Kiinteiden aloitus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jul
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jul

Vieras
Asumme ulkomailla ja haluaisin kovasti kuulla mitkä on noin suunnilleen suositukset Suomessa liittyen kiinteiden aloitukseen. Vauva 4½kk, maistellut muutaman viikon maissia, peruna-porkkanaa ja persikkaa. Missä vaiheessa olette ottaneet toisen soseaterian? iltapuuron? aamupuuron? Tuntuu siltä (yösyömisten perusteella) et iltapuurolle voisi olla jo tilausta.
 
Kiinteitä suositellaan aloitettavaksi aikaisintaan 4 kk ikäiselle, mutta 6 kk ikään asti voi jatkaa pelkällä maidollakin. Alkuun suositellaan annettavaksi esim. perunaa, bataattia, porkkanaa, maissia ym. kasviksia (juureksia). Sitten hedelmä-/ja marjasoseitakin. Niitä ei suositella ensimmäiseksi annettavaksi, ettei vauva totu liian makeaan makuun. Suomessa ei viljatuotteita suositella ennen 5 kk ikää. Eli sitten vasta se puuro.
Me aloitettiin kiinteät 5 kk iässä. 5,5 kk ikäiselle alettiin antamaan myös puuroa, ensin aamulla ja sitten illalla. Yösyötöt vähenivät siinä vaiheessa kun puuroa syötiin jo ihan kunnon annos illalla. Yösyönnit vauva lopetti 8 kk iässä. Muistaakseni 6 kk iässä vauva söi lounaalla kasvissoseen, illalla puuron (ja aamulla joskus) ja joskus iltapäivällä välipalaksi hedelmäsosetta. Siitä sitten 7 kk ikään mennessä oli jo 5 ateriaa päivässä (aamupuuro, lounas, välipala, päivällinen ja iltapuuro). 6,5 kk iässä aloin antamaan lihaa yhdellä aterialla päivässä. N. 9 kk iästä eteenpäin lapsi sai lihaa 2 kertaa päivässä.
 
Mikäli vauva heräilee yöllä useasti syömään niin maidon jatkeeksi voi antaa vaikka maissivelliä. Eikä noita ikärajoja nyt niin äärimmäisen tarkkaan kannata tuijottaa. Jos vauva ei pelkällä maidolla pärjää niin esim 3kk ikäiselle voi vallan hyvin antaa juuri vaikka tuota maissivelliä. Kotimaisia viljoja sitten vaikka siitä 5kk iästä. 4kk iässä voi aloitella kiinteitä ihan suosituksen mukaan ja ne kannattaa aloittaa yksi maku kerrallaan. Siis ensin perunaa viikko, sitten porkkanaa viikko jne. jotta nähdään mahdolliset allergiset reaktiot ja tiedetään mistä ne tulevat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja paljonko))):
Millaisilla annoksilla velliä ja perunaa aloitetaan? Kiitos!

Annat sen verran kuin lapsi syö ja tyytyväiseksi tulee. Ei niitä tarvitse mitenkään grammalleen mitata, eihän rintamaitoakaan mitata vaan lapsi syö sen verran kuin syö. Vauvat syövät sen mitä tarvitsevat ja lopettavat sitten, toisin kuin monet aikuiset. :) Vauvan tyytyväisyys kertoo oikeista ruokamääristä. Ja neuvolassa painon kehitystä seurataan tuossa vaiheessa vielä niin usein että sieltäkin sitten näkee että kaikki on mennyt hyvin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja meillä suunnilleen näin:
Kiinteitä suositellaan aloitettavaksi aikaisintaan 4 kk ikäiselle, mutta 6 kk ikään asti voi jatkaa pelkällä maidollakin.

Stm:n suositus on toisinpäin: kiinteitä suositellaan aloitettavaksi 6 kk iässä. Yksilöllisen tarpeen mukaan niitä voi tarvittaessa aloittaa 4 kk alkaen.

Tarkemmat ohjeet stm:n oppaasta:
http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_weblinks&task=view&catid=42&id=59
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hmmm...:
Mikäli vauva heräilee yöllä useasti syömään niin maidon jatkeeksi voi antaa vaikka maissivelliä.

Velliä ei nykyään suositella (stm:n ruokintasuositus, linkki yllä), koska se on kiinteä ruoka, mutta ei kuitenkaan opeta kiinteää syömään. Eli jos on tarvetta antaa imetetylle lisäruokaa, niin 4 kk saakka annetaan lisänä korviketta ja sen jälkeen sosetta tai myöhemmin puuroa.

Tiheämpi yöheräily 3 kk jälkeen kuuluu vauvan normaaliin kehitykseen ja liittyy ennen kaikkea fyysiseen kehittymiseen (kääntyminen, halu päästä eteenpäin eli motivaatio harjoitella ryömimistä myös unissa jne.) ja henkiseen kehitykseen, koska tunne-elämän kehitys on voimakkaimmillaan n. 4 - 18 kk iässä. Ruuan vähyys on harvoin syy heräämiseen, vaikka imetys onkin usein kätevin tainnuttaja. Kun lapsi kasvaa ok ja vaippoja kertyy, on kyse muusta kuin ruuan vähyydestä.

Tsemppiä kaikkien yöheräilijöiden perheille! Se menee ohi, vaikka ei välttämättä ihan pian.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ModestyB:
Alkuperäinen kirjoittaja Hmmm...:
Mikäli vauva heräilee yöllä useasti syömään niin maidon jatkeeksi voi antaa vaikka maissivelliä.

Velliä ei nykyään suositella (stm:n ruokintasuositus, linkki yllä), koska se on kiinteä ruoka, mutta ei kuitenkaan opeta kiinteää syömään. Eli jos on tarvetta antaa imetetylle lisäruokaa, niin 4 kk saakka annetaan lisänä korviketta ja sen jälkeen sosetta tai myöhemmin puuroa.

Aika hauska logiikka. Siis velliä ei saa antaa koska ei opeta syömään kiinteiä mutta vastiketta saa antaa? Eikö ole aivan sama kumpaa antaa kun kumpikaan ei opeta kiinteitä syömään? Ja velli pitää nälän paremmin loitolla.
 
Oman neuvolan suositus, kuten myös eri oppaiden on, että maisteluvaiheessa annoksen kokoa lisätään vähitellen. Eli ekana päivänä annetaan perunaa yksi tl, seuraavana 2 tl jne. ja viikonlopulla sitten niin paljon kuin lapsi haluaa syödä. Samoin seuraavalla viikolla kun lisätään uusi ruoka esim. porkkana, niin sekoitetaan perunan joukkoon ensin yksi teelusikallinen ja sitten lisätään päivittäin.
 
Me saatiin neuvolasta kirjallisena kaikenlaisia ohjeita, ja niissä kyllä kaikissa sanotaan, että velliä ei suositella. Se on kuitenkin (ainakin kaupan vellit) vain suurustettua korviketta. Eli 4 kk iässä sitten suoraan kiinteitä, jos lisäruualle tarvetta on. Meillä tyttö ei ole koskaan velliä maistanutkaan, vaikka yöheräilijä on ollut ja on edelleen (ikää 11 kk). Nyt syö kyllä puuroa ison annoksen ennen nukkumaanmenoa, mutta heräilyt jatkuvat. Mikä lie syynä. Oho, meni vähän ohi aiheen...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hmmm...:
Aika hauska logiikka. Siis velliä ei saa antaa koska ei opeta syömään kiinteiä mutta vastiketta saa antaa? Eikö ole aivan sama kumpaa antaa kun kumpikaan ei opeta kiinteitä syömään? Ja velli pitää nälän paremmin loitolla.

Kyse on siis siitä, ettei kiinteitä (ja velli on siis kiinteä ruoka, koska siinä on muutakin kuin maitoa seassa) ole suositeltavaa aloittaa ennen 4 kk ikää, koska ne muuttavat ruuansulatuskanavan toimintaa tavalla, joka on epäsuotuisa lapsen terveydelle. Siksi ennen 4 kk ikää lisäruokana tarvittaessa tavallista korviketta eli maitoa.

4 kk jälkeen, jos on tarve lisäruualle ennen n. 6 kk ikää, niin sosetta ja puuroa, jotka opettavat kiinteän syömistä. Silloin voi toki velliäkin antaa, mutta sose ajaa ihan saman asian, eikä myöskään häiritse imetystä yhtä herkästi kuin pulloruoka.
 
Vielä vellistä ja nälän pitämisestä. Kaupan vellissä, jos verrataan energiasisältöä, ei ole juurikaan enemmän energiaa kuin tavallisessa korvikkeessa tai äidinmaidossa. Velli kuitenkin sulaa kiinteän osansa vuoksi huonommin kuin korvike ja selvästi huonommin kuin äidinmaito (tulee esim. enemmän kakkaa), siksi vauvan maha pysyy kauemmin täyden tuntuisena. Tähän perustuu vellin vaikutus. Ravintoa ei vellistä enempää saa.
 
kiitos vastauksista! puurolle päästään siis 5kk eteenpäin :)
meillä onneksi yöt ovat jo hieman parantuneet kun otettiin peruna kuvioihin,
sitä ennen herättiin syömään jopa tunnin välein. muuten siis rintamaidolla ollaan.
 
Toki voi, mutta kannattaa aloittaa vain yhdellä maulla. Siksi jos tulee oireita (iho-, maha-) niin ei tarvitse arpoa kummasta ne tuli, perunasta vai maissista. Nuo on muuten molemmat aika huonosti sulavaa tavaraa, joten ei ehkä se kaikkein paras aloitussose.
 
Meillä ei lapsi syönyt kertaakaan velliä. Kiinteät aloiteltiin joskus 5 kk ikäisenä ja lopetettiin heti kun alkoi tulla iho-oireita. Sitten puolen vuoden kieppeillä uusi yritys allergiaohjeilla: kesäkurpitsaa, riisijauhopuuroa... Peruna ja maissi voivat olla kovinkin allergisoivia tai ainakin ummetusta aiheuttavaa.
 

Yhteistyössä