E
esikoinen masussa
Vieras
jatkan kirjoittelua samalla nimimerkillä, jolla jo täällä pastalla aloitinkin, vaikka esikoinen masussa osoittautui ekassa ultrassa maanantaina tuulimunaksi. silloin sain suun kautta ensimmäisen lääkkeen kun lääkkeelliseen tyhjennykseen päädyin. keskiviikkona osastolle ottamaan lisää lääkettä a kun vuoto alkoi runsaana, pääsin kotiin. kotona vuoto jatkui niin runsaana että menetin tajuntani useaan kertaan ja jouduin osastolle yöksi. vuoto loppui osastolle päästyäni ja lääkkeellistä jatkettiin koko torstai päivä, yhteensä 10 tbl, joista viimeiset kaksi otin eilen klo 21 kotona kun pääsin saattajan seurassa lähtemään. no, vuotoa ei edelleenkään näy eikä kuulu. eilen ultrattu, että kohdun alaosassa jos istukka ja sikiöpussi muttei vaan tule ulos
kohta soitto lääkäriltä, kuinka edetään. kaavintaan en halua ja tämän ilmaisin lekurille ja hoitajille kaikille erikseen, pelkään niin että jokin kohdussani vaurioituu.. perkele, että olisi jo ohi, pääsisi itse "kuntoutumaan".. onko muilla kokemuksia pitkittyneestä tyhjennyksestä tai milloin on päädytty kaavintaan lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen? itselläni rv 13-2 täl hetkellä.