Kihlat tuli tehtyä-alkaa kaduttamaan sittenkin

[Periaatteellinen-pettynyt]

Pitkä suhde takana. tarvitsen teiltä apua, neuvoa. Suhteemme on on käynyt läpi kovia kovia aikoja. Tässä olemme silti, saman katon alla ja mukamas onnellisia. Kulissia oikeasti.
Suhteemme on aina kulkenut tavallaan johdollani..olen ainut joka ottaa vastuuta kuinka meillä menee..erotiikasta lähtien. Olen ollut itsestäänselvyys aina ja epäarvossa. Näkyy monella tapaa.Kerron myöhemmin vaikka lisää.
Olemme nyt kuitenkin kaikesta huolimatta kihlautuneet yhteisen keskustelun päätteeksi. Ei mitään romanttista tai ikimuistoista. Pieni small talk ja sormukset sormiin. Olen aina ollut tarkka ja periaatteellinen. kadun nyt päätöstäni.
Suhteemme on murheellinen. Olen aina onneton, yksinäinen,halveksuttu. Kaipaan hyvää kohtelua,arvostusta ja oikeaa rakkautta. En saa sitä koskaan tästä suhteesta. Mieheni ei välitä- Olemme puhuneet sata kertaa. Hän ei oikeastaan halua ymmärtää,näin tulkitsen koska olen aina jollakin tapaa kärsivä osapuoli.
Alkoholi on säännöllisessä käytössä. Mieheni ei pääse eroon siitä.
Olen todella ruvennut harkitsemaan eroa. Olen uhkaillut sillä joskus. Kärsin niin paljon. Täytyy unohtaa perhehaaveet, yhteinen koti ja aloittaa ajattelemaan että tästä on päästävä pois. Olen nimittäin aivan rikki. Mies ei näe eikä tajua. Suku on ihmeissään varmasti ja kaikki muutkin lähellä. En uskalla puhua muille. Tänne on hyvä avautua. Kukaan ei tunne. Olen aivan yksin ja häpeän että suhteeni onkin huijannut minua näin pahasti. olen kai kuvitellut ja haaveillut omiani,,saamatta koskaan mitään semmoista. Minussakin on vikaa..olen vaativa mutta en kuitenkaan kohtuuton.Mieheni ei koskaan sano mitä vikoja minussa on vaikka kysyn. mutta selvästikin paljon koska rakkautemme ei koskaan ole oikeaa. Tulevaisuus on pelottava. Olen umpikujassa. Mitä ihmettä teen. Minulla on niin äärimmäisen paha olla. Olen pettynyt. Surullinen..

 

[mene ja tiedä mikä viisainta]

Kuulostaa pahalta. olet selvästi tyytymätön suhteesi tasoon. mitähän sille voisi tehdä.vaikea tilanne.Olet tehnyt suuren päätöksen,mutta ei vielä se lopullisin.Kihloistakin erotaan vielä usein.Et ole tänä päivänä ainut joka niin tekisi.Mutta mieti.Ei ole kiva ottaa sormusta poiskaan,mutta itsehän tiedät.Huono suhde syö ihmisen kokonaan,repii sielun.Sitä ei kestä.Kuihdut hiljaa sisältä ja unohdat mitä on oikea rakkaus.Sitä tuskin haluat.Miehesi olisi syytä katsoa itseänsä millainen puoliso ja kumppani on.Jos alkoholi on yksi esteenne noiden muiden lisäksi-vaikuttaa tilanteenne todella epävarmalta.Isoja ongelmia ja monet noista ovat ikusia.Ehkä sinun pitää vaan mennä..kokeilla siipiäsi. Tämä on mun kommenttini..toinenkin vaihtoehto voi olla.Mutta onko se viisasta jos haluat perhettäkin..ettet vaan myöhemmin katuisi.Joskus selvä asia on edessä jota et näe läheltä.Myöhemmin näet että olisi sittenkin pitänyt tajuta jo aikoja sitten..

 

[Kuvituskalle]

Kuva: http://www.tervaskari.fi/r1/images/stories/kalle/sukunimi/kihlapari_taimi.jpg
Ei kihlautuminen muuta kahden ihmisen välisiä asioita, ne tulee saattaa kuntoon muulla tavoin. Ei avioituminenkaan tarkoita sitä, että nyt alkaa ihana ja ruusuinen elämä. Särmät tulee hioa jollain muulla keinoin, sormuksilla sitä ei tehdä.

 

[smaragdisilmä]

Ei kuulosta hyvältä! Kuulostaa päinvastoin aivan kauhealta.

Kun menee kihloihin, toisinsanoen antaa merkin aikomuksesta elää koko elämä yhdessä, pitäisi olla onnellinen! Sinua ahdistaa ja olet surullinen ja masentunut. Huh huh.

Luulisi että kihloihin meno saisi sydämen pakahtumaan ilosta ja rakkaudesta, pitkäksi aikaa eteenpäin.

Kyse on elämästäsi! Sinulla on nyt joku, mutta se on ihminen, jolta et usko saavasi koskaan kunnon rakkautta ja kokea sitä elämää suurempaa humaltumista rakkaudesta. Onko se sen arvoista, että jäät siihen epäilevänä ja surkutellen kärsimään loppuiäksesi, sen sijaan että jättäisit miehen taaksesi ja antaisit mahdollisuuden uudelle, todelliselle rakkaudelle.

Nykyisesi ei tunnu sinusta siltä oikealta. Onko hänessä mitään sellaisia ominaisuuksia mitä mieheltä ja kohtelulta haluat? Ei kuulostanut siltä.

Jos kihlaus tuntui noin pahalta, niin ajattele miltä tuntuu kun seisot alttarilla ja pitäisi sanoa tahdon, ja sen pitäisi olla elämän ihanin ja onnellisin päivä?

Sydämessä pitäisi tietää naimisiin mennessä varmasti, että "tahdon", haluan tuon toisen elämänkumppanikseni, pitämään huolta tarpeistani, tyydyttämään minut kokonaisvaltaisesti, koska luotan täysin että hän pystyy täyttämään tarpeeni paremmin kuin kukaan muu mies.

Kihlat nyt voi aina purkaa, ja sitä tehdään todella usein, niinkuin on aina ihmiskunnan historiassa tehty. Se tosin oli iso askel naimisiinmeno-vaihtoehtoa kohti, ja tietysti se voi tehdä erosta vielä vaikeamman ja ainakin yllättävämmän miehellesi. Jos hän ei tiedä mitä tunnet ja että harkitset eroa, kannattaisi reiluuden nimessä ottaa asia väkisin puheeksi, vaikka mitä tapahtuisi. Kyllä miehelläs olisi oikeus tietää.

Jos lopullinen ero ei tunnu hyvältä ja olet epävarma, ottakaa hieman etäisyyttä ja harkinta-aikaa. Ehkä kihlat voisi purkaa toistaiseksi, kuitenkin voisitte jatkaa seurustelua samaan tyyliin kuin aikaisemminkin. Ja puhua, selvittää tämä asia yhdessä. Ehkä se selventää ratkaisua.

Älä pliis sovi vielä mitään hääpäiviä...

 

[Minerva5]

Kärsin niin paljon. Täytyy unohtaa perhehaaveet, yhteinen koti ja aloittaa ajattelemaan että tästä on päästävä pois. Olen nimittäin aivan rikki. Mies ei näe eikä tajua. Suku on ihmeissään varmasti ja kaikki muutkin lähellä. En uskalla puhua muille. Tänne on hyvä avautua. Kukaan ei tunne. Olen aivan yksin ja häpeän että suhteeni onkin huijannut minua näin pahasti.

Sinulla oli kirjoituksessasi niin paljon asiaa, mutta otetaan nyt tämä. Vauvahaaveesi ja toiveesi perheestä ovat ihan oikeutettuja. Mutta jos tämä nykyinen kumppanisi on niissä haaveissa vain statistin osassa, niin ne ovat todellakin vain sinun haaveitasi.

Hän ei muutu. Sinä voit muuttua. Suku ei elä sinun elämääsi, et sinä heitä petä. Hyvä, että aloitat vaikka nimettömänä netissä asian purkamisen. Sinun suhteesi on opettanut sinua, tyhmä olet vasta jos et ota oppejasi käyttöön!

Kerrot itsetunnostasi ja roolistasi suhteessa. Luulen, että olet ajanut suhdetta eteenpäin, ajatellut että kihlat+avioliitto on se seuraava askel. Mutta hyvä että olet pysähtynyt katsomaan. Teidän suhde kuuluu niihin, joita ei suoriteta oikein tekemällä oikeita asioita, koska ne eivät ole oikeita sinulle.

Kurjaa on lisäksi se, että ihan itsensä kanssa olemisessa pitäisi suorittaa kurssi uudelleen. Mutta takaan, että se kannattaa. Vapauta itsesi. Mikään ei ole mennyt hukkaan, kaikki on käännettävissä voimaksi.

 

[periaatteellinen]

Postia on tullut. Upeita kommentteja-suurkiitos jo teille.

Minusta tuntuu että elän nyt jotain muutosta ja käännösvaihetta. Ikää tulee ja on jo hieman. En kuulu enää nuorisoon, nuori aikuinen on minun elämää.Siitä syystä biologinen kello painaa, suku painostaa ja kaikki odottavat suuria käänteitä, ystävistä lähtien.Minäkin kaipaan että niinhän sen pitää olla. Mutta suhteemme ei ole sillä tasolla tai tilanteessa laadullisesti että uskaltaisin mennä taas lisää ja lisää eteenpäin. Masentaa kun tunnen olevani jossain umpikujassa. Haluan kaikkea tuota perhettä jne. Mutta ei tilanne sitä salli.
Suhteessa on hyvää, hyviäkin aikoja,mutta arki, eikö senkin pitäisi sujua ja kulkea mukavasti pääosin eikä niin että aina tuntee yksinäisyyttä, etäisyyttä enemmän ja enemmän.Rakastan ja en rakasta,elän vuoristoradalla.Tasapainoa ei ole. Koen että miestäni on hyvin vaikea rakastaa. Johtuen siitä että saan halveksuntaa, ilkeää kohtelua,etäisyyttä, ei keskusteluja joiden kautta heräisi tunteita ja yhteistä ajatusta ja oppisi oikeasti tuntemaan toista. Voi kuinka paljon purkamista minulla olisi teille. En ole täydellinen enkä pyri siihen. Minussakin on virheitä. En missään nimessä halua tehdä sitä vaikutelmaa teille. Puran tuntojani lujaa tänne.

Tiedän että miehenkin haluaa rakkautta ja on hänessä potentiaalia. Mutta meidän kahden välit eivät salli sitä. Monet asiat tulevat aina esteeksi että voisimme vapautua tähän suhteeseen. Mieheni on aina pitänyt naisista ja huomaa heidät kaikkialla, alkoholi on aina ollut hekuma ja nautinto joka ohjannut hänen tekojaan ja tekemättä jättämisiään. Minä taas juon vähän harvoin. Olen liian tunnollinen ja vastuullinen. En haluaisi erota, toisaalta haluan. Näen mahdollisuuksia ja toisaalta näen niin paljon esteitä. Menneet ovat peikkoja, ne kokemukset ovat hirveitä.Olen sen vuoksi muuttunut ja menettänyt elämän iloisuutta ja positiivisuutta. Olen kadottanut itseni, sen mikä olen oikeasti. Toki aikuiseksi kasvu on vaikuttanut siihen että ihminen muuttuu..elämä opettaa ja vaikuttaa. Olen itseäni katsonut sisälle, tunnen olevani alasti kyllä sen suhteen. Ei ole mitään mitä en olisi kohdannut ja käsitellyt. Nyt en saa selvää tällä hetkellä että mikä todellakin on vikana..miksi ei onni ole myötä ja rakkus läsnä..miksi emme onnistu siinä..

En ole muiden vietävissä, teen aina päätökset kuin koen että tuntuu oikealta. Uskallaan nytkin tehdä päätöksiä , mutta suku ym hävettää toki.
Kun vaan saisin selvää nyt täysin asioista. Ompa vaikeaa puhua tänne syvimpiä tuntemuksiaan ja tilannettaan.

En toivo eroamme,mutta ei onnettomana elokaan ole se juttu. Muistan kun olin yksin, sinkku, miten nautin elämästä,iloitsin,elin.Nyt tunnen olevani loukussa,jumissa,lukossa.Tässä on purkaminen ja etsiminen..miten löydän tien siihen normaaliin,tavalliseen ja tuttuun itseeni. Sitä kautta uskon myös elämän muuttuvan. Katsotaan kuinka tässä tulee käymään.

 

[elämän]

Ei sinulla ole kuin yksi vaihtoehto, jos aiot nyt ja tulevaisuudessa olla onnellinen, ja tiedät sen itsekin. Muu on tosiasioiden ja elämän kieltämistä.

 

[Minerva5]

En toivo eroamme,mutta ei onnettomana elokaan ole se juttu. Muistan kun olin yksin, sinkku, miten nautin elämästä,iloitsin,elin.Nyt tunnen olevani loukussa,jumissa,lukossa.Tässä on purkaminen ja etsiminen..miten löydän tien siihen normaaliin,tavalliseen ja tuttuun itseeni.

Olen joskus kertonutkin ystävättäreni tarinan. Miten hän nuorena rupesi seurustelemaan ja suhde ei ikinä edennyt... Kunnes mies löysi toisen ja tuli ero.

Ystävättärenikin jatkoi elämäänsä, löysi elämänsä miehen ja hääpuheessa hänen äitinsä totesi, että tiesi tyttärensä löytäneen oikean ihmisen rinnalleen, kun näki tämän hymyilevän samalla tavalla kun viimeksi lapsena.

Joskus toisen rinnalla huomaa, että on hukannut itsensä. Itse tajusin kerran suhteen olevan lopussa, kun ostin uhallakin farkut, joita (silloinen) poikaystäväni oli arvostellut toisen ihmisen päällä nätisti sanoen halvaksi... No, mä tajusin että haluan käyttää nuorekkaita, nahkaa näyttäviä vaatteita, kun tuota vartaloakin oli (sen verran...) ja samalla tajusin, että en halua olla sellaisen kanssa, joka ei hyväksy pukeutumistani.

Tosi pinnallista. Valitsin mieluummin farkut, kuin suhteen... Toivottavasti se kertoi ennemmän suhteesta, kuin minusta =)

Jutustelu, vaikkakin nimimerkin takana nettipalstalla, voi auttaa eteenpäin. Tsemppistä sulle.

 

[maatuskainen]

Yksi vanha hyvä vinkki on se, että mieti rehellisesti, että mitä jäät suhteestanne kaipaamaan, jos eroatte. Suvun vaatimukset, ystävien mielipiteet, julkisivu ulospäin, tapa ja tottumus, pelko yksinjäämisestä ja nykyisen tilan helppous ovat yllättävän isoja asioita, vaikka kaikki tosiasiat puhuvat eroamisen puolesta.

Mielestäni sinä et saa tuosta suhteesta mitään. Jos jäät ja toteutat unelmiasi (esim. hankit lapsia), niin vuosi vuodelta ärsyyntymisesi kasvaa. Lopulta rakkaudesta ei ole enää tietoakaan, vaan olet täynnä vihaa, kiukkua ja katkeruutta. Loppujen lopuksi sellainen perhe-elämä ei todellakaan ole lapsillekaan hyväksi. Sitä paitsi haluatko ihan oikeasti, että tyttäresi ja poikasi saavat sellaisen miehen mallin, joka on itsekäs ja kyvytön ottamaan muita ihmisiä huomioon?

Jos et uskalla erota, vaan päätät hankkia lapsia tämän miehen kanssa, niin kannattaa tiedostaa se, että ongelmat vain lisääntyvät ja monimutkaistuvat, kun lapsia tulee kahden aikuisen ihmisen väliin. Univelasta väsyneenä ja vauvan tarpeita tyydyttäessä tulet saamaan raivareita, kun näet, ettet saa tukea mieheltäsi, vaan päinvastoin sinulla on yksi lapsenkaltainen ihminen lisää hoivattavanasi.

Jos/kun eroat, niin ei sinulla tarvitse olla mitään suuria syitä eroon. Eroamisen syyksi riittää se, että hän ei ole sinulle se oikea (niin kuin ei olekaan). Ulkopuoliset eivät koskaan näe totuutta suhteesta. Vanhemmat ja ystävätkin saattavat haluta hääjuhlia, kummilapsia/lapsenlapsia jne. Kun sinulla joskus riittää taas voimia käydä läpi tapahtunutta, niin voit kertoa totuuden siitä, mitkä olivat kaikki ne syyt, jotka johtivat eroon.

 

[biologian tekomaisteri]

Sanoisin että kannattaa nyt jättää tuo vanha, rakastua uuteen mieheen, ja tehdä hänen (uuden miehen) kanssaan lapset heti.
Keskimäärin luonto on säätänyt että romanttinen rakkaus kestää 2 vuotta, ja tulette pariskuntana toimeen keskenänne maksimissaan 4-7 vuotta.

Joten siinä ehtii kasvattaa noin 2-3 lasta taapero, esikoulu, ekaluokkalainen ikään,
ja voi turvallisesti erota, ukkoa ei sen jälkeen tarvita eikä kannata pitää.

Mutta valmiiksi hapanneeseen suhteeseen ei kannata hankkia enää mitään uutta ja lisää, ei lainoja eikä lapsia eikä sormuksia. kokemuksesta tiedän. Minä hankin hapanneeseen suhteeseen lisää eläviä olioita, ja kävi niin että porukan lisäntyessä tuli ENTISTÄ tärkeämmäksi oikea kommunikointi, oikea suhde ja yhteisymmärrys. Ja kun sitä ei ollut alunperinkään niin alapa vetämään sitä hatusta kun jaloissa pyörii lapsiakin, jotka tarvitsevat. Mutta sellaisen ukon kanssa joka ei ENÄÄ rakasta ja kunnioita minua, ei olisi kannattanut ryhtyä. Tuli vain puolet tuskallisempi ero, ja piti lapsosten ollessa aivan pieniä lähteä suurinpiirtein juoksujalkaa käpälämäkeen kun se tilanne kärjistyi niin pahaksi.

Eli ne joilla on kiire lastenhankinnalla: hankkii suoraan ne tuoreeseen ja hyvään suhteeseen, miehen kanssa jolla on hyvä ja iso perhe/suku että tiedät ettei hänelä ole rikollistaustaa yms, ja teette sukupuolitautitestit ja heti paksuksi puolivuotis seurustelupäivänä.

NÄin saat ne lapset alulle, turvattua hyvän kasvun alkuvaiheen, eikä mene koko helvetin elämä seurustellessa ukkojen kanssa turhan takia.

 

[biologian tekomaisteri]

Teki mieli sanoa vielä että:

Ukossa VOI OLLA POTENTIAALIA. MEillä ei ainakaan ongelmat johdu siitä, etteikö mies olisi ollut hyvä isä, hyvää aviomiesainesta yms.
Mutta kun se miellyttämisen haluamine loppuu romanttisen rakastumisen haihtumisen myötä, niin tulee esille ne pahimmat eroavaisuudet miehen ja naisen välillä:
Eli naisen tarvitsevuus ja mustasukkaisuus, miehen mustasukkaisuus, kateus, haluttomuus komunikointiin, tarve alistaa, luulo että vaimo=miehen oma äiti jolle voi tiuskia ja vittuilla, sekä vaihtelun halu= pettäminen.

Joten uskokaa hyvällä, mies on hyvä, te olette hyvä, mutta rakkaus haihtuu

Niasen myötäsyntyinen empatia takaa sen että nainen voi pelkällä tahdonvoimallakin rakastaa miestään, mutta miehen päättäväisyys ei siihen riitä ja kun nainen ei yksin voi olla suhteessa loputtomiin niiin kannattaa erota hyvän sään aikana, jos tuuri käy niin ei tarvitse jos löytyy sellainen 1 miljoonasta mies jolla on puoleksi naisen aivot, eli kykenee myös pyyteettömään rakkauteen ja solidaarisuuteen vastakkaista sukupuolta kohtaan.

 

[biologian tekomaisteri]

biologian tekomaisteri tässä vielä...

Korjaan ettei kukaan saa väärää käsitystä: Siis tottakai ukkoa TARVITAAN, kun lapset ovat koulussa ja eron aika koitaa, tottakai pojilla ja tyttärillä pitää olla hyvä isä.
Mutta varsinaista parisuhdetta on turha enää 7 vuoden jälkeen tekohengittää toimimaan mikäli näyttää liian hankalalta.

 

[tienristeyksessä]

Olet tienristeyksessä, jossa on monta tienviittaa: yhdessä lukee Suku, toisessa Kaverit, kolmannessa Perhe jne. Tässä risteyksessä kehoitan sinua mielessäsi lisäämään tähän risteykseen yhden suunnan lisää, jossa lukee MINUN TIENI. Sitten lähdet seuraamaan tätä polkua.

 

[KPL]

Hanki käsiisi Tommy Helstenin kirja " Saat sen mistä luovut".
Sieltä löydät paljon vastauksia mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin.
Sitten toimit niinkuin sydämesi sanoo. Onnea elämääsi!

 

[Minerva5]

Olen biologian tekomaisterin kanssa oikeastaan samaa mieltä vaan siitä, että valmiiksi hapanneeseen suhteeseen ei kannata hankkia lapsia, lainoja eikä sormuksia.

Puoliksi samaa mieltä olen sen kanssa, että ensimmäisen seitsemän vuoden aikana parisuhteessa voi edetä huumasta erilleen kasvamiseen. Tai sitten ei. Mutta se huuma on mahdollinen ja kypsät ihmiset osaavat rakentaa suhdetta.

Parisuhde on kuitenkin kahden kauppa; se ei toimi sillä, että toinen vetää suhdetta haluamaansa suuntaan ja toinen seuraa vastentahtoisesti tai toisen mieliksi. On asioita, joissa tehdään kompromisseja ja asioita, joissa toisen tahto ja perustelut voittavat. Kunhan tasapaino säilyy.

KPL:n ehdottama kirjavinkki on hyvä.

 

[surullinen ap]

Täytyy hankkia tuo kirja jonka Klp ehdotit. Toivon että saisin sieltä jostain lisää erilaisia ajatusnäkökulmia.
Nämä on asioita joita monet meistä miettivät. Suuria päätöksiä elämässä ja rakkaudessa. Kihlat ovat aina olleet minulle pyhä asia. Mutta ei tämä tunnu miltään.Olen jotenkin turta.Mieheni ei huomioi ollenkaan. Puhuu joutavia. Olen väsynyt turhanpäiväiseen pieneen small talkiin. Kaipaisin kunnon miestä rinnalleni. Ei tästä nykyisestä sitä tule eikä ole koskaan. Minä tiedän sen nyt jo. Minun rinnalleni kuuluisi miesten mies. Kuinka osaisin teille tuota käsitettä enemmän aukaista. Hankalaa.

Olen todella vaisu ja hiljainen. Ei naurata. Ei tunnu iloa, tympii. Pitäisi tässä sitten rakastaa. Hiljaisessa surussansa.
Miten olenkaan tähän päätynyt? Kyllä vuodet ovat huuman vieneet..mutta ei aina rakkaus voi kadota.
Kahden kauppa-kyllä. Mitenhän sen analysoin meidän kohdalla. Niin..olen vienyt eteenpäin, olen henkisesti olut kypsempi ja tasapainoisempi. Mieheni renttumaisen oloinen ja välinpitämätön. ei murehdi eikä pohdi mitään juuri koskaan. Elää päivä kerrallaan aivan samanlaista eloa. Nukkuu ja tuijottaa tv ja naisia. Siinäpä se on. Ei joka tapauksessa mitään semmoista eloa jota minussa on. olen päinvastainen elohiiri kai. Mutta myös kaipaan tasapainoa, kiihkeyttä, impulsiivisuutta.

Joudun aina kaikki yhteiset tekemiset keksimään. Mieheni ei keksi mitään, kyselee jatkuvasti mitä tehtäis mitä tehtäis. En jaksa kaikessa olla se vetäjä ja vastuun ottaja. Mieheni aina haluaa saada kaikkea,mutta ei antaa mitään. Itsekästä elämää. Olen hittovie väsynyt niin tähän. Itkettää tällainen elämä.Tyhjää. ...

Minä olen vaan sisältä nyt aivan vaisuna. Rakkaus ei ole tässä. Olen puhki tähän olotilaan, mitään en saa, kaiken joudun pyytämään. Miksi ihmeessä tällaista.
Joskus olen kumppania seurannut:diagnosoinut, ettei vaan olisi narsisti. tuntuu hyvin usein siltä. En jaksa.Yksin olen tässä surussa. Yritänpä taas huomiseen levätä ja kasata uuteen päivään voimia.
suuttumusta, pahaa oloa rinnassani. Niin eroahan monet täällä sanovat. Mutta en tiedä. En tiedä.

 

[Yks tavis]

Kuuleppas sinä ap. ; sinunei tarvitse toteuttaa kenenkään muun kuin oman itsesi haaveet - ja sinun tulee elää ihan omaa elämääsi - ei kenenkään muun luomaa stereotypiaa.
Sinä olet itse oman elämäsi "herra" - ei kukaan toinen.
Kysy nyt ihan ensin itseltäsi - mitä sinä olet. Sitten kysyt mitä sinä haluat. Sitten kysyt mitä olet valmis tekemään, että saat haluamasi.
Sen jälkeen teet yksityiskohtaisen suunnitelman miten saat haluamasi. Kysyt itseltäsi miten kauan siihen saa kulua - että olet saavuttanut haluamasi asiat.
Kirjaat nuo kaikki kysymykset ja antamasi vastaukset ylös ja alat toimia niiden pohjalta.
Ja muista; että sinun tulee olla ehdottoman rehellinen itsellesi.

 

[Älä elä]

elämääsi muiden odotusten mukaan. Elämä on omasi ja omana se pitää elää. Tienviitta on sinulle oiva opas, se jossa lukee "Minun tieni", kuten edellä sinulle neuvottiin. Ja kirja kannattaa lukea.

Sormus irtoaa hyvin helposti, kierrät sen vain irti ja laitat pöydälle. Sanot kumppanillesi, että tämä tuntuu sinusta väärältä ratkaisulta etkä voi enää jatkaa. On ihan sama, mitä muut sanovat tai ajattelevat, vain omat ajatuksesi ovat tärkeitä.

 

[otan osaa]

Otan todellakin osaa tilanteeseesi. Minullakin on aika samantapainen tilanne mutta yhdessäoloa meillä on vasta 2,5 vuotta. Tuntuu että mies ei ota vastuuta mistään, mitään ei tapahdu ellen minä pistä asioita liikkeelle. Olen koittanut kysellä mitä teemme tulevaisuudessa ja perhettäkin haluaisin jo itselleni. Mies ei oikein tiedä mitä haluaa ja hänellä on jo kaksi lasta edellisestä liitosta. Hän ei myöskään keksi mitään yhteistä tekemistä ja ainut tekeminen missä hän viihtyy on baari. Minä taas en tykkää siellä istua ja siinä on taas soppa valmiina.

En tiedä, aika masentunut olen minäkin tässä suhteessani. Vaikea elätellä toiveita onnellisesta tulevasta kun nyt jo näyttää näin synkältä... pitäisi vaan osata päästää irti, sitä asiaa työstän itsessäni juuri. Tiedän että mikäli jään, mikään ei muutu ja saan kärsiä vain lisää..

 

[pettynyt ap]

Kyllä pitkät vuodet ovat sitoneet, raastaneet,repineet, myöskin antaneet. Paljon oppinutkin.Mutta ei kärsimys ole oikeaa juttua. Kärsimyksen kautta onneen-lieneekö edes mahdollista. Kyllä se niin vaikeaa on olla onnellinen tässä. Joudun ponnistelemaan.
kaikkialla missä liikumme olen ilmaa miehelleni. Kaikki muut naiset saavat silmäilyä, kiinnostunutta katsetta jne..minä olen vain olemassa jossain tuolla. Se on kamala tunne.

kamala tunne on myöskin se ettei voi luottaa tähän. Mihinkään tässä. Turhautuneisuus on joka päiväistä. Tulee vihan tunteita usein. Pettymystä.
Kaikenlaista. Olen joskus miettinyt että mihin purkaisin kaikkea kokemaani. Jollakin tapaa uhrin osaa. Omaa tyhmyyttäni, itseänihän minä saan syyttää tästä, en ketään muuta.
Ja sitä etten ole täydellinen kelvatakseni miehelleni. Kuulostaa pahalta,mutta on itsetuntoni poljettu jo aivan alas. tässä sitä ollaan. Voivottelemassa sitten täällä. Ei tämä mitään muuta. Mutta saan teiltä tukea, kuulla ajatuksia. Tämä on hieno juttu minulle. Kiitos vielä teille, jaksatte lukea minun piinaavia tunteita.

Sinä joka 2,5 vuotta ollut suhteessasi. kannattaa selvittää onko miehesi halukas enää uudestaan tekemään lapsia. Kannattaa todellakin yrittäää ajoissa lähteä. Nyt tämä on tosi vaikeaa, kun vuodet kaikkinensa sitoo tavalla tai toisella ihmisiä. En pelkää yksin eloa. En yhtään. Mutta prosessi kesken. En pysty lähtemään ennenkuin olen siihen täysin valmis. En vielä.

 

[Jatka matkaa]

Paljon ajatuksia sinulla ap. Kaiken lukemani perusteella neuvoisin minäkin sinua lähtemään. Ainoa asia oikeastaan joka pitää sinua tuossa suhteessa on paine ulkopuolisilta, sekä se, että mietit kuinka miehesi tulee asiaan suhtautumaan. Tietenkin ne hyvät muistot myös vaanii taustalla, mutta ei ne paljoa paina. Luulen, että mikäli nyt kuitenkin antaisit kaiken hänen olemuksensa anteeksi ja menisitte naimisiin sekä saisitte lapsia, niin viimeistään sitten olisi soppa valmiina ja ero vireillä. Onko tämä sellainen helppo henkilö, jonka kanssa olisi helppo asioida lapsen asioita vielä eron jälkeenkin?

Minä voin kokemuksesta sanoa, että kyllä sieltä jostain voi löytyä vielä parempi tyyppi ja lukemani perusteella tuo ei tulisi sinulle olemaan vaikea löytää. Minä ainakin pitkän suhteen jälkeen kompastuin oikeaan rakkauteen, jota en kuvitellut enää vastaan tulevan. Kuvittelin jopa sen edellisen sairaan suhteeni olleen elämäni rakkaus aikoinaan, mutta onneksi se toinen osapuoli oli niin pöllö, että otti ja lähti ja päästi minut vapaaksi.

 

[Anna mennä..]

Ihmiselle on monta oikeaa tuolla jossakin. Joku niistä on se kirkkain ja oikein noistakin. Uskalluksen kautta voi löytää jotain ainutlaatuista. Vaihtamalla ei aina parane, sekin riski on. Mutta kokeilemalla uskon että löydät omasi. Tuossa missä olet, on selvästi niin paljon pahaa. Miksi kitua jos voit elää ja löytää onnen jostakin vielä. Mene ja elä eteenpäin. Olet fiksu nainen, löydät vielä vertaisesi.

 

[ymmärrys]

hei ap . luinpa minäkin nuo sinun rivisi etenkin tuon viimeisen. Ja mietin että niin olet samassa tilanteessa missä itse olin nuorena ihan takuusti samat ajatukset ja se " velvollisuus olla yhdessä" mukana. Minulla myös oli valtava ahdistus aina miehen kanssa. Joo en ole mitään mollausta . Sinun mies tekee sen toisia naisia katsomalla ja varmasti muillakin eleillä . Älä hyvä ihminen tuhoa tulevaisuuttasi tuollaisen miehen kanssa. Saat varmasti parempaa tilalle. ja se eroaminen on helpompaa kun teet sen kerralla riuhtaisemalla eikä vain jojoamalla ei kyllä ei ..
Hanki asunto tai paikka missä saat olla 2 eka viikkoa sinua tukevien rakastavien ihmisten lähellä. Huomaat että ahdistus vähenee päivä päivältä kun mies on poissa.
Olet kuin vankilaan lähdössä. Mieti onko se oikea olotila morsiammelle..??

 

[mymmelinäiti]

Pitkä suhde takana. tarvitsen teiltä apua, neuvoa. Suhteemme on on käynyt läpi kovia kovia aikoja. Tässä olemme silti, saman katon alla ja mukamas onnellisia. Kulissia oikeasti.
Suhteemme on aina kulkenut tavallaan johdollani..olen ainut joka ottaa vastuuta kuinka meillä menee..erotiikasta lähtien. Olen ollut itsestäänselvyys aina ja epäarvossa. Näkyy monella tapaa.Kerron myöhemmin vaikka lisää.
Olemme nyt kuitenkin kaikesta huolimatta kihlautuneet yhteisen keskustelun päätteeksi. Ei mitään romanttista tai ikimuistoista. Pieni small talk ja sormukset sormiin. Olen aina ollut tarkka ja periaatteellinen. kadun nyt päätöstäni.
Suhteemme on murheellinen. Olen aina onneton, yksinäinen,halveksuttu. Kaipaan hyvää kohtelua,arvostusta ja oikeaa rakkautta. En saa sitä koskaan tästä suhteesta. Mieheni ei välitä- Olemme puhuneet sata kertaa. Hän ei oikeastaan halua ymmärtää,näin tulkitsen koska olen aina jollakin tapaa kärsivä osapuoli.
Alkoholi on säännöllisessä käytössä. Mieheni ei pääse eroon siitä.
Olen todella ruvennut harkitsemaan eroa. Olen uhkaillut sillä joskus. Kärsin niin paljon. Täytyy unohtaa perhehaaveet, yhteinen koti ja aloittaa ajattelemaan että tästä on päästävä pois. Olen nimittäin aivan rikki. Mies ei näe eikä tajua. Suku on ihmeissään varmasti ja kaikki muutkin lähellä. En uskalla puhua muille. Tänne on hyvä avautua. Kukaan ei tunne. Olen aivan yksin ja häpeän että suhteeni onkin huijannut minua näin pahasti. olen kai kuvitellut ja haaveillut omiani,,saamatta koskaan mitään semmoista. Minussakin on vikaa..olen vaativa mutta en kuitenkaan kohtuuton.Mieheni ei koskaan sano mitä vikoja minussa on vaikka kysyn. mutta selvästikin paljon koska rakkautemme ei koskaan ole oikeaa. Tulevaisuus on pelottava. Olen umpikujassa. Mitä ihmettä teen. Minulla on niin äärimmäisen paha olla. Olen pettynyt. Surullinen..

Onko vielä naisia jotka ovat suhteessa muiden takia? Jäävät koska häpeävät? Eivät uskalla erota? Kärsivät mielummin kuin lähtevät?
Luuletteko todella, että nainen on sosiaalisesti arvostetumpi jos sillä on mies?

Rakkaat siskot, IHMINEN on arvostettu jos osaa pitää huolta tarpeistaan ja huolehtii onnellisuudestaan. Eronneena tai ei.

 

[Tyytyminen ei kannata koskaan]

Pitkästä suhteesta on vaikea irtautua. ymmärrän ap. Koska varmasti on myös sitä että pitää toisesta. vaikeinta on erottaa että mitä pitämisen tunteet ovat. Rakkaus kun ei ole koskaan helppoa. vaikeita suhteita tulee aina ja mikään ei ole helppo. En käsitä sitäkään että ne jotka ovat kolmannessa tai neljännessä pitkässä suhteessa ovat onnellisia eivätkä voivottele. Voisin jopa käsittää asian niin että silloin jo tyydytään. Nuorena ei mielestäni tarvitse tyytyä mihinkään, voi valita. Suhteessa on mahdollista muuttua molempien hieman. Jos halua on. Mutta väkisellä ei voi ketään rakastaa. Se kostautuu myöhemmin.