Meillä on muutama ikävä kokemus parista 'kiltistä, arasta ja herkästä' lapsesta.
He ovatkin ikäistensä seurassa kilttejä, arkoja ja herkkiä. Mutta pienempien kimppuun päästessään he ovat oikeita sadisteja.
'Kiltti, arka ja herkkä' 8-9 v tyttö on viime aikoina ottanut oikein elämäntehtäväkseen kiusata mun 5 v poikaani. Kun poika leikkii itsekseen, kerää kiviä ämpäriin ja keppejä kasaan, niin tämä tyttö käy potkaisemassa kasan levälleen, kaataa kivet pois, ja hymyilee onnellisena kun pojalle tulee paha mieli. Käy kimppuun myös fyysisesti, saattaa mm. potkaista maassa istuvaa ja leikkivää poikaani selkään tai päähän.
Toinen tapaus on 10 v poika, joka vuosi sitten hakkasi silloin 4 v poikaani leikkipihassa pariinkin otteeseen. Jokin aika sitten kunnostautui kiusaamalla tuttua alle 3 v lasta.
Molemmat on (nyt tulee suoraa puhetta) sellaisia saakutin nössöjä, nyhveröitä jotka eivät sanaa suustaan saa kun aikuinen kysyy heiltä että oliko tuo nyt fiksusti tehty - seistä möllöttävät vaan urvelon näköisenä. Ikäistensä seurassa eivät saa suutaan auki. Kun tapaamme esim. kaupassa, niin eivät saa sanottua edes moi. Hiirulaisia. Mutta pienempien kiusaaminen, ai että se on heistä hienoa. Kerrankin hekin voivat kuvitella olevansa jotain. Mutta eiväthän he ole. Eivät tule pärjäämään elämässä, kun eivät saa suutaan auki tarvittaessa, eivät pärjää ikäistensä kanssa, ja käyvät heikompiensa kimppuun eivätkä osaa ottaa vastuuta teoistaan.
Nyt on kenenkään oikeasti kiltin, aran ja hiljaisen lapsen vanhemman turha suuttua. Niitä kilttejä, arkoja ja hiljaisia lapsia jotka on reiluja kavereita ja osaavat käytöstavat on paljon. Mutta osa vanhempiensa ja ehkä koulunkin 'kiltti, arka, hiljainen'- termeillä kuvailemista lapsista on todellisuudessa vaan ilkeitä sadistisia nyhveröitä jotka eivät pärjää kenellekään muulle kuin pienemmille.