R
"rose"
Vieras
Heips!
Kävin hiljattain verikokeissa, jossa katsottiin TSH sekä T4v arvot. TSH oli 3,68 ja T4v 17. Eli lääkärin mukaan viiterajojen sisäpuolella ja lääkitystä ei näin ollen kannata hänen mielestään aloittaa. Kuulemma sitten vasta lääkitys, jos T4v arvo olisi alempi.
Tälläisia oireita minulla kuitenkin on: väsymys, palelu ja kylmät kädet, silmien turvotus, iho kuiva ja hilseilevä, kynnet lohkeilee, hiusten lähtö, liikkuessa hengästyn helposti, lihassäryt, ruumiinlämpö 35 astetta jatkuvasti, paino noussut, muistikatkoksia, keskittymisvaikeuksia, ajatus ei ns. kulje kirkkaasti ja välillä tuntuu kuin sumussa ois, palan tunne kurkussa sekä kuristava tunne kaulalla. Ajoittain on tuntunut myös kipua kaulalla ja tästäkin lääkärille mainitsin, mutta eipä juurikaan asiaa noteerannut. Nuo kaulaoireet ovat tulleet tämän talven aikaan. Isälläni ja isän äidillä on myös todettu kilpirauhasen vajaatoiminta.
Vuosi sitten sain Thyroxin-lääkityksen (TSH silloin 4,3 ja T4v 15) ja sitä söinkin parin kuukauden ajan, mutta toinen terveyskeskuslääkäri halusi sen heti lopettaa, koska hänen mielestään näin nuoren (olen 22 v.) ei kannata ko. lääkettä pysyvästi syödä. Nyt siis oireiden takia kävin labroissa. Harmittaa kun lääkitys ylipäätään viime talvena lopetettiin
Osaako kukaan sanoa Keski-Suomen alueelta hyvää kilpirauhassairauksiin perehtynyttä lääkäriä, joka lääkityksen voisi määrätä ja joka ymmärtäisi myös noiden oireiden päälle eikä tuijottaisi vaan labra-arvoja.. Onko tämän suuntaisilla arvoilla/oireilla muut saaneet lääkitystä?