Koirien omistajat, kertokaa!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Tara"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"Tara"

Vieras
Täällä ollaan kovasti mietitty koiran hankintaa, tai oikeastaan enää vain sen ajankohtaa. Olisi muutama kysymys koiraihmisille:
1. Minkä ikäisenä keskimäärin teidän koira on oppinut sisäsiistiksi?
2. Minkä ikäisenä olette vieneet koiran koirakouluun?
3. Oletteko antaneet pennun tavata tuttujen koiria (joilla tietää rokotusten olevan kunnossa) ennen, kuin pentu on rokotettu?
 
Meillä on ollut useampia koiria, en muista kaikista, et miten tuli sisäsiistiksi, mut viimesin täysin sisäsiisti 6kk ikäsenä (alle 5kk ikäseltä ei kannata edes odottaa täyttä sisäsiisteyttä, koska 5kk ikäsestä lähtien rupee pidätyskyky muodostumaan semmoseks, että osaa hallita sen).
En ole käyttänyt ainuttakaan koiraa koirakoulussa, itse koulutettu.
On ollut tekemisissä ennen rokotusta vain toisen koiramme kanssa (asutaan maalla, joten ei täällä muita koiria koskaan näy, paitsi jos joku kaveri tuo tullessaan kyläilemään).
 
Meillä on pentu nimeltään Tara! :) Ei ole vielä sisäsiisti, että siihen en voi vastata. koko ajan kylläkin vähemmän sisälle mitään tulee, ikää nyt 3,5 kk. Eilen alkoi koirakoulu ja lähinnä siksi, että tyttäreni halusi sinne mennä. On tavannut koiria ennen rokotustakin.
 
Hups, jotenkin karkasi ennen aikojaan.

Toisen kanssa mentiin koirakouluun, kun tämä oli vaaditut 5kk. vanha
Toinen tapasi myös muita koiria ennen ekaa rokotusta.

Eka koira meni vähän piloille ja tsemppasin koulutusten kanssa vasta toisen koiran kohdalla. :ashamed:
 
koira ei ole koskaan käynyt sisällä, joten en osaa sanoa tuohon sisäsiisteyteen mitään..

Ei ole käynyt koirakoulussa, metsästystä mies kouluttanut itse. Kotona opetettu, ettei hypi ja istuu yms..

On tavannut muita koiria sielä metsällä ennen rokotteita..
 
MIten tuo sisäsiistiksi opettelu on sujunut parhaiten?
Meillä on pentu ollut pari viikkoa nyt ja ymmärtää kyllä että ulkona kuuluu pissata mutta ei tietenkään osaa vielä pidättää.
Sanomalehtiä meillä ei ole lattioilla.
Mitä teen kun näen että koira tekee tarpeensa sisälle enkä enää ehdi viedä ulos? Torun vai en reagoi mitenkään? Ulkona kehun.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tungen minäkin tänne;23731540:

Mä oon kantanut koiran kesken tarpeitten ulos
 
Sori mut meillä ei ole koiraa, se on perheenjäsen siinä missä lapsikin. Sisäsiisti jo kasvattajalta tullessaan. Oli nimittäin kesä kun pentu haettiin. Koirakoulut heitän romukoppaan. Turhaa ajanhukkaa. Koiran tulee saada heti olla toisten kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tungen minäkin tänne;23731540:
MIten tuo sisäsiistiksi opettelu on sujunut parhaiten?
Meillä on pentu ollut pari viikkoa nyt ja ymmärtää kyllä että ulkona kuuluu pissata mutta ei tietenkään osaa vielä pidättää.
Sanomalehtiä meillä ei ole lattioilla.
Mitä teen kun näen että koira tekee tarpeensa sisälle enkä enää ehdi viedä ulos? Torun vai en reagoi mitenkään? Ulkona kehun.

Palkitset siitä ku tekee tarpeensa pihalle, ylenpalttista iloa tai herkku. Jos pissaa sisälle, älä huomioi mitenkään, ei mitään voivotteluja yms. hiljaa vain peset pissat/kakkat pois.

Meidän koira oppi nopeasti tällä palkitsemismenetelmällä, toki se ei kaikille sovi mutta kannattaa kokeilla...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Metsästävä hauva;23731561:
Sori mut meillä ei ole koiraa, se on perheenjäsen siinä missä lapsikin. Sisäsiisti jo kasvattajalta tullessaan. Oli nimittäin kesä kun pentu haettiin. Koirakoulut heitän romukoppaan. Turhaa ajanhukkaa. Koiran tulee saada heti olla toisten kanssa.

Eikös se silti ole koira, vaikka onkin perheen jäsen?? Niinkuin kissa on kissa ja hevonen on hevonen ja ihminen on ihminen.. Vai muuttuko koira lajiltaan joksikin muuksi jos siitä tykkää enemmän kuin toiset :D
 
[QUOTE="koiruus";23731571]Palkitset siitä ku tekee tarpeensa pihalle, ylenpalttista iloa tai herkku. Jos pissaa sisälle, älä huomioi mitenkään, ei mitään voivotteluja yms. hiljaa vain peset pissat/kakkat pois.

Meidän koira oppi nopeasti tällä palkitsemismenetelmällä, toki se ei kaikille sovi mutta kannattaa kokeilla...[/QUOTE]

Jep, näin olen toiminutkin =)
Pari kertaa olen ehtinyt kantaa pihalle :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Metsästävä hauva;23731561:
Sori mut meillä ei ole koiraa, se on perheenjäsen siinä missä lapsikin. Sisäsiisti jo kasvattajalta tullessaan. Oli nimittäin kesä kun pentu haettiin. Koirakoulut heitän romukoppaan. Turhaa ajanhukkaa. Koiran tulee saada heti olla toisten kanssa.

On eläinrääkkäystä olla suomatta lemmikille lajin- ja rodunmukaiset olot. Koira on koira on koira.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tungen minäkin tänne;23731540:
MIten tuo sisäsiistiksi opettelu on sujunut parhaiten?
Meillä on pentu ollut pari viikkoa nyt ja ymmärtää kyllä että ulkona kuuluu pissata mutta ei tietenkään osaa vielä pidättää.
Sanomalehtiä meillä ei ole lattioilla.
Mitä teen kun näen että koira tekee tarpeensa sisälle enkä enää ehdi viedä ulos? Torun vai en reagoi mitenkään? Ulkona kehun.

Ja pientä pentuahan pitää jatkuvaan tarpeilleen sinne ulos viedä: aina, kun herää, aina, kun on syönyt ja muutenkin tosi tiheään tahtiin.
 
1. Meidän koira oppi heti meille tullessaan (9 viikkosena) sisäsiistiksi, ekana yönä oli pikku pissat tehny, sen jälkeen ei mitään!
2. Ei oo käyty koirakoulussa
3. Kyllä
 
1. 4 - 14 kk iässä ovat koiramme olleet sisäsiistejä. Nykyinen pentumme on jo yöt sisäsiisti (ikää 7 viikkoa).

2. Olemme käyneet treenikentällä jo 4 kertaa ja tänään mennään taas. Varsinainen koulutus alkaa pennun ollessa 10 viikon ikäinen. Koulutus ollaan toki jo aloitettu kotona, eli pentu tulee käskystä luokse, kävelee remmissä vasemmalla puolella, istuu ja ottaa katsekontaktia.

3. Kyllä. Pentu on meillä asuessaan (pari päivää ehtinyt olemaan) tavannut arviolta 60 koiraa.
 
1. Siinä 3.5-6kk ikäisenä riippuen hyvin pitkälle kuinka ahkerasti itse vie koiraa ulos. Koira ei kykene oleen monia tunteja pissaamatta ihan pienenä.
2. Aloitin koulutuksen itse jo heti 7-8vko ikäisenä (eli heti kun tuli meille). Perushommat koira ymmärsi tosi nopeasti. Tottistreenit aloitettiin siinä 4-5kk ikäisestä (kun rokotukset oli kunnossa), hallittiin silloin jo perushommat (istua, maahan, paikalla olon alkeet, seuraamisen alkeet)
3. Pidin kyllä välimatkaa toisiin koiriin ekoihin rokotuksiin.
 
Yhteistyössä