T
tyhjätasku
Vieras
Minulla oli kaverilta lainassa muutamia vauva juttuja ja nyt kaveri pyytää niitä pois kun ei enään itse tee lapsia.
Ihan kiva
kerroin että minulla olisi niillä kyllä käyttöä kun tein tuossa 3viikkoa sitten testin mutta en olisi vielä halunnut puhua siitä.
Kaveri kuitenkin haluaa tavaransa pois ja ei voi nyt sitä aikaa antaa niiden olla minulla lainassa :`(
Kiva nyt lähteä ostelemaan sitteristä pinnasänkyyn ja rattaisiin kaikki tälle pikkukakkoselle kun ajattelin että meillä on nyt kaikki tarpeellinen.
Ei minulla ole sellaisia rahoja antaa kaverille mitä hän kehtaa pyytää (650e)
ihan naurettavaa.
Kiva nyt elää sitten kesä pienillä tuloilla ja koettaa säästellä mahdollisiin Häkkisänkyyn,vaunuihin,kantoliinaan, sitteriin,syöttötuoliin turvakaukaloon,rintapumppuun ynnä muihin rahaa
Ei sitten mennä kesällä mihinkään