Koiranomistajista ja vapaanapidosta..

Alma Puunaula

Aktiivinen jäsen
26.04.2007
2 001
0
36
Elikka me oltiin eilen lasten leikkipuistossa leikkimassa. Siella oli muuten ihan tyhjaa, vain mina ja mun lapset ja ystavani lapsineen. Seka kolme muuta aikuista, heidan pieni koiranpentu ja lapsi.

Tuo koira juoksenteli ihan koko ajan vapaana, eika mulla siihen mitaan vastaan ollut, mutta vaihtaessani vauvan vaippaa se pentu (siis koira) tuli haistelemaan vauvaani. Tyonsin koiranpennun pois, ja oletn, etta omistaja olisi tullut sen hakemaan pois, koska mun mielestani pentukoirankaan ei ole sopivaa antaa haistella vieraan ihmisen vauvaa. Koiran omistajapa oli erio mielta. Han katseli vaan vieressa ja naureskeli. Koira siina villaantui pikkasen ja tuli useaan otteeseen kiehnaamaan sylissaolevan vauvani viereen. Ma siis istuin maassa. Lopulta otin sita koiraa kaulapannasta kiinni ja vein kauemmas ja sanoin, etta menes nyt siita. Koira vaan tuppasi takaisin, jolloin ystavani pyysi sen omistajaa ottamaan sen kiinni ja laittaan hihnan paahan, sanoen, etta me ei oikein tykata, jos vieras koira haistelee vauvaa.

Koiran omistajahan suuttui, ja sielta tuli sellaista painokelvotonta tekstia, etta huh. Hanen mielestaan meidan ulkomaalaisina olisi pitanyt painua hevon p.rseeseen, ja han kylla piti koiraansa vapaana puistossa. Koiranomistajan ystava kehoitti hanta rauhoittumaan, ja laittamaan koiran hihnaan. Heillekin riitaa siina pukkasi tulemaan aiheesta.

Koiranomistaja toisti toistamistaan, etta tamanrotuiset koirat eivat ikina pure, ja jos se purisikin, niin han piikittaisi sen heti. Ei han oikein tajunnut, kun sanoin, etta se puremisen jalkeinen nukuttaminen ei vauvaani paljoa auttaisi puremisen jalkeen. Loppuviimeksi han laittoi koiransa kiinni, kun ystavani teeskenteli soittavansa poliisille.

Mita te olisitte vastaavassa tilanteessa tehneet? Se koira oli tosiaan 6-viikkoinen pentu, mutta silti ma en tykkaa vieraista koirista vauvani lahella.

Kuka oli oikeassa?
 
no eihän niitä leikkipuistossa saa irti pitää vaan KOIRApuistoissa.

sekin on juuri muuten ärsyttävää miten kuvitellaan että kaikkien mielestä pentukoirat on ihania ja muutenkin etgtä pienet koirat ei haittaa ketään kun ovat niin pieniä.
 
Pentu tai ei niin en olis kyllä vieraan koiran antanut tulla vauvan lähelle. Pentukin voi purra vaikkei tarkoita sitä pahalla, leikkiessäkin purevat.

Koiranomistajana olisin edes kysynyt että saako koira haistella, vaikka mä en kyllä edes pidä koiria vapaana muualla kun koirapuistossa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 11:03 emmamma kirjoitti:
Mun mielestä ehdottomasti sinä! Aika törkeetä käytöstä...
Olkoonkin vaikka kuin pieni pentu, ja että "sen rotuset ei ikinä pure", koirahan se on, eläin, arvaamaton..

Niin, ja ma en usko sita, etta olisi rotua, joka ei ikina pure. Mua ei tosiaan haitannut sen koiran vapaanapito, mutta se kun se yritti nuoleskella mun vauvaa, niin en oikein tykannyt.

Ja ulkomaalisia kun oltiin, niin meidan lapsilla ei olisi ollut koirankaan oikeuksia.. :o
 
Järjestysääntö kieltää koiran viemisen lasten leikkipaikoille, uimarannoille, torille toriaikana yms. Joten koiran omistaja oli väärässä jo siinä suhteessa, että oli tuonut koiransa leikkipaikalle.

Lisäksi laki edyllyttää, että koiran pitää olla omistajansa hallinnassa (hihnassa). Tuskinpa pentu irrallaan ollessaan oli.

Sinulla oli oikeus ilmaista, ettet halua koiraa lapsesi lähelle. Mitä jos lapsesi olisi ollut allerginen? Tiedän lapsen joka saa pahan hengenahdistus reaktion jo siitä, kun pihalla tulee koira viereen.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 11:04 vieras kirjoitti:
no eihän niitä leikkipuistossa saa irti pitää vaan KOIRApuistoissa.

sekin on juuri muuten ärsyttävää miten kuvitellaan että kaikkien mielestä pentukoirat on ihania ja muutenkin etgtä pienet koirat ei haittaa ketään kun ovat niin pieniä.

Jeps, oli sellainen lasten leikkipuisto, kiikkuineen kaikkineen. Se puisto on iso, ja toisella puolella olisi ollut ihan koirille suunnattua aluetta, jossa olisikin voinut vapaana pitaa. Koiran ei kuitenkaan tarvitse saada istua vauvakeinussa.. :headwall:
 
Koiranpentua ei saa luovuttaa alle 7 viikon ikäisinä. Mä en koskaan opi ymmärtämään ihmisiä jotka käyttäytyvät tuolla tavalla. Ensinnäkin minä en antaisi vieraiden ihmisten koskea pentukoiraani joten en myöskään antaisi koiranpennun koskea vieraita.

Minulle on tärkeää että pentu leimautuu minuun, ja sitten kun osaa käyttäytyä niin voi tutustua muihin ihmisiin ja koiriin, kuin oman perheen jäseniin. Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia koirieni takia, ehkäpä siksi koska ovat minikokoisia ja osaavat käyttäytyä.

 
6- viikkoinen pentu puistossa? Pennuthan luovutetaan vasta 7- 8 viikon ikäisinä.- (valaiskaa, mikäli olen väärässä). Ja tuossa iässä niitä naskalihampaita teroitetaan joka paikkaan. Eli tottakai omistajan olisi pitänyt ottaa pentu pois teitä häiritsemästä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 11:09 viipu kirjoitti:
Nyt pakko kysyä epäolennaista..Minkä maalaisia olette?? Vaavi profiilissa menis suomalaisestakin.

Me ollaan ihan suomalaisia, mutta asutaan Englannissa. :D

Kerrankin nain pain :whistle:

Ja aksentista varmaan aavisteli, etta ollaan ulkomaalaisia, ja pukeutumisesta. Ystavani on kylla ihan britti, mutta pakistanilaista syntyperaa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 11:11 p02t04 kirjoitti:
6- viikkoinen pentu puistossa? Pennuthan luovutetaan vasta 7- 8 viikon ikäisinä.- (valaiskaa, mikäli olen väärässä). Ja tuossa iässä niitä naskalihampaita teroitetaan joka paikkaan. Eli tottakai omistajan olisi pitänyt ottaa pentu pois teitä häiritsemästä.

Omistaja sanoi, etta se pentu on 6-viikkoinen, itse en noista mitaan tieda. Suloinen se pentu kylla oli ja ihanan elavainen, mutta ei vauvani lahella.
 
No ei todellakaan saa pitää koiraa irti yleisillä paikoilla. Sitä paitsi just nyt on se aika ettei mitään koiraa saa pitiää irti lukuun ottamatta kanakoiria.
Itselläni on koira (8kk) eikä tulisi mieleenkään ottaa koiraa mukaan leikkipuistoon. Sellaista rotua ei ookkaan mistä vois varmasti sanoa ettei se pure.
Tosin kyllä mä sen verran rikon lakia että pidän koiraa irti metsässä.(sekä omas pihas kouluttaessani)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 11:11 p02t04 kirjoitti:
6- viikkoinen pentu puistossa? Pennuthan luovutetaan vasta 7- 8 viikon ikäisinä.- (valaiskaa, mikäli olen väärässä). Ja tuossa iässä niitä naskalihampaita teroitetaan joka paikkaan. Eli tottakai omistajan olisi pitänyt ottaa pentu pois teitä häiritsemästä.

Oot muuten oikeassa. :D
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 11:15 emokana kirjoitti:
No ei todellakaan saa pitää koiraa irti yleisillä paikoilla. Sitä paitsi just nyt on se aika ettei mitään koiraa saa pitiää irti lukuun ottamatta kanakoiria.
Itselläni on koira (8kk) eikä tulisi mieleenkään ottaa koiraa mukaan leikkipuistoon. Sellaista rotua ei ookkaan mistä vois varmasti sanoa ettei se pure.
Tosin kyllä mä sen verran rikon lakia että pidän koiraa irti metsässä.(sekä omas pihas kouluttaessani)

Kyllä pitää kanakoiratkin olla nyt kiinni! Pennut on poikkeus!

Ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä 1.3- 19.8 välisenä aikana. Maanomistaja voi kuitenkin antaa luvan koiran irtipitämiseen alueellaan. Viittä kuukautta nuorempaa tai palvelutehtävässä olevaa koiraa kiinnipitomääräys ei koske.

http://www.laki24.fi/ymas-metsastyskalastus-koiranpitaminen.html
 
ei nyt liity aiheeseen mut pakko sanoa että vähän ihmettelin kun sanoit et vaihdoit vaippaa ulkona..aloin miettimään et kuka hullu vaihtaa ulkona vaippaa kun on näin kylmä! :o
luin vähän eteenpäin ja tajusin että asutte ulkomailla :D
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 11:16 emokana kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 11:11 p02t04 kirjoitti:
6- viikkoinen pentu puistossa? Pennuthan luovutetaan vasta 7- 8 viikon ikäisinä.- (valaiskaa, mikäli olen väärässä). Ja tuossa iässä niitä naskalihampaita teroitetaan joka paikkaan. Eli tottakai omistajan olisi pitänyt ottaa pentu pois teitä häiritsemästä.

Oot muuten oikeassa. :D

Ei välttis. Meidän 6-viikkoiset pennut oli vielä hyyyyvin rauhallisia, eikä hampaita juurkaan käyttäneet. Se alkoi sitten vasta paaaaljon luovutusiän jälkeen se hampaiden teroittelu B)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 11:19 vieras kirjoitti:
ei nyt liity aiheeseen mut pakko sanoa että vähän ihmettelin kun sanoit et vaihdoit vaippaa ulkona..aloin miettimään et kuka hullu vaihtaa ulkona vaippaa kun on näin kylmä! :o
luin vähän eteenpäin ja tajusin että asutte ulkomailla :D

Jeps, taalla on nyt ihan kuin kesa, lamminta ja aurinkoista. Kuulema lampimin kevat aikoihin. =)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 11:11 p02t04 kirjoitti:
6- viikkoinen pentu puistossa? Pennuthan luovutetaan vasta 7- 8 viikon ikäisinä.- (valaiskaa, mikäli olen väärässä). Ja tuossa iässä niitä naskalihampaita teroitetaan joka paikkaan. Eli tottakai omistajan olisi pitänyt ottaa pentu pois teitä häiritsemästä.

Olet oikeassa, 7-viikoisen saa luovuttaa uuteen kotiin.
Oli pentu tai ei, niin lasten leikkipaikoille koirilla ei ole asiaa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 11:24 Taare kirjoitti:
tässä tapauksessa kannattaa lukea maan laki mitä se sanoo asiasta, voi olla erillainen kuin suomessa

Poliisien mukaan olisi se koira pitanyt laittaa hihnaan. Ylipaansa mua ihmetytti se asenne, kylla pitaisi jokaisen aikuisen jarjen jo kertoa, etta koiraa ei ole soveliatsa paastaa vauvaa nuoleskelemaan.

En kylla haluaisi tuohon koiraan ja omistajaan tormata, kun koira kasvaa isommaksi.. :whistle:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 11:21 Miri kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 11:16 emokana kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 11:11 p02t04 kirjoitti:
6- viikkoinen pentu puistossa? Pennuthan luovutetaan vasta 7- 8 viikon ikäisinä.- (valaiskaa, mikäli olen väärässä). Ja tuossa iässä niitä naskalihampaita teroitetaan joka paikkaan. Eli tottakai omistajan olisi pitänyt ottaa pentu pois teitä häiritsemästä.

Oot muuten oikeassa. :D

Ei välttis. Meidän 6-viikkoiset pennut oli vielä hyyyyvin rauhallisia, eikä hampaita juurkaan käyttäneet. Se alkoi sitten vasta paaaaljon luovutusiän jälkeen se hampaiden teroittelu B)

Miri, minkä rotuisia pentuja sinulla oli, jos ei hampaita käyttäneet 6-viikkoisina? =)
 

Yhteistyössä