koira tuhoaa kämpän :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja koira prkl!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="jep";23215395]Kyllä koira voi olla ilman vettä vaikka sen 8h.Meillä koira on koko yön ilman vettä (13h) koska muuten kuseskelisi pitkin kämppää.[/QUOTE]

Meilläkin bokseri kävi joka yö p***alla yhdessä tietyssä olohuoneen nurkassa jos sai olla yön vapaasti asunnossa. Kun pidimme koiran makuuhuoneessamme, ei se tehnyt tarpeitaan yöllä. Eikä siellä ollut juomakuppia, ei tullut mielenkään laittaa. Kun kerran ihminenkin pärjää yön ilman vettä niin pärjää koirakin.

Ja tuo tuhoaminen on niiiiin tuttua. Koiran tilaa rajattiin ja lopulta se oli päivät isossa, ikkunallisessa eteisessä, jossa ei pitänyt olla mitään tuhottavaa. Paitsi rintamamiestalon pintavetona tehdyt sähköt. Eräänä päivänä kotiin tullessamme sähköjohto törrötti irti revittynä (rasiasta oli lähtenyt irti), ei ollut tullut mieleenkään sellainen vaihtoehto. Koira oli todella vaaraksi itselleen.
 
Ei koira tartte yöllä vettä. Ei ole rääkkäystä. Mulla koira on yöt häkissä ilman ruokaa, juomaa ja virikkeitä. Yöllä nukutaan. Piste. Aamulla sillä ei ole kiire vesikupille. Annan tosin nappularuokaa veteen turvotettuna. Vesi muuten imeytyy kroppaan paremmin tällä tavalla kuin vetenä juotuna, eli koira pysyy nesteytettynä jopa paremmin.

Pikkupentuna tytsä innostui jahtaaman kissoja öisin ja jotain oli keksittävä. Ensin eristin pois makuuhuoneesta, mutta siitä tuli vikinää ja tuhoja. Sitten keksin häkin! Tytsä nukkui häkissä sängyn vieressä, kissat sängyssä, kaikki rauhassa. Ei puhettakaan, että olisi pitäny vaellella pitkin kämppää yöaikaan. Nykyisin ei tartte välttämättä häkittää yöksi, kun antaa kissojen jo olla. Koira ei koe häkkiä ikävänä paikkana, vaan sanan kuullessaan menee sinne ihan itse jopa innoissaan. Saa joka ilta pienen herkkupalan siitä hyvästä ;) Se on koiran oma paikka. Menee sinne joskus muutenkin nukkumaan tai oleilemaan. Ei tule pissa- tai kakkahätää yöllä. Joskus maha löysällä herätti haukkumalla, että halusi ulos. No sitten mentiin ulos. Ei mitään ongelmia.

Jätä aapee huomiotta tälläset rääkkäyspuheet, ei koira tartte yöllä vettä, jos nesteytyksestä on huolehdittu muulloin.
 
Se nyt ei ole teidän mielipiteistänne kiinni, vaan eläinsuojelulaissa varsin selvästi sanotaan, että raikasta vettä tulee olla tarjolla aina.

Mun mielestä on aika järkky ajatus, ettei saa juoda silloin, kun on jano. Joo, kyllä mäkin varmaan pärjäisin koko päivän ilman vettä, mutta ei olisi kovin mukavaa, kun sitä janontunnetta ei saisi sammutettua silloin kun itse tahtoo.
 
[QUOTE="vieras";23215966]Se nyt ei ole teidän mielipiteistänne kiinni, vaan eläinsuojelulaissa varsin selvästi sanotaan, että raikasta vettä tulee olla tarjolla aina.

Mun mielestä on aika järkky ajatus, ettei saa juoda silloin, kun on jano. Joo, kyllä mäkin varmaan pärjäisin koko päivän ilman vettä, mutta ei olisi kovin mukavaa, kun sitä janontunnetta ei saisi sammutettua silloin kun itse tahtoo.[/QUOTE]

Sinä toimit niin kuin teille sopii ja me muut toimitaan niin kuin meille sopii. Soittaisitko poliisit naapurin ovelle jos tietäisit etteivät ne anna vettä koiralleen yöllä? Olen samaa mieltä nyt yhden vastaajan kanssa että yöllä nukutaan. Jos sinun yöunet häiriintyy siitä että me ei anneta koiralle yöaikaan vettä niin sori. Minusta on vain mukava herätä aamulla kun ei tarvitse pelätä missä ne lammikot tänä aamuna ovat.
 
[QUOTE="jeps";23216007]Sinä toimit niin kuin teille sopii ja me muut toimitaan niin kuin meille sopii. Soittaisitko poliisit naapurin ovelle jos tietäisit etteivät ne anna vettä koiralleen yöllä? Olen samaa mieltä nyt yhden vastaajan kanssa että yöllä nukutaan. Jos sinun yöunet häiriintyy siitä että me ei anneta koiralle yöaikaan vettä niin sori. Minusta on vain mukava herätä aamulla kun ei tarvitse pelätä missä ne lammikot tänä aamuna ovat.[/QUOTE]

Jos joku laki on määrätty niin ja niin, niin sitä pitää noudattaa. Käy sääliksi teidän koiraa. Miksi ette tee mitään pissausongelmalle?
 
miten tosta perhanan tuhoamisesta pääsee eroon?

joo ja turha alkaa syytää sitä paskaa ettei saa tarpeeks virikkeitä, on aktivointileluja ja palloja kun jää yksin ja kaiken maailman purulelut (allergian takia ei voi antaa luita yms.). normipäivään kuuluu aamulla eka 15min arkitottis ulkona, plus viskotaa nappuloita pihalle joita saa nenän kans etsii (yht n. 30min aamutouhua pihalla), sit syödään, ootetaa et rauhottuu -> töihin.. koira joutuu olemaan noin 9h työpäivän yksin (matkoihin menee yhteensä noin 1 h päivässä). kotiin tultaessa useinki on aina jotain syöty, nyt koiran tila rajattu eteiseen (n. 2*3m tila), rautaportti jottei pääse olkkariin, mutta puuportti jonka saa purtua paskaks niin keittiössä esteenä, eli pääsee keittiöön kunhan vaan haluaa.. nyt on menny UUSI keittiö pilalle, on syöty UUDET sohvat (ennen olkkarin porttia), seiniä purtu ja kaikki listat seinästä, ovia raavittu, jalkalistat purtu, matot purtu paskaksi.. vaatteet revitty rikki.. ei siinä mitään, mutta ku tuo elukka syö ne suihinsa -> eläinlääkäriin ja kertapaukku n. 200€ (päivystys iltaisin + vatsan ultrat ja lääkkeet)!!!

töistä tultua (kunhan saa sotkut siivottua) lähdetään n. 45 min lenkille, sitten riekutaa pihalla energiaa pois n 30-45min. lisää. illalla vielä mennään pihalle, piilotetaa ruokanapuja joita saa etsii ja joskus vielä ennen nukkumaanmenoa n. 30min lenkille .. tämä siis viikolla, v-loppusin sit taas ihan eri meininki.. koira siis 1v ja 3kk..

mä en kestä enää yhtään!!!! APUA! ja asiallisia kommentteja kiitos..

Jätä sille kunnon herkkuluu, suuri ja maukas. Ja älä järjestä touhua aamuksi, rauhallinen lenkki ja sit ihmiset töihin. Touhut ja pitkät lenkit illasta töiden jälkeen. Esim tottis +15km lenkki.
 
Ei koira tartte yöllä vettä. Ei ole rääkkäystä. Mulla koira on yöt häkissä ilman ruokaa, juomaa ja virikkeitä. Yöllä nukutaan. Piste. Aamulla sillä ei ole kiire vesikupille. Annan tosin nappularuokaa veteen turvotettuna. Vesi muuten imeytyy kroppaan paremmin tällä tavalla kuin vetenä juotuna, eli koira pysyy nesteytettynä jopa paremmin.

Pikkupentuna tytsä innostui jahtaaman kissoja öisin ja jotain oli keksittävä. Ensin eristin pois makuuhuoneesta, mutta siitä tuli vikinää ja tuhoja. Sitten keksin häkin! Tytsä nukkui häkissä sängyn vieressä, kissat sängyssä, kaikki rauhassa. Ei puhettakaan, että olisi pitäny vaellella pitkin kämppää yöaikaan. Nykyisin ei tartte välttämättä häkittää yöksi, kun antaa kissojen jo olla. Koira ei koe häkkiä ikävänä paikkana, vaan sanan kuullessaan menee sinne ihan itse jopa innoissaan. Saa joka ilta pienen herkkupalan siitä hyvästä ;) Se on koiran oma paikka. Menee sinne joskus muutenkin nukkumaan tai oleilemaan. Ei tule pissa- tai kakkahätää yöllä. Joskus maha löysällä herätti haukkumalla, että halusi ulos. No sitten mentiin ulos. Ei mitään ongelmia.

Jätä aapee huomiotta tälläset rääkkäyspuheet, ei koira tartte yöllä vettä, jos nesteytyksestä on huolehdittu muulloin.

Ei noita kommentteja ole tarkoitettu ap:lle.

Ja häkittäminenkin on rikos, josta kirjoitettu eläinsuojelulaissa.
 
Ei olekaan mielipide. Laissa sanotaan kirjaimellisesti näin:

"Hoidossa olevaa eläintä ei saa jättää hoidotta tai hylätä. Eläimen on saatava riittävästi sille sopivaa ravintoa, juotavaa ja muuta sen tarvitsemaa hoitoa. Eläimen sairastuessa sen on saatava asianmukaista hoitoa. Eläimen hyvinvointi ja olosuhteet on tarkistettava riittävän usein."

ja

"Eläimen pitopaikan on oltava riittävän tilava, suojaava, valoisa, puhdas ja turvallinen sekä muutoinkin tarkoituksenmukainen ottaen huomioon kunkin eläinlajin tarpeet."

Paino sanalla RIITTÄVÄ!!! Jos elikko saa riittävästi nestettä päivällä, voi yöllä ottaa kupin pois.

Voit käydä Finlexin sivuilla itse lukemassa lakia ennen kuin alat täällä päättömyyksiä huudella. Pöhkö! Anna mulle linkki LAKITEKSTIIN missä varsin selvästi sanotaan, että vettä pitaisi olla aina saatavilla, eikä riittävästi vettä olisi riittävää. Mikään kukkahattupalstamamman blogi ei sitten kelpaa.
 
Jos joku laki on määrätty niin ja niin, niin sitä pitää noudattaa. Käy sääliksi teidän koiraa. Miksi ette tee mitään pissausongelmalle?

Voi jos sinä olisit lukenut kirjoittamani KUNNOLLA niin näkisit että tämä on viimeinen ja se toimivin keino. Eli on kuule yritetty. Koira on minun mittapuuni mukaan vain eläin ja se ei kovasti kärsi siitä että yöllä ei ole vettä kipossa. Jos joku haluaa tulla ottamaan meiltä yöpissaajan pois tämän vuoksi, että mukamas eläinrääkätään niin sopii tulla oven taa kolkuttamaan. Ja tuossa alempana nimim.Jebs jo laittoikin otteen laista.
 
[QUOTE="vieras";23216046]Ei noita kommentteja ole tarkoitettu ap:lle.

Ja häkittäminenkin on rikos, josta kirjoitettu eläinsuojelulaissa.[/QUOTE]

Voit etsiä tästäkin asiasta linkin. Miksi ihmeessä häkkejä myydään jokaisessä lemmikkieläinkaupassa, jos niitä ei saisi käyttää?!?!?! Joskus pienempi koppipaikka luo koiralle turvallisemman olon kuin koko avara talo, ja koira pystyy rauhottumaan siellä työpäivän tai yön ajan.

Viranomaiset ihan itse häkittävät koiransa työpäivien aikana ja koirat otetaan sieltä töihin. Saattavat nököttää autossa häkissä monta tuntia ennen kuin pääsevät ulos, jos ei tule keikkaa. Teeppä poliisista ilmotus poliisille :D
 
Ei olekaan mielipide. Laissa sanotaan kirjaimellisesti näin:

"Hoidossa olevaa eläintä ei saa jättää hoidotta tai hylätä. Eläimen on saatava riittävästi sille sopivaa ravintoa, juotavaa ja muuta sen tarvitsemaa hoitoa. Eläimen sairastuessa sen on saatava asianmukaista hoitoa. Eläimen hyvinvointi ja olosuhteet on tarkistettava riittävän usein."

ja

"Eläimen pitopaikan on oltava riittävän tilava, suojaava, valoisa, puhdas ja turvallinen sekä muutoinkin tarkoituksenmukainen ottaen huomioon kunkin eläinlajin tarpeet."

Paino sanalla RIITTÄVÄ!!! Jos elikko saa riittävästi nestettä päivällä, voi yöllä ottaa kupin pois.

Voit käydä Finlexin sivuilla itse lukemassa lakia ennen kuin alat täällä päättömyyksiä huudella. Pöhkö! Anna mulle linkki LAKITEKSTIIN missä varsin selvästi sanotaan, että vettä pitaisi olla aina saatavilla, eikä riittävästi vettä olisi riittävää. Mikään kukkahattupalstamamman blogi ei sitten kelpaa.

Riittävän synonyymeja on mm. kylliksi, yllin kyllin, tarpeeksi ja runsaasti. Ja minusta se nyt vaan tarkoittaa, että vettä on aina tarjolla, ihan sama minulle mitä se susta tarkoittaa.Puoli desiä vuorokaudessa eläinpainokiloa kohti on sopiva määrä koiralle (riippuen aineenvaihdunnasta). Mutta ei se ainakaan hyväksi koiralle ole, että se juo veden kerralla ja saa olla loppuvaiheessa janoinen.
 
Voit etsiä tästäkin asiasta linkin. Miksi ihmeessä häkkejä myydään jokaisessä lemmikkieläinkaupassa, jos niitä ei saisi käyttää?!?!?! Joskus pienempi koppipaikka luo koiralle turvallisemman olon kuin koko avara talo, ja koira pystyy rauhottumaan siellä työpäivän tai yön ajan.

Viranomaiset ihan itse häkittävät koiransa työpäivien aikana ja koirat otetaan sieltä töihin. Saattavat nököttää autossa häkissä monta tuntia ennen kuin pääsevät ulos, jos ei tule keikkaa. Teeppä poliisista ilmotus poliisille :D

Eikös ne häkit ole ns. näyttelyhäkkejä. Siellä häkki on koiran lepopaikka, saa nukkua rauhassa eikä kukaan tungoksessa astu hännälle. Eikä koira ole näyttelyissä joka päivä, eikä näyttelypäivänäkään 8h yhteen menoon :(

Ei ne poliisikoiratkaan montaa tuntia näyttelyhäkin kokoisessa häkissä nökötä, niitä aika paljon treenataan jopa työvuoron aikana.
 
[QUOTE="vieras";23216132]Riittävän synonyymeja on mm. kylliksi, yllin kyllin, tarpeeksi ja runsaasti. Ja minusta se nyt vaan tarkoittaa, että vettä on aina tarjolla, ihan sama minulle mitä se susta tarkoittaa.Puoli desiä vuorokaudessa eläinpainokiloa kohti on sopiva määrä koiralle (riippuen aineenvaihdunnasta). Mutta ei se ainakaan hyväksi koiralle ole, että se juo veden kerralla ja saa olla loppuvaiheessa janoinen.[/QUOTE]

Mutta Luojalle kiitos sinun hommasi ei olekaan tulkita tätä lakia! :D Tuolla ajattelutavalla jokainen ihminen rääkkää jollakin tavalla koiraansa; ihan varmasti jokin pykälä löytyy mitä voidaan väännellä omassa päässä ;)
 
[QUOTE="jeps";23216164]Mutta Luojalle kiitos sinun hommasi ei olekaan tulkita tätä lakia! :D Tuolla ajattelutavalla jokainen ihminen rääkkää jollakin tavalla koiraansa; ihan varmasti jokin pykälä löytyy mitä voidaan väännellä omassa päässä ;)[/QUOTE]

Anteeksi vaan, mutten ole väännellyt näitä lakeja päässäni. Laki on laki ja that's it.
Odottelen edelleen sitä häkityslinkkiäsi?
Tässä odotellessa säästän sun vaivannäköä ja kerron, että: Koiran pitoon tarkoitetun häkin tai muun vastaavan tilan korkeuden on oltava vähintään häkissä pidettävän koiran pituus rintalastasta hännän juureen kerrottuna luvulla kaksi. Jos samassa häkissä tai muussa vastaavassa tilassa pidetään useampaa kuin yhtä koiraa, korkeus määräytyy suurimman siinä pidettävän koiran pituuden mukaan.

Ja tuo löytyy maa- ja metsätalousministeriön sivuilta kohdasta eläinsuojeluvaatimukset.

Mä vähän veikkaan, että kovin moni isorotuisen koiran omistaja ei hommaa häkkiä, jonka pitämiseen tarvitaan melkein yksi makuuhuone.
Koiraa ei saa häkittää, mutta koiraa saa kyllä häkissä pitää. Kyse on vaan siitä, että onko se koira siinä häkissä esim. autossa turvallisesti vaiko kotona tunnin vai koko yön.
 
Kaverin koira pisti kans kämpän sileäksi ja toisen koiran ja iän myötä rauhottui. Uuteen asuntoon muuttivat vähä aikaa sitten ja nyt 3 vuotias koira ei ole tuhonnut mitään. Ilmeisesti kaverin saanti auttoi kun ei tarttenut ykin olla. 9 tuntia yksin on aika pitkä aika koiralle joka tarttee virikkeitä paljon. Yksi vaihtoehto on et palkkaisitte jonkun ulkoiluttamaan koira päivän aikana ja touhuamaan sen kanssa vaikka tunniksi niin saisi vähän viriketä päivään.

Uskon et ajan kans toi menee ohi. Oma koira lopetti tuhoamisen pari vuotiaana.
 
[QUOTE="vieras";23216203]Anteeksi vaan, mutten ole väännellyt näitä lakeja päässäni. Laki on laki ja that's it.
Odottelen edelleen sitä häkityslinkkiäsi?
Tässä odotellessa säästän sun vaivannäköä ja kerron, että: Koiran pitoon tarkoitetun häkin tai muun vastaavan tilan korkeuden on oltava vähintään häkissä pidettävän koiran pituus rintalastasta hännän juureen kerrottuna luvulla kaksi. Jos samassa häkissä tai muussa vastaavassa tilassa pidetään useampaa kuin yhtä koiraa, korkeus määräytyy suurimman siinä pidettävän koiran pituuden mukaan.

Ja tuo löytyy maa- ja metsätalousministeriön sivuilta kohdasta eläinsuojeluvaatimukset.

Mä vähän veikkaan, että kovin moni isorotuisen koiran omistaja ei hommaa häkkiä, jonka pitämiseen tarvitaan melkein yksi makuuhuone.
Koiraa ei saa häkittää, mutta koiraa saa kyllä häkissä pitää. Kyse on vaan siitä, että onko se koira siinä häkissä esim. autossa turvallisesti vaiko kotona tunnin vai koko yön.[/QUOTE]

Ei kun minä olin se joka ei anna koiralleen yöllä vettä :D :D Painotetaan nyt vielä sinun mieliksesi, että koira ei siltikään aamusin litki janoisena litratolkulla vettä,vaan usein menee aikaa ennen kuin juo ;)
Haluaisitko kenties meidän osoitteen jotta voisit soittaa eläinsuojelupoliisit oven taa ? ;)
 
[QUOTE="jeps";23216243]Ei kun minä olin se joka ei anna koiralleen yöllä vettä :D :D Painotetaan nyt vielä sinun mieliksesi, että koira ei siltikään aamusin litki janoisena litratolkulla vettä,vaan usein menee aikaa ennen kuin juo ;)
Haluaisitko kenties meidän osoitteen jotta voisit soittaa eläinsuojelupoliisit oven taa ? ;)[/QUOTE]

Oon saanut sen jo selville mistä kirjoittelet. Työskentelen tietosuoja-alalla. Ei tarvitse tänne kaikkien nähtäville, jos haluat pysyä anonyyminä.
 
[QUOTE="vieras";23216288]Oon saanut sen jo selville mistä kirjoittelet. Työskentelen tietosuoja-alalla. Ei tarvitse tänne kaikkien nähtäville, jos haluat pysyä anonyyminä.[/QUOTE]

Loistavaa :D Kai tajuat kuinka humoristiseksi tämä ketju menee? Kouluttajatkin kun neuvovat esim meidän ongelmassa olla antamatta vettä yöllä kun muuten nesteytys hoituu. Palstamammat täällä sitten tappelevat kuin hengenhädässä ja tulkitsevta lakia oman mielensä mukaan. Siis jos laissa sanotaan riittävästi, niin palstaämmät jättäköön ne synonyymien keksimiset sikseen. :D Hauskaa päivänjatkoa kaikille, minä sain päivän naurut ja taidan mennä tarkistamaan että koira varmasti juo :whistle:
 
Voit etsiä tästäkin asiasta linkin. Miksi ihmeessä häkkejä myydään jokaisessä lemmikkieläinkaupassa, jos niitä ei saisi käyttää?!?!?! Joskus pienempi koppipaikka luo koiralle turvallisemman olon kuin koko avara talo, ja koira pystyy rauhottumaan siellä työpäivän tai yön ajan.

Viranomaiset ihan itse häkittävät koiransa työpäivien aikana ja koirat otetaan sieltä töihin. Saattavat nököttää autossa häkissä monta tuntia ennen kuin pääsevät ulos, jos ei tule keikkaa. Teeppä poliisista ilmotus poliisille :D
Tässä ketjussa on aiemmin mainittu ne vaatimukset, jotka pidempiaikaisessa käytössä olevien häkkien tulee täyttää. Neliömäärät olivat melko suuria. Ja nekin on määritelty ihan eläinsuojelulaissa.

Koirien kuljetukseen tarkoitetut häkit tai esimerkiksi näyttelyhäkit yms ovat asia erikseen.
 
musta mainitsin jossain vaiheessa, että koiralla on ALLERGIA ja siksi ei voi jättää mitään luita yms.. vain pelkkiä allergiakoiranapuja, joita sit esim. tänään laitoin pahvilaatikkoon minkä saa sit repii.. eilen ei ollut tehnyt tuhoja, olinki sivelly ihan suoraan sanottuna vittuillaksenu PIPPURIA seiniin niin eipä ollu seinä maistunut :D

ja tohon juomahommaan sen verran, ei koiran tarviis juua yöllä musta vettä, ja jos se kerta noin holtittomasti juo niin varmasti on joku sairaus tai sitten raukka parka ei ole oppinut säännöstelemään vedenjuontia..

jos nyt sillä rodulla on väliä niin se on dobermanni...
 
Loistavaa :D Kai tajuat kuinka humoristiseksi tämä ketju menee? Kouluttajatkin kun neuvovat esim meidän ongelmassa olla antamatta vettä yöllä kun muuten nesteytys hoituu. Palstamammat täällä sitten tappelevat kuin hengenhädässä ja tulkitsevta lakia oman mielensä mukaan. Siis jos laissa sanotaan riittävästi, niin palstaämmät jättäköön ne synonyymien keksimiset sikseen. :D Hauskaa päivänjatkoa kaikille, minä sain päivän naurut ja taidan mennä tarkistamaan että koira varmasti juo :whistle:

Mitäs humoristista tässä on? Kukaan ei ole täällä tulkinnut lakia oman mielensä mukaan eikä kukaan ole keksinyt mitään synonyymejä asioille.
Mulle on ihan sama miten sinä toimit. Mutta asia mikä lakiin kirjotetaan on meidän uskottava se miten se menee, edelleen ihan sama miten sinä toimit. Sulle ei taida mennä kaaliin, että laki on laki riippumatta siitä miten sinä toimit tai mikä sun tai jonkun kouluttajan mielipide on. On ihan sama onko kyseessä eläinsuojelulaki vai meitä ihmistä koskettava laki, niitä pitäisi noudattaa. Kaikilta se ei kuitenkaan onnistu. Ja tosiaan minä en ole näitä lakeja tehnyt enkä niitä muutellut mihinkään suuntaan niinkuin annat ymmärtää.

Ainut mikä mua tässä naurattaa on sun järkkymätön mielipiteesi siihen, että sinä toimit oikein. En ole sulle sanonut miten toimit, minä vaan menen näiden lakipykälien mukaan. Löysää vähän pipoa.
 
musta mainitsin jossain vaiheessa, että koiralla on ALLERGIA ja siksi ei voi jättää mitään luita yms.. vain pelkkiä allergiakoiranapuja, joita sit esim. tänään laitoin pahvilaatikkoon minkä saa sit repii.. eilen ei ollut tehnyt tuhoja, olinki sivelly ihan suoraan sanottuna vittuillaksenu PIPPURIA seiniin niin eipä ollu seinä maistunut :D

ja tohon juomahommaan sen verran, ei koiran tarviis juua yöllä musta vettä, ja jos se kerta noin holtittomasti juo niin varmasti on joku sairaus tai sitten raukka parka ei ole oppinut säännöstelemään vedenjuontia..

jos nyt sillä rodulla on väliä niin se on dobermanni...

No sitten sitä ei oikein voi ulkonakaan pitää häkissä, kun se ei kylmää kestä. Ootko kysynyt neuvoja joltain kouluttajalta? Suosittelen sitä ja ens hätään kuonokoppaa.
 

Similar threads

T
Viestiä
2
Luettu
2K
Aihe vapaa
"harmailen"
H
Viestiä
110
Luettu
6K
Aihe vapaa
"Kahden lapsen äiti"
K
L
Viestiä
2
Luettu
988
Aihe vapaa
Lapsen ravinto 6:sta 24:n kuukauden ikään.
L

Yhteistyössä