kirvelee, polttaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja syytä ei löydy
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

syytä ei löydy

Vieras
Mitähän ihmettä tämä on ?

N. 15 vuotta sitten todettiin kondylooma (litteä muoto) joka hoidettiin penslaamalla. Sen jälkeen papa on ollut normaali eikä mitään viitettä bakteeritulehduksiin ole löydetty, ei edes hiivaa ole näytteistä löydetty, vaikka oireina on jatkuvasti/toistuvasti;

* kutinaa, kirvelyä, polttetta ulkosynnyttimissä
* outoa painontunnetta (kuten kuukautisten pahimpina vuotopäivinä)
* kipua ja särkyä joka säteilee, varsinaista kipukohtaa on vaikea havainnollistaa
* koko alapää tuntuu oudon turvonneelta.

Näitä oireita on siis ollut jo vuosikaudet. Välillä voi olla suht rauhallisia jaksoja, jopa muutamia viikkoja ja silloin tuntuu että elämä hymyilee. Mutta sitten taas jatkuvaa kipua, särkyä, kutinaa ja polttelua niin että koko elämä pyörii alapään ympärillä ja ottaa päähän rankasti :( Oireet yleensä pahimmillaan heti kuukautisten jälkeen. Seksin jälkeen menee yleensä muutama päivä kipuillessa ja istuminenkin on hankalaa. Joten seksielämä on aika nollissa. (Onneksi 2 lasta ollaan sentään saatu aikaiseksi.)

Lääkärissä on juostu monia kertoja, mitään varsinaista syytä ei ole löytynyt. Lääkäri epäili että jatkuva pikkuhoususuojien käyttö tai pesuaineet voivat aiheuttaa ym. oireita. Itse epäilin jossain vaiheessa ns. hiivasundroomaa koska väsytti jatkuvasti ja lisäksi tuota makeaa tulee syötyä ihan liikaa. Mutta kokeissa hiivaa ei ole löytynyt. Lääkäri antoi ohjeeksi että laittaa Bellavita-voidetta ulkosynnyttimiin niin pitäisi auttaa. Voide helpottaa vähän mutta jos rasvaa ei laita niin oireet pahenevat heti.

Välillä tuntuu ettei elämässä ole mitään muuta kuin nämä alapään vaivat. Tuntuu myös kurjalta kun seksi ei tosiaankaan kipeänä maistu ja mies kuitenkin haluaisi ...

Luin noita alempia viestejä ja tuli mieleen voisiko tämä olla vulvodyniaa. Oireet ainakin täsmäisivät. Olo kyllä on tosi kurja ja mieli maassa, välillä tuntuu että tulee hulluksi !

Kohtalotovereita ?
Vinkkejä mitä kannattaisi kokeilla ?
Seuraavaksi ajattelin kokeilla Omega7-tabletteja, niiden ainakin pitäisi auttaa limakalvo-ongelmiin.
 
Hei!

Sinulla on kohtatotovereita, olen yksi niistä jota, tuo kauheus nimeltä vulvodynia on kohdannut. Ja on vieläpä kohdannut (pahanlaatuisena). En ole lääkäri, mutta oireesi kuulostavat sopivan hyvin vulvodyniaan. Ja koska olet jo lukuisilla lääkäreillä rampannut, niin varmasti moni muu "sairaus" suljettu pois. Minäkin juoksin lukuisilla lääkäreillä, ennen, kuin sain diagnoosin vulvodynia.

Olen kärsinyt todella kauan aikaa sietämättömästä alapään polttelusta, kirvelystä, viiltelystä tunteesta ja pistelystä jne...Aluksi oli vain kutinaa, mutta polttely, kirvely yms...tuli kuvioihin pikku hiljaa ja kipualue levinnyt myö ulkosynnyttimistä pakaroihin, nivusiin yms...Tällä hetkellä syön muutamaa eri hermokipulääkettä ja vihdoinkin on alkanut hitusen lieventymään oireet. Pahimmillaan niiden ollessa en voi olla hetkeäkään ilman inhottavaa oloa, kun oireet niin pahat, eikä edes käveleminen onnistu!

Lueppa muuten vulvodynia osion viestejä niin löydät lisää kohtalotovereitä, tarinoita vd:stä ja ehkäpä vinkkejäkin vulvodyniaan hoitoon. Myös verkkoklinikan keskustelupalstalla on vulvodynia/vestibuliitti osio. Hakusanalla vulvodynia löytyy myöskin aika hyvin tietoa. Ja suosittelen sinulle käyntiä Helsingissä synnytys- ja naistentautiopin professorilla Jorma Paavosella. Hänellä erityisosaamisena mm.vulvodynia/vestibuliitti. Hän työskentelee muistaakseni Helsingin nasitenklinikalla, mutta pitää yksityisvastaanottoa lääkärikeskus Mehiläisessä Helsingin Töölössä.

Sieltä saat varmaan diagnoosin ja sitä kautta apua. Ja varmasti olosi helpottuu jossain vaiheessa, mutta valitettavasti vulvodyniaan ei löytynyt vielä mitään hokkus pokkus hoitomuotoja,eikä se välttämättä kaikilla ole koskaan ihan oireeton. Vaatii myöskin kärsivällisyyttä, ennen kuin sopiva/tehoava lääke/hoitomuoto löytyy. Mutta uskoisin tai ainakin toivon, että sinullekin löytyy apua, kunhan hakeudut osaavalle lääkärille, joka tietää vulvodyniasta ja ottaa asiasi vakavasti! Ymmärrän hyvin, että mieli ihan maassa, olen itse käynyt läpi ja käyn edelleen vulvodynin aiheuttamaa mielialan laskua!!!

Voimia ja koeta kestää!
 
MOI

Kaikki noi oireet viittaavat täydellisesti hirveyteen nimeltä vulvodynia, vd. Mulla alkoi viattomasta kutinasta ja kuivuudesta (jotka olivat peräisin emättimen sekatulehduksesta) toi vaiva ja puolessa vuodessa kehittyi erittäin kivuliaaksi kirvelyksi, kokoaikaiseksi poltteluksi ja lopuksi kipu levisi pakaroihin,takareisiin ja nivusiin asti. Housujen pitäminen ei vieläkään tule kuuloonkaan ja pikkuhousutkin sattuvat toisinaan. Mulla kipu ainakin koveni iltaan kohden. Yhdyntäkivuista en ole ikinä kärsinyt.

Viidellä eri gynellä kävin monta monta kertaa ja eri diagnoosia sain. Estrogeenin puutetta, litteää kondyä, mielisairautta, liian pesemisen vaikutusta, allergisuutta siteille jne jne.

Onneksi on olemassa internet. Löysin sieltä diagnoosin itselleni sekä pelastavan enkelin JORMA PAAVOSEN yhteystiedot sekä monta kohtalotoveria. Yhden kanssa ollaan meilattu (terkkuja vaan Suville ;o) ) ja voin sanoa, että vertaistuki on pitänyt minut hengissä.Niin maassa olen ollut tämän sairauden kanssa, ahdistunut, katkera, peloissani jne. Ja vielä kun kipuja on osaamattomien gynejen taholta jopa kyseenalaistettu, ei ole itku ollut kaukana.

Niin, siis menin J.Paavosen vastaanotolle Hkin Mehiläiseen ja sain diagnoosin neuropaattinen vd. Mulle aloitettiin Triptyl-lääkitys 10mg ja nosto siihen asti, kunnes kipu häviää. Triptyl on vanhan polven mielialalääke joka pieninä annoksina toimii kipulääkkeenä. Mulla se vaan ei toiminut!!

Nyt syön 50mg Triptyliä ja Lyricaa 150mg siinä rinnalla ja Lyrican annostusta nostetaan tarvittaessa vaikka 600mg asti. Nyt vaikuttaa lupaavalta, tuntuu että Lyrica auttaa, vointi huomattavasti parempi. Hyvä olisi jos tämmöisenä pysyisi!!Niitä lääkkeitä on muuten muitakin, joten ei kannata luovuttaa/masentua, jos joku ei heti auta.

Hae rohkeasti apua, sitä on saatavilla, älä turhaan kärsi!!!

Googleta vulvodynia mutta älä usko ihan kaikkea kamalaa,mitä siitä sanotaan.

Voimia ja tsemppiä!!!

 
Tsemppia myös teille vastanneille.

Miten voikaan tämmöinen vaiva pilata koko elämän, siltä ainakin tuntuu ...
Minulla myös vaivat tuntuvat pahenevan iltaa kohti, kohtuuko sitten istumatyöstä vai mistä, en tiedä. Samoin kipuja on myös nivusissa ja reisien takaosissa, vihloo myös jostain "syvältä" (kohdun suulta ?) - kipukohtaa on tosi vaikea paikallistaa ja on laajalla alueella. Kipu on vihlovaa ja "tuikkaavaa" sekä tietysti polttelua, kirvelyä, kutinaa jne.

Aamuisin tuntuu ehkä hetken paremmalta mutta kun nousee ylös oireet pahenevat heti.
Tekis mieli jäädä makaamaan sänkyyyn ja vetää peitto korville ... :(

Onkohan Turun seudulla tähän vaivaan erikoistunutta lääkäriä ? Mielellään yksityispuolelta, joka kyllä maksaa maltaita mutta kunnallisella puolella voi joutua "opetuskohteeksi" ja tässä tilanteessa en sitä jaksa.

 
Ap, sulla on selvät neuropaattisen vulvodynian oireet. Vulvodynia voidaan jakaa eri tyyppisiin alalajeihin. Yleisin niistä on emättimen eteisrauhasen tulehdus, vestibuliitti, jossa kipu aiheutuu heti, kun joku painaa tai koskee emättimen eteisen aluetta. Esim. tamponin laitto, pyörällä ajo sekä yhdyntä voivat kivun takia olla mahdottomia.

Neuropaattisessa muodossa potilaat ovat vanhempia (minäkin pian 30)kipu on jatkuvaa,sitä esiintyy laajalla aluella ja se voi säteillä ympäristöönsä. Yhdyntäkipua ei yleensä esiinny.Tilaa hoidetaan psyykenlääkkeillä, jotka nostavat potilaan kipukynnystä ja vievät sen parhaassa tapauksessa pois kokonaan.

Triptyl on kai käytetyin, mutta myös Lyricaa käytetään ja tosiaan, se tuntuu tuoneen ainakin mulle helpostusta. Myös mä teen istumatyötä, välillä kesämmällä kun koko ajan poltti ja kirveli, niin työpäivät olivat täyttä helvettiä.

Kaikki kokoaikainen särky/kirvely/polttelu/kipu ylipäänsä on helvetin rasittavaa, mutta meillä vd-potilailla se on vielä niiin inhottavassa ja intiimissä paikassa.On ihan eri sanoa kärsivänsä selkäsäryistä kuin vd:sta!!

Mulla on myös kaksi lasta ja naimisissa. Vd on vaikuttanut meillä koko perheen elämään. EIpä paljon tosiaan haluta, kun kivut ovat olleet pahimmillaan. Silloin kun olin järjettömän tuskainen, olin kotonakin kuin myrskynmerkki ja siitä kärsivät lapsetkin.

Mun käsittääkseni Suomen VD-tietämys on Kehä III:sen sisäpuolella. Kannattaa varata aika Jorma Paavoselle,joka on spesialisti tässä sairaudessa. Mulla eka käynti ilman matkakuluja laskettuna oli noin 120 euroa, joten ei nyt niin mahdottomasti. Rahalla ei ole merkitystä, jos tätä kamalaa olotilaa saa edes helpotettua. Muuten Paavonen ottaa vastaan Mehiläinen Töölössä ja Lauttasaaren Diacorissa.

Terkkuja ja vointeja!!
 

Yhteistyössä