Kiusaamisesta toipuminen on niin saatanan vaikeaa.

[Tyttö.17v]

Mä en ymmärrä, mun pahimmasta kiusaamisesta tulee tänä vuonna jo 3-vuotta. Eli se tapahtui sillon kun olin 13-14vuotias. Silti ne asiat vaivaa mua yhä ja päivittäisessä elämisessä. Kun olin ysillä, se kiusaaminen myös jatkui, mutta paljon lievempänä kun pahimmat kiusaajat olivat lähteneet jo pois koulusta ja sitten sairastuin, masennuin ja eristäydyin ja siihen asti mun hyvät kaverit jotka olivat olleet mun tukipilarina katosivat mun ympäriltä ja alkoivat vihaamaan mua... Sillon kun mua kiusattiin 13-14vuotiaana , mä olin tosi ahdistunu ja voin pahoin, se mun paha olo näkyi myös mun kavereihin, ettei mun käytös läheskään ollut niin ihanaa aina ja suutuin ihan olemattomista ja helvetin pienistä asioista!

Nyt en oo ollu opiskelemassa missään, sairauteni takia oon aika lailla eristäytyny edelleen, tosin jo paremmassa kunnossa ja haluaisin tervehtyä täysin , mutta kukaan ei tue minua. Opiskelemaan pitäisi mennä nyt ehkä syksyllä, ja se kouluun sisälle astuminen kyllä vähän pelottaa tietysti ja jos asiat ei rullaa positiivisesti ylöspäin, pelkään että masennun, eikä musta olekkaan sitten opiskelemaan, en vain jaksa...

Mun on hiton vaikee yksinkertasesti luottaa ihmisiin ja se et saan vieläkin ahdistuskohtauksia, ahdistun tosi helposti nii aiheutta harmia mun muutamille kavereille mitä niitä nyt on... yhdenkin kanssa riidellään aina tosi pahasti, koska sillon kun mua on joskus ruvennut ahdistamaan, olen vaan huvikseni ruvennut vittuilemaan hänelle, eli hän syyttää minua nyt siitä että minulla on persoonallisuushäiriö, olen hullu ja kuulun hoitolaitokseen jne. (

Pelkään tulevaisuutta aivan kamalasti ja pelkään sitä että mun elämä tuhotaan uudestaan.

Haluaisin paljon ystäviä, menestyä elämässä työnsaralla, miehen ja jonain päivänä lapsia. Mut , miten musta on esimerkiks hyväks tyttöystäväks kellekkään kun oon tälleen menny piloille ?? eihän kukaan halua seurustella persoonallisuushäiriöisen kanssa. Tai entä miten kykenisin olemaan hyvä äiti lapsilleni... Haluaisin joskus 22v lapsen, tai se on toiveissa, mut oon kuitenki silleen nuori ja jos en oo täysin toipunu näistä arvista niin.................................................

Mä en tiedä edes mitä hyvä perhe on. Mulla ei oo koskaan ollu normaalia perhettä, joten en tiedä niinku silleen mitä se edes tarkoittaa...

Mun elämä taitaa olla suljetulla osastolla jatkossa, lääketokkurassa kävellessä. Sitten mulle huudetaan, et lopeta se kiusaamisen ajattelu!! eikö ne tollot tajua et näistä arvista ei toivuta hetkessä, eikä etenkään jos on herkkä... sit se yks mulkku jätkä ei edes tajua, et tarviisin hyvänä pitoo, hellittelyä yms

HOHOOOOOOOOOI , KIUSAAJAT .. MIKSI MUN ELÄMÄ PITI RÄÄKÄTÄ PILALLE KUN MULLA OLI NIIN MONIA HYVIÄ SUUNITELMIA SILLE????

 

[Poika 18v]

Älä luovuta elämäsi suhteen. Uskon, että olet fiksu nuori neiti, joka varmasti saa elämänsä takaisin raiteilleen. Ja varmasti saat paljon ystäviä. Sun on vain rikottava se pahan olon kuori joka ympärilläsi nyt on. En yleensä puhu näin viisaita, mutta tarinasi oli todella liikuttava. Ja minun käy sääliksi sinua todella paljon. Minä voin olla ystäväsi jos vain haluat.

 

["Vieras"]

Eipä ne arvet kuule parane niistä jankuttamalla. Sori.. Kyllä se toivottavasti sinullakin iän myötä helpottaa.

Se on helppoa vedota ja syyttää kaikesta kiusaamista, mutta lopulta sinä itse päätät loppuelämästäsi. Ota asenne, että näytät maailmalle ja entisille kiusaajillesi.. Ja yritä ny jättää se pahanolon purkaminen ainoisiin ystäviisi!

Voin näin vanhempana ihmisenä sanoa.. kun on nousut alhaalta, se tuntuu pirun hyvältä. Onhan se ilkeää toki sanoa, mutta nautin kotopuolessa käydessäni nähdessäni miten parilla kiusaajallani nykyään menee.. sinne jäivät, yks pubiruusuna ohessa pukkaa lapsia minkä kerkee ja sossu on suurin tulonlähde jne.
Vielä 20 vuoden jälkeen muistan tietyt asiat, mutta ne ovat vain muistoja enää. Sillä hyvä.

Ruikuttamalla ei asiat muutu.

 

[---]

Älä ole uhri, ei sinun tarvitse olla sellainen. Minuakin kiusattiin ja toki siitä on jäljellä epäsosiaalisuus, sosiaalinen ahdistus, masennus yms. Mutta olkoon, uskon että niistä pääsee yli ajan kanssa. Ketäpä ei olisi kiusattu kouluaikoina enemmän tai vähemmän? Itse aion rakastaa itseäni ja parantaa itseni, sillä kiusaajat ovat jo poissa häiritsemästä elämääni.

 

["smile"]

Miten koulu ja vanhempasi suhtautuivat kiusaamisen? Puututtiinko siihen kunnolla; tai siis yritettiinkö puuttua? Mikä ala sua kiinnostaa? Kannattaa varmaan miettiä monimuoto-opsikeluja tms, missä ei tarvitse olal koulussa kokoajan..Oppisopimusta jne