Rv 42 käynnistettiin, ei siis kypsytetty kuten kuitenkin usein ensin tehddän. Jos kohdun suu on valmiiksi kypsä tai jopa auki (kuten edellä jollain), voidaan käynnistää suoraan. Jos paikat on vielä kiinni, ne pitää ensin valmistella niillä sytotec-muruilla.
Käynnistytä ei kuulemma ekakertalaisille yleensä tehdä kalvoja puhkaisemalla, mutta mulle näin tehtiin ja kun ei puolessa tunnissa vedettullut (=supistanut) alettiinantaan oksitosiiniä. Se olikin sitten vauhdikasta ja kahdeksassa tunnissa ohi. Olisin ehkä ensimmäisellä kerrallani aloittanut lievemmillä, omilla suppareilla. Nyt tuntu, että aina kun hanasta väännettiin lisää ainetta, puristi supparit saman tien kovempaa. Ja sängystä ei pääse mihinkään ilman apua. Lopulta ei pissakaan enää tullut ja katetroitiin ennen ponnistusvaihetta.