H
harmaana
Vieras
Olisipa kivaa lukea palstalaisten elämänmenoa. Jos tähän ketjuun kaikki kirjoittaisivat jonkin tapahtuman elämästään, joka kosketti itseä tai joka mahdollisesti olisi varoitus esimerkkinä muille? Jokin ajanjakso elämästä jolloin sinulla meni huonosti, elitkö kenties vaarallista elämää, tai ajanjakso jolloin sinua kosketti satumainen onni?
Aloitan itse.
Olen kahden lapsen äiti joka aikoinaan meni naimisiin ihanan miehen kanssa. Mies oli lempeä, rauhallinen, elämänmyönteinen ja rakastava kaikin puolin. Ennen avioliittoa ehdimme seurustella melkein 7vuotta.
Ensin syntyi poikamme, joka nyt on jo 14vuotias, sitten tyttäremme joka on nyt 12vuotta.
Elämämme oli oikeastaan aika mutkatonta ja rauhallista, tavallista perhe-elämää. Ainoita suruja koimme kun mieheni isä kuoli, kun talossamme oli vesivahinko ja kun poikamme vietti sairastelun takia pari viikkoa sairaalassa.
Eräänä aamuna sain murheellisen puhelun, mieheni sisko soitti, että mieheni on ollut auto-onnettomuudessa. Muuten oli ok mutta saanut aivotärähdyksen ja sääriluu murtunut useasta kohtaa. Mies oli ollut siskonsa paikkakunnalla toisella puolella maata, rakennustalkoissa.
Jätin lapset mummolaan ja lähdin ajamaan, hakemaan miestä kotiin. Mies vietti pari päivää osastolla ja kotiin lähdettyämme huomasin autossa että mies oli kovin vaitonainen. Tyhjä katse ja kireä ilme. Koko matkan aikana emme puhuneet sanaakaan. Ajattelin, että mies on vielä järkyttynyt tapahtuneesta.
Ajan kanssa mies parani, mutta minua alkoi vaivata miehen käytös. Oli hiljainen ja vihamielinen, ei jaksanut kiinnostua mistään. Työpaikka meni ja miehelle alkoi maistua alkoholi. Joka päivä.
Hän suostui kuitenkin lopettamaan juomisen kun uhkasin lähteä, kävi alkoholistien kokoontumisissa ja yksityisellä terapeutilla. Eräänä päivänä, lasten ollessa mummonsa kanssa lomareissulla, miehellä pimahti ensimmäisen kerran. Paiskoi tavaroita talossamme, huusi ja riehui ja löi minua pariin otteeseen. Ulos en talosta päässyt. Seuraavana aamuna oli katuvainen ja hieman rauhallisempi kuin yleensä perusluonteeltaan (onnettomuuden jälkeen ilmenneeltä luonteeltaan) ja kyselin miehen stressistä ja siitä että puhuisi terapeutilla näistä ongelmista.
Hetken aikaa taas meni hyvin, mutta sitten alkoi tapahtua asioita joita minun on vieläkin vaikea käsitellä. Usein mies sitoi minut sänkyyn kiinni ja raiskasi. Jopa monta kertaa peräkkäin, muuten ei koskenut minuun fyysisesti. Välillä käytti myös esineitä raiskauksessa. Aloin odottaa lasta joka kuitenkin kuoli kohtuun viidennellä kuulla.
Myöhemmin mies katosi useiksi päiviksi ja löytyi kuolleena läheisestä puliukkojen talosta. Oli kuollut aivoverenvuotoon.
Siitä alkoi minun uusi elämäni, muutimme takaisin Suomeen lasten kanssa ja aloin käydä terapiassa ja tukiryhmissä. Siltikin kaikki painaa mieltä aina. Lääkärin kanssa juttelin kerran miehestä, hän totesi että on mahdollista että luonne muuttuu päähän saadusta iskusta jotenkin. Miehellä tämä muutos oli siis aggressiivinen käytös.
Ainoa, mistä olen katkera on se, että ikinä päästin miehen siskonsa luo, viimeiseen asti harkitsimme molemmat onko se järkevää, sillä auto, jolla mies sinne lähti, ei ollut kovinkaan toimintakuntoinen. Jos mies ei olisi lähtenyt, olisiko minulla vieläkin se ihana, rauhallinen ja rakastava mies vierelläni?
Aloitan itse.
Olen kahden lapsen äiti joka aikoinaan meni naimisiin ihanan miehen kanssa. Mies oli lempeä, rauhallinen, elämänmyönteinen ja rakastava kaikin puolin. Ennen avioliittoa ehdimme seurustella melkein 7vuotta.
Ensin syntyi poikamme, joka nyt on jo 14vuotias, sitten tyttäremme joka on nyt 12vuotta.
Elämämme oli oikeastaan aika mutkatonta ja rauhallista, tavallista perhe-elämää. Ainoita suruja koimme kun mieheni isä kuoli, kun talossamme oli vesivahinko ja kun poikamme vietti sairastelun takia pari viikkoa sairaalassa.
Eräänä aamuna sain murheellisen puhelun, mieheni sisko soitti, että mieheni on ollut auto-onnettomuudessa. Muuten oli ok mutta saanut aivotärähdyksen ja sääriluu murtunut useasta kohtaa. Mies oli ollut siskonsa paikkakunnalla toisella puolella maata, rakennustalkoissa.
Jätin lapset mummolaan ja lähdin ajamaan, hakemaan miestä kotiin. Mies vietti pari päivää osastolla ja kotiin lähdettyämme huomasin autossa että mies oli kovin vaitonainen. Tyhjä katse ja kireä ilme. Koko matkan aikana emme puhuneet sanaakaan. Ajattelin, että mies on vielä järkyttynyt tapahtuneesta.
Ajan kanssa mies parani, mutta minua alkoi vaivata miehen käytös. Oli hiljainen ja vihamielinen, ei jaksanut kiinnostua mistään. Työpaikka meni ja miehelle alkoi maistua alkoholi. Joka päivä.
Hän suostui kuitenkin lopettamaan juomisen kun uhkasin lähteä, kävi alkoholistien kokoontumisissa ja yksityisellä terapeutilla. Eräänä päivänä, lasten ollessa mummonsa kanssa lomareissulla, miehellä pimahti ensimmäisen kerran. Paiskoi tavaroita talossamme, huusi ja riehui ja löi minua pariin otteeseen. Ulos en talosta päässyt. Seuraavana aamuna oli katuvainen ja hieman rauhallisempi kuin yleensä perusluonteeltaan (onnettomuuden jälkeen ilmenneeltä luonteeltaan) ja kyselin miehen stressistä ja siitä että puhuisi terapeutilla näistä ongelmista.
Hetken aikaa taas meni hyvin, mutta sitten alkoi tapahtua asioita joita minun on vieläkin vaikea käsitellä. Usein mies sitoi minut sänkyyn kiinni ja raiskasi. Jopa monta kertaa peräkkäin, muuten ei koskenut minuun fyysisesti. Välillä käytti myös esineitä raiskauksessa. Aloin odottaa lasta joka kuitenkin kuoli kohtuun viidennellä kuulla.
Myöhemmin mies katosi useiksi päiviksi ja löytyi kuolleena läheisestä puliukkojen talosta. Oli kuollut aivoverenvuotoon.
Siitä alkoi minun uusi elämäni, muutimme takaisin Suomeen lasten kanssa ja aloin käydä terapiassa ja tukiryhmissä. Siltikin kaikki painaa mieltä aina. Lääkärin kanssa juttelin kerran miehestä, hän totesi että on mahdollista että luonne muuttuu päähän saadusta iskusta jotenkin. Miehellä tämä muutos oli siis aggressiivinen käytös.
Ainoa, mistä olen katkera on se, että ikinä päästin miehen siskonsa luo, viimeiseen asti harkitsimme molemmat onko se järkevää, sillä auto, jolla mies sinne lähti, ei ollut kovinkaan toimintakuntoinen. Jos mies ei olisi lähtenyt, olisiko minulla vieläkin se ihana, rauhallinen ja rakastava mies vierelläni?
