V
"vieras"
Vieras
Kiitos 'selvinnyt' hyvästä tekstistä!
Niin noita asioita oon pohdiskellu itekkin, että tuskin tuun koskaan saamaan vastauksia vaikka kuinka haluaisin. Mä en vaan tajua et miten elämä on voinu kasata mulle näin nuorelle ihmiselle sit niin paljon paskaa, kun syntyy eka perheeseen jossa vanhemmat vaan riitelee ja toisella mielenterveysongelmia ja toisella alkoholiongelma ja sit ihan natsit isovanhemmat jotka on fyysisesti pienenä rankaissu mua lyömällä, eivätkä meinannu eka päästää kotoa pois vaikka olevinaan olivat minun puolella ja sit tuo kiusaaminen tuohon päälle nii rupee olee aika pahasti nuppu sekasin... sit kun ei voi kotona oikeen puhua ja kertoa, koska mulla ei oo ikinä ollu silleen lämpimät ja läheiset välit mun vanhempiin, eikä meillä oikein koskaan puhuta mistään. Ne tietää mun mielenterveys ongelmista ja muista, mut ei oikein välitä. Ei meillä koskaan puhuta niistä, tai että mun vanhemmat halais mua tai että pääsis joskus kainaloon... sellaset vanhemmat oisin halunnu jotka rakastais toisiaan tosi paljon ja lapsiaan ja tsemppaisi... mutta empä enää haluis tuollasta ees omilta, kun se ois niin teennäistä.
Oon ehkä välillä saattanut huom. saattanu nähdä kun törmänny kiusaajiin että ne katuis tekojaan. Mulle ei oo tärkeintä se että ne multa tulis pyytää anteeks, enkä oikein haluakkaan sitä.. mä en oo vailla sitä. Se mitä mä oon vailla että pääsen kokonaan elämään ilman näitä, näkemättä näitä tai kuulematta näistä enää nii mulla on rauha. Mut jos ne tajuaa joskus mitä ovat tehneet ja katuavat niin olen tyytyväinen.
Niin noita asioita oon pohdiskellu itekkin, että tuskin tuun koskaan saamaan vastauksia vaikka kuinka haluaisin. Mä en vaan tajua et miten elämä on voinu kasata mulle näin nuorelle ihmiselle sit niin paljon paskaa, kun syntyy eka perheeseen jossa vanhemmat vaan riitelee ja toisella mielenterveysongelmia ja toisella alkoholiongelma ja sit ihan natsit isovanhemmat jotka on fyysisesti pienenä rankaissu mua lyömällä, eivätkä meinannu eka päästää kotoa pois vaikka olevinaan olivat minun puolella ja sit tuo kiusaaminen tuohon päälle nii rupee olee aika pahasti nuppu sekasin... sit kun ei voi kotona oikeen puhua ja kertoa, koska mulla ei oo ikinä ollu silleen lämpimät ja läheiset välit mun vanhempiin, eikä meillä oikein koskaan puhuta mistään. Ne tietää mun mielenterveys ongelmista ja muista, mut ei oikein välitä. Ei meillä koskaan puhuta niistä, tai että mun vanhemmat halais mua tai että pääsis joskus kainaloon... sellaset vanhemmat oisin halunnu jotka rakastais toisiaan tosi paljon ja lapsiaan ja tsemppaisi... mutta empä enää haluis tuollasta ees omilta, kun se ois niin teennäistä.
Oon ehkä välillä saattanut huom. saattanu nähdä kun törmänny kiusaajiin että ne katuis tekojaan. Mulle ei oo tärkeintä se että ne multa tulis pyytää anteeks, enkä oikein haluakkaan sitä.. mä en oo vailla sitä. Se mitä mä oon vailla että pääsen kokonaan elämään ilman näitä, näkemättä näitä tai kuulematta näistä enää nii mulla on rauha. Mut jos ne tajuaa joskus mitä ovat tehneet ja katuavat niin olen tyytyväinen.