Kiitos kysymästä. Oikeen hyvin jaksan ja kerkeen.

["Thelma"]

Ihmetteli töissä yksi työkaveri (taas ihmeteltiin) et miten kerkeen ja jaksan. Ihan hyvin kerkeen ja jaksan vaikka olen kuuden lapsen äiti ja vanhin on 9vuotias ja nuorin 2vuotias. Yks erityislapsi joka on ''hyvä''tasoinen ja todella kiltti ja reipas kaveri. Kahdella astma ja vakeat siitepölyallergiat. Yhdellä tosi laaja ruoka-aineallergia joka on öisin tosi levoton. Kuljen töissä ja olen illat lähes aina yksin lasten kans. Muutama elukkakin löytyy. Meillä ei oikeesti koskaan ole mitenkään kaheen sekasta tai likasta vaikka en ole mikään siivousintoilia. Perussiistiä on. Lapset on yhtä lukuunottamatta vilkkaita poikia jotka tekee kokoajan jotain.
Asumme maalla ja kaikki palvelut on kaukana. Tietkin on välillä ihan ajokelvottomassa kunnossa.
Joskus vaan tuntuu,että ihmisillä pitäis aina olla kamalan raskasta ja aina joku kriisi päällä. Kaikki niin kauheeta ja hirveetä.
Voin sanoa etten koskaan valita mutten kyllä mitenkään hehkutakkaan mitään ihanaa-mahtavaa.
Olen toki väsynytkin ja turhautunu. Mut pääsääntöisesti jaksan oikeen hyvin

 

[ArjestaSelviytyjä]

Mulla on yksi lapsi ja mun mummon kans monesti puhuttu, et tuntuu et sen yhden kanssa väsyy helpommin kun suuremman katraan kanssa...

Mun lapsi on aina ollut helppo ja mulla on aina ollut paljon omaa aikaa jne, joten mulle on sitten maailmanloppu jos en saa nukuttua öitäni :xmas:

Mun mummolla on 6 lasta ja sanoi, et kun niitä on, niin sitä on vaan jaksettava ja elämä menee eteenpäin, ei siinä jää itseään surkuttelemaan ja säälimään et voivoikunonrankkaa jos ei tosiaan ole, kun arki rullaa

Toki ajat ihan erilaiset ollut sillon mun mummon lasten pikkulapsiajan kun nyt mun lapsen aikana... Mutta kai naiset ja tunteet suht samoja on

Mä ihan rehdisti nostan hattua kaikille sun kaltaisille naisille, mutta jätän ihmettelyt muille

 

[vierras]

Minä pärjään juuri ja juuri. Teen vaativaa työtä ja opiskelen. Minulla ja molemmilla lapsilla on ADHD. Meillä ei aina ole tiptop siistiä, mutta vähintään kerran viikossa siivotaan. Välillä on rankkaa, mutta sitäpä ei muut tajua: minä joudun ponnistelemaan enemmän kuin ns. normaalit ihmiset. Mutta itse olen ylpeä itsestäni. Se on pääasia.

 

[Lilith]

Kun tässä maailmassa ei oikeasti elämästään mitään mitaleja saa, niin onko pakko jaksaa? Jos sitä rumbaa ja hässäkkää ei koe omakseen, niitä lapsia ei varmaan tee kuutta tai edes kahta. Yhden kanssa oleminen on toiselle riittävästi - ja enemmänkin, toinen taas jaksaa ja ehtii helposti useamman kanssa. Ei siinä ole mitään ihmeellistä eikä ihmeteltävää. Samalla tavalla yksi tykkää suklaasta ja toinen on tyytyväinen salmiakkiin.

Sitä ihmettelen, miten kukaan jaksaa ihmetellä toisten olemista ja elämistä.

 

[Mummeliisa]

Hienoa, ettet kuitenkaan loukkaannu kysymyksistä.
Minulla lähellä pari sellaista, jota mielelläni auttaisin, mutta jotka ahdistuvat muiden ihmisten "pärjäätkö?" -kysymyksistä. Osaan olla tuon (potentiaalisesti selviämistään epäilevän kysymyksen) kysymättä, mutta...

 

["Thelma"]

Kun tässä maailmassa ei oikeasti elämästään mitään mitaleja saa, niin onko pakko jaksaa? Jos sitä rumbaa ja hässäkkää ei koe omakseen, niitä lapsia ei varmaan tee kuutta tai edes kahta. Yhden kanssa oleminen on toiselle riittävästi - ja enemmänkin, toinen taas jaksaa ja ehtii helposti useamman kanssa. Ei siinä ole mitään ihmeellistä eikä ihmeteltävää. Samalla tavalla yksi tykkää suklaasta ja toinen on tyytyväinen salmiakkiin.

Sitä ihmettelen, miten kukaan jaksaa ihmetellä toisten olemista ja elämistä.

Totta turiset.
Mä vaan törmään tähän kysymykseen tosi usein. Et näyttää tuo ihmisiä kinnostavan.

 

["Thelma"]

Hienoa, ettet kuitenkaan loukkaannu kysymyksistä.
Minulla lähellä pari sellaista, jota mielelläni auttaisin, mutta jotka ahdistuvat muiden ihmisten "pärjäätkö?" -kysymyksistä. Osaan olla tuon (potentiaalisesti selviämistään epäilevän kysymyksen) kysymättä, mutta...

No en toki. Minua se lähinnä vaan huvittaa.

 

["Thelma"]

Minä pärjään juuri ja juuri. Teen vaativaa työtä ja opiskelen. Minulla ja molemmilla lapsilla on ADHD. Meillä ei aina ole tiptop siistiä, mutta vähintään kerran viikossa siivotaan. Välillä on rankkaa, mutta sitäpä ei muut tajua: minä joudun ponnistelemaan enemmän kuin ns. normaalit ihmiset. Mutta itse olen ylpeä itsestäni. Se on pääasia.

Mutta tarviiko se silti ollakkaan aina niin tiptop siistiä? Ei todellakaan.
Hieno sinä. Ole vaan reilusti ylpeä itsestäsi.

 

[Tallu -]

Mukava lukea Positiivisella asenteella pötkii pitkälle, ja sen huomaa kirjoituksestasi, että sulla on sellainen taustalla. Ole ylpeä elämästäsi ja lapsistasi!

 

["Thelma"]

Mukava lukea Positiivisella asenteella pötkii pitkälle, ja sen huomaa kirjoituksestasi, että sulla on sellainen taustalla. Ole ylpeä elämästäsi ja lapsistasi!

Kiitos. Olen kyllä peruspositiivinen ihminen ja ajattelen et asioilla on aina tapana järjestyä. En sano,että olisin päässy aina niin helpolla mut aina olen selvinny tavalla tai toisella.

 

[Madicken04]

Hienoa, ettet kuitenkaan loukkaannu kysymyksistä.
Minulla lähellä pari sellaista, jota mielelläni auttaisin, mutta jotka ahdistuvat muiden ihmisten "pärjäätkö?" -kysymyksistä. Osaan olla tuon (potentiaalisesti selviämistään epäilevän kysymyksen) kysymättä, mutta...

Itse törmään kanssa aika useinkin tuohon "miten jaksat? Siis ihan oikeasti?" -kysymykseen. En pidä sitä loukkaavana tai pärjäämistäni kyseenalaistavana, yleensä se liittyy joko ihan puhtaaseen uteliaisuuteen tai sitäkin useammin jonkinlaiseen huoleen, välittämiseen ja ihan auttamisenhaluunkin. Mielestäni ihan luonnollista reagointia jos tietää että toisen elämäntilanne on jollainlailla rankka ja minulle se ainakin tuo hyvän mielen.

Sellainen "voi kauhea miten sä oikein jaksat kun tuohan on ihan hirveän raskasta, kyllä sä vielä näännytät itsesi hengiltä jne" kauhistelu on taas sellaista minkä yleensä antaa mennä toisesta korvasta ulos ja heikompina hetkinä se ärsyttääkin.

 

[äiti28v]

hienoa ap!
ole ylpeä itsestäsi!

 

[7thHeaven]

Pelkkä ihmisen perus asenne tekee niin paljon siihen, miten muut näkee selviytymisesi.
Ja kai se niin on, että kun uskoo kaiken jäjestyvän ja pysyvän reilassa niin se myös pysyy
Onko se sitten yhteiskunta vai mikä, joka painostaa ja tekee sen, että kaikki luulee, tai he näyttelevät olevansa niin pirun kiireisiä nykyään, huolimatta siitä montako lasta tai lemmikkiä ja paljon pitää duunia painaa. Siinähän hermostuu lähelläolijatkin, jos on joku joka kokoajan tuo esiin kiirettään tai "kiirettään" ja elämänsä hankaluutta.

 

[Mummeliisa]

Itse törmään kanssa aika useinkin tuohon "miten jaksat? Siis ihan oikeasti?" -kysymykseen. En pidä sitä loukkaavana tai pärjäämistäni kyseenalaistavana, yleensä se liittyy joko ihan puhtaaseen uteliaisuuteen tai sitäkin useammin jonkinlaiseen huoleen, välittämiseen ja ihan auttamisenhaluunkin. Mielestäni ihan luonnollista reagointia jos tietää että toisen elämäntilanne on jollainlailla rankka ja minulle se ainakin tuo hyvän mielen.

Sellainen "voi kauhea miten sä oikein jaksat kun tuohan on ihan hirveän raskasta, kyllä sä vielä näännytät itsesi hengiltä jne" kauhistelu on taas sellaista minkä yleensä antaa mennä toisesta korvasta ulos ja heikompina hetkinä se ärsyttääkin.

Minä olen monesti miettinyt maantieteen "epäfunktionaalisuutta".

Minulla on suuri perhe, jossa monenlaista "erityisvalmiutta" erityislasten vastaanottamiseen (käytyjä leikkiterapia- ja fysio-kursseja yms. + Lyle-tausta ja sekä vammaishoidonettä erityispedagogian opintoja) ja sosiaalitoimi tällä hetkellä "säästää meitä tositarpeeseen" (eli me turhaudumme ja valmius laskee vuosien mittaan) ja siellä lahden toisella puolella sinä et saa tukiperhettä viikonlopuiksi?!

Pistää murisemaan... kohtalolle?

 

[Mummeliisa]

Jatkan vielä, että nuorimman lapsenlapseni äiti kohtaa tuota "Miten ihmeessä sinä jaksat?!" - juttua usein.
Hän on yh, kaksi lasta, joista toinen 2 v ja toinen 2 kk.

Molemmat lapset nukkuvat täysiä öitä ja äiti hallitsee arjen upeasti.
Ei varsinaista tarvetta avulle... mutta avoimuus sille, että lapsia saa muutkin, kuin hän, rakastaa.

 

["Thelma"]

Mukavaa luettavaa mummeliisa.

 

[Draumsyn]

Ihana kuulla, että jotkut jaksaa. Minä itse jaksan vain siksi, että vaihtoehtoja ei ole. Omasta elämästään kun ei voi karata...

 

[Lilith]

Ihana kuulla, että jotkut jaksaa. Minä itse jaksan vain siksi, että vaihtoehtoja ei ole. Omasta elämästään kun ei voi karata...

Tätä ajatusta mä oikeastaan yritin tuossa aiemmin sanoa. Että miksi tietentahtoen tehdä elämästään sellaista, että siitä haluaa karata? Vaikka en kyllä usko, että kukaan tietoisesti tekee niin.

Mä olen kyllä sellanen jahkailija kaiken suuren suhteen juuri tuon asian takia, että jään siksi varmaan paljosta paitsi En jos en sitten jaksakaan, mitäs sitten jos ja jos..

 

["Thelma"]

Siksipäs justiinsa mä lähdin töihin ekä kouluun,että pääsen vielä vähän aikaa helpommalla. Koulu vaatis nyt minulta ihan liian suuria ponnisteluita. Sen aika tulee vielä kunhan nuorinki lähtee kouluun.

 

[Madicken04]

Minä olen monesti miettinyt maantieteen "epäfunktionaalisuutta".

Minulla on suuri perhe, jossa monenlaista "erityisvalmiutta" erityislasten vastaanottamiseen (käytyjä leikkiterapia- ja fysio-kursseja yms. + Lyle-tausta ja sekä vammaishoidonettä erityispedagogian opintoja) ja sosiaalitoimi tällä hetkellä "säästää meitä tositarpeeseen" (eli me turhaudumme ja valmius laskee vuosien mittaan) ja siellä lahden toisella puolella sinä et saa tukiperhettä viikonlopuiksi?!

Pistää murisemaan... kohtalolle?

Juu, aina ei osu nallenarkit ihan kohdalleen...

Btw, huomenna taas kuraattorin luo valitusta rustaamaan, tänään lounastin kaverin kanssa kenen lapselle se paikka juuri myönnettiin ja siinä vähän hiottiin taktiikoita. Josko kolmas kerta nyt toden sanoisi!

 

["mama"]

*Ojentaa mitalin*

Ole hyvä!

 

[OT]

OT, mun 9 vee likka on alkanut kyselemään multa ihan yks kaks et onko rankkaa hoitaa lapsia.. Meillä 4 lasta, 3 erityislasta.. mietin vaan et onko keksinyt omasta päästään, vai onkohan joku voivotellu tytölle meidän arkea? Joka sujuu hyvin, olen onnellinen omasta perheestäni, mut vieraita hirvittää..