Kiusattu olikin kiusaaja, miten käsittelen lapseni aiheuttaman pettymyksen?

["vieras"]

Yritän kertoa tilanteen lyhyesti, pyytäkää tarkennuksia jos jotain oleellista jää hämärän peittoon.

Lapseni ja naapurin lapsi ovat molemmat 6v tyttöjä. Tuossa viime viikon puolessa välissä lapseni tuli kotiin itkua tuhertaen, kertoi että naapurin tyttö lyö, haukkuu ja kiusaa. Mentiin sitten selvittelemään asioita ja istuttiin pöydän ääreen kaikki (minä, tyttöni, naapurin tyttö ja hänen vanhempansa) naapurin tyttö kielsi kaiken ja hänen vanhempansa olivat todella vihaisia. Pitivät siinä sitten tytölle meidän edessä tiukan puhuttelun, miten kiusaamisesta on nollatoleranssi ja anteeksi on pyydettävä heti. Naapurin tyttö kielsi ja kielsi tehneensä mitään. Purskahti itkuun ja sanoi ettei mitään ole tehnyt. Häneltä vedettiin pois etuuksia kunnes tuli väkinäinen anteeksi pyyntö. Naapurin tyttö meni itkien omaan huoneeseensa ja vanhempansa pahoittelivat tyttärensä käytöstä ja me menimme kotiin.

Tänään minun lapseni iltapäivällä juoksi sisään ja huusi että naapurin tyttö taas kiusaa, lyö ja haukkuu ja varastaa tavaroita. Samalla lailla kuin edellisellä kerralla.

Muttakun koko naapurin perhe lähti aamulla mökilleen. Juttelin naapurin äidin kanssa tuossa kahdeksan maissa kun pakkasivat autoa ja aikovat olla sunnuntai-iltaan asti mökillä. Narautin sitten oman tyttöni valheesta ja kysyin että miksi hän väittää naapurin tytön kiusaavan kun sitä ei ole tapahtunut. Tyttö meni vaikeaksi. Alkoi takeltelemaan että se tapahtui aiemmin. Minä kyselin aika tiukkaan sävyin että niin milloinka ja tyttö puhui itsensä pussiin. Sitten sain puserrettua tunnustuksen että valehtelee. Kysyin sitten siitä aiemmasta että oliko sekään totta. Ei ollut. Miksi ihmeesä tyttö niin väitti jos kiusaamista ei ole tapahtunut? Kohautteli olkapäitään. Muuten vain, kuulema.

Voitteko kuvitella mitkä tunteet jylläävät nyt niin voimakkaasti että en tiedä miten päin olisin. Oli pakko komentaa tyttö huoneeseensa miettimään aika tarkkaan mitä tuli tehtyä. Meinasin räjähtää mutta onnistuin pysymään rauhallisena.

Olen pettynyt omaan tyttäreeni.
Olen tyrmistynyt koska lapseni on manipuloinut niin uskottavasti, ja ilman mitään näennäistä syytä.
Olen häpeissäni koska lapseni valheen takia naapurin tyttö joutui istumaan syytetyn penkillä, kuuntelemaan moitteita ja pyytämään anteeksi asioita joita ei ole tehnyt.
Oloni on kamala.

Yritän tässä nyt miettiä miten toimitaan. Naapurin äidille laitoin jo tekstiviestiä asiasta. Uusi pöytäpalaveri lienee edessä kun palaavat mökiltä.
Pitäisi keskustella oman tyttöni kanssa, mutta en tiedä miten lähestyn asiaa, ja miten osaan olla kimpaantumatta. Mikä olisi kohtuullinen rangaistus? Miten voisin naapurin tytölle hyvitellä asiaa?

Surettaa. Hirvittää. En osaa uskoa tätä _omasta_lapsestani_.

 

["hömppä"]

Minä olen itse ollut aikanaan tuossa "naapurin tytön tilanteessa" eli syytettynä jutuista, mitä en ollut koskaan tehnyt. Pahinta oli se, että äiti ei silloin uskonut minua kun sanoin että en ole mitään sellaista tehnyt ja asiasta oli vastaavanlainen haloo silloin. Sekin homma selvisi kyllä siinä ja tämä minua syytellyt tyttö myönsi omille vanhemmilleen valehdelleensa ja he pyysivät kaikki yhdessä anteeksi minulta. Pitkään aikaan en sitä kuitenkaan voinut unohtaa, se tunne oli jotain niin kamalaa. Mutta parasta mitä voitte tehdä on tosiaan pitää jonkinlainen kokous ja pistät tyttösi pyytämään anteeksi. Jonkinlaista huomionhakuahan tuo on, tai ainakin oli silloin siltä tytöltä joka minua syytteli. Hänen ongelmansa kotona ja koulussa olivat loppupeleissä sitten aika suuriakin, tuosta se vyyhti lähti silloin vaan purkautumaan.

 

[alkuperäinen]

Niin... Huomionhakua tuo varmaan on. Mutta äitinä mulla pyörii päässä kaikenlaiset ajatukset että ehkä tuo naapurin tyttö on joskus tehnyt jotain kamalaa tytölleni ja siksi tyttöni haluaa hänelle kostaa tms. Mutta sitten taas ravistelen itseäni todellisuuteen ja totean että tyttäreni on tehnyt todella, todella väärin. Hänen valheensa seurauksena toinen pikkutyttö on ihan turhaan joutunut kuuntelemaan vanhempiensa vihaista saarnaa, menettänyt etuuksia, istunut iltaa arestissa ja on se varmasti ollut pienelle tytölle hirvittävää ja nöyryyttävää joutua pyytämään anteeksi jotain mitä ei ole tehnyt.

Koen että velvollisuuteni olisi hyvittää naapurin tytölle hänen kärsimänsä vääryys. Ostaa jotain kivaa lahjaksi tms. mutta ehkä se olisi liikaa. Ja toisaalta taas mietin että kun ollaan saatu anteeksipyyntöpalaveri pidettyä niin pitäisi omaa tyttöäni rangaista. Olen niin järkyttynyt siitä että tyttöni osasi valehdella ja esiintyä niin uskottavasti että en hetkeäkään epäillyt. En tiedä mikä olisi sopiva seuraamus että oppisi olemaan valehtelematta, varsinkin jos valheen tarkoituksena on yksinomaan satuttaa jotakuta toista. Se on niin kamalaa...

Olen niin pettynyt

ja jos tytärtäni joskus oikeasti kiusataan, niin miten jatkossa voin uskoa hänen kertomaansa, ja puuttua siihen. Luulin nyt toimivani niin oikein kun kutsuttiin kaikki osapuolet koolle. En jotenkin yhtään osannut kyseenalaistaa tapahtunutta vaikka naapurin tyttö kaiken kielsi. Olisi pitänyt kuunnella enemmän häntäkin, nyt jälkeenpäin tiedän. Mutta mistä voi jatkossa tietää kuka puhuu totta kun pieni LAPSI osaa olla niin uskottava?!

 

["minä"]

Voisit ostaa naapuri tytölle jonkun karkkipussin.
Tosiaan pitäkää taas pöytäpalaveri jossa tyttösi pyytää naapurin tytöltä anteeksi.
Sopiva rangaistus varmaan samanlainen kun naapurin tytöllä oli, tai ehkä vähän kovempi.

 

[Kuukkeli, Kuukkeli]

"Meinasin räjähtää mutta onnistuin pysymään rauhallisena."

Tuota kohtaa en ymmärrä. Olisiko tässä mietinnän paikka? Miksi et suuttunut, raivonnut, näyttänyt että tyttösi teki TODELLA väärin? Oletko aiemminkin aina pysynyt rauhallisena?

 

[Squawe]

Ihana asia, että kuitenkin selvität sen vanhemmankin tapahtuneen asian. Korkea hatunnosto sinulle. Moni vanhempi olisi jättänyt vanhan asian sille tolalle, miten se silloin on selvitetty! Hienosti hoidat asiaa. Ainakin tunnet vastuusi ja kannat sen, vaikka tämä asia ei kaikista mukavin olekkaan. Näin kuitenkin näytät tyttärellesai hyvää esimerkkiä siitä kuinka asiat hoidetaan ja rehellisyys helpottaa huomattavasti asioita.

Mielestäni sinä voit lapsesi kanssa rehellisesti puhua ajatuksistasi asian suhteen juuri näin kuten aloitukseesikin kirjoitit. Varmasti luottamuksesi on tulevaisuudessa koetuksella, jos samankaltaisia tilanteita tulee vastaan. Nyt osaat ottaa huomioon myös asian mahdollisen toisen laidan ja tämän tilanteen jälkeen tunnet taas tytärtäsikin paremmin, osaat vastaisuudessa varautua ja etukäteen selvittää jo oman lapsen kanssa asioita mahdollisuuksien mukaan. Joka tapauksessa on hienoa, että kummankin perheen vanhemmat pystyvät istumaan saman pöydän ääreen selvittämään tällaisia asioita. Eikä pelkästään olla puolustuskannalla juuri sen oman lapsen suhteen. Toivottavasti keskustelu sujuu yhtä hyvin kuin edelliselläkin kerralla. Ymmärrän kyllä vaivaantuneisuutesi, mutta asialle ei nyt voi mitään. Pääasia, että pystytte asian selvittämään. Voit aivan hyvin sanoa omista tuntemuksistasi myös noille toisen lapsen vanhemmille. Kyllä he ainakin ajan kanssa ymmärtävät. Oikein hyvää jatkoa sinulle. Hienoa, että kaltaisiasi vanhempia on olemassa!

 

[Mimmar]

Itse olen lapsena syyllistynyt tuohon valehteluun. Olin varmastikin juuri tuon ikäinen, siinä 6 paikkeilla ja valehtelu oli jotenkin uutta ja jännittävää. Olin naapurin tytön synttäreillä missä tuli oikeasti jotain kränää tyttöjen kesken ja minulle jäi siitä paha mieli tai jotain.
Kun isäni tuli hakemaan minua kotiin, valehtelin suoraan päin naamaa tuon naapurin tytön isän
lyöneen minua!!! Isäni vielä monta kertaa kysyi, onko se varmasti totta, johon minä silmät kirkkaina vastasin, että on. Isä tietysti meni sitten asiaa selvittelemään ja vaikka minä tiesin asian valheeksi en osannut tilanteesta enää perääntyä. Taisi siellä jopa äänetkin kohota, ennen kuin isäni tuli takaisin ulos ja vielä kerran kysyi, oliko tarina totta vai tarua. Siinä kohtaa taisin valheeni tunnustaa.
Itse jouduin tekoseni sitten kotona äidilleni kertomaan, muistan kuinka hävetti enkä enää niin tehnyt...

Oletko jutellut tyttäresi kanssa valhtelusta, sen seurauksista ja mitä se saattaa aiheuttaa?
Tyttäresi varmasti siinä vaiheessa että tuo valehtelu on uutta ja jännittävää... Ehkä paras rangaistus olisi jotain niinkin yksinkertaista kuin pistää tyttö pyytämään sekä ystävältä että tämän vanhemmilta anteeksi?

 

[halipupu harmaana]

Lapsesi on vielä pieni ap ja tuollainen on aika tavallista käytöstä juuri tytöiltä. Saako lapsesi tarpeeksi huomiotasi, tulee heti mieleen? Lapsen käytöksen takana on usein miten ihan joku järkeenkäypä syy ja huomion haku tulee ensiksi mieleen.

Juttele lapsesi kanssa mm. luottamuksesta ja mitä tapahtuu jos ei voi luottaa johonkin ihmiseen. Kysy myös lapselta ihan suoraan miksi on tehnyt tuollaista, niin osaat ehkä jatkossa itse toimia toisin. Lapselle varmaan riittää rangaistukseksi se, ettei naapurin tyttö ehkä vähään aikaan halua leikkiä lapsesi kanssa ja se on yleensä aika paha juttu lapselle, ns. sosiaalinen eristäminen.

 

[alkuperäinen]

"Meinasin räjähtää mutta onnistuin pysymään rauhallisena."

Tuota kohtaa en ymmärrä. Olisiko tässä mietinnän paikka? Miksi et suuttunut, raivonnut, näyttänyt että tyttösi teki TODELLA väärin? Oletko aiemminkin aina pysynyt rauhallisena?

Olen aina ollut sitä mieltä että kenellekään ei huudeta. Omassa lapsuudessani meitä kasvatettiin karjumalla ja voin sanoa että hyvät eivät olleet tulokset. En vieläkään yli kolmikymppisenä kestä itkemättä sitä jos joku korottaa minulle ääntään. Olen aina vaistomaisesti toiminut tällaisissa tilanteissa niin että jos meinaa itseltä pinna palaa niin että tekee mieli karjua, vetäydyn mieluummin hetkeksi ja sitten keskustelen asiasta. Sanoin kyllä lapselleni tiukasti ja vähän kylmästikin että nyt heti paikalla omaan huoneeseen miettimään mitä tuli tehtyä ja että tämä asia selvitetään vielä todella perinpohjaisesti.

Lopputulos ei ole koskaan ollut hyvä jos olen antanut raivolle vallan. En halua koskaan laukoa tyttärelleni harkitsemattomia ilkeitä sanoja vain koska olen vihainen. Enkä haluaisi joutua koskaan pyytelemään jälkeenpäin anteeksi sanojani koska muistan edelleen kuinka oma äitini huusi kiukuspäissään minulle kaikkea kamalaa ja jälkeenpäin pahoitteli. Kyllä sen muistaa ja se kalvaa silti. Ja tiedän että jos annan kiukulle vallan niin menetän itseni hallinnan ja sanon asioita joita ei pitäisi sanoa.

Olen kyllä tiukka kasvattaja, ja tähän mennessä kumpikaan lapsistani ei ole uskaltanut uhmata vihaista äänensävyäni vaikken huuda ja raivoakaan.

Raivo oli kyllä todella lähellä tänään. Mutta tiedän että tätä asiaa ei saa lähteä purkamaan tunnepohjalta, vaan nyt pitää ajatella järkevästi ja asetella sanat tarkkaan jotta tyttäreni ymmärtäisi miten vakavaa tämä on. Huutaa en siltikään aio.

 

[alkuperäinen]

Lapsesi on vielä pieni ap ja tuollainen on aika tavallista käytöstä juuri tytöiltä. Saako lapsesi tarpeeksi huomiotasi, tulee heti mieleen? Lapsen käytöksen takana on usein miten ihan joku järkeenkäypä syy ja huomion haku tulee ensiksi mieleen.

Juttele lapsesi kanssa mm. luottamuksesta ja mitä tapahtuu jos ei voi luottaa johonkin ihmiseen. Kysy myös lapselta ihan suoraan miksi on tehnyt tuollaista, niin osaat ehkä jatkossa itse toimia toisin. Lapselle varmaan riittää rangaistukseksi se, ettei naapurin tyttö ehkä vähään aikaan halua leikkiä lapsesi kanssa ja se on yleensä aika paha juttu lapselle, ns. sosiaalinen eristäminen.

Ensimmäinen kysymykseni oli valheen paljastumisen jälkeen että "miksi?". Tyttö ei osannut vastata ja pienen jankkaamisen jälkeen tuli se että "muuten vaan" kun kysyin että ymmärsikö hän että toinen sai rangaistuksia ja saarnaa valheen takia niin sanoi että "joo".

Olen läheinen tyttäreni kanssa, meillä on todella hyvä suhde, vietetään paljon aikaa yhdessä ja varsinkin nyt kun on minulla on kesäloma niin ollaan joka päivä viimeiset kaksi viikkoa touhuttu koko perheen voimin (miinus lapsien iskä joka paiskii töitä läpi kesän) Vaikea kuvitella että kyse olisi huomion puutteesta.

On hyvinkin mahdollista että se on niin jännittävää tuo valehtelu, niinkuin joku jo sanoikin. Pitäisi nyt vain osata oikealla tavalla osoittaa että valheella on aina lyhyet jäljet ja siitä on aina seuraamuksia. Ehkä tosiaan pitäisi tyttö laittaa pyytämään anteeksi sekä naapurin tytöltä että vanhemmiltaan ja lisäksi kärsiä samat rangaistukset joita naapurin tyttö sai.

Edelleenkin vain on niin vaikea uskoa että noinkin iso tyttö voi olla niin empatiakyvytön ettei ilmekään värähdä kun näkee kuinka toista moititaan ja rangaistaan hänen valheensa vuoksi... Kasvamiseen tuo kait kuuluu mutta minun oloni on hirveä.

 

[Mimmar]

Ehkä tyttösi ei uskaltanut siinä naapurin vanhempien raivotessa alkaa tunnustaman ja heittäytymään "tulilinjalle" 6 vuotias on 6 vuotias Vaatis aikuiseltakin aika paljon alkaa siinä tunnustamaan omat erheensä.

Mutta tässä on oiva kasvun paikka, ei pidä heittäytyä epätoivoon. Näin sitä opitaan elämän sääntöjä

 

[alkuperäinen]

Ehkä tyttösi ei uskaltanut siinä naapurin vanhempien raivotessa alkaa tunnustaman ja heittäytymään "tulilinjalle" 6 vuotias on 6 vuotias Vaatis aikuiseltakin aika paljon alkaa siinä tunnustamaan omat erheensä.

Mutta tässä on oiva kasvun paikka, ei pidä heittäytyä epätoivoon. Näin sitä opitaan elämän sääntöjä

Niin... Mutta naapurin tytön puolesta tulee surku.

Sitä aina jotenkin ajattelee että "ei se minun lapsi, kun ne muut." Hävettää tytön puolesta aika rankasti. Noh... Jos tämän nyt saisi vedettyä läpi niinkuin pitää niin jospa tuo oppisi. Toivon kyllä totisesti että tässä tilanteessa ei tarvitsisi enää ikinä olla.

 

["vieras"]

Miten tyttö käyttäytyi tuon palaverin aikana? Oliko hiljainen? Peloissaan? Vahingoniloinen?

 

["vieras"]

Laittaisin lapsen tunnustamaan tekonsa kaverille ja vanhemmille, itse kertomaan mitä tuli tehneeksi ja vielä pyytämään tietysti anteeksi. Hyvitykseksi lapsesi voisi omista viikkorahoistaan (jos sellaista saa) tarjota kaverillensa vaikkapa jätskit.

 

[Urseele]

Ensinnäkin tsemppiä! Paljon olet tehnyt jo hatunnoston arvoisesti. Tässä muutama apuajatus:

Muistan lukeneeni jostain, että lapselta ei pitäisi moneen vuoteen kysyä "miksi"-kysymyksiä, koska niihin on vaikea vastata. Vasta yläkouluikäinen osaa vastata niihin rehellisesti. Parempi on arvuutella, kuten "tuntuuko sinusta, että olet ollut liian yksinäinen kotona" tms.

Toinen se, että tunnustaminen on vaikeaa koska lapsi pelkää vanhemman hylkäävän. Mitä IKINÄ teetkin niin osoitat, että et HYLKÄÄ lastasi vaan pysyt vierellä vaikka oletkin pettynyt ja et vaikka halua olla lapsen kanssa vähään aikaan mitään "kivaa", kuten pelata wiitä tms.

Minä valehtelin muuten kanssa 6-vuotiaana. Ravistelin fyysisesti aika kovaa naapurin 5-vuotiasta tyttöä meidän pihalla. Lähti itkien kotiin. Äitini kuuli vanhemmalta kaveriltani, että jotain oli sattunut ja kysyi, olinko tehnyt jotain. Sanoin, että en. En tunnustanut - olin itsekin hämmentynyt siitä, mitä olin tehnyt. Ravistelun syynä oli pelko, että menetän pikkusiskoni tälle 5-vuotiaalle tytölle, olin siis mustasukkainen ja omistushaluinen ainoasta oikeasta leikkikaveristani eli siskostani. En osannut terveellä tavalla pitää puoliani. Asia ei selvinnyt koskaan. Olisi ollut älyttömän hyvä, jos äiti olisi kuulustellut minua enemmän - se olisi auttanut kaverisuhteissa myöhemminkin.

 

[alkuperäinen]

[QUOTE="vieras";26637068]Miten tyttö käyttäytyi tuon palaverin aikana? Oliko hiljainen? Peloissaan? Vahingoniloinen?[/QUOTE]

Oli normaali. Nyt kun jälkeenpäin mietin niin ehkä liiankin normaali (mikä taas ruokkii sitä "miksi en osannut epäillä" tunnetta.) Ei itkenyt enää palaverissa, hoki vaan sitä että tuo sen teki. "Haukkui, töni ja kiusasi." Ja kun naapurin tyttö kielsi tehneensä niin minun tyttöni väitti että teitpäs. Ei juurikaan siinä ollut mitenkään erityisen tuohtunut, järkyttynyt, itkuinen tms. Mutta siinä vaiheessa ajattelin sen neutraaliuden johtuvan siitä että luotti aikuisten olevan puolellaan. Ei tullut pieneen mieleenkään että kukaan noin pieni voisi valehdella moista.

Viikkorahaa tyttö ei vielä saa, joten sitä en voi ottaa pois. Mutta asia kyllä selvitetään porukalla. Tietenkään en halua omalle tytölleni jäävän mitään traumoja tästä, että kokisi tulleensa julkisesti nöyryytetyksi, mutta toivon että oppisi että valheet paljastuvat aina ja että ei saa valehdella. Arestia ajattelin laittaa ja kieltää tuohon puhallettavaan lasten uima-altaaseen menon. Pikkuveli saa siinä polskia mutta tyttö pysyköön muutaman päivän siitä erossa. (on ollut molempien lasten hitti tänä kesänä.) Ja anteeksipyyntö on ehdoton itsestäänselvyys.

 

[alkuperäinen]

Ensinnäkin tsemppiä! Paljon olet tehnyt jo hatunnoston arvoisesti. Tässä muutama apuajatus:

Muistan lukeneeni jostain, että lapselta ei pitäisi moneen vuoteen kysyä "miksi"-kysymyksiä, koska niihin on vaikea vastata. Vasta yläkouluikäinen osaa vastata niihin rehellisesti. Parempi on arvuutella, kuten "tuntuuko sinusta, että olet ollut liian yksinäinen kotona" tms.

Toinen se, että tunnustaminen on vaikeaa koska lapsi pelkää vanhemman hylkäävän. Mitä IKINÄ teetkin niin osoitat, että et HYLKÄÄ lastasi vaan pysyt vierellä vaikka oletkin pettynyt ja et vaikka halua olla lapsen kanssa vähään aikaan mitään "kivaa", kuten pelata wiitä tms.

Minä valehtelin muuten kanssa 6-vuotiaana. Ravistelin fyysisesti aika kovaa naapurin 5-vuotiasta tyttöä meidän pihalla. Lähti itkien kotiin. Äitini kuuli vanhemmalta kaveriltani, että jotain oli sattunut ja kysyi, olinko tehnyt jotain. Sanoin, että en. En tunnustanut - olin itsekin hämmentynyt siitä, mitä olin tehnyt. Ravistelun syynä oli pelko, että menetän pikkusiskoni tälle 5-vuotiaalle tytölle, olin siis mustasukkainen ja omistushaluinen ainoasta oikeasta leikkikaveristani eli siskostani. En osannut terveellä tavalla pitää puoliani. Asia ei selvinnyt koskaan. Olisi ollut älyttömän hyvä, jos äiti olisi kuulustellut minua enemmän - se olisi auttanut kaverisuhteissa myöhemminkin.

Tämä oli kyllä rohkaiseva viesti. Voisi tosiaan kokeilla tuota johdattelemista. Lapseni tosiaan tietävät (ainakin luulisi tietävän) että en koskaan huuda enkä ole koskaan myöskään hylännyt. Kaikki uhmakohtauksetkin olen selvittänyt tiiviillä läsnäolemisella. Voi olla että tytön olisi helpompi tunnustaa ja puhua tunteistaan isälleen, kun ovat aika erottamattomat ja tyttö on niin isin tyttö. Yleensä tytön murheet on tulleet esille niin että ne on ensin kerrottu isälleen ja sitten viiveellä vasta minulle (en ole ottanut esille asioita joita on puhunut isälleen, jotta luottamuksentunne säilyisi). Joten voisi olla tehokkaampaa että pyytäisin tuota miestä puhumaan tyttären kanssa asiasta ensin. Mutta siihen on aikaa vasta maanantaina ja sunnuntaina tulee nuo naapurit kotiin ja haluaisin selvittää niiden kanssa mahd. nopeasti :/

 

["Minä"]

auttaisin naapurin lasta pitämällä omani pois tuon uhrin elämästä, ei tuollaisesta pahuudesta lapsesi parane. Olet itse manipuloiva persoona, ei normaalisti yhdestä syyttelystä mennä palavereihin syyttelemään ketään. kyllä pitää äidin ensin itse tarkkailla tilannetta.

 

[Pesky Pixie]

[QUOTE="vieras";26637092]Laittaisin lapsen tunnustamaan tekonsa kaverille ja vanhemmille, itse kertomaan mitä tuli tehneeksi ja vielä pyytämään tietysti anteeksi. Hyvitykseksi lapsesi voisi omista viikkorahoistaan (jos sellaista saa) tarjota kaverillensa vaikkapa jätskit.[/QUOTE]


Suunnilleen näin minäkin tekisin. Pyytäisin omaa lastani vastaavassa tilanteessa kertomaan minulle (eli pohtimaan asiaa) että miltä naapurin tytöstä on tuntunut ja miltä hänestä itsestään olisi tuntunut jos hänen äitinsä, isänsä, naapurinsa ja ystävänsä kohtelevat häntä epäreilusti. Korostaisin sitä, miten tärkeää on puhua totta. Kertoisin lapselleni, että olen häneen todella todella pettynyt vaikka rakastankin häntä. Sitten lapseni marssisi naapuriin (menisin mukana) ja kertoisi mitä on tehnyt ja pyytäisi anteeksi ystävältä ja hänen vanhemmiltaan. Sitten minäkin pyytäisin tältä toiselta lapselta anteeksi, etten uskonut häntä. Lapset saisivat keskenään sopia sitten jatkon.

 

[alkuperäinen]

[QUOTE="Minä";26638022]auttaisin naapurin lasta pitämällä omani pois tuon uhrin elämästä, ei tuollaisesta pahuudesta lapsesi parane. Olet itse manipuloiva persoona, ei normaalisti yhdestä syyttelystä mennä palavereihin syyttelemään ketään. kyllä pitää äidin ensin itse tarkkailla tilannetta.[/QUOTE]

Hirveän ilkeä viesti, toivottavasti et ole tosissasi. Tyttäreni ei tasan taatusti mikään PAHA kuitenkaan ole. Enkä minä ole manipuloinut yhtään ketään. Uskoin tietysti tyttöäni kun hän itkien tulee kotiin kertomaan, ja sitten lähdettiin asiaa selvittelemään naapuriin, ei syyttelemään.

Mielestäni tällaisiin tapauksiin pitäisi puuttua heti eikä viidestoista päivä. Samaa noudatetaan nyt kun paljastui että tyttäreni valehteli, heti kun naapurit tulevat kotiin niin asia selvitetään.