Koen ärtymystä tuota "ylivilliä" taaperoa kohtaan :-(

[miten mä jaksan tota]

Keittää yli, täytyy tulla tänne purkamaan tuntoja ja vinkkien toivossa myös. Meillä on ollut ns. vaativa lapsi kaiken aikaa, herätellyt öisin aina ja pitänyt äitinsä aikamoisen väsyneenä. Allergiat on suljettu pois vauvaiässä, tietysti voihan niitäkin vielä olla, mutta ei hän sinänsä itkuinen ole.
Hirveän villi ja ns. rauhaton/levoton kuitenkin. Ikää vasta reilun vuoden, mutta tuntuu kuin olisi 2 - 3 leikki-ikäinen riehuja. Meillä on tasaista kotielämää, rytmit tarkat, syödään terveellistä kotiruokaa ja ulkoillaan pari kertaa päivässä. Iltarutiinit aina samat, nukkuminen käy välillä helpommin (vajaa ½ h) , välillä rauhoittuminen vie 1½h. Öisin heräilee yhä useampaan kertaan, nousee pystyyn ja olisi lähdössä leikkimään. Joskus rauhoittuu tassuttelulla, välillä keikkuu hereillä 1,5h.

Mua ottaa päähän, kun se on niin levoton ja asiat on hankalia. Syöminen on tuskaa, vaikka hän saa itse syödä, ei malta istua paikoillaan vaan kiljuu pois pöydästä ja yrittää repiä valjaita irti. Jos on ilman valjaita, ponkaisee pystyyn ja yrittää nousta pöydälle seisomaan. Isänsä ei saa syötettyä ollenkaan, minulle jää sekin juttu. Täytyy olla minuutilleen tarkka että hänet on laittamassa päiväunille oikeaan aikaan, muuten pyörittää päätään yliväsyneenä, mölisee ja sätkii ja potkii, ei rauhoitu millään vaikka olisi miten väsynyt.

Miksi hän on tällainen, ja miten tällaiseen lapseen tulisi suhtautua? Tiukentaa sääntöjä (ensimmäisestä lusikan heitosta pois ruokapöydästä jne?) vai jotain muuta? Avuton olo ja hermot välillä todella kireällä hänen kanssaan, mitä huonosti nukutut yöt pahentavat. Toisaalta lapsi on hyvin iloinen, tykkää leikkiä vanhempiensa kanssa lattialla, tulee halimaan ja hassuttelee. Sellainen turhan itkijä ei ole. Itkunsa korvaa älyttömällä riehumisella. Ihmetyttää, kun tosiaan vasta hieman yli vuoden. Pelkään, mitä se on lähempänä 2v:tä kun nyt jo näin hankala.

Kateellisena katselen rauhallisempien lasten ja vanhempien yhteiseloa, heillä ei mene energiaa ns. turhaan taistoon (esim ruokailun suhteen).

 

[Tutulta kuulostaa]

Vinkkejä en osaa antaa. Meillä on aivan samanlaista ja välillä tuntuu, että osasyyllinen on yliväsymys. Poika nukkuu tosi huonosti ja valveilla ollessa käy sitten ylikierroksilla. Hetkeäkään hän ei ole paikallaan, kiipeilee tuoleille, pöydille ja melkein seinillekkin... Lelut jaksavat kiinnostaa muutaman sekunnin ja sitten rynnätään jo muualle. Syöttötuoli on ihan kauhistus, vaikka ruoka muuten maistuukin. Ei kerta kaikkiaan suostu istumaan paikallaan vaikka olisi kuinka nälkä. Päivisin ei juo juuri mitään koska ainoa paikka missä suostuu juomaan on pinnasänky hämärässä huoneessa. Siellä rauhottuu sen verran, että malttaa desin verran juoda...

 

[alkuper]

Onpa huojentavaa kuulla, ettei me olla ainoa tällainen perhe.. miten sä jaksat? Kuinka teillä mies osallistuu lapsenhoitoon? Meillä sille ei millään mene perille, että ottaisi _vastuun_ kunnolla. Jos hän syöttää, huutelee mua auttamaan, nukuttelujen aikana tuleekin ukolle vessahätä ja mun pitäisi jatkaa (vihaa nukuttaa tuota päiväunille kun kiljuu niin vaunuissaan). Mä olen tällä hetkellä aikalailla loppu.

 

[lll..]

Täälläkin samaa jatkunut yli puoli vuotta. Muksu nyt siis 1.5v, poika. Minä pääasiallinen hoitaja lapsella(äiti), isällä menoja yms. ja tuo avun pyytäminen tuttua. Lisäksi pinna palaa herkästi ukolla, joten yleensä menen tekemään hommat puolesta jo ihan heti. Mutta se nyt ei ole enää ajankohtainen murhe sikäli, että tätä on ollut aina, joten..

Minä yleensä jätän pojan hetkeksi yksin, jos tosiaan kiehuttaa. Menen vaikka vessaan ihan rauhassa, sanon kerran että nyt äiti on vessassa ja selitän kerran asian ja se on siinä. Kyllä meillä ainakin poika tajuaa sen täysin, mutta huutaapa silti. Meillä on kokoaikaista kiukuttelua ja nimenomaan sellaista kiukuttelua, kun ei äiti otakaan syliin, kun äiti tekee ruokaa, kun äiti istahtaa sohvalle, kun äiti käy pissalla tai mitä tahansa. Jos en vaikka istu oikein, että poika saisi ajaa pikkuautolla minun jalkani päällä johan on huutoa sen jälkeen..

Onko teillä tutti käytössä? Meillä on öisin vielä, ja minä käytän sitä joskus "kiristyskeinona", eli tutti veks heti jos huutaa eikä ole maate. Tottakai jos on selvä hätä, tutti saa olla, mutta kun tietää, että se on vaan kiukuttelua niin silloin tutti pois ja minä sanon, että nyt pää tyynyyn tai tuttia ei tule. Meillä tätä keinoa on käytetty tosi kauan ja se tehoaa lähes aina heti. Jos poika vaan valvoo ja teiskaa niin välillä minä kylmästi käyn maate ja silmät kiinni, meillä ei tosin kauheaa raivohuutoa tosiaan ole.
Ruokailusta; voithan kokeilla, että poistat pöydästä heti jos temppuilee ja päästät vähän ajan päästä uudelleen. Meillä poistamisesta voisi seurata se, että lapsi huutaa sitten sitä, ettei saanut mitä halusi, joten tämän huudon aikana ei pitäisi nostaa takaisin, jottei lapsella ole se olo, että sillä saa juuri sen mitä toivoi. Parempi ensin rauhoittua ja kun äiti pyytää takaisin niin sitten..
Meillä tuo syöminen on alkanut tökkiä vasta nyt, mutta sekin sujuu aika hyvin. Muuten on samanlaista kuin teilläkin. Yöt ovat rauhattomia, päivät sitäkin villimpiä.
Uhmaahan tämä taitaa olla jo.

Meillä poika on kaiken tuon teidän ongelman lisäksi vaativa. Siis yksinoloa ei voi sietää ja äidin/isän pitää tehdä koko ajan jotain seurassa. Usein ei saa edes sohvalle istahtaa väärään aikaan.

 

[alkuper]

Tutulta kuulostaa. Meillä heittelee sitä tuttia lattialle kun pitäisi käydä nukkumaan, ja sitten kiljuu entistä kovemmin kun ei ole tuttia. Täytyy kuitenkin testata tuota tuttikiristystä..

Meillä lapsi on vaativa etenkin minulle. Kiljuu tosiaan jos yritän laittaa ruokaa (kyllä, otan mukaan touhuihin ja annan kauhaa käteen, muttei auta), tulee puremaan ja itkee kun äiti kieltää jne. Omat lelut ei kiinnosta, äidin pitäisi ainakin istua koko ajan vieressä. Inhottavaa on, että itse olen ihan poikki päivän jälkeen mutta lapselle ei isä edes välttämättä kelpaa, vaan tulee äidin perään kiljumaan. Ja kun niin tahtoisin edes silloin tehdä itsekseni jotain kotona. Kurjaa aina lähteä pois kotoa, että saa olla itsekseen. Kotona olisi niin paljon tekemistä kuitenkin. Sitten kun mies niin laiskasti ottaa lasta pois mun jalasta roikkumasta tai vie ulos, minun pitää ainakin pukea ja laittaa kaikki valmiiksi jos hän lähtisi ulkona käymään. Näistä asioista on jatkuvaa vääntöä, yritän selittää miten väsyksissä olen aina lapsen kanssa.

Autoilut on ihan karmeita, lapsi ei viihdy hetkeäkään vaikka on naposteltavaa ja leikkikaluja/kirjoja. Kiljuu ja viskoo tavaroita, kiukuttelee selvästi. Ainoa keino on matkustaa päiväunia-aikaan, mikä myös kostautuu koska lapsi ei nuku yhtä hyviä päikkäreitä autossa mitä ulkona, ja sitten loppupäivä onkin yhtä yliväsynyttä älämölöä. Rattaissakaan ei juuri malttaisi olla, joten eipä me kotoa. lähikaduilta ja puistosta paljon poistuta..

 

[lll..]

Eikö siis suostu noihin kotitöihinkään "auttamaan"? Meillä aika hyvin onnistuu jos laitan syöttäriin ihan viereen jos vaikka pilkon vihanneksia tms. Mutta ei poika siinä kyllä kauheita aikoja jaksa olla. tiskikonetta tyhjennetään yhdessä, samoin pyykkejä laitetaan. Olisiko tällaisista toimista jotain apua, vai eikö lastanne tosiaan kiinnosta kotityöt yhtään, tai eikö vielä kävele tms.? Voihan hänellä olla turhautumisiakin kovasti, jos tosiaan joku kehitysvaihe vielä harjoitteluasteella.. Entäs hampaat? Luetteko yhdessä, tai oletko ehdottanut lapselle,että lukee itse, tai katsoo vaikka kuva-albumeita, meillä tuo on ihan hitti! Meillä on yksi soiva kirja, jossa joka sivulla nappi, mistä tulee joku ääni ja se kiinnosti n. 1-vuotiaana aika paljon, kun oppi itse painamaan..

Onko teillä vielä kovasti "vauvaleluja", vai onko jotain spesiaalia, esim. isompien poikien autoa? Meillä vauvalelut sai kyytiä vähän päälle vuoden ikäisenä, kun tajusin, ettei niillä ole mitään arvoa pojalle, vaan hän leikki mieluummin taikinakulholla ja kauhalla. Nyt mummolasta jäi meille pikkuautoja, joita uskaltaa antaa, kun ei meillä mene suuhun mitään. Ne on pojasta tosi kivoja. Myös nukkea hoivaa silloin tällöin..

En oikein näin miettimällä keksi muita keinoja edesauttaa tilannetta, kun ei oikeastaan tule mieleen mitä ME teemme, kun näitä ongelmia tulee. Ehkä välillä hetken leikin kiireenkin keskellä vaikka piilosta tms. ja taas sanon, että nyt äidin pitää tehdä omia hommia ja jos kiukuttaa niin kiukuttaa. Ei sille aina mitään voi, kunhan kaiken selittää. Minusta se on tärkein. Jos vaan pystyy olemaan kuuro sille kitinälle, niin välillä niin kannattaa tehdä..
älä turhaan väsytä itseäsi miehelle paasaamisesta, se ei varmastikaan auta mitään. Kun ukko on se mitä on, ei sitä oikein siitä muuteta. Välillä on toki hyvä puhdistaa ilmaa, mutta jos joka päivä paasaa miten mies ei tee mitään niin paha mieli siitä itsellekin vaan tulee, kun tajuaa, että se on täysin turhaa. Meillä sama tilanne.

Niin, oletkos antanut hommiesi ajaksi lapselle jotain naposteltavaa(en tietysti tiedä mitä osaa jo syödä)? Sekin voisi olla yksi kokeilun paikka. Rusinoita vähän, tai ihan hedelmiä, tai vihanneksia joita voisi dipata vaikka ihan vaan kermaviilissä.

Meillä tämän puolen vuoden aikana, jonka tämä alkava uhma on kestänyt, on kuitenkin huomannut, että se sellainen jalassa roikkuminen ja huutaminen kun ei tehdä juuri mitä haluaa alkaa laantua VÄHÄN. heti kun muksu oppi kunnolla kävelemään ja enemmän touhuilemaan, alkoi myös vähän leikkiä itsekseen. Kyllä sitä nyt valittaa, että poika on vaativa yms. mutta kun aloin miettiä taaksepäin, niin muutama kuukausi sitten oli vielä vaativampi. Hampaiden tulo teki osansa.

Nyt me vieroitimme päivätutista ja ehkä se vähän helpotti myös. Ennen tutti oli ihan henkireikä ja jos ei tuttia löytynytkään niin huutohan siitä tuli. Jos tutin otti pois, että poika puhuisikin jotain niin ei käynyt. Nyt kun sitä ei ole, on yksi asia vähemmän minkä perään koko ajan huutaa.

Tässä nyt tältä illalta. Tsemppiä. Seuraillaan tässä tilannetta.

 

[mie vaan xx]

Sinun pitäisi ehdottomasti saada omaa aikaa. Muuten kiintymyssuhteesi lapseesi saattaa kärsiä koska lapsi on vaativa ja tunteesi häntä kohtaan ovat usein negatiivisia ja se on ihan luonnollista koska lapsen palaute hoivaasi ei ole palkitsevaa.

Miehesi pitäisi nyt ottaa tämä asia vakavasti, sinä olet nyt liian väsynyt ja ärtymyksesi vaan lisääntyy.
Sinun pitää järjestää itsellesi aikaa, jos ei onnistu muuten kuin lähtemällä jonnekin pois kotoa niin sitten sinun pitää tehdä se, se on omaksi parhaaksesi ja ennenkaikkea lapsesi parhaaksi.

 

[Tutulta kuulostaa]

Me ollaan pojan kanssa viikot kahdestaan, joten miehestä ei juuri apua ole. Ja muutenkin tuntuu, että sillä ei pinna kestä pojan riehumista ollenkaan. Suurin ongelma tällä hetkellä on unenpuute. Jos yöt menisi paremmin, jaksaisi päivät kyllä. Nyt heräillään öisin tunnin, kahden välein ja monta kuukautta on mennyt niin, että kaiken kaikkiaan nukun noin 5 tuntia vuorokaudessa.
Meillä poika on hieman nuorempi kuin lll:lä, hieman päälle vuoden vasta, joten kiristyskeinot ei kyllä vielä toimi. Lisäksi poika ei osaa kävellä, eikä edes laskeutua seisoma-asennosta muuten kuin kaatumalla istuma-asentoon. Eikä osaa varoa yhtään korkeita paikkoja, vaan yrittää kiivetä ihan joka paikkaan. Muuten kyllä auttelisi ihan mielellään kotihommissa, mutta itse joudun sitten vahtimaan koko ajan ettei kaadu pahasti...
Jostain olen lukenut, että joissain tutkimuksissa on ollut viitteitä siitä, että allergiat saattavat olla yhteydessä ylivilkkauteen. Maitoallergia pojalla on todettu ja todennäköisesti muitakin allergioita vielä löytyy.

 

[alkuper]

Meilläkin unenpuute se suurin ongelma, jaksaisihan villiä taaperoa jos saisi yön levätä mutta kun on useampi herätys ja unenmäärä muutenkin vähäinen niin kaikki on erityisrankkaa.

 

[lll..]

Me ollaan pojan kanssa viikot kahdestaan, joten miehestä ei juuri apua ole. Ja muutenkin tuntuu, että sillä ei pinna kestä pojan riehumista ollenkaan. Suurin ongelma tällä hetkellä on unenpuute. Jos yöt menisi paremmin, jaksaisi päivät kyllä. Nyt heräillään öisin tunnin, kahden välein ja monta kuukautta on mennyt niin, että kaiken kaikkiaan nukun noin 5 tuntia vuorokaudessa.
Meillä poika on hieman nuorempi kuin lll:lä, hieman päälle vuoden vasta, joten kiristyskeinot ei kyllä vielä toimi. Lisäksi poika ei osaa kävellä, eikä edes laskeutua seisoma-asennosta muuten kuin kaatumalla istuma-asentoon. Eikä osaa varoa yhtään korkeita paikkoja, vaan yrittää kiivetä ihan joka paikkaan. Muuten kyllä auttelisi ihan mielellään kotihommissa, mutta itse joudun sitten vahtimaan koko ajan ettei kaadu pahasti...
Jostain olen lukenut, että joissain tutkimuksissa on ollut viitteitä siitä, että allergiat saattavat olla yhteydessä ylivilkkauteen. Maitoallergia pojalla on todettu ja todennäköisesti muitakin allergioita vielä löytyy.

Kyllä me ihan jo alle vuoden ikäisestä ollaan tuota tutin käyttöä yöllä opeteltu. Ettei siis riehu ja mesoa sen kanssa vaan nukkuu ainoastaan. Mutta tietysti lapsissa on eroja mitä ymmärtää ja mitä ei, ja toisaalta mitä haluaakaan ymmärtää.

 

[RakkaudellaMaire]

Meillä oli ihan samanlaista kunnes päätin, että tuo pikku-ihminen ei terrorisoi koko perhettä. Päätin, että en huuda ollenkaan vaan kun alan hermostua hiljennän ääneni ja otan tiukan linjan, vaikka sydäntä korvensi.
Yöllä kun alettiin kukkumaan laitoin kakrun varmaan joskus 100 kertaa putkeen takaisin maaten ja sanoin hiljaa, ei! Päättäväisesti, mutta lempeästi. Muuta en puhunut. Vain sana ei. Samoin syöttötuolissa. Kun huuto alkoi, hiljenin itse ja odotin että napero veti henkeä tai hiljeni. Siihen yksi kommentti ei. Olin vieressä ja saatoin halata, mutta silti tiukka EI!
Alku oli TODELLA rankka. Uni oli vielä vähäisempää, mutta tosi nopeasti lapsi oppi, että kiukuttelulla ei saa periksi mitään. Jo noin viikon jälkeen helpotti, mutta se aika oli oltava hyvin johdonmukainen ja päättäväinen ja jos jotain kiellettiin niin se oli sitten myös EI!
Mieheni toteutti samaa linjaa. Tultiin siihen tulokseen, että itkemiseen ja kiukutteluun ei kukaan lapsi ole kuollut, ja nyt saa pompotus loppua. Kuitenkin olimme lapsen vieressä.

Ja voin kertoa, että kyllä kannatti. Tuon hetken kun jaksoimme taistella, helpotti se koko perheen elämää ja päiviä. Suosittelen! Tsemppiä päätöksen tekoon. Voin vannoa, että päättäminen ja eka ilta olivat pahimmat. Sen jälkeen helpotti.

 

[tutulta kuulostaa]

Me ollaan pojan kanssa viikot kahdestaan, joten miehestä ei juuri apua ole. Ja muutenkin tuntuu, että sillä ei pinna kestä pojan riehumista ollenkaan. Suurin ongelma tällä hetkellä on unenpuute. Jos yöt menisi paremmin, jaksaisi päivät kyllä. Nyt heräillään öisin tunnin, kahden välein ja monta kuukautta on mennyt niin, että kaiken kaikkiaan nukun noin 5 tuntia vuorokaudessa.
Meillä poika on hieman nuorempi kuin lll:lä, hieman päälle vuoden vasta, joten kiristyskeinot ei kyllä vielä toimi. Lisäksi poika ei osaa kävellä, eikä edes laskeutua seisoma-asennosta muuten kuin kaatumalla istuma-asentoon. Eikä osaa varoa yhtään korkeita paikkoja, vaan yrittää kiivetä ihan joka paikkaan. Muuten kyllä auttelisi ihan mielellään kotihommissa, mutta itse joudun sitten vahtimaan koko ajan ettei kaadu pahasti...
Jostain olen lukenut, että joissain tutkimuksissa on ollut viitteitä siitä, että allergiat saattavat olla yhteydessä ylivilkkauteen. Maitoallergia pojalla on todettu ja todennäköisesti muitakin allergioita vielä löytyy.

Kyllä me ihan jo alle vuoden ikäisestä ollaan tuota tutin käyttöä yöllä opeteltu. Ettei siis riehu ja mesoa sen kanssa vaan nukkuu ainoastaan. Mutta tietysti lapsissa on eroja mitä ymmärtää ja mitä ei, ja toisaalta mitä haluaakaan ymmärtää.

Taidan pitää vähän turhankin vauvana välillä tuota meidän poikaa...
Yövalvomiset kyllä johtuvat meillä ihan kutisevasta ihosta, hampaiden tulosta ja siitä että ollaan molemmat todella herkkäunisia. Eli ei poika yöllä varsinaisesti riehu. Päivisin ei tutista oikein välitäkkään ja se on käytössä vain siksi, että muuten menisi kaikki muu suuhun.

 

[Liila]

Meillä oli ihan samanlaista kunnes päätin, että tuo pikku-ihminen ei terrorisoi koko perhettä. Päätin, että en huuda ollenkaan vaan kun alan hermostua hiljennän ääneni ja otan tiukan linjan, vaikka sydäntä korvensi.
Yöllä kun alettiin kukkumaan laitoin kakrun varmaan joskus 100 kertaa putkeen takaisin maaten ja sanoin hiljaa, ei! Päättäväisesti, mutta lempeästi. Muuta en puhunut. Vain sana ei. Samoin syöttötuolissa. Kun huuto alkoi, hiljenin itse ja odotin että napero veti henkeä tai hiljeni. Siihen yksi kommentti ei. Olin vieressä ja saatoin halata, mutta silti tiukka EI!
Alku oli TODELLA rankka. Uni oli vielä vähäisempää, mutta tosi nopeasti lapsi oppi, että kiukuttelulla ei saa periksi mitään. Jo noin viikon jälkeen helpotti, mutta se aika oli oltava hyvin johdonmukainen ja päättäväinen ja jos jotain kiellettiin niin se oli sitten myös EI!
Mieheni toteutti samaa linjaa. Tultiin siihen tulokseen, että itkemiseen ja kiukutteluun ei kukaan lapsi ole kuollut, ja nyt saa pompotus loppua. Kuitenkin olimme lapsen vieressä.

Ja voin kertoa, että kyllä kannatti. Tuon hetken kun jaksoimme taistella, helpotti se koko perheen elämää ja päiviä. Suosittelen! Tsemppiä päätöksen tekoon. Voin vannoa, että päättäminen ja eka ilta olivat pahimmat. Sen jälkeen helpotti.

Tässä tekstissä oli asiaa. Usein vanhemmat eivät huomaa omia virheitään, vaan jatkavat samaan tyyliin, vaikka homma ei toimikaan. Kannattaa tosiaan miettiä, miten voisi muuttaa omia toimintatapojaan, eikä anna hännän heiluttaa koiraa.

Meillä tutin pois ottaminen rauhoitti välittömästi yöt. Kuopus nukkuu 2-vuotiaaksi huoneessamme ja jos hän herää yöllä, niin kuiskaan vain viereisestä sängystä, että nyt nukutaan, hyssss. Ruokaillessa varoitan pari kertaa, ja jos meno ei rauhoitu, niin lapsi ulos keittiöstä. Vaikka alkuun tilanne pahenee hetkellisesti, niin kyllä lapsi pian tajuaa, että vanhemmat ovat tosissaan (jos tosiaan toimivat aina johdonmukaisesti). Elämä on huomattavasti helpompaa, kun lapsi tietää säännöt ja rajat. Silloin turhat kiukuttelut vähenevät huomattavasti.