Kohtalotovereita? (Kirjoitin tuohon SenniTonnikan ketjuun, mut tein tekstistäni oman aloituksen..)

[Kohtalotovereita?]

Kamala lukea miten paljon teitä alkoholistien lapsia täällä on. Kirjoitin "teitä", enkä "meitä" koska mun tilanne hieman erilainen.. Mulla on ollut ihana, turvallinen, rakastava lapsuus. Mun vanhemmat on hoitaneet mut ja mun veljen esimerkillisesti ja antaneet eväät tasapainoiseen elämään, tukeneet henkisesti ja taloudellisesti ja olleet aivan ihania.
Kunnes me veljen kanssa muutettiin kotoa. Minä jo15-vuotiaana opiskelemaan ja veli armeijan jälkeen.

Veli kertoi mun poismuuton jälkeen, et vanhemmat oli ruvenneet juomaan. Ei mitään ryyppäämistä ja räkä poskella örveltämistä, mutta tissuttelua ja olivat usein "pienessä sievässä". Työnsä hoitivat moitteetta jne.

Veljen muutettua kotoa, homma karkasi käsistä. Tästä on nyt lähes 10 vuotta ja edelleen vanhemmat työelämässä ja KUKAAN ei uskoisi jos menisin tohon kylille huutaan et ne on päissään kun pelikaanit joka ilta. Niin hyvin ovat kulissit saaneet pidettyä. Mun veljen lapset oli kerran mummulassa yökylässä ja veli olikin extempore poikennut siellä kesken illan, niin lapset nukkumassa ja mummu ja vaari ihan pelti kiinni. Sen jälkeen meidän kummankaan lapset eivät ole siellä yöpyneet ja on ollut tosi vaikea lapsille selittää miksei voi mennä mummulaan yökylään.

Ei ne päivisin kännissä ole, mut heti töistä päästyä alkaa se tissuttaminen ja illalla töttöröö.

Eilen soitin mun äidille, et mun kaveri tulee hakemaan mun lapsen vanhat vaunut niiden varastosta ens viikolla. Kuulin heti, että äiti oli ihan naamat ja tiesin, ettei muistais puhelusta tänään mitään.
Soitin sit ihan vittuillakseni sille, et "niin siitä eilisiltasesta puhelusta, et käviskö keskiviikko? Ja oikeesti mun sisällä joku kieroutunut osa nautti siitä et äidillä ei ollut aavistustakaan mistä puhuin, mut ei voinut sitä ääneen sanoa vaan yritti hämillään rivien välistä lukea mistä puhun.

Pelottaa mihin toi menee kun ne jää eläkkeelle kohta. Sit ne varmaan ryyppää päivisinkin. Ja mulla repeää niihin heti hermot kun kuulen et ne on ottaneet jotain, varsinkin mun äitiin kun sökeltää ja sössöttää ja oksetus.

En mä itsekään lasiin sylje, mutta tajuan sentään missä raja menee.

Olen tosi pahoillani teidän kaikkien puolesta jotka olette joutuneet kestämään tämän lapsena kun tää on aikuisellekin näin saatanan vaikeeta.

 

[,.,.,.,.]

täällä yksi, kirjoitin myös sennin ketjuun. minulla myös vanhempien juominen alkoi kun olin teini ja paheni kun muutin pois kotoa, nyt ovat täysiä juoppoja, jossakin vaiheessa myös oli hyvät kulissit heillä pystyssä, mutta lopulta viina vei ja työpaikat meni alta, nyt ei enään kulisseja pidetä pystyssä vaan kauppaan ja baariin voi mennä ympäripäissään vaikka virttyneet pitkätkalsarit jalassa tai juulipuna poskella. eivät edes yritä enään peitellä sitä juomistaan.

 

[Phoebsi]

Minulla on alkoholisti äiti. En ole nähnyt Sennin ketjua, johon viittaat mutta ilmottaudun tänne. Olen asiasta täällä maininnut silloin tällöin, että mitään välejä ei äitiin enää ole.

 

[alko on kunkku]

Kuningas alkoholi.

Pidempää työpäivää ja -viikkoa niin ei jäis aikaa läträtä alkon kanssa.

 

["Annika"]

Kai tuossakin tilanteessa paras ohje on sama kuin meille lapsuudessa cahempien ryypiskelystä kärsineille: pidä riittävää etäisyyttä ja anna niiden huomata juomisen seuraukset. Ei ne lopeta ennenkuin pohja on saavutettu ja osa ei silloinkaan, mutta sillähän sinä et mitään voi. Tee selväksi että sinä ja (mahdolliset) lapsesi ette jaksa tuommoista katsella, pidetään yhteyttä vain selvin päin. Etkä sitten pidä mitään yhteyttä etkä kuuntele syyllistämistä vaan elät omaa elämääsi.

 

[yksi monista]

Minä olen valkokaulusalkoholistin lapsi. Ulospäin elämämme oli ihan normaalia: vanhemmilla hyvät työpaikat, kesämökit ja omakotitalot. Tajusin toisen vanhempani olevani umpijuoppo vasta oman aikuisuuteni kynnyksellä. Nyt kun aikuisena osaan katsoa lapsuuttani taakse päin ymmärrän, että meillä juotiin enemmän kuin kavereiden kotona, mutta kun kavereillakin juotiin ne normaalit saunakaljat ja juhlaviinit, en nähnyt eroa silloin.

Minä olen alkoholistin lapsi, mutta en alkoholistiperheen lapsi. En minä tiedä "normaalien alkoholistiperheiden" elämästä yhtään mitään, koska minä olen elänyt ihan normaalin lapsuuden.

Nyt sen todellakin tiedän, että alkoholismi on sairaus. Ei kukaan vapaaehtoisesti juo työpaikkaa, kotia ja perhettä. Se on sairaus, mikä koskettaa kaikkia sosiaaliluokkia. Ylemmissä luokissa sen vain pystyy helpommalla piilottamaan.