilkuilemaan!

Niistä nimistä. Olen mäkin kaikenlaisia nimiä pyöritellyt (jo monta vuotta vissiin, heh) ja musta taas tuntuu, että pojan nimiä on helpompi keksiä. Olen miehellekin kaikenlaisia ehdotellut ja joistain ehkä päästy yhteisymmärrykseen. Meillä on vaan sellainen pieni lisähankaluus kun ollaan eri kansallisuutta, niin pitäisi keksiä nimi, joka "sopii" molempiin maihin. No, onhan tässä aikaa. Mites teillä sukunimen kanssa vai oletteko molemmat naimisissa? Meinaan siis, että kumman sukunimi lapsille tulee? Tästäkin on nähty pieniä kinaamisia kavereiden perheissä, suuntaan ja toiseen :) Minä luulen, että miehen sukunimi tulisi, vaikka kyllä tykkään omastanikin...

Mä olen pyöritellyt tätä vauva-asiaa mielessäni vakavammin ehkä noin vuoden ajan. Aluksi kyllä löytyi kaikenlaisia syitä miksi ei voi ihan vielä aloittaa, mutta kummasti ne pikkuhiljaa haihtuivat. Kun ostin viimeisen kolmeen kuukauden pilleripakkauksen päätin, että tämä on nyt se viimeinen. Ei meilläkään mikään supervarma tilanne ole, mutta olisiko se koskaan? Näillä mennään...

Joo, en ole minäkään kuullut ovistikuista aikaisemmin. Harkitsin jo, lähtisinkö paikalliseen apteekkiin sönkkäämään jotain vai laittaisinko miehen asialle. Ehkä sitten ensi kierrossa voisi kokeilla jos eivät tosiaan hirveän kalliita ole.
 
Sori kun tulen sorkkimaan teidän ketjuun :) Ovistikkuja kannattaa tilata netistä, tulee paljon halvemmaksi. Googlettamalla ovulaatiotesti löytyy monia suomalaisia nettikauppoja. Itse just tilasin babyplussalta 18kpl tikkuja, maksoi n. 20e. Normaali-ihmiselle riittäis vissiin 5-6 tikkua yhteen kiertoon :)
 
Kiitos tiedosta Liisaleena! Eipä nuo siis kovin kalliita ole, voisi harkita jos ei muuten rupea tulosta syntymään. Hitsi, tämä on kyllä ihan älytöntä kun vauva-ajatukset pyörii mielessä ihan jatkuvalla syötöllä. Nään jopa unia aiheeseen liittyen...
 
Oho, onpas ovistikuilla hintaeroa! Apteekista ostettuna 5 kpl Aconin kasettitestejä maksoi jotain 17e. Tein muuten äsken toisen testin ja siihen tuli vaan hailakka haamuviiva. Lämmötkin on ihan normaalit, joten eiköhän tuo ovis ole vielä jossain kaukana edessä päin. Taidan jättää testit sikseen ja harkita tuota netistä tilaamista joskus myöhemmin jos kierto rupeaa näyttämään tosi epäsäännölliseltä.

Mulla on vauva-asiat pyörineet päässä varmaan vajaa pari vuotta. Kun ruvettiin häitä suunnittelemaan ajattelin, että ehkäisyn jätän sitten heti papin aamenen jälkeen pois. Viime kesänä mentiin naimisiin, mutta päätettiin kuitenkin jättää asia kypsymään vähäks aikaa, että saan opiskelu- ja työasiat edes jotenkin mallilleen. Niin, eli ollaan siis naimisissa ja meillä on sama sukunimi, niin sukunimiongelmaa ei lapsen suhteen ole. Mutta varmaan jos ei oltas naimisissa, niin suosisin silti miehen sukunimeä. Tykkään siitä sitä paitsi enemmän kuin tyttönimestäni... :)

Magpiella onkin mielenkiintonen tilanne, kun olette eri kansallisuutta. Varmaan tulee lapsen myötä paljon kaikkea, mitä joutuu miettimään ihan eri tavalla kun meikäläinen. Lapsellehan se varmasti vaan onni, kun saa kasvaa useamman kulttuurin keskellä!:)
 
Jenskalla onkin sitten ainakin sukunimiasia valmiiksi hoidettu! Onneksi mieheni sukunimi on sellainen suomalaiseenkin suuhun taipuva, ei tule siitä lapselle vaikeuksia vaikka Suomeen muutettaisiinkiin. Onhan sitä miettinyt paljon, että mitä seuraa kun olllaan eri maista kotoisin. Tietysti yksi iso kysymys on kieli, mutta ollaan ajateltu, että puhutaan molemmat mahdolliselle tulevalle lapselle omaa kieltämme. Ja englantikin siihen varmaan tulee hieman mukaan, kun keskenämme puhumme kuitenkin suurimmaksi osaksi sitä. Huh, aikamoinen soppa, mutta lapsenahan sitä oppii (toivotaan niin)!

Minä toivoisin jo, että kuukautiset saisivat alkaa. Jotenkin ärsyttävää kun mitään ei tapahdu, eikä ole minkäänlaisia tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Ex-jolly mainitsikin, että ehkä jotain saattaisi olla vai kuinka? :) Mites Jenska, tuntuuko sulla jotain? Hehheh, jos teillä olisi jotain oireita niin se auttaisi minunkin tylsyyteeni...

Nyt hommiin.
 
Kuvitelkaa, minä bongaan jo lisää oireita: eilen olin (muka) NIIN väsynyt kotiin mennessä, ja tänään, ennen ruokataukoa mulla oli ETOVA olo. Ja maha sekaisin.
Lievää toiveajattelua. mutta tylsäksihän tämä muuten käy, jos en koko ajan tarkkaile itteäni.

Meillä on nimi-juttu onneksi jo mietitty, kun ensimmäinen on saanut isän nimen, me ei olla naimisissa, vaikka yhdessä on oltu siitä kun täytin 15 ja kohta täytän siis jo 33! Sehän tekee 18 vuotta?!?!?

Magpien elämä kuulostaa kyllä ihan eri maailmasta, kuin omani. Olet varmaan tosi hyvä kielissä. Haluatko kertoa missä päin maailmaa asut? Itse en ole käynyt koskaan ulkomailla. (jos on rantautunut Teno-joella kalassa ollessa veneellä norjan puolelle, sitä ei varmaan lasketa... = 0) ) Ja asun pienessä maalaiskunnassa. Tältä pohjalta tunnut aika maailman kansalaiselta!

jolly
 
minä ilmoittaudun yrittäjien sekaan. eka tekeillä, ihan eka oli tuulimuna viis vuotta sitten. yksin liikkeellä, ikää 31v. ja menkat alkoi tänään (pari liuskaa käytin pillereitä (mercilon), eli ekat menkat kyseessä) ja kierto on mulla aina ollu tosi tasanen 28vrk. multitabsin raskausvitskut on jo alotettu, vyöhyketerapiaa oon miettiny, greippimehua en voi juoda lääkityksen vuoksi. mitä niitä muita keinoja onkaan?? kaikki kokeiluun ja heti!

ja sikäli kun oon yksin liikkeellä, ilman miestä, niin laitoin viikonloppuna ilmoituksen yhdelle nettisaitille että haluan spermaa ilman vaatimuksia, ilmoituksia on tullu jo lähes sata =) ja nimiä on jo valmiiks mietittynä! ja ovistikut yhdelle kuulle hankittuna. nyt vaan odottamaan ovista ja sit nopeesti spermankeräysreissulle! =) karua mutta karua...
 

Yhteistyössä