A
ansku
Vieras
Mulla on kaksi narttukoiraa, ollaan muutettu maalta omakotitalosta kaupunkiin kerrostaloon. N. puoli vuotta ollaan asuttu ja koirat ovat nyt muutaman kuukauden ajan pissanneet monta kertaa pihalla olon aikana.
Ennen siis lenkin aikana riitti yksi tai max kaksi kertaa. Nyt pissaavat joka välissä, merkkaavat siis kuin urokset.
Mistähän tuo voisi johtua? Siitä, että kaupungissa on enemmän koiria liikkeellä ja hajuja on siten enemmän? Mietin ensiksi, että ovatko kipeitä mutta kun sama tapa on molemmilla koirilla
Eli varmaan joku psykologinen juttu? Voiko liittyä jotenkin muuttamiseen? Alkoivat tekemään tuota vasta muutama kk muuton jälkeen.
Ennen pääsivät pihalle parin tunnin välein, nyt eivät enää niin usein.