K
kaisas
Vieras
Tänään aamulla me käveltiin kadulla.
Ihan normaalisti. Sinä nukuit siellä vaunuissa ja kaksi suunnattoman rakasta sisarustasi kulkivat vierellämme. Isi oli töissä.
Ajattelin, kuinka meillä on asiat hyvin. Kuinka helpolla minä olen selvinnyt ja
kuinka rakkaita te kolme olettekaan. Hymy nousi korviin.
Sitten vastaan käveli mies. Hänellä ei olleet asiat lainkaan hyvin.
Sinä et varmaan tiennyt sitä. Onneksi. Varjellaan sinua hetki kaikelta pahalta.
Se mies oli pöllyssä. Kannabista. Rakas pienokaiseni, sinä et tiedä sitäkään.
Sinua ehkä kiinnostaisi tietää. Mutta sinulla ei ole vielä mahdollisuutta
ymmärtää. Et ymmärrä niitä sanoja. Hyvä niin.
Se mies näytti onnelliselta. Sillä näytti olevan hauskaa.
Se ehkä kuulostaa kivalta. Mutta oikeasti sillä oli asiat tosi huonosti.
Se ehkä tietää sen itsekin.
Kun se oli mennyt ohi, niin katsoin sinuun. Kyynelsilmin.
Pientä poikaani. Ajattelin sinua kävelemässä tuolla tavalla
tällä samaisella kadulla. Ei, se ei olisi mahdollista. Koska minä en halua.
Mutta oikeasti minä en voi päättää. Sinulla on vielä valintoja. Paljon valintoja.
Valintoja, jotka ratkaisevat sun loppuelämäsi.
Valintoja, joita en soisi sinun antavan itse tehdä.
Minä en ole selvinnyt helpolla. Sinä et tule selviämään helpolla.
Mutta minä olen selvinnyt ehjänä. Minä haluan, että sinäkin selviäisit.
Miksi?
Koska rakastan sinua. Niin paljon.
Nyt, kun sinä joka kerran olit pienokaiseni, luet tätä. Tämä ei välttämättä kosketa sinua lainkaan.
Koska kyseessä on ainoastaan yksi päivä elämästäsi. Toivottavasti yksi päivä pitkästä, kauniista elämästäsi. Josta osa on toivottavasti vielä edessä.
Yksi päivä, josta joku vain sinulle kirjoitti.
Mutta juuri tämä päivä kosketti sitä, joka tämän kirjoitti.
Herätti, kuinka pienestä elämä on kiinni; kuinka hauras se on.
Olen menettänyt kaksi lasta. Toisen tuonne yläkertaan ja toisen maailman teille; kylmille ja julmille teille. Kovista yrityksistä huolimatta. Hän ei elä nyt onnelista ja turvallista elämää. Siksi minä en halua menettää sinua, pieni poikani.
Koska minä rakastan sinua niin paljon. Minä haluan pitää sinusta kiinni ja huolehtia. Senkin jälkeen, kun nouset siivillesi.
Toivon, että ymmärtäisit edes hieman paremmin holhoamistani nyt.
Rakas, nyt sinä tuhiset tuossa vieressäni haurasta vauvan unta.
Sinä sait minut itkemään, taas.
Minä rakastan sinua. Toivon, että sinäkin minua.
Äitisi, 11.3.2012
Ihan normaalisti. Sinä nukuit siellä vaunuissa ja kaksi suunnattoman rakasta sisarustasi kulkivat vierellämme. Isi oli töissä.
Ajattelin, kuinka meillä on asiat hyvin. Kuinka helpolla minä olen selvinnyt ja
kuinka rakkaita te kolme olettekaan. Hymy nousi korviin.
Sitten vastaan käveli mies. Hänellä ei olleet asiat lainkaan hyvin.
Sinä et varmaan tiennyt sitä. Onneksi. Varjellaan sinua hetki kaikelta pahalta.
Se mies oli pöllyssä. Kannabista. Rakas pienokaiseni, sinä et tiedä sitäkään.
Sinua ehkä kiinnostaisi tietää. Mutta sinulla ei ole vielä mahdollisuutta
ymmärtää. Et ymmärrä niitä sanoja. Hyvä niin.
Se mies näytti onnelliselta. Sillä näytti olevan hauskaa.
Se ehkä kuulostaa kivalta. Mutta oikeasti sillä oli asiat tosi huonosti.
Se ehkä tietää sen itsekin.
Kun se oli mennyt ohi, niin katsoin sinuun. Kyynelsilmin.
Pientä poikaani. Ajattelin sinua kävelemässä tuolla tavalla
tällä samaisella kadulla. Ei, se ei olisi mahdollista. Koska minä en halua.
Mutta oikeasti minä en voi päättää. Sinulla on vielä valintoja. Paljon valintoja.
Valintoja, jotka ratkaisevat sun loppuelämäsi.
Valintoja, joita en soisi sinun antavan itse tehdä.
Minä en ole selvinnyt helpolla. Sinä et tule selviämään helpolla.
Mutta minä olen selvinnyt ehjänä. Minä haluan, että sinäkin selviäisit.
Miksi?
Koska rakastan sinua. Niin paljon.
Nyt, kun sinä joka kerran olit pienokaiseni, luet tätä. Tämä ei välttämättä kosketa sinua lainkaan.
Koska kyseessä on ainoastaan yksi päivä elämästäsi. Toivottavasti yksi päivä pitkästä, kauniista elämästäsi. Josta osa on toivottavasti vielä edessä.
Yksi päivä, josta joku vain sinulle kirjoitti.
Mutta juuri tämä päivä kosketti sitä, joka tämän kirjoitti.
Herätti, kuinka pienestä elämä on kiinni; kuinka hauras se on.
Olen menettänyt kaksi lasta. Toisen tuonne yläkertaan ja toisen maailman teille; kylmille ja julmille teille. Kovista yrityksistä huolimatta. Hän ei elä nyt onnelista ja turvallista elämää. Siksi minä en halua menettää sinua, pieni poikani.
Koska minä rakastan sinua niin paljon. Minä haluan pitää sinusta kiinni ja huolehtia. Senkin jälkeen, kun nouset siivillesi.
Toivon, että ymmärtäisit edes hieman paremmin holhoamistani nyt.
Rakas, nyt sinä tuhiset tuossa vieressäni haurasta vauvan unta.
Sinä sait minut itkemään, taas.
Minä rakastan sinua. Toivon, että sinäkin minua.
Äitisi, 11.3.2012
