koiran kohtelusta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nannanen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

nannanen

Vieras
elikkäs nyt on sellainen tilanne että siskollani on yhteinen koira nykyisen entisen miehensä kanssa. ovat molemmat merkitty koiran omistajiksi. mies on alkoholisti,juuri perjantaina joi työpaikkansa ja kaiken lisäksi on väkivaltainen. nyt siskoni on päässyt muuttamaan pois,mutta ei pysty missään pitämään koiraa. on soittanut kasvattajalle ja kasvattaja on etsimässä koiralle uutta kotia. tällä hetkellä koira on koirahoitolassa,koska muuta paikkaa ei ole. miehen asuntoon koiraa ei voinut jättää koska lukitsee koiran keittiöön ja on humalassa väkivaltainen. hän on nyt uhannut siskoani että aloittaa oikeus jutun jos koittaa koiran viedä. kenen puoleen tälläisessä asiassa pitää kääntyä? oon huomenna soittamassa eläinsuojeluviranomaiselle ja kysyn asiasta,mutta jos joku osaisi vähän vastata tälläiseen täällä. en tiä miks mies nyt noin hankalaksi heittäytyy kun ei kykene koiraa hoitamaan ja koira selvästi kärsii sen käytöksestä. rahaako se haluaa...
 
En sen kummemmin osaa vastata ku että luovutuspapereihin ei tartte molempien nimiä tai ainaki ku mun ja exän puhasrotunen koira joka oli siis molempien nimissä annettiin pois niin siinä ei ollu mun allekirjotusta siinä paperissa.
 

Uusimmat

Yhteistyössä