koiranpennun yksinolemisesta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mia
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mia

Vieras
Meillä koiranpentu 11 vko ja aikuinen koira 6 v.

Olen rajannut aidalla molemmille koirille omat alueensa talosta, jossa ovat siis silloin kun täällä ei ole muita paikalla. Aikuinen koira on aina osannut olla yksin kotona hyvin, nukkuu vaan. Nyt kuitenkin tuo pentu on aivan hirveä huutamaan!

Kun pentu nukahtaa, olen siirtänyt sen nukkumaan omaan aitaukseensa. Ruoan olen tarjonnut aina siellä sille, ja ottanut pois vasta kun koira on rauhoittunut sinne. Olen totuttanut pentua aitaukseen siis pikkuhiljaa, ensin olin sen kanssa siellä ja vähitellen siirryin kauemmas. HETI kun katoan näkyvistä huuto alkaa, ellei pentu ole ihan sikiunessa.

Eilen menimme kauppaan ja jätin koirat omiin aitauksiinsa (pentu oli riehunut parin tunnin ajan ja oli ihan nukahtamispisteessä). Pennulle jätin luita, leluja & vessapaperirullia, joissa namuja sisällä. Pentu ei edes vilkaissut mihinkään leluihin päin vaan alkoi suoraan huutamaan kurkku suorana. Kun tulimme kaupasta, pennun haukkuminen oli vaihtunut vinkumiseksi, mutta hiljaista ei ollut sekään! Ensi maanantaina minun pitäisi mennä jo töihin ja pennun tulee olla kotona 6 h. (Nyt olen ollut siis kotona 3 vko pennun kanssa). Annanko pennun vaan huutaa ja toivoa että kyllä se tottuu?


 
Mitä rotua on aikuinen ja mitä rotua pentu? Uroksia vai narttuja?

Itselläni on aina ollut tapana laittaa pentu vanhan koiran kanssa samaan aitaukseen tai huoneeseen, jätän ne siis yöksi ja myös poissaoloni ajaksi yhteen. Nukkuvat toisissaan kiinni.

Opeta sinäkin koirat olemaan yhdessä niin pentu ei ole yksinäinen koirakaverin kyljessä maatessaan. Aikuinen koira ei tee mitään pahaa pennulle jos/kun on tervepäinen, mutta jos odotat kunnes pentu on aikuinen niin silloin voi jotain tapahtuakin koska pennun suojahaju on jo poissa. nyt pentuna se saa vielä aikuiselta koiralta kaiken pöljäilynsä anteeksi koska on pentu ja haisee pennulta.
 
lisään vielä uohon sen että nyt siis on aika laittaa koirat yhteen ja totuttaa toisiinsa, älä siirrä sitä myöhemmäksi. Pentukin lakkaa yksinäisyyttään huutamasta kun ei ole yksin.

Näillä keinoin olen omat urokseni aina menestyksellisesti opettanut uuteen pentuun. Itselläni on ollut ja on parhaillaankin vain uroksia.

Olen kylmän rauhallisesti vain sullonut pennun ison koiran häkkiin/ aitaukseen/ koppiin yöksi ja automatkojen ajaksi. Aikuinen koira on vähän kärsivän näköinen kun aamulla herää pennun pissalammikosta ja kakkapötkyjen vierestä mutta mitään aikuiset eivät koskaan ole pennulle pahaa tehneet.

Ja kun alusta asti toisiinsa tottuvat niin myöhemminkin ovat kavereita.

Jos jaat talon eri osat eri koirien "omiksi reviireiksi" nyt, niin saat varautua ongelmiin kun ne aikuisina molemmat sitten puolustavat 2omia alueitaan" eivätkä siedä toista koiraa "alueellaan".

Näillä opein meillä ei pennut ole ikäväänsä haukkuneet. Kokeile rohkeasti.
 
Vähän sama tilanne täällä paitsi, että meillä sunnuntaina 8 viikkoa täyttänyt pentu. Tänään pitäis toisen olla 4 tuntia itsekseen, kun itse lähden töihin ja mies pääsee vasta puol 4 töistä.

Täytyy vaan touhuta ton koiran kanssa ennen lähtöä, jotta rupeais sitten nukkumaan ja nukkuis mahdollisimman paljon yksin ollessaan.

Tupakalla kun käynyt parvekkeella niin hyvin on viihtynyt yksinkin ja touhuillut omiaan. Täytyy vaan nyt tuo eteinen ja makkari katsoa siten ettei ole mitään sellaista järsittävää ettei saa itselleen vahinkoa aikaan.

Siis vinkkejä ei sulla antaa, paitsi että suosittelisinkin kanssa pennun ja aikuisen koiran tutustuttamista toisiinsa niin olis pennulle seuraa.

Riipaisee kyllä kovasti lähteä töihin ja jättää noin pieni yksin, mutta kun ei ole oikein vaihtoehtoja.
 
Siis minä haluan nimenomaan totuttaa koirat olemaan erillään minun poissaoloaikani sillä en halua että koirat riehkaa täällä keskenään. Haluan että pentukin ymmärtää että silloin kun ihmiset eivät ole paikalla, täällä vain nukutaan.

Ovat siis hyvin tutustuneet toisiinsa ja selkeästi vanhempi narttu on hyväksynyt pennun laumaan. Vanhempi on vain itsekkin niin villi viikari että lähtee mukaan pennun riehuntaan ja sitten on muuten paikat sekasin.Molemmat koirat siis narttuja, lapinporokoiria.
 
Itselläni on vilkkaita terrierejä mutta ei täällä mitään dramaattista ole koskaan tapahtunut kun ovat keskenään kotona. Sensijaan, kun joku on jätetty eristyksiin niin silloin on ollut purematuhoja ynnä muuta.

En tunne tuota rotuasi enkä narttukoirien sielunelämää, mutta omien "poikieni" kanssa tuollainen eristäminen ei sujuisi. Eivätkä koirat jaksa riehua tuntikausia putkeen joka päivä ja aina kun ovat yksin kotona, edes terrierit jotka eivät myöskään ole flegmaattisia.

Mutta jos tuo päätöksesi on kiveen hakattu niin sitten kai yrität sitruunapantaa tai jotain muuta "negatiivista" palautetta että haukku loppuisi.

Koira on kuitenkin laumaeläin, koiralle eristäminen on outo tilanne ja se kokee eristämisen rangaistuksena mutta ehkä se alistuu ja tottuu vaikka kuuluuhan tuo protestoivan jo.

Mielestäni kodin pitää joustaa jos ottaa koiria. Koiraperheessä tärkeintä ei saa olla kodin siisteys ja se etteivät paikat ole koskaan sekaisin. Paikat saa järjestettyä jos kotiin tultua on joku sohvatyyny lattialla.
 

Yhteistyössä